Rakennustyön fyysinen kuormittavuus SenseWear® Armband-analyysin perusteella
Salkunen, Matti; Puhakka, Jouni (2010)
Salkunen, Matti
Puhakka, Jouni
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201005189694
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201005189694
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää rakennustyön ja sen eri vaiheiden kuormittavuutta suhteessa rakennustyöntekijöiden fyysiseen kuntoon. Fyysistä kuormittumista tarkasteltiin erityisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön kannalta. Opinnäytetyö on osa Skanska Jaksava –hanketta, jonka tavoitteena on saada tutkittua tietoa rakennustyöntekijöiden fyysisestä toimintakyvystä sekä fyysisestä kuormittumisesta työssään.
Tutkimuksessa analysoitiin ja verrattiin SenseWear® Armbandilla suoritettujen työn kuormittavuusmittausten tietoja sekä työntekijöiden täyttämää päiväkirjaa työvaiheista ja rasitustuntemuksista suhteuttaen niitä maksimaalisen hapenottokyvyn arvioiden tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 24 Skanskan rakennustyöntekijää (1 nainen, 23 miestä) sekä 3 esimiestä. Kaikkien rakennustyöntekijöiden sekä kahden esimiehen tulokset analysoitiin. Työnjohdon tuloksia käytettiin vertailuaineistona.
SenseWear® Armbandin (SWA) avulla saatiin tietoa muun muassa työntekijöiden energiankulutuksesta sekä päivittäisen fyysisen kuormituksen jakautumisesta. Koehenkilöt pitivät päiväkirjaa, mihin he kirjasivat työvaiheita ja omia rasitustuntemuksiaan RPE-asteikolla. Osalle koehenkilöistä oli tehty WHO:n submaksimaaliset polkupyöräergometritestit maksi-maalisen hapenottokyvyn arvioimiseksi. Näitä tuloksia käytettiin tutkimuksessa ensisijaisesti. Muiden koehenkilöiden osalta maksimaalista hapenottokykyä kartoitettiin Non-Exercise-kyselyn (N-EX) avulla. Tutkimukseen kuului myös käytettyjen hapennottokyvyn arviointimenetelmien välisen korrelaation selvittäminen.
Tutkimukseen osallistuneiden rakennustyöntekijöiden keski-ikä oli 37,5 vuotta. Tulosten perusteella rakennustyö oli fyysisesti ylikuormittavaa 29 %:lle koehenkilöistä. Koehenkilöiden työpäivän aikainen MET-keskiarvo oli 3,6 MET:iä (SD 0,98). Korkein työpäivän aikainen MET-keskiarvo oli 6,7 MET:iä ja alhaisin oli 2,1 MET:iä. Hieman yli puolella koehenkilöistä työpäivän aikainen keskikuormitus ei noussut liialliseksi. Toimintakyvyn ja työssä jaksamisen näkökulmasta katsottuna, työn ei pitäisi olla energiankulutuksellisesti liian kuormittavaa. Kuitenkin koehenkilöistä 21 %:lla oli aineiston keskimääräiseen työkuormitukseen nähden heikko fyysinen suorituskyky. Aineistossa kuormittavimpia työvaiheita olivat piikkaus, lattian valu, tuhveloiden leikkaus, muotin purku, parvekkeiden siivous, laudoituksen purku ja muut purkutyöt. Non-Exercise – kyselyn sekä WHO:n submaksimaalisen polkupyöräergometritestin välinen korrelaatio oli heikko (0,242), mikä saattaa heikentää tutkimuksen luotettavuutta.
Tulosten perusteella työntekijöiden tulisi olla fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaakseen työssä, sillä huono fyysinen kunto lisää kuormittumista. Heikko fyysinen suorituskyky vaikuttaa työsuorituksiin ja pitkällä aikavälillä myös työhön osallistumiseen mahdollisten sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden muodossa. Toisaalta riittävä hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintareservi tukee työssä jaksamista.
Tutkimuksessa analysoitiin ja verrattiin SenseWear® Armbandilla suoritettujen työn kuormittavuusmittausten tietoja sekä työntekijöiden täyttämää päiväkirjaa työvaiheista ja rasitustuntemuksista suhteuttaen niitä maksimaalisen hapenottokyvyn arvioiden tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 24 Skanskan rakennustyöntekijää (1 nainen, 23 miestä) sekä 3 esimiestä. Kaikkien rakennustyöntekijöiden sekä kahden esimiehen tulokset analysoitiin. Työnjohdon tuloksia käytettiin vertailuaineistona.
SenseWear® Armbandin (SWA) avulla saatiin tietoa muun muassa työntekijöiden energiankulutuksesta sekä päivittäisen fyysisen kuormituksen jakautumisesta. Koehenkilöt pitivät päiväkirjaa, mihin he kirjasivat työvaiheita ja omia rasitustuntemuksiaan RPE-asteikolla. Osalle koehenkilöistä oli tehty WHO:n submaksimaaliset polkupyöräergometritestit maksi-maalisen hapenottokyvyn arvioimiseksi. Näitä tuloksia käytettiin tutkimuksessa ensisijaisesti. Muiden koehenkilöiden osalta maksimaalista hapenottokykyä kartoitettiin Non-Exercise-kyselyn (N-EX) avulla. Tutkimukseen kuului myös käytettyjen hapennottokyvyn arviointimenetelmien välisen korrelaation selvittäminen.
Tutkimukseen osallistuneiden rakennustyöntekijöiden keski-ikä oli 37,5 vuotta. Tulosten perusteella rakennustyö oli fyysisesti ylikuormittavaa 29 %:lle koehenkilöistä. Koehenkilöiden työpäivän aikainen MET-keskiarvo oli 3,6 MET:iä (SD 0,98). Korkein työpäivän aikainen MET-keskiarvo oli 6,7 MET:iä ja alhaisin oli 2,1 MET:iä. Hieman yli puolella koehenkilöistä työpäivän aikainen keskikuormitus ei noussut liialliseksi. Toimintakyvyn ja työssä jaksamisen näkökulmasta katsottuna, työn ei pitäisi olla energiankulutuksellisesti liian kuormittavaa. Kuitenkin koehenkilöistä 21 %:lla oli aineiston keskimääräiseen työkuormitukseen nähden heikko fyysinen suorituskyky. Aineistossa kuormittavimpia työvaiheita olivat piikkaus, lattian valu, tuhveloiden leikkaus, muotin purku, parvekkeiden siivous, laudoituksen purku ja muut purkutyöt. Non-Exercise – kyselyn sekä WHO:n submaksimaalisen polkupyöräergometritestin välinen korrelaatio oli heikko (0,242), mikä saattaa heikentää tutkimuksen luotettavuutta.
Tulosten perusteella työntekijöiden tulisi olla fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaakseen työssä, sillä huono fyysinen kunto lisää kuormittumista. Heikko fyysinen suorituskyky vaikuttaa työsuorituksiin ja pitkällä aikavälillä myös työhön osallistumiseen mahdollisten sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden muodossa. Toisaalta riittävä hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintareservi tukee työssä jaksamista.