Kvantitatiiviset tuntokynnysmittaukset kliinisen neurofysiologian laboratoriossa : Kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Aho, Jenni; Lehdikko, Anna (2013)
Aho, Jenni
Lehdikko, Anna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013111817230
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013111817230
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä kuvaileva kirjallisuuskatsaus kvantitatiivisista tuntokynnysmittauksista selvittäen niiden käyttömahdollisuuksia ja mittausmenetelmiä kliinisessä laboratoriotyössä. Tavoitteena oli, että opinnäytetyö toimisi kattavana ja hyödyllisenä materiaalina kvantitatiivisista tuntokynnysmittauksista Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen kliinisen neurofysiologian yksikön hoitohenkilökunnalle. Opinnäytetyön tutkimustehtävinä selvitettiin, mitä tuntokynnysmittaukset ovat, mitkä ovat lämpö-kylmä- ja värinätuntokynnysmittausten vaiheet sekä mitä käyttöaiheita niillä ja muilla tuntokynnysmittauksilla voi olla kliinisessä laboratoriotyössä. Kirjallisuuskatsaus toteutettiin kuvailevana narratiivisena katsauksena, jossa lähteinä käytettiin neurofysiologian kirjallisuutta sekä eri tiedonhakuportaaleista löydettyjä artikkeleita tuntokynnysmittauksista.
Kvantitatiivisia tuntokynnysmittauksia tehdään kliinisen neurofysiologian laboratorioissa. Tuntokynnysmittaukset ovat psykofyysisiä mittauksia, joilla tutkitaan ärsykkeitä keskushermostoon välittävää järjestelmää. Niihin luetaan värinä-, kylmä-, lämpö- ja terävätuntokynnysmittaukset sekä kuuma- ja kylmäkipukynnysmittaukset. Tuntokynnysmittauksissa tutkittava kohta, esimerkiksi kämmen, altistetaan tietylle ärsykkeelle, kuten lämmölle ja sen voimakkuutta säätelemällä ja potilaan reaktioaikaa tarkastelemalla selvitetään tuntokynnys kyseiselle ärsykkeelle. Tuntokynnysmittauksia voidaan tehdä eri menetelmillä, joista käytetyin on klassinen rajamenetelmä (method of limits). Nopeutensa ja helppoutensa ansiosta se on soveltuvin menetelmä kliiniseen käyttöön.
Yleisimmin tuntokynnysmittauksia käytetään ENMG:n lisätutkimuksena polyneuropatioiden sekä muiden neuropaattisten häiriöiden diagnostiikassa. Lisäksi ne ovat ainoa menetelmä, joilla saadaan tietoa paksujen hermosäikeiden lisäksi myös ohuiden hermosäikeiden toiminnasta. Tuntokynnysmittaukset vaativat potilaalta hyvää yhteistyökykyä ja aktiivista osallistumista, joten niitä ei voi tehdä esimerkiksi pienille lapsille. Tuntokynnysmittausten suurin kliininen käyttöarvo on hermovauriokipujen tutkimisessa, ja erityisesti diabeettisen neuropatian varhaisessa havaitsemisessa. Tuntokynnysmittauksilla voidaan havaita sekä tuntokynnyksen madaltumista, eli positiivisia oireita, että tuntokynnyksen kohoamista, eli negatiivisia oireita. Muiden hermovaurioita selvittävien neurofysiologisten tutkimusten rinnalla käytettynä ne herkistävät diagnostiikkaa huomattavasti. Tuntokynnysmittauksia ei tule yksinään käyttää diagnostiikassa, vaan tulokset tulee aina suhteuttaa muihin tutkimustuloksiin sekä potilaan oireisiin.
Kvantitatiivisia tuntokynnysmittauksia tehdään kliinisen neurofysiologian laboratorioissa. Tuntokynnysmittaukset ovat psykofyysisiä mittauksia, joilla tutkitaan ärsykkeitä keskushermostoon välittävää järjestelmää. Niihin luetaan värinä-, kylmä-, lämpö- ja terävätuntokynnysmittaukset sekä kuuma- ja kylmäkipukynnysmittaukset. Tuntokynnysmittauksissa tutkittava kohta, esimerkiksi kämmen, altistetaan tietylle ärsykkeelle, kuten lämmölle ja sen voimakkuutta säätelemällä ja potilaan reaktioaikaa tarkastelemalla selvitetään tuntokynnys kyseiselle ärsykkeelle. Tuntokynnysmittauksia voidaan tehdä eri menetelmillä, joista käytetyin on klassinen rajamenetelmä (method of limits). Nopeutensa ja helppoutensa ansiosta se on soveltuvin menetelmä kliiniseen käyttöön.
Yleisimmin tuntokynnysmittauksia käytetään ENMG:n lisätutkimuksena polyneuropatioiden sekä muiden neuropaattisten häiriöiden diagnostiikassa. Lisäksi ne ovat ainoa menetelmä, joilla saadaan tietoa paksujen hermosäikeiden lisäksi myös ohuiden hermosäikeiden toiminnasta. Tuntokynnysmittaukset vaativat potilaalta hyvää yhteistyökykyä ja aktiivista osallistumista, joten niitä ei voi tehdä esimerkiksi pienille lapsille. Tuntokynnysmittausten suurin kliininen käyttöarvo on hermovauriokipujen tutkimisessa, ja erityisesti diabeettisen neuropatian varhaisessa havaitsemisessa. Tuntokynnysmittauksilla voidaan havaita sekä tuntokynnyksen madaltumista, eli positiivisia oireita, että tuntokynnyksen kohoamista, eli negatiivisia oireita. Muiden hermovaurioita selvittävien neurofysiologisten tutkimusten rinnalla käytettynä ne herkistävät diagnostiikkaa huomattavasti. Tuntokynnysmittauksia ei tule yksinään käyttää diagnostiikassa, vaan tulokset tulee aina suhteuttaa muihin tutkimustuloksiin sekä potilaan oireisiin.