1700-luvun vinokansilipaston konservointi
Rannaoja, Arne (2016)
Rannaoja, Arne
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605107044
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605107044
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena on Tampereen museon kokoelmaan kuuluva noin 1700-luvulta peräisin oleva vinokansilipasto. Koko lipasto oli viilutettu paksuilla, noin 3-5 mm todennäköisesti omenapuun viiluilla. Viilutuksessa on käytetty kalaruotokuviota. Kaikissa viilupinnoissa on puutapeilla kiinnitetyt mäntykoristelistat. Lipastossa isoin ongelma on suurimaksi osaksi osittain sokkopuusta irti olevat viilut. Tavoitteena on löytää keinot paksujen ongelmallisten viilujen liimaamiseksi.
Lipastosta ei ole mitään taustatietoja. Museolta löytyi yksi mustavalko kuva lipastosta ja kahdet dokumentoinnit. Dokumentoinneissa ei ole mitään mainintoja aikaisemmista käsittelyistä. Lipasto on sen verran omituinen, että kirjallisuudesta ei löytynyt paljon mitään vastaava. Pyysin apua ammatissa pitkään olleilta konservaattoreilta Kimmo Oksaselta ja Lassi Koivuselta lipaston tyylin, ajoituksen ja valmistusmaan vahvistamisessa.
Erikoisista lipaston viiluista otettiin mikroskooppitutkimusta varten poikkileikkausnäytteet monesta eri paikasta. Lipaston rakenteesta piirrettiin konstruktio piirustukset, mistä näkee, miten lipasto on rakennettu ja mitä liitoksia siinä on käytetty. Vinokansilipaston metalliosat tutkittiin XRF-laiteella ja pintakäsittely FTIR-analyyseillä.
Lipaston viilujen liimaamisen löydettiin hyvät keinot. Viilut liimattiin uudestaan sokkopuuhun kuumalla jänisnahkaliimalla. Vanhat viilukorjaukset, missä oli käytetty koivuvaneria, vaihdettiin omenapuuviiluihin. Uudet korjaukset ja muut retusoinnit tehtiin Nevskaya Palitra vesiväreillä. Kaikki messinkiosat ja muut metalliosat puhdistettiin ja suojattiin, lukot Renaissance mikrokristallivahalla. Messinkiosat ja vinokannen tukilistojen nupit lakattiin Paraloid B72 :lla. Lipasto suojattiin uudella sellakalla. Sellakkana käytettiin noin 23 % 1:1 sekoitettua orange ja rubiini sellakkaa. Uusi lakkapinta sivellettiin lipaston pintaan. Lakkapinta tuli hyvän näköiseksi, ei kiiltänyt liikaa ja lipaston yleiskuva näytti yhtenäiseltä. Konservoinnin tavoitteet onnistuvat.
Lipastosta ei ole mitään taustatietoja. Museolta löytyi yksi mustavalko kuva lipastosta ja kahdet dokumentoinnit. Dokumentoinneissa ei ole mitään mainintoja aikaisemmista käsittelyistä. Lipasto on sen verran omituinen, että kirjallisuudesta ei löytynyt paljon mitään vastaava. Pyysin apua ammatissa pitkään olleilta konservaattoreilta Kimmo Oksaselta ja Lassi Koivuselta lipaston tyylin, ajoituksen ja valmistusmaan vahvistamisessa.
Erikoisista lipaston viiluista otettiin mikroskooppitutkimusta varten poikkileikkausnäytteet monesta eri paikasta. Lipaston rakenteesta piirrettiin konstruktio piirustukset, mistä näkee, miten lipasto on rakennettu ja mitä liitoksia siinä on käytetty. Vinokansilipaston metalliosat tutkittiin XRF-laiteella ja pintakäsittely FTIR-analyyseillä.
Lipaston viilujen liimaamisen löydettiin hyvät keinot. Viilut liimattiin uudestaan sokkopuuhun kuumalla jänisnahkaliimalla. Vanhat viilukorjaukset, missä oli käytetty koivuvaneria, vaihdettiin omenapuuviiluihin. Uudet korjaukset ja muut retusoinnit tehtiin Nevskaya Palitra vesiväreillä. Kaikki messinkiosat ja muut metalliosat puhdistettiin ja suojattiin, lukot Renaissance mikrokristallivahalla. Messinkiosat ja vinokannen tukilistojen nupit lakattiin Paraloid B72 :lla. Lipasto suojattiin uudella sellakalla. Sellakkana käytettiin noin 23 % 1:1 sekoitettua orange ja rubiini sellakkaa. Uusi lakkapinta sivellettiin lipaston pintaan. Lakkapinta tuli hyvän näköiseksi, ei kiiltänyt liikaa ja lipaston yleiskuva näytti yhtenäiseltä. Konservoinnin tavoitteet onnistuvat.