TILINTARKASTAJAN VAHINGONKORVAUSVASTUU : Oikeustapauksia vuosilta 1991–2008
Koivujärvi, Hanne (2012)
Koivujärvi, Hanne
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012091013515
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012091013515
Tiivistelmä
Tilintarkastajan tehtäväkenttä on hiljalleen laajentunut ja tilintarkastajan vastuu kasvanut, kun tarkastuksen kohteena olevat asiat ja vastuuta vaativat tahot ovat lisääntyneet. Tilintarkastaja kantaa myös yhteistä vastuuta johdon kanssa: mikäli yrityksen vastuullinen johto ei pysty korvaamaan aiheuttamaansa vahinkoa, voi tilintarkastaja joutua vastuuseen yksin. Tilintarkastajan vastuuseen liittyviä ennakkoratkaisuja on käsitelty aiemminkin ammattikirjallisuudessa, ja tässä tutkimuksessa haettiin lisäksi mahdollisia oikeustapauksia myös alemmista oikeusasteista. Toimeksiantaja on maailmanlaajuiseen ketjuun kuuluva tilintarkastustoimisto, jonka edustajan mukaan ainakin nuoremmille tilintarkastajille oikeustapauksissa voi olla uutta hyödyllistä tietoa.
Tavoitteena oli tutkia, mitkä ovat ne syyt, joiden perusteella tilintarkastajia on Suomessa tuomittu vahingonkorvauksiin. Työn tietoperustan rakentamiseen käytettiin tilintarkastusalan ammattikirjallisuutta ja -lehtiä sekä alaa sääteleviä standardeja ja lakeja. Empiirisessä osassa analysoitiin laadullisin menetelmin, lähinnä teemoittelemalla, tilintarkastajan vahingonkorvausvastuuseen liittyviä oikeustapauksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Talous- tai kirjanpitorikoksiin liittyvät tapaukset, joissa tilintarkastaja olisi tuomittu vahingonkorvauksiin, rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle.
Tärkeimmiksi seikoiksi aineistosta nousi sääntöjen tärkeys ja toisaalta sopimusperusteisten toimeksiantojen yllättävänkin laaja vastuu. Lakisääteisiä tehtäviä suorittaessaan tilintarkastajan kannattaa toimia arvioimansa riskitason mukaisesti mahdollisimman tarkasti sääntöjä noudattaen. Tällä hetkellä tärkeimmät tilintarkastajan työtä ohjaavat säännöt ovat lakien ohella IFAC:in Kansainväliset tilintarkastusalan standardit. Muissa tehtävissä on syytä laatia sopimus ja sen rajaukset mahdollisimman tarkasti. Asiantuntijavastuu voi ulottua myös kolmanteen osapuoleen, joten asiantuntijana toimiessaan tilintarkastajan on syytä varmistua laajasti siitä, että osapuolet ovat tietoisia sovittujen toimenpiteiden vaikutuksista.
Tutkimuksen puitteissa käsitellyt oikeustapaukset ovat vain osa vahingonkorvausvastuuseen liittyvää aineistoa, ja lisätietoa mahdollisista vahingonkorvauksista voisi jatkossa tiedustella suoraan tilintarkastajilta tai vakuutusyhtiöiltä. Myös erityisesti talousrikosjuttuihin liittyvät vahingonkorvausvaatimukset tarjoaisivat mahdollisesti mielenkiintoista tutkittavaa. Mikäli nyt löytyneiden tapausten pieni määrä johtuu siitä, että vahinkoja tapahtuu vain vähän, voisi suomalaisen tilintarkastajajärjestelmän päätellä toimivan luotettavasti. Luotettavuus oletettavasti paranee entisestään, kun tilintarkastuksia tekevät vain hyväksytyn tutkinnon suorittaneet ammattilaiset.
Tavoitteena oli tutkia, mitkä ovat ne syyt, joiden perusteella tilintarkastajia on Suomessa tuomittu vahingonkorvauksiin. Työn tietoperustan rakentamiseen käytettiin tilintarkastusalan ammattikirjallisuutta ja -lehtiä sekä alaa sääteleviä standardeja ja lakeja. Empiirisessä osassa analysoitiin laadullisin menetelmin, lähinnä teemoittelemalla, tilintarkastajan vahingonkorvausvastuuseen liittyviä oikeustapauksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Talous- tai kirjanpitorikoksiin liittyvät tapaukset, joissa tilintarkastaja olisi tuomittu vahingonkorvauksiin, rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle.
Tärkeimmiksi seikoiksi aineistosta nousi sääntöjen tärkeys ja toisaalta sopimusperusteisten toimeksiantojen yllättävänkin laaja vastuu. Lakisääteisiä tehtäviä suorittaessaan tilintarkastajan kannattaa toimia arvioimansa riskitason mukaisesti mahdollisimman tarkasti sääntöjä noudattaen. Tällä hetkellä tärkeimmät tilintarkastajan työtä ohjaavat säännöt ovat lakien ohella IFAC:in Kansainväliset tilintarkastusalan standardit. Muissa tehtävissä on syytä laatia sopimus ja sen rajaukset mahdollisimman tarkasti. Asiantuntijavastuu voi ulottua myös kolmanteen osapuoleen, joten asiantuntijana toimiessaan tilintarkastajan on syytä varmistua laajasti siitä, että osapuolet ovat tietoisia sovittujen toimenpiteiden vaikutuksista.
Tutkimuksen puitteissa käsitellyt oikeustapaukset ovat vain osa vahingonkorvausvastuuseen liittyvää aineistoa, ja lisätietoa mahdollisista vahingonkorvauksista voisi jatkossa tiedustella suoraan tilintarkastajilta tai vakuutusyhtiöiltä. Myös erityisesti talousrikosjuttuihin liittyvät vahingonkorvausvaatimukset tarjoaisivat mahdollisesti mielenkiintoista tutkittavaa. Mikäli nyt löytyneiden tapausten pieni määrä johtuu siitä, että vahinkoja tapahtuu vain vähän, voisi suomalaisen tilintarkastajajärjestelmän päätellä toimivan luotettavasti. Luotettavuus oletettavasti paranee entisestään, kun tilintarkastuksia tekevät vain hyväksytyn tutkinnon suorittaneet ammattilaiset.