Nuorten yksinhuoltajaäitien kokemuksia ja ajatuksia raskaudesta ja vanhemmuudesta
Saukkomaa, Anja (2013)
Saukkomaa, Anja
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013092515537
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013092515537
Tiivistelmä
Saukkomaa, Anja. Nuorten yksinhuoltajaäitien kokemuksia ja ajatuksia raskaudesta ja vanhemmuudesta. Diak Itä, Pieksämäki, syksy 2013, 97 s., 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonia, kristillinen kasvatus ja nuorisotyö, sosionomi (ylempi AMK).
Opinnäytetyössä kuvataan miten nuoret yksinhuoltajaäidit ovat kokeneet raskausajan ja äidiksi tulemisen sekä millaisia vanhempia he ovat ja haluavat olla.
Opinnäytetyö on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kolmea nuorta yksinhuoltajaäitiä, jotka olivat tulleet ensimmäisen kerran raskaaksi alle 20-vuotiaina. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten mukaan nuoret tekivät lyhyellä aikavälillä päätökset raskauden jat-kamisesta ja yksinhuoltajuudesta saatuaan tiedon suunnittelemattomasta raskaudesta. Raskauden jatkaminen rauhoitti nuorten elämää. Kahdelle nuorelle yksinhuoltajuus oli tietoinen valinta. Nuoret kokivat äitiyden syntyvän luonnollisesti lapsen syntymän mukana. Nuorten yksinhuoltajaäitien vanhemmuus rakentui äitiyden kokemuksista, yksinhuoltajuudesta sekä suhteista ja tunnekokemuksista lasten isiin. Lapsuuden perheen kokemuksilla ja omien vanhempien vanhemmuuden mallilla oli merkitystä sille, millaisia tavoitteita ja ihanteita heillä oli omassa vanhemmuudessaan. Ennakkoluuloista ja riskeistä huolimatta nuorilla yksinhuoltajaäideillä oli myönteinen ja realistinen kuva vanhemmuudesta.
Vaikka nuori on valmis äitiyteen, jos hän niin haluaa, niin hän silti tarvitsee tukea tehdessään päätöstä raskauden jatkamisesta tai keskeyttämisestä ja jaksaakseen vauva-perheen arkea. Jos nuoren yksinhuoltajaäidin suhde lapsen isään on hankala tai sitä ei ole ollenkaan, silloin äiti tarvitsee tukea miettiessään mikä olisi lapselle paras tapa olla yhteydessä isään.
Seurakunnassa nuoret yksinhuoltajaäidit voivat olla useiden työmuotojen toiminnoissa ja saada tai tarvita niiltä palveluja. Häivyttämällä työalojen rajoja ja tekemällä yhteis-työtä kirkon kasvatus- ja diakoniatyössä voidaan heidän avun ja tuen tarpeensa huomioida paremmin.
Opinnäytetyössä kuvataan miten nuoret yksinhuoltajaäidit ovat kokeneet raskausajan ja äidiksi tulemisen sekä millaisia vanhempia he ovat ja haluavat olla.
Opinnäytetyö on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kolmea nuorta yksinhuoltajaäitiä, jotka olivat tulleet ensimmäisen kerran raskaaksi alle 20-vuotiaina. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten mukaan nuoret tekivät lyhyellä aikavälillä päätökset raskauden jat-kamisesta ja yksinhuoltajuudesta saatuaan tiedon suunnittelemattomasta raskaudesta. Raskauden jatkaminen rauhoitti nuorten elämää. Kahdelle nuorelle yksinhuoltajuus oli tietoinen valinta. Nuoret kokivat äitiyden syntyvän luonnollisesti lapsen syntymän mukana. Nuorten yksinhuoltajaäitien vanhemmuus rakentui äitiyden kokemuksista, yksinhuoltajuudesta sekä suhteista ja tunnekokemuksista lasten isiin. Lapsuuden perheen kokemuksilla ja omien vanhempien vanhemmuuden mallilla oli merkitystä sille, millaisia tavoitteita ja ihanteita heillä oli omassa vanhemmuudessaan. Ennakkoluuloista ja riskeistä huolimatta nuorilla yksinhuoltajaäideillä oli myönteinen ja realistinen kuva vanhemmuudesta.
Vaikka nuori on valmis äitiyteen, jos hän niin haluaa, niin hän silti tarvitsee tukea tehdessään päätöstä raskauden jatkamisesta tai keskeyttämisestä ja jaksaakseen vauva-perheen arkea. Jos nuoren yksinhuoltajaäidin suhde lapsen isään on hankala tai sitä ei ole ollenkaan, silloin äiti tarvitsee tukea miettiessään mikä olisi lapselle paras tapa olla yhteydessä isään.
Seurakunnassa nuoret yksinhuoltajaäidit voivat olla useiden työmuotojen toiminnoissa ja saada tai tarvita niiltä palveluja. Häivyttämällä työalojen rajoja ja tekemällä yhteis-työtä kirkon kasvatus- ja diakoniatyössä voidaan heidän avun ja tuen tarpeensa huomioida paremmin.