Tunneilmaisu ja nukke : näkökulmia tunneilmaisun keinoihin ja merkityksiin nukketeatterissa
Väyrynen, Hilla (2010)
Väyrynen, Hilla
Turun ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010121718623
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010121718623
Tiivistelmä
Sana emootio juontuu latinan verbistä emovere, panna liikkeelle. Tästä voi löytää useita merkityksiä: Tunteet ovat syitä toiminnalle ja toisaalta seurauksia siitä. Ne muuttavat liikettä myös kehossa itsessään – jokaisella tunnetilalla on oma dynamiikkansa, tapa ilmetä kokijansa kehossa ja vaikuttaa sen rytmiin, suuntiin, asentoihin, eleisiin ja hengitykseen. Tunteet itsessäänkin voi nähdä jatkuvassa liikkeessä oleviksi: niillä on aina suunta, halu ratkaista jotain.
Opinnäytetyössäni tarkastelen eri tunnetilojen kehollisia ilmenemis- ja ilmentämismuotoja. Nostan esille kaksi erilaista lähestymistapaa, stanislavskilaisen metodinäyttelemisen ja käyttäytymispsykologiaan nojaavan, ulkoiseen jäljittelyyn perustuvan Blochin ym. menetelmän. Pohdin niiden sovellettavuutta nukkenäyttelemiseen ja tämän ohella kysymystä, onko parempi tuntea vai toistaa. Tarkastelen nuken ja ihmisnäyttelijän tunneilmaisun eroavaisuuksia sekä nukketeatterille ominaisen etäännytyksen merkitystä niin esiintyjän kuin yleisönkin kannalta. Lopuksi esittelen kaksi nukenkäsittelyharjoitusta, joiden avulla etsiä tunteita elottomasta objektista.
Teatteri on voimakkaiden tunteiden pelikenttä. Myös nukketeatteri haastaa katsojansa myötätuntoon ja samastumiseen, vaikka niiden kohde on tosiasiassa eloton, eikä siten tunne mitään. Pyrin osaltani tarjoamaan näkökulman kysymykseen, mitä katsojan ja esiintyjän välillä tapahtuu, kun tunne-elämyksiä synnytetään teatteritilassa.
Opinnäytetyössäni tarkastelen eri tunnetilojen kehollisia ilmenemis- ja ilmentämismuotoja. Nostan esille kaksi erilaista lähestymistapaa, stanislavskilaisen metodinäyttelemisen ja käyttäytymispsykologiaan nojaavan, ulkoiseen jäljittelyyn perustuvan Blochin ym. menetelmän. Pohdin niiden sovellettavuutta nukkenäyttelemiseen ja tämän ohella kysymystä, onko parempi tuntea vai toistaa. Tarkastelen nuken ja ihmisnäyttelijän tunneilmaisun eroavaisuuksia sekä nukketeatterille ominaisen etäännytyksen merkitystä niin esiintyjän kuin yleisönkin kannalta. Lopuksi esittelen kaksi nukenkäsittelyharjoitusta, joiden avulla etsiä tunteita elottomasta objektista.
Teatteri on voimakkaiden tunteiden pelikenttä. Myös nukketeatteri haastaa katsojansa myötätuntoon ja samastumiseen, vaikka niiden kohde on tosiasiassa eloton, eikä siten tunne mitään. Pyrin osaltani tarjoamaan näkökulman kysymykseen, mitä katsojan ja esiintyjän välillä tapahtuu, kun tunne-elämyksiä synnytetään teatteritilassa.