”Mä oon sitä mieltä että kyl siinä aika yksin on” : Vanhempien kokemuksia tuesta päihdeongelman hoitoon lapsen huostaanoton aikana
Anttila, Virva (2015)
Anttila, Virva
Tampereen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015100615163
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015100615163
Tiivistelmä
Sosiaali- ja terveysministeriön loppuraportin (2013) mukaan vanhemmat kokevat jäävänsä yksin lapsen huostaanoton jälkeen. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, millaista tukea vanhemmat saivat oman päihdeongelmansa hoitoon huostaanottoprosessin aikana ja miten he kehittäisivät heille tarjottua tukea.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena haastattelemalla neljää vanhempaa. Kaikkien haastateltavien kohdalla heidän päihdeongelmansa oli ollut oleellisena tekijänä lapsen huostaanotolle. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineiston analyysi sisällönanalyysinä.
Opinnäytetyön teoriaosuus keskittyi teemoihin päihdetyö ja lastensuojelu. Opinnäytetyössä pureuduttiin myös käsitteisiin perhe ja lastensuojelu, huostaanotto, asiakassuunnitelma, päihderiippuvuus ja päihdekuntoutus. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti lastensuojelun ja päihdetyön kytkeytymistä toisiinsa sekä yhteistyöhön liittyviä puutteita ja ongelmia.
Tutkimuksen perusteella haastateltavat saivat lastensuojelun työntekijöiltä tukea päihdeongelman hoitoon vähän tai ei ollenkaan. Haastateltavien kertoman mukaan heille ei tehty henkilökohtaista asiakassuunnitelmaa. Tehdyt asiakassuunnitelmat koskivat lähinnä taloudellista tukea ja lapsen tapaamisia. Lastensuojelun työntekijät ottivat vain vähän kantaa vanhemman päihdeongelmaan.
Haastatteluissa korostui muutama keskeinen kehittämisidea: Ensiksikin lastensuojelun työntekijällä tulisi olla riittävästi tietoa päihdeproblematiikasta. Toinen esiin noussut toive oli vanhemman oma tukihenkilö. Kolmantena nousi esiin päihdekuntoutuksen tarjoaminen. Neljäntenä haastatteluissa mainittiin rehellinen puheeksiotto ammattilaisen taholta.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena haastattelemalla neljää vanhempaa. Kaikkien haastateltavien kohdalla heidän päihdeongelmansa oli ollut oleellisena tekijänä lapsen huostaanotolle. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineiston analyysi sisällönanalyysinä.
Opinnäytetyön teoriaosuus keskittyi teemoihin päihdetyö ja lastensuojelu. Opinnäytetyössä pureuduttiin myös käsitteisiin perhe ja lastensuojelu, huostaanotto, asiakassuunnitelma, päihderiippuvuus ja päihdekuntoutus. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti lastensuojelun ja päihdetyön kytkeytymistä toisiinsa sekä yhteistyöhön liittyviä puutteita ja ongelmia.
Tutkimuksen perusteella haastateltavat saivat lastensuojelun työntekijöiltä tukea päihdeongelman hoitoon vähän tai ei ollenkaan. Haastateltavien kertoman mukaan heille ei tehty henkilökohtaista asiakassuunnitelmaa. Tehdyt asiakassuunnitelmat koskivat lähinnä taloudellista tukea ja lapsen tapaamisia. Lastensuojelun työntekijät ottivat vain vähän kantaa vanhemman päihdeongelmaan.
Haastatteluissa korostui muutama keskeinen kehittämisidea: Ensiksikin lastensuojelun työntekijällä tulisi olla riittävästi tietoa päihdeproblematiikasta. Toinen esiin noussut toive oli vanhemman oma tukihenkilö. Kolmantena nousi esiin päihdekuntoutuksen tarjoaminen. Neljäntenä haastatteluissa mainittiin rehellinen puheeksiotto ammattilaisen taholta.