Selviämishoidosta katkaisuhoitoon : päihdepotilaan hoitoketjun muodostuminen
Mikkilä, Iiris (2010)
Mikkilä, Iiris
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112816028
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112816028
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Mikkilä, Iiris. Selviämishoidosta katkaisuhoitoon. Päihdepotilaan hoitoketjun muodostuminen. Helsinki, syksy 2010, 53 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK).
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia alkoholiongelmaisen potilaan hoitoketjua Helsingissä selviämishoitoasemalta katkaisuhoitoon. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat taustatekijät, jotka vaikuttavat selviämishoitoasemalle päätyneen potilaan mahdollisen katkaisuhoidon ja sen jälkeisen jatkohoidon muotoutumiseen sekä päihdeongelmaisten potilaiden jatkohoidon järjestäminen katkaisuhoidon jälkeen.
Opinnäytetyö on kvantitatiivinen tutkimus. Aineisto kerättiin Töölön selviämishoitoaseman, Läntisen A-klinikan katkaisuhoito-osastojen ja Hangonkadun kuntoutuskeskuksen katkaisuhoito-osastojen henkilökunnan täyttämillä tutkimuslomakkeilla. Tutkimukseen osallistujat olivat selviämishoitoasemalle tulleita helsinkiläisiä potilaita, jotka ilmaisivat halunsa päästä katkaisuhoitoon. Aineistoa kertyi 51 täytettyä lomaketta.
Tutkimukseen kohteena olivat 39 miestä ja 12 naista. Osallistuneiden keski-ikä oli 48 vuotta. Tutkimukseen osallistuneista 51 % oli työttömiä ja 30 % eläkkeellä. Työssäkäyviä oli 14 %. Osallistujista 39 % asui vuokralla, 22 % oli vailla vakinaista asuntoa ja 18 % asui omassa asunnossa. Kaikista osallistujista 53 % aloitti katkaisuhoidon. Suurin osa potilaista, jotka eivät hoitoa käynnistäneet, ei koskaan saapunut varatulle paikalleen katkaisuhoito-osastolle.
Tutkimuksen keskeisimmät tulokset kertovat selviämishoitoaseman ja katkaisuhoidon yhteistyön tärkeydestä. Osalle potilaista ei löytynyt katkaisuhoidosta vapaata paikkaa välittömästi selviämishoitoasemalta lähtiessä. Heistä vain murto-osa pyrki katkaisuhoitoon myöhemmin itsenäisesti. Kaikille katkaisuhoidon loppuun asti käyneille järjestettiin jatkohoitopaikka, tosin useimmiten jatkohoitomuotona oli poliklinikka, harvemmin ympärivuorokautinen tuetumpi hoito. Oman asuntonsa itse omistavista 86 % saapui katkaisuhoitoon. Työssäkäyvistä potilaista myös 86 % aloitti hoidon. Nämä prosentit ovat huomattavasti suuremmat kuin muissa asumismuodoissa tai työtilanteissa olevilla. Tuloksesta voi päätellä, että toimintakykyisille potilaille, joiden alkoholin käyttö ei ole vielä pitkälle kroonistunutta, selviämishoitoasemalle päätyminen on toiminut jollain tavalla herättelevänä kokemuksena. Tutkimusten mukaan päihteiden ongelmakäyttäjien vaikeimmin tavoitettavia ryhmiä ovat nuoret ja syrjäytyneet. Tämän opinnäytetyön tulokset tukevat tätä näkemystä.
Asiasanat: alkoholiongelmat, alkoholistit, hoitoketjut, katkaisuhoito, päihdehuolto
Mikkilä, Iiris. Selviämishoidosta katkaisuhoitoon. Päihdepotilaan hoitoketjun muodostuminen. Helsinki, syksy 2010, 53 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK).
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia alkoholiongelmaisen potilaan hoitoketjua Helsingissä selviämishoitoasemalta katkaisuhoitoon. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat taustatekijät, jotka vaikuttavat selviämishoitoasemalle päätyneen potilaan mahdollisen katkaisuhoidon ja sen jälkeisen jatkohoidon muotoutumiseen sekä päihdeongelmaisten potilaiden jatkohoidon järjestäminen katkaisuhoidon jälkeen.
Opinnäytetyö on kvantitatiivinen tutkimus. Aineisto kerättiin Töölön selviämishoitoaseman, Läntisen A-klinikan katkaisuhoito-osastojen ja Hangonkadun kuntoutuskeskuksen katkaisuhoito-osastojen henkilökunnan täyttämillä tutkimuslomakkeilla. Tutkimukseen osallistujat olivat selviämishoitoasemalle tulleita helsinkiläisiä potilaita, jotka ilmaisivat halunsa päästä katkaisuhoitoon. Aineistoa kertyi 51 täytettyä lomaketta.
Tutkimukseen kohteena olivat 39 miestä ja 12 naista. Osallistuneiden keski-ikä oli 48 vuotta. Tutkimukseen osallistuneista 51 % oli työttömiä ja 30 % eläkkeellä. Työssäkäyviä oli 14 %. Osallistujista 39 % asui vuokralla, 22 % oli vailla vakinaista asuntoa ja 18 % asui omassa asunnossa. Kaikista osallistujista 53 % aloitti katkaisuhoidon. Suurin osa potilaista, jotka eivät hoitoa käynnistäneet, ei koskaan saapunut varatulle paikalleen katkaisuhoito-osastolle.
Tutkimuksen keskeisimmät tulokset kertovat selviämishoitoaseman ja katkaisuhoidon yhteistyön tärkeydestä. Osalle potilaista ei löytynyt katkaisuhoidosta vapaata paikkaa välittömästi selviämishoitoasemalta lähtiessä. Heistä vain murto-osa pyrki katkaisuhoitoon myöhemmin itsenäisesti. Kaikille katkaisuhoidon loppuun asti käyneille järjestettiin jatkohoitopaikka, tosin useimmiten jatkohoitomuotona oli poliklinikka, harvemmin ympärivuorokautinen tuetumpi hoito. Oman asuntonsa itse omistavista 86 % saapui katkaisuhoitoon. Työssäkäyvistä potilaista myös 86 % aloitti hoidon. Nämä prosentit ovat huomattavasti suuremmat kuin muissa asumismuodoissa tai työtilanteissa olevilla. Tuloksesta voi päätellä, että toimintakykyisille potilaille, joiden alkoholin käyttö ei ole vielä pitkälle kroonistunutta, selviämishoitoasemalle päätyminen on toiminut jollain tavalla herättelevänä kokemuksena. Tutkimusten mukaan päihteiden ongelmakäyttäjien vaikeimmin tavoitettavia ryhmiä ovat nuoret ja syrjäytyneet. Tämän opinnäytetyön tulokset tukevat tätä näkemystä.
Asiasanat: alkoholiongelmat, alkoholistit, hoitoketjut, katkaisuhoito, päihdehuolto