Rintasyövän diagnostiset määritysmenetelmät
Laakso, Suvi (2010)
Laakso, Suvi
Turun ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010101213600
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010101213600
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää herkkä määritysmenetelmä rintasyövän diagnosointiin soluista vapautuvalle prostata-spesifiselle antigeenille (PSA). Opinnäytetyö tehtiin Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella ja se oli osa laajempaa EU-projektia. Työssä käytettiin analyyttina PSA:ta, jonka pitoisuus on koholla eturauhassyövän yhteydessä, mutta tutkimukset ovat osoittaneet sitä löytyneen rintasyövän yhteydessä naisilla.
Työssä vertailtiin kahta eri menetelmää ja niiden herkkyyksiä havaita PSA:ta. Heterogeenisessä, ei-kilpailevassa määrityksessä vasta-aine H117 sitoutuu mikrotiitterilevyn kaivon pohjaan. Vasta-aineeseen sitoutuu PSA ja tähän sitoutuu toinen vasta-aine 5A10, joka on sitoutunut europiumilla leimattuun nanopalloon. Tässä muodostuu niin kutsuttu sandwich. Ainoastaan sitoutuneiden kompleksien fluoresenssi mitataan, joten menetelmä vaatii pesuja välissä, jotta sitoutumaton aine saadaan pois. Saatu fluoresenssisignaali oli suoraan verrannollinen analyytin määrään.
Toinen menetelmä, jota tutkittiin, oli kaksoisfotoniviritykseen perustuva menetelmä TPX. TPX-teknologia perustuu polymeeristen mikropallojen käyttöön kiintokantajana reaktiossa ja fluoresoivien molekyylien kaksoisfotoniviritykseen rajatussa kolmiulotteisessa fokuksessa. Tässä fluoresoivana aineena käytettiin BF530-väriä. Tässä menetelmässä vasta-aineella H117 koutattuihin mikropalloihin liittyi analyytti PSA, johon liittyi vasta-aine 5A10, joka oli sitoutunut BF530:lla värjättyyn nanopalloon. Ainoastaan sitoutuneet kompleksit mitattiin TPX-laitteella. Analyytin määrä oli suoraan verrannollinen mittauksessa saatavaan fluoresenssisignaaliin.
Menetelmien herkkyyttä parannettiin optimoimalla käytettyjen vasta-aineiden ja mikropallojen määrä sekä puskuri. Määritykset tehtiin solun kasvatusmediasta otetuille näytteille, joten työssä tutkittiin, miten eri solun kasvatusmediumit ja solutiheydet vaikuttavat menetelmän herkkyyteen.
Työssä vertailtiin kahta eri menetelmää ja niiden herkkyyksiä havaita PSA:ta. Heterogeenisessä, ei-kilpailevassa määrityksessä vasta-aine H117 sitoutuu mikrotiitterilevyn kaivon pohjaan. Vasta-aineeseen sitoutuu PSA ja tähän sitoutuu toinen vasta-aine 5A10, joka on sitoutunut europiumilla leimattuun nanopalloon. Tässä muodostuu niin kutsuttu sandwich. Ainoastaan sitoutuneiden kompleksien fluoresenssi mitataan, joten menetelmä vaatii pesuja välissä, jotta sitoutumaton aine saadaan pois. Saatu fluoresenssisignaali oli suoraan verrannollinen analyytin määrään.
Toinen menetelmä, jota tutkittiin, oli kaksoisfotoniviritykseen perustuva menetelmä TPX. TPX-teknologia perustuu polymeeristen mikropallojen käyttöön kiintokantajana reaktiossa ja fluoresoivien molekyylien kaksoisfotoniviritykseen rajatussa kolmiulotteisessa fokuksessa. Tässä fluoresoivana aineena käytettiin BF530-väriä. Tässä menetelmässä vasta-aineella H117 koutattuihin mikropalloihin liittyi analyytti PSA, johon liittyi vasta-aine 5A10, joka oli sitoutunut BF530:lla värjättyyn nanopalloon. Ainoastaan sitoutuneet kompleksit mitattiin TPX-laitteella. Analyytin määrä oli suoraan verrannollinen mittauksessa saatavaan fluoresenssisignaaliin.
Menetelmien herkkyyttä parannettiin optimoimalla käytettyjen vasta-aineiden ja mikropallojen määrä sekä puskuri. Määritykset tehtiin solun kasvatusmediasta otetuille näytteille, joten työssä tutkittiin, miten eri solun kasvatusmediumit ja solutiheydet vaikuttavat menetelmän herkkyyteen.