Leimaamattoman immunomäärityksen kehittäminen
Leinonen, Nina (2012)
Leinonen, Nina
Turun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012061512746
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012061512746
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää epäspesifistä sitoutumista ja luminometrista detektiota
hyödyntävä leimaamaton menetelmä antigeenin pitoisuuden mittaamiseen. Opinnäytetyö
suoritettiin Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Biofysiikan laboratoriossa.
Menetelmää kehitettäessä hyödynnettiin biotiinin ja streptavidiinin muodostamaa vahvaa
sidosta. Lopullisessa menetelmässä tarkoituksena on mitata antigeenin pitoisuutta.
Karboksyyliryhmillä modifioitu biotiini kilpailee menetelmässä biotiinin kanssa sitoutumisesta
streptavidiiniin. Sitoutumista mitataan lisäämällä Eu3+-kelaattia ja mittaamalla fluoresenssia.
Biotiinipitoisuuden ollessa pieni modifioitu biotiini pääsee sitoutumaan streptavidiiniin ja
saadaan korkea signaali. Biotiinipitoisuuden kasvaessa modifioitu biotiini kelatoi Eu3+-ionin
jolloin signaali on heikko.
Työssä pyrittiin löytämään sopiva molekyyli testaamalla kaupallisia ja itse valmistettuja
yhdisteitä. EDTA:n ja DTPA:n avulla todettiin, että karboksyyliryhmiä tulee olla vähintään neljä
menetelmän toimimiseksi. Työssä testattiin sitruunahappoa, epomiinia, biotiini-NTA:ta, biotiini-
DTPA:ta ja biotiiniligandia. Myös erilaisia puskureita (NaCl, HEPES, Na2HPO4) sekä erilaisia
tapoja lisätä Eu3+-kelaatti testattiin.
Menetelmä vaatii vielä kehitystä, koska se ei toiminut minkään molekyylin kanssa toistettavasti.
Tulokset viittaavat siihen, että Eu3+-ioni on liian pieni ioni, jolloin se pääsee sitoutumaan
modifioituun biotiiniin, vaikka biotiini onkin sitoutunut streptavidiiniin.
hyödyntävä leimaamaton menetelmä antigeenin pitoisuuden mittaamiseen. Opinnäytetyö
suoritettiin Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Biofysiikan laboratoriossa.
Menetelmää kehitettäessä hyödynnettiin biotiinin ja streptavidiinin muodostamaa vahvaa
sidosta. Lopullisessa menetelmässä tarkoituksena on mitata antigeenin pitoisuutta.
Karboksyyliryhmillä modifioitu biotiini kilpailee menetelmässä biotiinin kanssa sitoutumisesta
streptavidiiniin. Sitoutumista mitataan lisäämällä Eu3+-kelaattia ja mittaamalla fluoresenssia.
Biotiinipitoisuuden ollessa pieni modifioitu biotiini pääsee sitoutumaan streptavidiiniin ja
saadaan korkea signaali. Biotiinipitoisuuden kasvaessa modifioitu biotiini kelatoi Eu3+-ionin
jolloin signaali on heikko.
Työssä pyrittiin löytämään sopiva molekyyli testaamalla kaupallisia ja itse valmistettuja
yhdisteitä. EDTA:n ja DTPA:n avulla todettiin, että karboksyyliryhmiä tulee olla vähintään neljä
menetelmän toimimiseksi. Työssä testattiin sitruunahappoa, epomiinia, biotiini-NTA:ta, biotiini-
DTPA:ta ja biotiiniligandia. Myös erilaisia puskureita (NaCl, HEPES, Na2HPO4) sekä erilaisia
tapoja lisätä Eu3+-kelaatti testattiin.
Menetelmä vaatii vielä kehitystä, koska se ei toiminut minkään molekyylin kanssa toistettavasti.
Tulokset viittaavat siihen, että Eu3+-ioni on liian pieni ioni, jolloin se pääsee sitoutumaan
modifioituun biotiiniin, vaikka biotiini onkin sitoutunut streptavidiiniin.