Tuen merkitys vapaaehtoistyössä toimiville : Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoisten päivystäjien kokemuksia tuen tarpeesta
Sirén, Elisa (2018)
Sirén, Elisa
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018100915841
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018100915841
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) vapaaehtoisten Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjien tarvetta henkiselle tuelle tunnetasolla kuormittavassa vapaaehtoistyössä. Haastattelututkimuksen avulla kartoitettiin, kuinka tärkeänä vapaaehtoiset päivystäjät pitivät työntekijän eli päivystysohjaajan tarjoamaa tukea ja kuinka merkityksellisenä päivystäjät kokivat toisilta vapaaehtoisilta saadun vertaistuen. Lisäksi tarkoitus oli selvittää, minkälaisia yhteydenottoja vapaaehtoiset päivystäjät pitivät haastavimpina ja minkälaista tukea he toivoivat saavansa näiden yhteydenottojen herättämien tunteiden käsittelyyn.
Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää vapaaehtoista päivystäjää, jonka jälkeen aineisto järjestettiin analyysia varten teemoittelua käyttäen. Teemoiksi muodostuivat päivystäjänä olo, päivystyskokemukset, tuen tarve, vertaistuen merkitys sekä haastavat yhteydenotot.
Tuloksien mukaan palkatun työntekijän eli päivystysohjaajan tuki koettiin merkityksellisemmäksi kuin muiden vapaaehtoisten vertaistuki. Tärkeiksi tuen muodoiksi nimettiin keskustelu, kuuntelu, läsnäolo, lisäkoulutukset sekä palautteen saaminen omasta vapaaehtoistyöstä. Päivystysohjaajan tukea päivystäjät tarvitsevat yhteydenotoissa, jotka koskevat kiusaamista, kaltoinkohtelua sekä aggressiivisia testauspuheluita.
Opinnäytetyön johtopäätös on se, että nykyinen tuki, jota tarjotaan päivystäjille eri muodoissa, on tällä hetkellä riittävä. Päivystäjät kaipaavat palautetta työstään ja motivoituvat sitä kautta jatkamaan vapaaehtoistyötään. Muiden päivystäjien läsnäolo lisää ryhmähenkeä ja viihtyvyyttä ja tätä ryhmäpäivystysmallia toivotaan käytettävän myös jatkossa.
Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää vapaaehtoista päivystäjää, jonka jälkeen aineisto järjestettiin analyysia varten teemoittelua käyttäen. Teemoiksi muodostuivat päivystäjänä olo, päivystyskokemukset, tuen tarve, vertaistuen merkitys sekä haastavat yhteydenotot.
Tuloksien mukaan palkatun työntekijän eli päivystysohjaajan tuki koettiin merkityksellisemmäksi kuin muiden vapaaehtoisten vertaistuki. Tärkeiksi tuen muodoiksi nimettiin keskustelu, kuuntelu, läsnäolo, lisäkoulutukset sekä palautteen saaminen omasta vapaaehtoistyöstä. Päivystysohjaajan tukea päivystäjät tarvitsevat yhteydenotoissa, jotka koskevat kiusaamista, kaltoinkohtelua sekä aggressiivisia testauspuheluita.
Opinnäytetyön johtopäätös on se, että nykyinen tuki, jota tarjotaan päivystäjille eri muodoissa, on tällä hetkellä riittävä. Päivystäjät kaipaavat palautetta työstään ja motivoituvat sitä kautta jatkamaan vapaaehtoistyötään. Muiden päivystäjien läsnäolo lisää ryhmähenkeä ja viihtyvyyttä ja tätä ryhmäpäivystysmallia toivotaan käytettävän myös jatkossa.