Isovanhempana lapsiperheen erossa
Siukola, Taija; Annala, Sara (2013)
Siukola, Taija
Annala, Sara
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305138155
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305138155
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoite oli selvittää isovanhemmuuden merkitystä lapsiperheen erossa. Opinnäyte on tehty yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston Lapsi ja ero -hankkeen kanssa. Tarkoituksena oli selvittää isovanhemmuuden rooleja erossa, miten isovanhempi kokee roolinsa ihmissuhteissa sekä millaista tukea isovanhempi haluaisi itselleen lapsensa erotessa.
Teoriapohjana opinnäytetyölle käytettiin isovanhemmuudesta kertovaa kirjallisuutta, josta kerättiin isovanhemmuuden roolikartalle pohja. Teorian pohjalta päärooleiksi muodostuivat biologinen isovanhemmuus, perinteiden ja suvun historian kertoja, taloudellinen tukija, hemmottelija, kannustaja, kasvattaja ja turvasatama. Lisäksi teoriaosuudessa käsiteltiin lapsiperheen eroa ja lasta tukevista sukulaisuussuhteista rakentuvaa ihmissuhdeverkostoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin ryhmäkeskustelua, jossa isovanhempiryhmä keskusteli heille tarjotuista teemoista. Ryhmän tarkoitus oli olla samalla tutkimuksellinen ja vertaistuellinen ryhmä. Ryhmä koostui kolmesta isovanhemmasta.
Opinnäytetyön sisällön analyysissä käytettiin teoriaohjaavaa analyysiä. Teoriasta kerätyt isovanhemmuuden roolit sopivat isovanhempiryhmän tuottamaan kokemustietoon vaihtelevasti. Eron jälkeen isovanhemmuuden rooleista korostuvat kasvattajan ja turvasataman roolit. Uusina rooleina olivat tulleet huolehtijan ja oman elämän eläjän ja rajaajan roolit. Eron jälkeen suhteessa omaan lapsen oli ollut ristiriitoja vaihtelevasti. Suhde lapsenlapsiin ja omaan puolisoon olivat pysyneet suhteellisen muuttumattomana. Osalla isoäideistä suhde omaan lapseen, suhde lapsen entiseen puolisoon ja hänen sukuunsa oli muuttunut läheisemmäksi ja osalla etäisemmäksi. Suhteessa itseen pohdittiin oman jaksamisen ja tukena olemisen ristiriitoja. Isovanhemmat kokivat, että tuen tulisi ylipäänsä olla aina oikea-aikaista ja henkilökohtaista. Vertaistukea pidettiin hyvänä tukimuotona.
Ryhmäläisten kanssa tehty roolikartta osoittautui analyysivaiheessa laajaksi ja rooleja olisi voinut sisällyttää toisiinsa, jolloin kartasta olisi tullut selkeämpi ja yleistettävämpi. Pohdintaa herätti se, onko isovanhemman rooli perinteiden ja suvun historian kertojana menettämässä sijaansa yhtenä isovanhemmuuden pääroolina. Ryhmäläisiltä kerätyn empiirisen tiedon perusteella sukulaisten käyttäminen perheiden tukijoina on liian vähän käytetty voimavara. Lisäksi tuen tarpeeseen liittyen pohdittiin, miksi omaa avuntarvetta joutuu perustelemaan. Pohdintavaiheessa loimme uuden kartan, johon sisällytettiin kaikkien kolmen tutkimuksenkysymyksen tulokset. Kehittämisideoina nousivat isovanhempien käyttäminen tukijoina laajemmin, vertaistuen käyttäminen isovanhemmuuden tukemisessa sekä tarjottavien palveluiden mainonnan kehittäminen.
Teoriapohjana opinnäytetyölle käytettiin isovanhemmuudesta kertovaa kirjallisuutta, josta kerättiin isovanhemmuuden roolikartalle pohja. Teorian pohjalta päärooleiksi muodostuivat biologinen isovanhemmuus, perinteiden ja suvun historian kertoja, taloudellinen tukija, hemmottelija, kannustaja, kasvattaja ja turvasatama. Lisäksi teoriaosuudessa käsiteltiin lapsiperheen eroa ja lasta tukevista sukulaisuussuhteista rakentuvaa ihmissuhdeverkostoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin ryhmäkeskustelua, jossa isovanhempiryhmä keskusteli heille tarjotuista teemoista. Ryhmän tarkoitus oli olla samalla tutkimuksellinen ja vertaistuellinen ryhmä. Ryhmä koostui kolmesta isovanhemmasta.
Opinnäytetyön sisällön analyysissä käytettiin teoriaohjaavaa analyysiä. Teoriasta kerätyt isovanhemmuuden roolit sopivat isovanhempiryhmän tuottamaan kokemustietoon vaihtelevasti. Eron jälkeen isovanhemmuuden rooleista korostuvat kasvattajan ja turvasataman roolit. Uusina rooleina olivat tulleet huolehtijan ja oman elämän eläjän ja rajaajan roolit. Eron jälkeen suhteessa omaan lapsen oli ollut ristiriitoja vaihtelevasti. Suhde lapsenlapsiin ja omaan puolisoon olivat pysyneet suhteellisen muuttumattomana. Osalla isoäideistä suhde omaan lapseen, suhde lapsen entiseen puolisoon ja hänen sukuunsa oli muuttunut läheisemmäksi ja osalla etäisemmäksi. Suhteessa itseen pohdittiin oman jaksamisen ja tukena olemisen ristiriitoja. Isovanhemmat kokivat, että tuen tulisi ylipäänsä olla aina oikea-aikaista ja henkilökohtaista. Vertaistukea pidettiin hyvänä tukimuotona.
Ryhmäläisten kanssa tehty roolikartta osoittautui analyysivaiheessa laajaksi ja rooleja olisi voinut sisällyttää toisiinsa, jolloin kartasta olisi tullut selkeämpi ja yleistettävämpi. Pohdintaa herätti se, onko isovanhemman rooli perinteiden ja suvun historian kertojana menettämässä sijaansa yhtenä isovanhemmuuden pääroolina. Ryhmäläisiltä kerätyn empiirisen tiedon perusteella sukulaisten käyttäminen perheiden tukijoina on liian vähän käytetty voimavara. Lisäksi tuen tarpeeseen liittyen pohdittiin, miksi omaa avuntarvetta joutuu perustelemaan. Pohdintavaiheessa loimme uuden kartan, johon sisällytettiin kaikkien kolmen tutkimuksenkysymyksen tulokset. Kehittämisideoina nousivat isovanhempien käyttäminen tukijoina laajemmin, vertaistuen käyttäminen isovanhemmuuden tukemisessa sekä tarjottavien palveluiden mainonnan kehittäminen.