Psykiatrisen sairaalan elvytyskoulutuksen kehittäminen : psykiatrisen sairaalan hoitohenkilökunnan näkemys
Miljard, Marika (2009)
Miljard, Marika
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911266183
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911266183
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa elvytyskoulutustarpeesta ja olla tukena henkilöille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat elvytyskoulutuksia psykiatrisessa sairaalassa. Opinnäytetyössä oli tarkoitus kartoittaa psykiatrisessa sairaalassa annettavaa elvytyskoulutusta. Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää yhdessä psykiatrisessa sairaalassa, miten hyvät hoitohenkilökunnan elvytystaidot ovat heidän oman arvionsa mukaan, sekä kartoittaa millaista elvytyskoulutusta hoitohenkilökunta haluaa jatkossa saada.
Opinnäytetyö oli kvantitatiivinen. Teoriaosuudessa käytiin läpi peruselvytystä ja elvytystapahtumaan liittyviä asioita ja tarkasteltiin Suomessa tehtyjä tutkimuksia elvytystiedoista ja -taidoista sekä niiden arvioimisesta hoitotyön opiskelijoilla ja ammattilaisilla. Opinnäytetyön aineisto kerättiin yhden psykiatrisen sairaalan hoitohenkilökunnalta informoidulla kyselyllä, harkitulla otannalla (N=36). Lisäksi haastateltiin sairaalan elvytyskouluttajaa. Avoimet kysymykset purettiin auki sisällönanalyysillä ja tutkimustulokset käsiteltiin tilasto-ohjelmalla ja esitettiin prosenttiosuuksina ja frekvensseinä.
Tutkimustuloksissa kyselyyn vastanneesta hoitohenkilökunnasta 36 % ei ollut osallistunut kyseisessä psykiatrisessa sairaalassa elvytyskoulutuksiin lainkaan. Vastaajista vähän yli puolet ilmoitti osaavansa käyttää sairaalan defibrillaattoria, 67 % puhaltaisi kaksi puhallusta kerrallaan, alle puolet painelisi 30 kertaa kerrallaan ja 4-5 cm:n syvyydeltä sekä neljäsosa painelisi syketaajuudella 100 kertaa minuutissa. Kyselyyn vastanneista 78 % arvioi hallitsevansa painelu-puhalluselvytyksen ja 56 % defibrillaation vähintäänkin melko varmasti. Elvytysvalmiutensa vastaajista 39 % arvioi vähintäänkin hyväksi, 47 % arvioi valmiutensa kohtalaiseksi, ja 11 % heikoksi. Jatkossa koulutusta toivottiin koko elvytystapahtumasta ja elvytysasioiden säännöllistä kertauskoulutusta.
Tämän opinnäytetyön valossa jatkossa elvytyskoulutuksissa tulisi korostaa erityisesti nopeaa elottomuuden toteamista, elvytyksen oikeaa aloittamista, paineluelvytyksen elvytyssuositusten kertaamista, elvytyksen johtamista, DNR päätöksien huomioimista sekä elvytysasioiden tarkempaa läpikäymistä perehdytyksessä. Opinnäytetyön tekijä suosittaa, että velvoitettaisiin psykiatrinen sairaala järjestämään säännöllistä, käytännönläheistä elvytyskoulutusta, johon myös hoitohenkilökunta velvoitettaisiin osallistumaan. Jatkotutkimusaiheeksi esitetään käytännössä kartoitettavaksi psykiatrisen hoitohenkilökunnan elvytystaitoja.
Opinnäytetyö oli kvantitatiivinen. Teoriaosuudessa käytiin läpi peruselvytystä ja elvytystapahtumaan liittyviä asioita ja tarkasteltiin Suomessa tehtyjä tutkimuksia elvytystiedoista ja -taidoista sekä niiden arvioimisesta hoitotyön opiskelijoilla ja ammattilaisilla. Opinnäytetyön aineisto kerättiin yhden psykiatrisen sairaalan hoitohenkilökunnalta informoidulla kyselyllä, harkitulla otannalla (N=36). Lisäksi haastateltiin sairaalan elvytyskouluttajaa. Avoimet kysymykset purettiin auki sisällönanalyysillä ja tutkimustulokset käsiteltiin tilasto-ohjelmalla ja esitettiin prosenttiosuuksina ja frekvensseinä.
Tutkimustuloksissa kyselyyn vastanneesta hoitohenkilökunnasta 36 % ei ollut osallistunut kyseisessä psykiatrisessa sairaalassa elvytyskoulutuksiin lainkaan. Vastaajista vähän yli puolet ilmoitti osaavansa käyttää sairaalan defibrillaattoria, 67 % puhaltaisi kaksi puhallusta kerrallaan, alle puolet painelisi 30 kertaa kerrallaan ja 4-5 cm:n syvyydeltä sekä neljäsosa painelisi syketaajuudella 100 kertaa minuutissa. Kyselyyn vastanneista 78 % arvioi hallitsevansa painelu-puhalluselvytyksen ja 56 % defibrillaation vähintäänkin melko varmasti. Elvytysvalmiutensa vastaajista 39 % arvioi vähintäänkin hyväksi, 47 % arvioi valmiutensa kohtalaiseksi, ja 11 % heikoksi. Jatkossa koulutusta toivottiin koko elvytystapahtumasta ja elvytysasioiden säännöllistä kertauskoulutusta.
Tämän opinnäytetyön valossa jatkossa elvytyskoulutuksissa tulisi korostaa erityisesti nopeaa elottomuuden toteamista, elvytyksen oikeaa aloittamista, paineluelvytyksen elvytyssuositusten kertaamista, elvytyksen johtamista, DNR päätöksien huomioimista sekä elvytysasioiden tarkempaa läpikäymistä perehdytyksessä. Opinnäytetyön tekijä suosittaa, että velvoitettaisiin psykiatrinen sairaala järjestämään säännöllistä, käytännönläheistä elvytyskoulutusta, johon myös hoitohenkilökunta velvoitettaisiin osallistumaan. Jatkotutkimusaiheeksi esitetään käytännössä kartoitettavaksi psykiatrisen hoitohenkilökunnan elvytystaitoja.