Vesi kuntoutumisympäristönä polven tekonivelleikkauksen jälkeen
Saviniemi, Maria; Tiilikainen, Ira (2012)
Saviniemi, Maria
Tiilikainen, Ira
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917325
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917325
Tiivistelmä
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus ja samalla yleisin syy tekonivelleikkaukseen. Tutkimukset osoittavat, että polven tekonivelleikkauksen jälkeinen toimintakyky on heikentynyt ja säilyy heikentyneenä jopa vuosia leikkauksesta. Harjoittelu ennen ja jälkeen leikkausta on tärkeää toimintakyvyn palautumiseksi ja elämänlaadun parantumiseksi. Vesiharjoittelun on tutkimuksissa osoitettu soveltuvan osaksi tekonivelleikattujen kuntoutusta.
Opinnäytetyön tavoitteena oli edistää polven tekonivelleikattujen kuntoutumista leikkauksen jälkeen kokoamalla tietoa vedestä harjoitteluympäristönä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella polven nivelrikkopotilailla ja tekonivelleikatuilla tehtyjä tutkimuksia vesiharjoittelusta ja arvioida niiden pohjalta veden käytettävyyttä polven tekonivelleikkauksen jälkeisessä kuntoutumisessa. Työelämän edustajana toimi Tekonivelsairaala Coxa.
Opinnäytetyössä perehdytään tekonivelleikkauksen jälkeisiin toimintakyvyn muutoksiin ja niiden säilymiseen, veden ominaisuuksiin sekä nivelrikko- ja tekonivelpotilaiden vesiharjoitteluun. Se sisältää myös polven rakenteen ja toiminnan kertaamiseen soveltuvan liitteen. Opinnäytetyötä voidaan hyödyntää vesiharjoittelua suunniteltaessa ja se soveltuu työkaluksi nivelpotilaiden kanssa työskenteleville.
Progressiivinen, vähintään 12 viikkoa kestävä, vesivastusharjoittelu vaikuttaa positiivisesti polven tekonivelleikatun toimintakykyyn parantamalla polven ojentaja- ja koukistajalihasten voimaa sekä lisäämällä niiden poikkipinta-alaa. Lyhyempien harjoittelujaksojen tulokset ovat osittain ristiriitaisia, eikä merkittäviä parannuksia toimintakyvyssä ole saavutettu. Vaikka veden käyttö harjoittelussa voidaan perustella sen monien ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi, ei vesiharjoittelua voida kuitenkaan pitää muita harjoitusmuotoja ylivoimaisesti parempana polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Vesi kuitenkin soveltuu harjoitteluympäristöksi laajemmalle joukolle kuntoutujia kuin maaharjoittelu, sillä se mahdollistaa esimerkiksi kivuttomamman harjoittelun. Polven tekonivelleikatuille suunnattuja vesiharjoitteita on tutkittu vain vähän, eikä niitä ole kuvattu riittävän tarkasti. Yksittäisten harjoitteiden vaikuttavuudesta tekonivelleikkauksen jälkeisiin rajoituksiin tarvitaan lisää tutkimusta.
Opinnäytetyön tavoitteena oli edistää polven tekonivelleikattujen kuntoutumista leikkauksen jälkeen kokoamalla tietoa vedestä harjoitteluympäristönä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella polven nivelrikkopotilailla ja tekonivelleikatuilla tehtyjä tutkimuksia vesiharjoittelusta ja arvioida niiden pohjalta veden käytettävyyttä polven tekonivelleikkauksen jälkeisessä kuntoutumisessa. Työelämän edustajana toimi Tekonivelsairaala Coxa.
Opinnäytetyössä perehdytään tekonivelleikkauksen jälkeisiin toimintakyvyn muutoksiin ja niiden säilymiseen, veden ominaisuuksiin sekä nivelrikko- ja tekonivelpotilaiden vesiharjoitteluun. Se sisältää myös polven rakenteen ja toiminnan kertaamiseen soveltuvan liitteen. Opinnäytetyötä voidaan hyödyntää vesiharjoittelua suunniteltaessa ja se soveltuu työkaluksi nivelpotilaiden kanssa työskenteleville.
Progressiivinen, vähintään 12 viikkoa kestävä, vesivastusharjoittelu vaikuttaa positiivisesti polven tekonivelleikatun toimintakykyyn parantamalla polven ojentaja- ja koukistajalihasten voimaa sekä lisäämällä niiden poikkipinta-alaa. Lyhyempien harjoittelujaksojen tulokset ovat osittain ristiriitaisia, eikä merkittäviä parannuksia toimintakyvyssä ole saavutettu. Vaikka veden käyttö harjoittelussa voidaan perustella sen monien ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi, ei vesiharjoittelua voida kuitenkaan pitää muita harjoitusmuotoja ylivoimaisesti parempana polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Vesi kuitenkin soveltuu harjoitteluympäristöksi laajemmalle joukolle kuntoutujia kuin maaharjoittelu, sillä se mahdollistaa esimerkiksi kivuttomamman harjoittelun. Polven tekonivelleikatuille suunnattuja vesiharjoitteita on tutkittu vain vähän, eikä niitä ole kuvattu riittävän tarkasti. Yksittäisten harjoitteiden vaikuttavuudesta tekonivelleikkauksen jälkeisiin rajoituksiin tarvitaan lisää tutkimusta.