Kulotus ja muut timotein siemenviljelysten jälkikäsittelymenetelmät
Vähäsöyrinki, Janne (2013)
Vähäsöyrinki, Janne
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304214713
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304214713
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin timotein siemenviljelysten jälkikäsittelyä, erityisesti kulotusta, koska se oli ennen suosittua, mutta nykyään lähes harvinaista. Silti joissain kunnissa kulotus on vielä selvästi käytössä. Kyselytutkimuksessa selvitettiin kulotuksen yleisyyttä ja millä keinoin viljelijät ovat korvanneet kulotuksen. Samalla selvitettiin viljelijöiden mielipiteitä kulotuksesta. Opinnäytetyö keskittyi vain peltokulotukseen, vaikka kulotusta käytetään myös metsämaiden hoitoon. Kysely lähetettiin 60 viljelijälle Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Nivalaan. Vastauksia tuli 34 kappaletta.
Kulotus oli toiseksi suosituin jälkikäsittelymenetelmä. Osa vastaajista piti kulotusta kiellettynä, vaikka se onkin sallittua perustelluista syistä. Kulotusta pidettiin hyvänä, sekä huonona tapana jälkikäsitellä pelto, mutta lähes kaikki pitivät sitä vaarallisena ja työvoimaa vievänä.
Suosituin jälkikäsittelytapa oli kerätä puintijäte pellolta pois, haittoina tähän nähtiin pellon tiivistyminen sekä polttoainekulut, mutta vanhan sängen poisto onnistui täydellisesti. Puimureiden silppurien kehitys on mahdollistanut monille viljelijöille jälkikäsittelyn poisjätön, koska silppu leviää laajalle ja on niin pientä, ettei se haittaa uutta kasvustoa.
Opinnäytetyössä käsiteltiin myös karholta puintia, joka on Tanskassa suosittua ja Suomessa jo paljon kokeiltua. Osa vastaajista oli kokeillut, monilla oli mielenkiinkokeilla ja osa toteutti tätä tapaa puimalla pellon kahteen kertaan. Toisen puinti kerran sato jää vain niin pieneksi ja roskaiseksi, ettei se kata polttoainekustannuksia, siksi sitä ei pidetä yleensä kannattavana.
Kulotus oli toiseksi suosituin jälkikäsittelymenetelmä. Osa vastaajista piti kulotusta kiellettynä, vaikka se onkin sallittua perustelluista syistä. Kulotusta pidettiin hyvänä, sekä huonona tapana jälkikäsitellä pelto, mutta lähes kaikki pitivät sitä vaarallisena ja työvoimaa vievänä.
Suosituin jälkikäsittelytapa oli kerätä puintijäte pellolta pois, haittoina tähän nähtiin pellon tiivistyminen sekä polttoainekulut, mutta vanhan sängen poisto onnistui täydellisesti. Puimureiden silppurien kehitys on mahdollistanut monille viljelijöille jälkikäsittelyn poisjätön, koska silppu leviää laajalle ja on niin pientä, ettei se haittaa uutta kasvustoa.
Opinnäytetyössä käsiteltiin myös karholta puintia, joka on Tanskassa suosittua ja Suomessa jo paljon kokeiltua. Osa vastaajista oli kokeillut, monilla oli mielenkiinkokeilla ja osa toteutti tätä tapaa puimalla pellon kahteen kertaan. Toisen puinti kerran sato jää vain niin pieneksi ja roskaiseksi, ettei se kata polttoainekustannuksia, siksi sitä ei pidetä yleensä kannattavana.