Barokkiarkun nahkaosien konservointi ja restaurointi
Mäkäräinen, Sanna (2012)
Mäkäräinen, Sanna
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012060611885
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012060611885
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee Lohjan Museon kokoelmiin kuuluvan 1700-luvun barokkiarkun konservointia, tutkimuksia ja restaurointia. Arkku on ennen museoon lahjoitustaan ollut kirkkoherra C. G. Von Pfalerin (1791- 1865) käytössä. Konservoinnin lähtökohtana oli saattaa esine sellaiseen asuun, että se voitaisiin laittaa taas esille Lohjan museon perusnäyttelyyn, josta se oli vaurioidensa vuoksi otettu pois vuonna 2009.
Pääpaino esineen konservoinnissa oli kannen nahkaosissa, jotka ovat mahdollisesti alkuperäiset. Arkun kannessa oleva nahka oli vaurioitunut oikealta puoleltaan ja osa alkuperäisestä nahasta puuttui. Myös kannen sivujen nahkaosat olivat joko vaurioituneet tai niistä puuttui osia. Arkun sivuja koristavat marmoroinnit ja arkun sisäkannessa koristemaalaus, kaikki koristemaalatut pinnat olivat stabiileja.
Työ sisältää arkun dokumentoinnin, johon kuuluu kohteen valokuvaus ja vauriokartoitus, sekä analyyttisiä tutkimusmenetelmiä nahan vaurioitumisen ja luonteen selvittämiseksi. Tutkimusten pohjalta kohteeseen pyrittiin löytämään oikeat ratkaisut niin konservoinnin kuin restauroinnin saralta. Konservointikirjallisuuden ohessa tutkin myös arkkujen ja maalattujen huonekalujen historiaa ja niissä käytettyjä materiaaleja.
Konservointi- ja restaurointimenetelmien ja materiaalien valinta toivat haastetta, koska kokemukseni nahan konservoinnin osalta oli vähäinen. Tutkimuksissa nahan tunnistus tuotti ongelmia, koska pinnan tekstuurista ei saanut selvää mahdollisen lubrikantin vuoksi. Tutkimusten perusteella kävi myös ilmi, että arkun nahka oli suhteellisen stabiilissa tilassa. Pinta oli krakeloitunut, mutta se ei osoittanut merkkejä irtoamisesta. Mitattaessa pH:ta oli yllättävää huomata, miten neutraali alkuperäisen nahan pH oli verrattuna moderneihin nahkoihin. Käytännön konservointi- ja restaurointimenetelmät kuten nahan puhdistus ja paikkaaminen paransivat kohteen ulkonäköä huomattavasti.
Pääpaino esineen konservoinnissa oli kannen nahkaosissa, jotka ovat mahdollisesti alkuperäiset. Arkun kannessa oleva nahka oli vaurioitunut oikealta puoleltaan ja osa alkuperäisestä nahasta puuttui. Myös kannen sivujen nahkaosat olivat joko vaurioituneet tai niistä puuttui osia. Arkun sivuja koristavat marmoroinnit ja arkun sisäkannessa koristemaalaus, kaikki koristemaalatut pinnat olivat stabiileja.
Työ sisältää arkun dokumentoinnin, johon kuuluu kohteen valokuvaus ja vauriokartoitus, sekä analyyttisiä tutkimusmenetelmiä nahan vaurioitumisen ja luonteen selvittämiseksi. Tutkimusten pohjalta kohteeseen pyrittiin löytämään oikeat ratkaisut niin konservoinnin kuin restauroinnin saralta. Konservointikirjallisuuden ohessa tutkin myös arkkujen ja maalattujen huonekalujen historiaa ja niissä käytettyjä materiaaleja.
Konservointi- ja restaurointimenetelmien ja materiaalien valinta toivat haastetta, koska kokemukseni nahan konservoinnin osalta oli vähäinen. Tutkimuksissa nahan tunnistus tuotti ongelmia, koska pinnan tekstuurista ei saanut selvää mahdollisen lubrikantin vuoksi. Tutkimusten perusteella kävi myös ilmi, että arkun nahka oli suhteellisen stabiilissa tilassa. Pinta oli krakeloitunut, mutta se ei osoittanut merkkejä irtoamisesta. Mitattaessa pH:ta oli yllättävää huomata, miten neutraali alkuperäisen nahan pH oli verrattuna moderneihin nahkoihin. Käytännön konservointi- ja restaurointimenetelmät kuten nahan puhdistus ja paikkaaminen paransivat kohteen ulkonäköä huomattavasti.