Venäläisen urakoitsijan kiinteä toimipaikka tuloverotuksessa Suomen veroviranomaisten näkökulmasta : Oikeustapaus: Venäläinen rakennusyhtiö X
Morozova, Irina (2013)
Morozova, Irina
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052811235
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052811235
Tiivistelmä
Suomessa venäläisen yhtiön verovelvollisuus täältä saatujen liiketulojen osalta ratkeaa sen perusteella, muodostaako yhtiön täällä harjoittama toiminta kiinteätä toimipaikkaa. Kiinteän toimipaikan määritelmä sisältyy Suomen ja Venäjän väliseen verosopimukseen, jonka laatimisessa muiden valtioiden tapaan Suomi ja Venäjä ovat käyttäneet pohjana OECD:n malliverosopimusta. Eri valtioiden kansainvälisessä vero-oikeudessa kiinteän toimipaikan käsitettä on jo pitkään pidetty erityisen tulkinnanvaraisena. Kiinteä toimipaikka voi muodostua eri tavalla yrityksen toimialasta ja toiminnan luonteesta sekä valtion tulkinnasta riippuen.
Tässä opinnäytetyössä on tarkasteltu nimenomaisesti sitä, miten kiinteä toimipaikka voi muodostua venäläisen rakennusurakoitsijan toiminnassa Suomen veroviranomaisten näkökulmasta. Kiinteän toimipaikan määräysten soveltamiseen liittyviä tulkintaongelmia on tutkittu konkreettisen, toistaiseksi julkaisemattoman oikeustapauksen avulla, jossa keskeisenä erimielisyyden kohteena oli kysymys siitä, voiko urakoitsijan toimisto ylipäänsä muodostaa kiinteätä toimipaikkaa. Verosopimustekstiä lukemalla varmaa vastausta kysymykseen ei välttämättä saa.
Opinnäytetyössä selvisi, että verosopimuksen 5. artiklan 1. kappale syrjäytti rakennustoimintaa koskevan 3. kappaleen ilmeisesti johtuen siitä, että yhtiö on pitkän ajan pitänyt täällä toimistoa, joskin suurimman osan siitä ajasta tyhjillään. Urakoiden määrällä ja kestolla ei siten ollut asiassa merkitystä. Tulokset eivät ole yleistettävissä. Ne kuitenkin lisäävät ymmärrystä rakennusurakoitsijoiden kiinteistä toimipaikoista, sellaisina kuin Suomen verottaja ne näkee.
Tässä opinnäytetyössä on tarkasteltu nimenomaisesti sitä, miten kiinteä toimipaikka voi muodostua venäläisen rakennusurakoitsijan toiminnassa Suomen veroviranomaisten näkökulmasta. Kiinteän toimipaikan määräysten soveltamiseen liittyviä tulkintaongelmia on tutkittu konkreettisen, toistaiseksi julkaisemattoman oikeustapauksen avulla, jossa keskeisenä erimielisyyden kohteena oli kysymys siitä, voiko urakoitsijan toimisto ylipäänsä muodostaa kiinteätä toimipaikkaa. Verosopimustekstiä lukemalla varmaa vastausta kysymykseen ei välttämättä saa.
Opinnäytetyössä selvisi, että verosopimuksen 5. artiklan 1. kappale syrjäytti rakennustoimintaa koskevan 3. kappaleen ilmeisesti johtuen siitä, että yhtiö on pitkän ajan pitänyt täällä toimistoa, joskin suurimman osan siitä ajasta tyhjillään. Urakoiden määrällä ja kestolla ei siten ollut asiassa merkitystä. Tulokset eivät ole yleistettävissä. Ne kuitenkin lisäävät ymmärrystä rakennusurakoitsijoiden kiinteistä toimipaikoista, sellaisina kuin Suomen verottaja ne näkee.