Pakollinen paha vai mainio mahdollisuus? : Mikä on kuvatekstin rooli sanomalehden journalistisessa juttuprosessissa?

Abstract

Opinnäytetyössäni selvitän, miten sanomalehtien toimitusten työntekijät suhtautuvat kuvatekstiin ja miten he sellaisen juttuihinsa luovat. Aiheen valitsin oman kiinnostukseni pohjalta. Omasta käyttäytymisestäni olen huomannut, että mikäli luen sanomalehteä, katson ensimmäisenä kuvaa ja sen jälkeen luen otsikon ja kuvatekstin. Mikäli taas tuotan sisältöä sanomalehteen, otan ensin kuvan, kirjoitan sen jälkeen leipätekstin ja vasta lopuksi kirjoitan kuvatekstin.

Tutkielmallani halusin selvittää, kokevatko muut toimittajat kuvatekstin samalla tavalla. Halusin myös tietää, ketkä kuvatekstien tekemisestä käytännössä vastaavat ja minkälainen tarina julkaistavien kuvatekstien takana on.

Tutkimuskohteenani toimivat seitsemänpäiväiset maakuntalehdet Kaleva ja Keskipohjanmaa. Molemmat lehdet toimittavat omilla alueillaan samaa tehtävää. Aluksi analysoin viiden päivän ajan kuvatekstejä molempien lehtien printti- ja verkkoversioista. Tämän jälkeen listasin mieltäni askarruttaneet kysymykset paperille ja tein teemahaastatteluja molempien lehtien toimittajille, valokuvaajille, toimitussihteereille ja toimituspäälliköille.

Sain vahvistuksen oletukselleni, että oma toimintatapani kuvatekstin tekemisessä on yleinen myös muiden työprosessissa. Toimittajat kertoivat, että aikaa kuvatekstin tekoon kuluu hyvin pieni osa kokonaisuudesta, ja yleensä se tulee tehtyä viimeisenä, kun kaikki muu on jo valmista. Molemmissa lehdissä kuvateksteistä vastaavat pääosin kirjoittavat toimittajat eivätkä valokuvaajat osallistu prosessiin kuin hyvin satunnaisesti, jos silloinkaan. Toimitussihteerit sen sijaan taittovaiheessa muokkaavat kuvatekstejä säännöllisesti, mutta heidän tietämyksensä asiasta on hyvin usein hatarampaa kuin toimittajan tai valokuvaajan, joten heidän tekemänsä kuvatekstit harvoin pääsevät yhtä syvälle aiheeseen kuin jutun kirjoittajan tekemät.

Saamieni vastausten perusteella kuvatekstien laadun kohentamiseen on olemassa kaksi yksinkertaista keinoa: kuvatekstin laatijan (toimittajan) henkilökohtainen skarppaaminen sekä toimittajan, valokuvaajan ja jutun taittajan yhteispalaveri, jossa he miettisivät kuvatekstiä yhdessä.

The aim of this thesis was to find out how journalists regard to a caption as a part of journalistic work process and how they create captions to their own stories.

When people are reading newspapers, they first check out the picture and then read the caption. When people are creating newspapers, they write everything else first and the caption at the very late point of the process. This thesis was made to detect whether this statement is true or not. It also aimed to find out who is responsible for creating captions and what kind of story there is behind the captions.

As study material there were two daily newspapers, Kaleva and Keskipohjanmaa. Both newspapers have same kind of a role in their own areas. First five print and web newspapers were analysed. Then the data from the journalist, photographers, sub editors and managing editors were collected by semi-structured interviews.

The results shows that the abovesaid hypothesis is correct: creating the caption is the writers’ job and plays a really small part in the work process. Photographers participate to this process very seldom. Sub editors edit captions regularly, but they do not have as much information as the writers and photographers. Captions made by sub editors are typically more universal.

According to the results there are two simple methods to increase the quality of captions. First, the journalists have to personally decide to use more time and effort in making captions. Secondly the journalist, photographers and sub editors could have a meeting where they process the caption together.