AVEKKI-toimintatapamalli työvälineenä lastenpsykiatrisella osastolla

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten lastenpsykiatrisella osastolla työskentelevät sairaanhoitajat kokevat AVEKKI-toimintatapamallin hoitotyön työvälineenä. Työelämätaho opinnäytetyössä oli Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Tehtävänä oli selvittää, minkälaisissa tilanteissa AVEKKI-toimintatapamalli osastolla näkyy, mitä konkreettisia keinoja se on antanut väkivaltatilanteiden ehkäisyyn ja kohtaamiseen ja miten väkivaltatilanteiden jälkihoito AVEKKI-mallin mukaan osastolla toteutuu.

Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa AVEKKI-toimintatapamallin toimivuudesta käytännössä ja siitä, minkälaisia valmiuksia hoitajat kokevat AVEKKI-koulutuksen antavan. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella menetelmällä. Aineisto opinnäytetyötä varten kerättiin teemahaastattelulla ryhmältä hoitajia. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Haastateltavat kokivat AVEKKI-toimintatapamallin näkyvän osastolla väkivaltatilanteiden ennakointiin ja fyysiseen rajoittamiseen liittyvissä tilanteissa. AVEKKI-mallin myötä ennakointi on muuttunut suunnitelmallisemmaksi ja fyysinen rajoittaminen organisoidummaksi ja yhtenäisemmäksi. Mallin periaatteet ovat sellaisia, jotka hoitajat hyväksyvät ja sitä kautta kokevat toiminnan muuttuneen avoimemmaksi. AVEKKI-mallin myötä hoitajat kokevat kiinnipitojen vähentyneen. Kiinnipidon sijaan lapsi pyritään aina ensin rauhoittamaan muilla keinoilla. Ongelmatilanteet AVEKKI-mallin toiminnassa ilmenevät sijaisten ja vartijoiden kouluttamattomuutena, otteiden vaatimana henkilökuntamääränä ja osittaisena sopimattomuutena lapsille sekä koulutuspäiviin osallistumisen hankaluutena. Haastateltavat kokivat, ettei AVEKKI-malliin kuuluva uhkaavien tilanteiden jälkihoito heidän työssään toteudu. Osa hoitajista ei kokenut jälkihoitoa tärkeäksi, toiset taas toivoivat, että tilanteet ehdittäisiin käymään edes nopeasti läpi.

Opinnäytetyön tuottama tieto AVEKKI-mallista koskee vain yhtä osastoa, mutta tämän perusteella hoitajat kokevat mallin pääsääntöisesti toimivaksi työvälineeksi hoitotyössä. Toimintatapamalli on konkreettisten hallintakeinojen lisäksi muuttanut hoitajien ajattelutapaa ja lisännyt kiinnipitojen hoidollisuutta. Väkivaltatilanteiden jälkipuinnin osalta haastateltavilla oli eriäviä mielipiteitä. Toiset kokivat sen tarpeelliseksi, kun taas toiset olivat sitä mieltä, että tilanteet kuuluvat hoitotyöhön eikä niitä ole jälkeenpäin tarvetta käsitellä. Näiden tulosten valossa olisi tarpeellista kartoittaa, minkälaista jälkihoitoa hoitajat kokisivat tarvitsevansa, missä tilanteissa se koettaisiin tarpeelliseksi ja miten sen toivottaisiin toteutuvan.

The purpose of this study was to examine how AVEKKI model for preventing and managing violence works in children’s psychiatric ward. The objective was to discover how AVEKKI is seen on the ward, what means of preventing and managing violence it has brought along and how the aftercare of violent incidents is handled. The research data were collected trough a group theme interview with four nurses working in children’s psychiatric ward. The material gathered was analyzed with qualitative content analysis.

All interviewees found that AVEKKI is used in situations that aim to prevent violence as well as in violence management situations. Prevention of violence has become more systematic than before and the physical restraining is now better organized. Partly because of AVEKKI the interviewees found that physical restraining situations have decreased and alternative methods of calming down are more often used. The problems of using AVEKKI occur in situations where there is not enough staff or all participants are not trained to use AVEKKI. According to the nurses the aftercare of violent incidents does not take place in the ward.

The findings indicate that AVEKKI is mainly seen as a functional tool. In addition to the concrete restraining methods the training has changed the outlook on restraining situations. More study should be done on the aftercare of violent situations, what sort of after care is needed and how it could be put into practice.