Kestävä lypsykarja
Lampinen, Jenna M. (2012)
Lampinen, Jenna M.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204164477
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204164477
Tiivistelmä
Lypsylehmien lyhyt tuotantoikä on yleinen ongelma ja heikentää maidontuotannon kannattavuutta. Lypsylehmät eivät ehdi saavuttaa parhaita 4. ja 5.tuotoskausia, ja suuren uudistustarpeen takia perinnöllinen edistyminen hidastuu. Lehmien kestävyyttä on aiemmin tutkittu lähinnä poiston syiden ja hoitomerkintöjen pohjalta. Lisäksi on tehty tutkimuksia muutamien yksittäisten tavallista kestävimpien karjojen navetan olosuhteista ja karjanhoitotavoista.
Työn tavoitteena oli selvittää kirjallisuuden ja haastattelututkimuksen pohjalta, mikä merkitys on olosuhteilla, pitopaikalla, jaloittelun järjestämisellä, yleisellä hoidolla, ruokinnalla, tuotoksella ja jalostuksella lehmien kestävyyteen. Lisäksi tarkasteltiin parsinavettojen ja makuuparsipihattojen eroja ja vaikutuksia kestävyyteen.
Tutkimustiloiksi valittiin kymmenen lypsykarjatilaa, joista seitsemän oli parsinavettaa ja kolme makuuparsipihattoa. Otannan oli tarkoitus kuvata tyypillistä suomalaista navettatyyppijakaumaa. Tiloilla käytiin tekemässä haastattelututkimus, ja navetassa kuvattiin kestävimpiä lehmiä, sonninemätason lehmiä ja yleisilmeitä sisätiloista. Suurimmalla osalla tiloista keskipoikimakerta oli vähintään 3,0. Pihatoissa keskilehmäluku oli välillä 31,3–34,7 ja parsinavetoissa 15,1–32,7. Yleensä tiloilla oli valtarotuna ayrshire ja lisäksi muutamia yksilöitä holsteineja. Keskituotos oli karjoissa yleisimmin välillä 9000–10000 kg, ja keskijalostusarvot välillä -5,9–1,1.
Haastattelututkimuksen tulosten mukaan perusta kestävälle lypsykarjalle luodaan pienten vasikoiden ja nuorkarjan hyvällä hoidolla, tasapainoisilla olosuhteilla ja ruokinnalla. Lehmän elämässä tärkeimmät tekijät ovat hyvä makuupaikka, jaloittelemaan pääseminen ja ruokinta tuotostason ja kunnon mukaan. Perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan parhaiten menestyvät pitkämaitoiset, normaalikokoiset ja rakenteeltaan keskitasoiset lypsylehmät. Käyttämällä jalostuksessa karjan vanhimpien lehmien jälkeläiset ensisijaisesti karjan uudistamiseen luodaan perimältään parhaat mahdollisuudet koko lypsykarjan kestävyydelle.
Työn tavoitteena oli selvittää kirjallisuuden ja haastattelututkimuksen pohjalta, mikä merkitys on olosuhteilla, pitopaikalla, jaloittelun järjestämisellä, yleisellä hoidolla, ruokinnalla, tuotoksella ja jalostuksella lehmien kestävyyteen. Lisäksi tarkasteltiin parsinavettojen ja makuuparsipihattojen eroja ja vaikutuksia kestävyyteen.
Tutkimustiloiksi valittiin kymmenen lypsykarjatilaa, joista seitsemän oli parsinavettaa ja kolme makuuparsipihattoa. Otannan oli tarkoitus kuvata tyypillistä suomalaista navettatyyppijakaumaa. Tiloilla käytiin tekemässä haastattelututkimus, ja navetassa kuvattiin kestävimpiä lehmiä, sonninemätason lehmiä ja yleisilmeitä sisätiloista. Suurimmalla osalla tiloista keskipoikimakerta oli vähintään 3,0. Pihatoissa keskilehmäluku oli välillä 31,3–34,7 ja parsinavetoissa 15,1–32,7. Yleensä tiloilla oli valtarotuna ayrshire ja lisäksi muutamia yksilöitä holsteineja. Keskituotos oli karjoissa yleisimmin välillä 9000–10000 kg, ja keskijalostusarvot välillä -5,9–1,1.
Haastattelututkimuksen tulosten mukaan perusta kestävälle lypsykarjalle luodaan pienten vasikoiden ja nuorkarjan hyvällä hoidolla, tasapainoisilla olosuhteilla ja ruokinnalla. Lehmän elämässä tärkeimmät tekijät ovat hyvä makuupaikka, jaloittelemaan pääseminen ja ruokinta tuotostason ja kunnon mukaan. Perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan parhaiten menestyvät pitkämaitoiset, normaalikokoiset ja rakenteeltaan keskitasoiset lypsylehmät. Käyttämällä jalostuksessa karjan vanhimpien lehmien jälkeläiset ensisijaisesti karjan uudistamiseen luodaan perimältään parhaat mahdollisuudet koko lypsykarjan kestävyydelle.