Lasten ja nuorten kunnon arviointi juoksumittausten avulla
Tukki, Jaakko (2012)
Tukki, Jaakko
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205147980
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205147980
Tiivistelmä
Työn lähtökohtana oli selvittää, voidaanko lasten ja nuorten aerobista kestävyyskuntoa arvioida kenttäolosuhteissa suoritettujen juoksumittausten avulla. Tutkimuksessa oli käytössä tilaajayrityksen Polar Electro Oy:n valmistama rannetietokone, jonka avulla sykettä ja nopeutta mitattiin. Tarkoituksena oli löytää testimuoto, jonka avulla maksimaalista aerobista kestävyyskuntoa voitaisiin arvioida käytännön ryhmämittaustilanteissa mahdollisimman luotettavasti.
Työssä suoritettiin kattavat mittaukset, joihin osallistui 55 koehenkilöä (44 tyttöä ja 11 poikaa), jotka olivat iältään 12–17-vuotiaita. Koehenkilöiltä mitattiin sykettä ja nopeutta tasavauhtisessa kävelytestissä, hölkkätestissä, juoksutestissä ja maksimaalista aerobista kestävyyskuntoa mittaavassa testissä. Lisäksi sykettä mitattiin istuma- ja seisomasykkeen mittauksissa. Tulosten analyysissa tarkasteltiin, miten eri sykeintensiteetillä mitatut ja laskennallisesti saadut maksiminopeudet korreloivat keskenään, kun käytettiin eri istuma- ja maksimisykemuuttujia.
Tulosten perusteella todettiin, että kävelytestin, hölkkätestin, ja juoksutestin välillä on huomattava ero arvioitaessa koehenkilön maksimaalista aerobista kestävyyskuntoa. Lisäksi todettiin, että eri sykemuuttujien käyttäminen tulosten laskennassa vaikutti oleellisesti lopputuloksiin. Tarkimpaan mitatun ja lasketun maksiminopeuden väliseen korrelaation päästiin, kun käytettiin arvioitua istumasykettä (60 lyöntiä minuutissa) ja arvioitua maksimisykettä (200 lyöntiä minuutissa). Kävelytestissä parhaaseen mitatun ja lasketun maksiminopeuden väliseen korrelaation (r2=0.3602) päästiin, kun sykemuuttujina käytettiin mitattuja istuma- ja maksimisykearvoja. Hölkkätestissä parhaaseen korrelaatioon (r2=0.6671) päästiin, kun käytettiin arvioituja istuma- ja maksimisykearvoja. Paras korrelaatio saavutettiin juoksutestissä (r2=0.7778), jossa sykemuuttujina käytettiin arvioituja istuma- ja maksimisykearvoja.
Työssä suoritettiin kattavat mittaukset, joihin osallistui 55 koehenkilöä (44 tyttöä ja 11 poikaa), jotka olivat iältään 12–17-vuotiaita. Koehenkilöiltä mitattiin sykettä ja nopeutta tasavauhtisessa kävelytestissä, hölkkätestissä, juoksutestissä ja maksimaalista aerobista kestävyyskuntoa mittaavassa testissä. Lisäksi sykettä mitattiin istuma- ja seisomasykkeen mittauksissa. Tulosten analyysissa tarkasteltiin, miten eri sykeintensiteetillä mitatut ja laskennallisesti saadut maksiminopeudet korreloivat keskenään, kun käytettiin eri istuma- ja maksimisykemuuttujia.
Tulosten perusteella todettiin, että kävelytestin, hölkkätestin, ja juoksutestin välillä on huomattava ero arvioitaessa koehenkilön maksimaalista aerobista kestävyyskuntoa. Lisäksi todettiin, että eri sykemuuttujien käyttäminen tulosten laskennassa vaikutti oleellisesti lopputuloksiin. Tarkimpaan mitatun ja lasketun maksiminopeuden väliseen korrelaation päästiin, kun käytettiin arvioitua istumasykettä (60 lyöntiä minuutissa) ja arvioitua maksimisykettä (200 lyöntiä minuutissa). Kävelytestissä parhaaseen mitatun ja lasketun maksiminopeuden väliseen korrelaation (r2=0.3602) päästiin, kun sykemuuttujina käytettiin mitattuja istuma- ja maksimisykearvoja. Hölkkätestissä parhaaseen korrelaatioon (r2=0.6671) päästiin, kun käytettiin arvioituja istuma- ja maksimisykearvoja. Paras korrelaatio saavutettiin juoksutestissä (r2=0.7778), jossa sykemuuttujina käytettiin arvioituja istuma- ja maksimisykearvoja.