Lannerangan nikamakaaren rasitusvamma nuorilla urheilijoilla : altistavat tekijät ja fysioterapeuttinen tutkiminen
Nurk, Igor; Peltonen, Johannes; Puhakka, Joni (2017)
Nurk, Igor
Peltonen, Johannes
Puhakka, Joni
Tampereen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112918794
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112918794
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä tietoisuutta lannerangan nikamakaaren rasitusvammoista nuorten urheilijoiden parissa toimivien fysioterapeuttien keskuudessa. Tarkoituksena oli jäsentää aiheesta tutkittua tietoa ja laatia tutkimuksiin perustuva testistö, jolla nikamakaaren rasitusvammasta voidaan saada viitteitä. Laadittu testistö löytyy tulostettavana versiona opinnäytetyön ”liitteet” -osiosta. Yhteistyökumppanina toimi Tampereen Ammattikorkeakoulu (TAMK).
Opinnäytetyön tekemistä ohjasivat seuraavat tutkimuskysymykset: mitkä tekijät altistavat lannerangan nikamakaaren rasitusvammoille ja millä fysioterapeuttisen tutkimisen menetelmillä voidaan saada viitteitä lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Opinnäytetyössä käytetyt tutkimukset haettiin CINAHL (EBSCO) ja PubMed -tietokannoista. Mukaan valittiin yhteensä kymmenen englanninkielistä tutkimusta, joiden perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin.
Lannerangan nikamakaaren stressireaktio ja sitä seuraavat progressiiviset tilat ovat yleisimpiä alaselkäkivun aiheuttajia nuorilla urheilijoilla. Hoitamattomana ne ovat ongelmallisia ja siksi riskiryhmät tulee löytää ajoissa. Stressireaktio syntyy tyypillisesti L5-nikamakaaren pars interarticularikseen. Pars-alueen leesioiden eli vaurioiden katsotaan johtuvan toistuvasta kuormituksesta lannerangan alueella. Erityisesti kovatehoinen urheilu, joka pitää sisällään lannerangan toistuvia fleksio-, ekstensio- ja rotaatioliikkeitä sekä niiden yhdistelmiä, voi tutkimusten perusteella altistaa nikamakaaren rasitusvammalle.
Rasitusvamman ensimmäinen vaihe eli stressireaktio on hankalaa diagnosoida, sillä sitä ei havaita perinteisellä röntgenkuvauksella. Tyypillisesti stressireaktion aikana esiintyvä kipu provosoituu aiemmin mainittujen liikkeiden yhteydessä ja helpottuu levossa, joten toteuttamalla kliinisiä testejä voidaan saada viitteitä mahdollisesta lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Kliiniset testit ovat kuitenkin vain viitteitä antavia ja varsinainen diagnosointi tulee tehdä aina lannerangan magneettikuvausten pohjalta. Erityisen hankalaa diagnosoinnista tekee se, että kaikilla lannerangan rasitusvamma ei välttämättä oireile. Jatkotutkimusten aiheiksi ehdotamme lannerangan nikamakaaren rasitusvamman kliinisen testauksen luotettavuuden arviointia sekä ennaltaehkäisyn ja hoitokeinojen tutkimista.
Opinnäytetyön tekemistä ohjasivat seuraavat tutkimuskysymykset: mitkä tekijät altistavat lannerangan nikamakaaren rasitusvammoille ja millä fysioterapeuttisen tutkimisen menetelmillä voidaan saada viitteitä lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Opinnäytetyössä käytetyt tutkimukset haettiin CINAHL (EBSCO) ja PubMed -tietokannoista. Mukaan valittiin yhteensä kymmenen englanninkielistä tutkimusta, joiden perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin.
Lannerangan nikamakaaren stressireaktio ja sitä seuraavat progressiiviset tilat ovat yleisimpiä alaselkäkivun aiheuttajia nuorilla urheilijoilla. Hoitamattomana ne ovat ongelmallisia ja siksi riskiryhmät tulee löytää ajoissa. Stressireaktio syntyy tyypillisesti L5-nikamakaaren pars interarticularikseen. Pars-alueen leesioiden eli vaurioiden katsotaan johtuvan toistuvasta kuormituksesta lannerangan alueella. Erityisesti kovatehoinen urheilu, joka pitää sisällään lannerangan toistuvia fleksio-, ekstensio- ja rotaatioliikkeitä sekä niiden yhdistelmiä, voi tutkimusten perusteella altistaa nikamakaaren rasitusvammalle.
Rasitusvamman ensimmäinen vaihe eli stressireaktio on hankalaa diagnosoida, sillä sitä ei havaita perinteisellä röntgenkuvauksella. Tyypillisesti stressireaktion aikana esiintyvä kipu provosoituu aiemmin mainittujen liikkeiden yhteydessä ja helpottuu levossa, joten toteuttamalla kliinisiä testejä voidaan saada viitteitä mahdollisesta lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Kliiniset testit ovat kuitenkin vain viitteitä antavia ja varsinainen diagnosointi tulee tehdä aina lannerangan magneettikuvausten pohjalta. Erityisen hankalaa diagnosoinnista tekee se, että kaikilla lannerangan rasitusvamma ei välttämättä oireile. Jatkotutkimusten aiheiksi ehdotamme lannerangan nikamakaaren rasitusvamman kliinisen testauksen luotettavuuden arviointia sekä ennaltaehkäisyn ja hoitokeinojen tutkimista.