”YKSI ELÄMÄNI SURULLISIMMISTA, MUTTA KAUNEIMMISTA HETKISTÄ” - Äitien kokemuksia kuolleen lapsen synnyttämisestä
Tikkanen, Veera; Grönroos, Janica; Kuva Chaurand, Veera (2011)
Tikkanen, Veera
Grönroos, Janica
Kuva Chaurand, Veera
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203293915
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203293915
Tiivistelmä
Kohtukuolemalla tarkoitetaan sikiön kuolemista kohtuun loppuraskauden aikana. Suomen lain mu-kaan sikiö luokitellaan kohtukuolleeksi, kun raskaus on kestänyt vähintään 22 täyttä raskausviikkoa tai sikiö painaa vähintään 500g. Vuonna 2008 Suomessa syntyi 59 808 lasta, joista 198 syntyi kuolleena (3,2 kuolleena syntynyttä tuhatta syntynyttä kohden).
Yleensä lapsen kuollessa kohtuun on synnytystapa ensisijaisesti alatiesynnytys terveydellisistä syistä johtuen.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kohtukuoleman kohdanneiden äitien kokemuksia kuolleen lapsen synnyttämisestä. Tutkimuksen avulla tuotetaan tietoa siitä, millaisia merkityksiä synnyttäneet äidit antavat synnytyskokemukselle surutyön näkökulmasta. Tavoitteena oli antaa kehitysideoita hoitotyölle sekä tuottaa tietoa ja apua kohtukuoleman kokeneille vanhemmille.
Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen ja tiedonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen osallistui ympäri Suomen neljä (N=4) kohtukuoleman kokenutta äitiä, jotka olivat synnyttäneet lapsensa alateitse vähintään vuosi sitten. Tutkimukseen osallistuneiden äitien lapset olivat menehtyneet kohtuun raskausviikoilla 28-38. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Toive kriisihoitamisen osaamisesta nousi vahvasti esiin kuollutta lasta synnyttävän perheen kohdalla. Perusturvallisuutta lisäävät tekijät kuten hoiva, huolenpito ja kiireetön läsnäolo toivat äideille kokemuksen hoidetuksi tulemisesta. Äidit kokivat, ettei heitä valmisteltu vauvan kohtaamiseen eikä synnytykseen. Keskusteluavun tarjoaminen koettiin tärkeäksi. Henkilökunnan inhimillinen tapa kohdata vauva koettiin vauvan kohtaamista tukevaksi. Äidit toivoivat, että heitä ohjattaisiin ja rohkaistaisiin muistojen ottamiseen sekä viettämään aikaa vauvan kanssa, sillä vauvan kanssa vietetty aika koettiin merkitykselliseksi.
Jatkossa tulee tutkia myös kohtukuoleman kokeneiden isien saamaa tukea. Tärkeää on kartoittaa miten raskaana oleva suhtautuu uuteen raskauteensa sen jälkeen kun on aiemmin kohdannut kohtukuoleman. Henkilökunnan kokemuksia kohtukuoleman kohdanneen perheen tukemisesta olisi kartoitettava.
Yleensä lapsen kuollessa kohtuun on synnytystapa ensisijaisesti alatiesynnytys terveydellisistä syistä johtuen.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kohtukuoleman kohdanneiden äitien kokemuksia kuolleen lapsen synnyttämisestä. Tutkimuksen avulla tuotetaan tietoa siitä, millaisia merkityksiä synnyttäneet äidit antavat synnytyskokemukselle surutyön näkökulmasta. Tavoitteena oli antaa kehitysideoita hoitotyölle sekä tuottaa tietoa ja apua kohtukuoleman kokeneille vanhemmille.
Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen ja tiedonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen osallistui ympäri Suomen neljä (N=4) kohtukuoleman kokenutta äitiä, jotka olivat synnyttäneet lapsensa alateitse vähintään vuosi sitten. Tutkimukseen osallistuneiden äitien lapset olivat menehtyneet kohtuun raskausviikoilla 28-38. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Toive kriisihoitamisen osaamisesta nousi vahvasti esiin kuollutta lasta synnyttävän perheen kohdalla. Perusturvallisuutta lisäävät tekijät kuten hoiva, huolenpito ja kiireetön läsnäolo toivat äideille kokemuksen hoidetuksi tulemisesta. Äidit kokivat, ettei heitä valmisteltu vauvan kohtaamiseen eikä synnytykseen. Keskusteluavun tarjoaminen koettiin tärkeäksi. Henkilökunnan inhimillinen tapa kohdata vauva koettiin vauvan kohtaamista tukevaksi. Äidit toivoivat, että heitä ohjattaisiin ja rohkaistaisiin muistojen ottamiseen sekä viettämään aikaa vauvan kanssa, sillä vauvan kanssa vietetty aika koettiin merkitykselliseksi.
Jatkossa tulee tutkia myös kohtukuoleman kokeneiden isien saamaa tukea. Tärkeää on kartoittaa miten raskaana oleva suhtautuu uuteen raskauteensa sen jälkeen kun on aiemmin kohdannut kohtukuoleman. Henkilökunnan kokemuksia kohtukuoleman kohdanneen perheen tukemisesta olisi kartoitettava.