Vanhempien ja lasten kokemuksia samanaikaisista erovertaistukiryhmistä
Lahtinen, Henna; Toivonen, Anni (2013)
Lataukset:
Lahtinen, Henna
Toivonen, Anni
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304295547
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304295547
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Lahtinen, Henna & Toivonen, Anni. Vanhempien ja lasten kokemuksia samanaikaisista erovertaistukiryhmistä. Helsinki, kevät 2013, 92s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK), Sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitä Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneet ja ryhmään osallistumattomat toiset vanhemmat ajattelivat lapsen asemaan asettumisesta ja yhteistyövanhemmuudesta Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän jälkeen. Tavoitteena oli tuoda esille myös Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneiden vanhempien ja Taikuri -vertaistukiryhmään osallistuneiden lasten kokemuksia vertaistukiryhmien tarjoamasta vertaistuesta ja vertaistukiryhmien samanaikaisuudesta.
Opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kuusi aikuista ja neljä lasta. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja teemoiteltiin sisällönanalyysiä käyttäen.
Tulosten perusteella Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän aikana kaikkien vanhempien huoli lapsesta ei vähentynyt, vaan pysyi samana tai jopa lisääntyi. Vanhemmat kokivat saaneensa uutta ymmärrystä vanhemmuussuhteesta ja monelle tuli yllätyksenä, ettei vanhemmuussuhde olekaan vain passiivista tilan tarjoamista toiselle vanhemmalle vaan ihmissuhde, joka tarvitsee aktiivisia tekoja toimiakseen. Tulosten mukaan alku- ja loppuhaastatteluiden merkitys oli vanhemmille suuri ja osalle vanhemmista alkuhaastattelu oli ensimmäinen kerta, kun vanhemmat puhuivat erosta ja vanhemmuudesta yhdessä ulkopuolisen henkilön kanssa.
Vertaistuen merkitys korostui niin lasten kuin vanhempienkin vastauksissa. Taikuri -vertaistukiryhmään osallistuneet lapset kokivat vertaisten vaikuttaneen omaan ajatteluun ja käyttäytymiseen, kun Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneet vanhemmat taas kokivat vertaisuuden luovan uskoa tulevaisuuteen. Vertaisten kokemukset auttoivat haastateltavia näkemään oman tilanteen selkeämmin ja uudenlaisissa mittasuhteissa. Sekä lapset että vanhemmat pitivät vertaistukiryhmien samanaikaisuutta hyvänä asiana, sillä vertaistukiryhmistä tuli näin heidän yhteinen projektinsa. Osa haastateltavista kertoi, että erosta pystyttiin ryhmien aikana ja niiden jälkeen puhumaan luontevammin myös kotona ja ryhmien samanaikaisuus oli ajankäytöllisesti järkevää. Lapset kokivat samanaikaisuuden hyvänä myös siksi, että se tarjosi mahdollisuuden nähdä muita eron kokeneita vanhempia ja tilaisuuden verrata heitä omiin vanhempiin.
Asiasanat: avioero, vertaistuki, vanhemmuus, perhe, kvalitatiivinen tutkimus
Lahtinen, Henna & Toivonen, Anni. Vanhempien ja lasten kokemuksia samanaikaisista erovertaistukiryhmistä. Helsinki, kevät 2013, 92s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK), Sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitä Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneet ja ryhmään osallistumattomat toiset vanhemmat ajattelivat lapsen asemaan asettumisesta ja yhteistyövanhemmuudesta Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän jälkeen. Tavoitteena oli tuoda esille myös Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneiden vanhempien ja Taikuri -vertaistukiryhmään osallistuneiden lasten kokemuksia vertaistukiryhmien tarjoamasta vertaistuesta ja vertaistukiryhmien samanaikaisuudesta.
Opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kuusi aikuista ja neljä lasta. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja teemoiteltiin sisällönanalyysiä käyttäen.
Tulosten perusteella Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän aikana kaikkien vanhempien huoli lapsesta ei vähentynyt, vaan pysyi samana tai jopa lisääntyi. Vanhemmat kokivat saaneensa uutta ymmärrystä vanhemmuussuhteesta ja monelle tuli yllätyksenä, ettei vanhemmuussuhde olekaan vain passiivista tilan tarjoamista toiselle vanhemmalle vaan ihmissuhde, joka tarvitsee aktiivisia tekoja toimiakseen. Tulosten mukaan alku- ja loppuhaastatteluiden merkitys oli vanhemmille suuri ja osalle vanhemmista alkuhaastattelu oli ensimmäinen kerta, kun vanhemmat puhuivat erosta ja vanhemmuudesta yhdessä ulkopuolisen henkilön kanssa.
Vertaistuen merkitys korostui niin lasten kuin vanhempienkin vastauksissa. Taikuri -vertaistukiryhmään osallistuneet lapset kokivat vertaisten vaikuttaneen omaan ajatteluun ja käyttäytymiseen, kun Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään osallistuneet vanhemmat taas kokivat vertaisuuden luovan uskoa tulevaisuuteen. Vertaisten kokemukset auttoivat haastateltavia näkemään oman tilanteen selkeämmin ja uudenlaisissa mittasuhteissa. Sekä lapset että vanhemmat pitivät vertaistukiryhmien samanaikaisuutta hyvänä asiana, sillä vertaistukiryhmistä tuli näin heidän yhteinen projektinsa. Osa haastateltavista kertoi, että erosta pystyttiin ryhmien aikana ja niiden jälkeen puhumaan luontevammin myös kotona ja ryhmien samanaikaisuus oli ajankäytöllisesti järkevää. Lapset kokivat samanaikaisuuden hyvänä myös siksi, että se tarjosi mahdollisuuden nähdä muita eron kokeneita vanhempia ja tilaisuuden verrata heitä omiin vanhempiin.
Asiasanat: avioero, vertaistuki, vanhemmuus, perhe, kvalitatiivinen tutkimus