Kehitysvammapoliklinikan tuki matkalla aikuisuuteen – ”Monta sellasta palaa pitäs nyt tehä, et miten ne loksahtaa kohalleen…”
Yläoutinen, Anna-Liisa; Vainikka, Leena (2011)
Yläoutinen, Anna-Liisa
Vainikka, Leena
Saimaan ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011113016561
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011113016561
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää vuoden 2010 alussa toimintansa aloittaneen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kehitysvammapoliklinikan palvelun merkitystä asiakkaille. Erityishuoltopiiriin kuuluvat kaikki Etelä-Karjalan kunnat. Tavoitteena oli selvittää, millaista tukea nykyinen kehitysvammapoliklinikka on antanut asiakkaille, missä ja kenen kanssa asiakkaat olivat asioineet aikaisemmin. Lisäksi selvitettiin asiakkaiden tulevaisuuden toiveita, odotuksia ja kehittämisehdotuksia poliklinikan palveluihin. Toimintaa haluttiin kehittää ja kehittämistyöhön haluttiin lisää asiakaslähtöisyyttä.
Selvityksessä on kvalitatiivinen tutkimusote, ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Tiedonantajiksi valittiin kehitysvammapoliklinikan asiakkaista lapsuuden kodissaan asuvia itsenäistyviä kehitysvammaisia nuoria vanhempineen. Kehitysvammaisen nuoren itsenäistyminen tuo perheille suuria haasteita ja tarve palveluiden yhteensovittamiseen on suuri. Selvitystä varten suoritettiin yhdeksän haastattelua. Nuoria oli läsnä kahdeksan, joista seitsemän osallistui haastatteluun.
Haastatteluissa ilmeni, että kehitysvammapoliklinikalla käydään useimmiten kuntoutussuunnitelmaan liittyvissä asioissa. Tärkeäksi koettiin, että tiedetään, kehen ottaa tarvittaessa yhteyttä. Tiedotus on parantunut keskustelutilaisuuksien ja Internet-sivujen kautta. Aiemmin vanhempien oma aktiivisuus oli korostunut tiedonhankinnassa. Kotikäynnit oli koettu tarpeellisiksi lapsen ollessa pieni, jolloin tuen ja ohjauksen tarve oli ollut suurimmillaan. Kehitysvammadiagnoosin saaminen nousee puheessa vielä vuosienkin jälkeen esiin, joten alkuvaiheeseen on tärkeää panostaa. Nuoret olivat saaneet kertoa omia asioitaan kehitysvammapoliklinikalla. Haastatteluissa nuoret puhuivat mieluiten itselleen tärkeistä asioista, kuten harrastuksista. Suurin osa haastateltavista oli tyytyväisiä kehitysvammapoliklinikan toimintaan.
Jatkossa olisi hyvä selvittää vanhempien kokemuksia tuen riittävyydestä silloin, kun lapsella todetaan kehitysvamma. Mielenkiintoista olisi myös vertailla eri erityishuoltopiirien toimintaa.
Selvityksessä on kvalitatiivinen tutkimusote, ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Tiedonantajiksi valittiin kehitysvammapoliklinikan asiakkaista lapsuuden kodissaan asuvia itsenäistyviä kehitysvammaisia nuoria vanhempineen. Kehitysvammaisen nuoren itsenäistyminen tuo perheille suuria haasteita ja tarve palveluiden yhteensovittamiseen on suuri. Selvitystä varten suoritettiin yhdeksän haastattelua. Nuoria oli läsnä kahdeksan, joista seitsemän osallistui haastatteluun.
Haastatteluissa ilmeni, että kehitysvammapoliklinikalla käydään useimmiten kuntoutussuunnitelmaan liittyvissä asioissa. Tärkeäksi koettiin, että tiedetään, kehen ottaa tarvittaessa yhteyttä. Tiedotus on parantunut keskustelutilaisuuksien ja Internet-sivujen kautta. Aiemmin vanhempien oma aktiivisuus oli korostunut tiedonhankinnassa. Kotikäynnit oli koettu tarpeellisiksi lapsen ollessa pieni, jolloin tuen ja ohjauksen tarve oli ollut suurimmillaan. Kehitysvammadiagnoosin saaminen nousee puheessa vielä vuosienkin jälkeen esiin, joten alkuvaiheeseen on tärkeää panostaa. Nuoret olivat saaneet kertoa omia asioitaan kehitysvammapoliklinikalla. Haastatteluissa nuoret puhuivat mieluiten itselleen tärkeistä asioista, kuten harrastuksista. Suurin osa haastateltavista oli tyytyväisiä kehitysvammapoliklinikan toimintaan.
Jatkossa olisi hyvä selvittää vanhempien kokemuksia tuen riittävyydestä silloin, kun lapsella todetaan kehitysvamma. Mielenkiintoista olisi myös vertailla eri erityishuoltopiirien toimintaa.