Lukioikäisten niskan matalakynnyksinen lihasvoimaharjoittelu: Osallistuminen ja vaikutus kipuihin
Melentjeff, Pauliina; Kangas, Marjaana (2014)
Melentjeff, Pauliina
Kangas, Marjaana
Laurea-ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201401171489
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201401171489
Tiivistelmä
Niskakipu on yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus teollisuusmaissa ja se aiheuttaa huomattavia kustannuksia niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin. Se on kasvava ongelma suomalaisilla nuorilla ja voi kroonistuessaan heikentää myös elämänlaatua. Niskakipujen lisääntymisen yhtenä syynä on pidetty jatkuvasti lisääntyvää informaatioteknologian käyttöä.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä erään espoolaisen lukion kanssa. Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa lukioikäisten niskan lihasvoimaharjoittelusta ja sen vaikutuksesta niskahartiaseudun kipuihin. Tavoitteena oli selvittää, osallistuvatko lukion 1- ja 2- luokkalaiset niskan matalakynnyksiseen lihasvoimaharjoitteluun vähintään kaksi kertaa viikossa, sekä vähentääkö niskan dynaaminen ekstensiosuuntainen lihasvoimaharjoittelu lukioikäisten mahdollisia niska-hartiakipuja. Useissa tutkimuksissa on todettu spesifin niskan lihasvoimaharjoittelun vaikuttavan suotuisasti niska-hartiakipuihin sekä niiden ennaltaehkäisyyn.
Niskan lihasvoimaharjoittelu toteutettiin matalakynnyksisenä harjoitteluna. Sen avulla pyrittiin lisäämään lukioikäisten harjoitteluun osallistumista luomalla olosuhteet niin, että kynnys lihasvoimaharjoittelun suorittamiseen olisi mahdollisimman pieni. Harjoittelulaitteet sijoitettiin lukiossa keskeiselle paikalle. Harjoittelu oli helppo ja nopea toteuttaa koulupäivän lomassa, esimerkiksi välituntien aikana.
Tutkimukseen osallistui 50 lukiolaista, joista 25 kuului harjoitteluryhmään ja 25 verrokkiryhmään. Ennen harjoittelujakson alkua oppilaille suoritettiin alkumittaukset. Harjoitusryhmäläisille ohjeistettiin lisäksi lihasvoimaharjoittelu sekä määritettiin henkilökohtaiset harjoitusvastukset. Tarkoituksena oli, että oppilaat harjoittelevat vähintään kaksi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan, eli yhteensä vähintään 16 kertaa. Harjoittelujakson jälkeen oppilaille suoritettiin loppumittaukset, joihin osallistui 12 oppilasta harjoitteluryhmästä ja kolme oppilasta verrokkiryhmästä.
Loppumittauksiin osallistuneista 50 % harjoitteli vähintään 16 kertaa kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana. Kaikista 25 harjoitteluryhmäläisestä säännöllisesti harjoitteluun osallistui 24 %. Näin ollen lukioikäiset eivät osallistuneet matalakynnyksiseen harjoitteluun odotetulla tavalla. Osalla tutkimukseen osallistuneista oppilaista ei ollut lainkaan niskakipuja, kun taas osa kärsi voimakkaistakin kivuista. Tutkittavien VAS-kipujanalla arvioitu keskimääräinen kipu oli laskenut alkukyselyiden 3,1:stä loppukyselyissä arvioituun 1,7:ään. Neljä oppilasta koki harjoittelun vähentäneen niskakipuja. Heistä kaksi oli harjoitellut vähintään 16 kertaa. Tämän perusteella niskakivut olivat pääsääntöisesti vähentyneet harjoittelujakson aikana, mutta sillä ei ollut suoranaista yhteyttä harjoituskertojen määrään. Jotta tämänkaltaisella harjoittelulla saataisiin selkeämpiä tuloksia, tulisi tutkittavan ryhmän koostua voimakkaammista niskakivuista kärsivistä sekä säännöllisemmin harjoittelevista nuorista.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä erään espoolaisen lukion kanssa. Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa lukioikäisten niskan lihasvoimaharjoittelusta ja sen vaikutuksesta niskahartiaseudun kipuihin. Tavoitteena oli selvittää, osallistuvatko lukion 1- ja 2- luokkalaiset niskan matalakynnyksiseen lihasvoimaharjoitteluun vähintään kaksi kertaa viikossa, sekä vähentääkö niskan dynaaminen ekstensiosuuntainen lihasvoimaharjoittelu lukioikäisten mahdollisia niska-hartiakipuja. Useissa tutkimuksissa on todettu spesifin niskan lihasvoimaharjoittelun vaikuttavan suotuisasti niska-hartiakipuihin sekä niiden ennaltaehkäisyyn.
Niskan lihasvoimaharjoittelu toteutettiin matalakynnyksisenä harjoitteluna. Sen avulla pyrittiin lisäämään lukioikäisten harjoitteluun osallistumista luomalla olosuhteet niin, että kynnys lihasvoimaharjoittelun suorittamiseen olisi mahdollisimman pieni. Harjoittelulaitteet sijoitettiin lukiossa keskeiselle paikalle. Harjoittelu oli helppo ja nopea toteuttaa koulupäivän lomassa, esimerkiksi välituntien aikana.
Tutkimukseen osallistui 50 lukiolaista, joista 25 kuului harjoitteluryhmään ja 25 verrokkiryhmään. Ennen harjoittelujakson alkua oppilaille suoritettiin alkumittaukset. Harjoitusryhmäläisille ohjeistettiin lisäksi lihasvoimaharjoittelu sekä määritettiin henkilökohtaiset harjoitusvastukset. Tarkoituksena oli, että oppilaat harjoittelevat vähintään kaksi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan, eli yhteensä vähintään 16 kertaa. Harjoittelujakson jälkeen oppilaille suoritettiin loppumittaukset, joihin osallistui 12 oppilasta harjoitteluryhmästä ja kolme oppilasta verrokkiryhmästä.
Loppumittauksiin osallistuneista 50 % harjoitteli vähintään 16 kertaa kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana. Kaikista 25 harjoitteluryhmäläisestä säännöllisesti harjoitteluun osallistui 24 %. Näin ollen lukioikäiset eivät osallistuneet matalakynnyksiseen harjoitteluun odotetulla tavalla. Osalla tutkimukseen osallistuneista oppilaista ei ollut lainkaan niskakipuja, kun taas osa kärsi voimakkaistakin kivuista. Tutkittavien VAS-kipujanalla arvioitu keskimääräinen kipu oli laskenut alkukyselyiden 3,1:stä loppukyselyissä arvioituun 1,7:ään. Neljä oppilasta koki harjoittelun vähentäneen niskakipuja. Heistä kaksi oli harjoitellut vähintään 16 kertaa. Tämän perusteella niskakivut olivat pääsääntöisesti vähentyneet harjoittelujakson aikana, mutta sillä ei ollut suoranaista yhteyttä harjoituskertojen määrään. Jotta tämänkaltaisella harjoittelulla saataisiin selkeämpiä tuloksia, tulisi tutkittavan ryhmän koostua voimakkaammista niskakivuista kärsivistä sekä säännöllisemmin harjoittelevista nuorista.