"Miten saisin mielestäni pois nämä kalterit?" : vanhusten masennuksen ryhmäkuntoutuksen kehittäminen ja mallintaminen
Tallgrén, Soile (2010)
Tallgrén, Soile
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010122118825
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010122118825
Tiivistelmä
Kokonaisvaltaiseen vanhusten masennuksen hoitoon tarvitaan siihen suunniteltuja psykososiaalisia ja toiminnallisia kuntoutusmenetelmiä. Tämä toimintatutkimus käsittelee psykososiaalisen itsehoitomenetelmän kehittämistä vanhusten masennuksen ryhmätoimintamuotona.
Kehittämistyön tarkoituksena oli muokata Depressiokoulu-menetelmästä masennusoireyhtymästä kärsivien vanhusten ja heidän läheistensä ryhmäkuntoutukseen soveltuva malli. Depressiokoulumenetelmään liitettiin vanhustyössä yleisesti hyvinä koettuja toimintoja sekä korostettiin vanhan ihmisen elämänhallintaan liittyviä merkityskokonaisuuksia ja myönteisiä elämänkokemuksia.
Kehittäjäryhmään osallistui kolme pariskuntaa, joilla oli perheessä masennusoireyhtymää sairastava henkilö. Kehittämisprosessi ja mallinnus muodostuivat yhdestä yksilötapaamisesta ja kuudesta toiminnallisesta ryhmäkokoontumisesta. Kehittämistyön lähestymistapa oli fenomenologis-hermeneuttinen.
Tutkimus vahvisti, että vanhuksille kehitetty, eletyn elämän voimavaroja hyödyntävän, mielenterveyttä tukeva ryhmätoiminta on tarpeellinen. Tuloksena syntyi pilottimalli vanhusten masennuksen ryhmäkuntoutukseen. Kehittämistyön keskeisiä toimintaan liittyviä tuloksia olivat mielialapäiväkirjan, muistelun ja valokuvan käytön vaikuttavuus mielialan parantajina. Kehittämistyön tuloksena syntyi vanhuksille suunnattu Depressiokoulu-menetelmän pilottimalli.
Kehittämistyö osoitti, että kokoontumisten ajankäytön on oltava joustavaa ja myönteisyyteen ohjaavan teorian opettamiseen vanhuksille on suunniteltava oma menetelmä. Jatkossa on syytä kehittää Depressiokoulu-ohjaajan osuutta pienemmäksi ryhmätapaamisten vetäjänä. Vertaiskokemuksen muodostumiselle on annettava enemmän mahdollisuuksia. Mallia voidaan hyödyntää soveltaen myös muissa vanhusten elämäntilanteissa.
Kehittämistyön tarkoituksena oli muokata Depressiokoulu-menetelmästä masennusoireyhtymästä kärsivien vanhusten ja heidän läheistensä ryhmäkuntoutukseen soveltuva malli. Depressiokoulumenetelmään liitettiin vanhustyössä yleisesti hyvinä koettuja toimintoja sekä korostettiin vanhan ihmisen elämänhallintaan liittyviä merkityskokonaisuuksia ja myönteisiä elämänkokemuksia.
Kehittäjäryhmään osallistui kolme pariskuntaa, joilla oli perheessä masennusoireyhtymää sairastava henkilö. Kehittämisprosessi ja mallinnus muodostuivat yhdestä yksilötapaamisesta ja kuudesta toiminnallisesta ryhmäkokoontumisesta. Kehittämistyön lähestymistapa oli fenomenologis-hermeneuttinen.
Tutkimus vahvisti, että vanhuksille kehitetty, eletyn elämän voimavaroja hyödyntävän, mielenterveyttä tukeva ryhmätoiminta on tarpeellinen. Tuloksena syntyi pilottimalli vanhusten masennuksen ryhmäkuntoutukseen. Kehittämistyön keskeisiä toimintaan liittyviä tuloksia olivat mielialapäiväkirjan, muistelun ja valokuvan käytön vaikuttavuus mielialan parantajina. Kehittämistyön tuloksena syntyi vanhuksille suunnattu Depressiokoulu-menetelmän pilottimalli.
Kehittämistyö osoitti, että kokoontumisten ajankäytön on oltava joustavaa ja myönteisyyteen ohjaavan teorian opettamiseen vanhuksille on suunniteltava oma menetelmä. Jatkossa on syytä kehittää Depressiokoulu-ohjaajan osuutta pienemmäksi ryhmätapaamisten vetäjänä. Vertaiskokemuksen muodostumiselle on annettava enemmän mahdollisuuksia. Mallia voidaan hyödyntää soveltaen myös muissa vanhusten elämäntilanteissa.