Miten kohdata itseään viiltelevä nuori? : "We all have scars, we all have stories"
Peura, Anu; Enala, Kirsi; Rautava, Tuula (2013)
Peura, Anu
Enala, Kirsi
Rautava, Tuula
Hämeen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201303273737
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201303273737
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia hoitajien kokemuksia ja tunteita itseään viiltelevän nuoren kohtaamistilanteissa. Tutkimus kohdistui sellaisiin hoitajiin, joilla ei ole psykiatrian erityiskoulutusta. Tavoitteena oli tutkia, miten hoitajat olivat kokeneet itseään viiltelevän nuoren kohtaamisen ja mitkä tekijät vaikuttavat nuoren hoitoon. Tutkimuksen avulla pyrittiin saamaan tietoa hoitajan perehdytyksestä ja sen merkityksestä viiltelevän nuoren kohtaamisessa.
Tutkimuksessa käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, sillä sensitiivinen aihe tukee kvalitatiivista menetelmää ja tuottaa syvällisiä ja ilmiöitä kuvaavia tuloksia. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja tulokset analysoitiin abduktiivisella sisällönanalyysillä. Abduktio on induktion ja deduktion yhdistelmä, jossa teoria ja käytäntö vuorottelevat. Hoitajilta tiedusteltiin, miten he hoitajina kohtaavat itseään viiltelevän nuoren sekä miten he toivovat, että heitä perehdytettäisiin tällaisten nuorten kohtaamiseen. Tutkimukseen osallistui seitsemän henkilöä, joista kolme toimi kouluterveydenhoitajana ja neljä koulukuraattorina. Jokainen haastatelluista oli kohdannut itseään viilteleviä nuoria.
Tutkimuksen mukaan itseään viiltelevän nuoren kohtaaminen on hoitajien ja koulukuraattoreiden mielestä haasteellista ja tunteita herättävää. Viiltelyn nuorten keskuudessa todettiin olevan arkipäivää, yleisempää kuitenkin tytöillä. Tutkimuksessa nousi esille oikea-aikaisen ennaltaehkäisyn tärkeys, myös yhteistyöhön ja selkeisiin toimintaohjeisiin täytyisi panostaa. Haastatteluissa tuli myös ilmi, että nuorten sosiaalisten taitojen opettamiseen tulisi panostaa alkaen käytöstapojen opetuksesta.
Tutkimuksen johtopäätökset ovat, että terveydenhoitajilla ja koulukuraattoreilla ei ole tarpeeksi teoreettista tietoa itseään viiltelevän nuoren kohtaamiseen. Viiltely on nuoren äänetön avunhuuto, johon koko yhteiskunnan tulisi reagoida. Jatkotutkimusaiheita voisivat olla ennaltaehkäisevän työn kehittäminen ja yhteistyön lisääminen.
Tutkimuksessa käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, sillä sensitiivinen aihe tukee kvalitatiivista menetelmää ja tuottaa syvällisiä ja ilmiöitä kuvaavia tuloksia. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja tulokset analysoitiin abduktiivisella sisällönanalyysillä. Abduktio on induktion ja deduktion yhdistelmä, jossa teoria ja käytäntö vuorottelevat. Hoitajilta tiedusteltiin, miten he hoitajina kohtaavat itseään viiltelevän nuoren sekä miten he toivovat, että heitä perehdytettäisiin tällaisten nuorten kohtaamiseen. Tutkimukseen osallistui seitsemän henkilöä, joista kolme toimi kouluterveydenhoitajana ja neljä koulukuraattorina. Jokainen haastatelluista oli kohdannut itseään viilteleviä nuoria.
Tutkimuksen mukaan itseään viiltelevän nuoren kohtaaminen on hoitajien ja koulukuraattoreiden mielestä haasteellista ja tunteita herättävää. Viiltelyn nuorten keskuudessa todettiin olevan arkipäivää, yleisempää kuitenkin tytöillä. Tutkimuksessa nousi esille oikea-aikaisen ennaltaehkäisyn tärkeys, myös yhteistyöhön ja selkeisiin toimintaohjeisiin täytyisi panostaa. Haastatteluissa tuli myös ilmi, että nuorten sosiaalisten taitojen opettamiseen tulisi panostaa alkaen käytöstapojen opetuksesta.
Tutkimuksen johtopäätökset ovat, että terveydenhoitajilla ja koulukuraattoreilla ei ole tarpeeksi teoreettista tietoa itseään viiltelevän nuoren kohtaamiseen. Viiltely on nuoren äänetön avunhuuto, johon koko yhteiskunnan tulisi reagoida. Jatkotutkimusaiheita voisivat olla ennaltaehkäisevän työn kehittäminen ja yhteistyön lisääminen.