Kielellinen erityisvaikeus ammattilaisten silmin
Toivonen, Kikka (2010)
Toivonen, Kikka
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010120917623
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010120917623
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni Kielellinen erityisvaikeus ammattilaisten silmin tarkastelee sitä, miten ammattilaiset tunnistavat ja tukevat 3-16 -vuotiaita lapsia, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Kielellisen erityisvaikeuden monimuotoisuuden tunnistaminen on tärkeää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, että lapsi kuntoutuisi tarkoituksenmukaisella ja johdonmukaisella ohjauksella sekä erilaisia ilmaisun ja vuorovaikutuksen välineitä käyttäen. Varhaisessa vaiheessa aloitetut tukitoimet auttavat lasta kehittymään ja kommunikoimaan ikätason mukaisesti, ja siten niiden avulla voidaan vahvistaa lapsen itsetuntoa ja ennalta ehkäistä lapsen ja nuoren syrjäytymistä.
Aineiston hankintamenetelminä olen käyttänyt eri alan ammattilaisten videoituja pari- ja ryhmähaastatteluja, kyselylomakkeita ja eri asiantuntijoiden sähköpostikyselyjä, puhelinhaastattelua sekä yksilöhaastattelua. Teemat ovat olleet eri ammattilaisten kyselyissä ja haastatteluissa samoja.
Opinnäytetyöni tuloksia voidaan hyödyntää lisäämällä ymmärrystä ja tietoa sellaisen lapsen vaikeuksista, kohtaamisesta ja kommunikointikeinoista, jolla on kielellinen erityisvaikeus. Ensiarvoisen tärkeää on tunnistaa tällainen lapsi päiväkodissa, koulussa ja nuorisotoimessa, että häntä voidaan tukea niissä tilanteissa, joissa kielellinen erityisvaikeus ilmenee. Kielellisen erityisvaikeuden tunnistamisen jälkeen on tärkeää, että lasta hoitavat ja opettavat aikuiset osaavat käyttää sellaisia menetelmiä, jotka toimivat lapsen kanssa työskennellessä.
Aineistostani kävi ilmi, että ammattilaiset tunnistivat ja tukivat kielellistä erityisvaikeutta hyvin vaihtelevasti. Päiväkodissa käytettiin kielellisen erityisvaikeiden lasten tukitoimina pienryhmiä, kuvia ja päivittäisiä vuorovaikutustilanteita. Koulussa opettajat käyttivät kielellisesti erityisvaikean oppilaan tukemiseksi tukiopetusta, yksilöllisiä tehtäviä, toiminnallista opetusta ja opetuksen havainnollistamista. Haastattelemani nuorisotyöntekijät käyttivät kielellisesti erityisvaikean nuoren tai lapsen tukemiseksi keskustelutilanteita, mutta runsaan kävijämäärän ja kiireen vuoksi rauhallisille keskusteluille tarjoutui harvoin mahdollisuus.
Haastattelemieni ammattilaisten kiinnostus kielellisesti erityisvaikeita lapsia tai nuoria kohtaan ilmeni siinä, että he halusivat lisää tietoa, koulutusta, pienempiä ryhmiä, avustajia ja apuvälineitä työskentelyn tueksi.
Aineiston hankintamenetelminä olen käyttänyt eri alan ammattilaisten videoituja pari- ja ryhmähaastatteluja, kyselylomakkeita ja eri asiantuntijoiden sähköpostikyselyjä, puhelinhaastattelua sekä yksilöhaastattelua. Teemat ovat olleet eri ammattilaisten kyselyissä ja haastatteluissa samoja.
Opinnäytetyöni tuloksia voidaan hyödyntää lisäämällä ymmärrystä ja tietoa sellaisen lapsen vaikeuksista, kohtaamisesta ja kommunikointikeinoista, jolla on kielellinen erityisvaikeus. Ensiarvoisen tärkeää on tunnistaa tällainen lapsi päiväkodissa, koulussa ja nuorisotoimessa, että häntä voidaan tukea niissä tilanteissa, joissa kielellinen erityisvaikeus ilmenee. Kielellisen erityisvaikeuden tunnistamisen jälkeen on tärkeää, että lasta hoitavat ja opettavat aikuiset osaavat käyttää sellaisia menetelmiä, jotka toimivat lapsen kanssa työskennellessä.
Aineistostani kävi ilmi, että ammattilaiset tunnistivat ja tukivat kielellistä erityisvaikeutta hyvin vaihtelevasti. Päiväkodissa käytettiin kielellisen erityisvaikeiden lasten tukitoimina pienryhmiä, kuvia ja päivittäisiä vuorovaikutustilanteita. Koulussa opettajat käyttivät kielellisesti erityisvaikean oppilaan tukemiseksi tukiopetusta, yksilöllisiä tehtäviä, toiminnallista opetusta ja opetuksen havainnollistamista. Haastattelemani nuorisotyöntekijät käyttivät kielellisesti erityisvaikean nuoren tai lapsen tukemiseksi keskustelutilanteita, mutta runsaan kävijämäärän ja kiireen vuoksi rauhallisille keskusteluille tarjoutui harvoin mahdollisuus.
Haastattelemieni ammattilaisten kiinnostus kielellisesti erityisvaikeita lapsia tai nuoria kohtaan ilmeni siinä, että he halusivat lisää tietoa, koulutusta, pienempiä ryhmiä, avustajia ja apuvälineitä työskentelyn tueksi.