"Joskus mekin tarvitsemme luottamusta" : Tapaustutkimus narkomaaniavioparin kokemuksista lasten-suojelun asiakkaina
Wargh, Kirsi-Marja; Kanto, Arja (2014)
Wargh, Kirsi-Marja
Kanto, Arja
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2014
Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014091814069
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014091814069
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää narkomaaniavioparin kokemuksia lastensuojelun asiakkaina sekä tuoda heidän äänensä kuuluviin. Pääkysymys oli, millaisia kokemuksia narkomaanivanhemmilla on lastensuojelun asiakkaina. Tavoitteena oli tuottaa tietoa sosiaalialan ammattilaisille asiakasnäkökulmasta. Toiveena on, että esiin nousevat tulokset hyödynnettäisiin lastensuojelun palveluiden kehittämisessä ja että tutkimus rohkaisee ja herättää ammattilaisia pohtimaan eettisiä kysymyksiä. Opinnäytetyö on tapaustutkimus, jonka keskiössä on narkomaaniaviopari ja heidän kokemuksensa. Tutkimuksessa on narratiivinen näkökulma. Tapaustutkimukselle ominaista on monipuolinen aineisto ja tässä tapauksessa aineisto koostui avoimista haastatteluista, havainnoinnista, sähköposteista, puhelinkeskusteluista, tekstiviesteistä, äidin päiväkirjasta ja tapaamismuistiosta. Teoriassa käsiteltiin huumeiden käyttäjiä ja heidän asemaansa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä asiakkaan kohtaamista.
Narkomaanivanhemmat tunsivat olevansa leimattuja palvelujärjestelmässä. He eivät kokeneet tulleensa tuetuksi ja autetuksi tarpeidensa vaatimalla tavalla. Tutkimustuloksien mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyö oli puutteellista. Vanhempien voimavarat jätettiin hyödyntämättä. Vanhemmat kokivat huostaanottoprosessien toimintatavat negatiivisina. Esille nousseita negatiivisia toimintatapoja oli tiedon ”pihtaus”, selän takana toimiminen ja biologisen vanhemmuuden tukematta jättäminen. Dialoginen yhteistyö lastensuojelun työntekijöiden kanssa toteutui harvoin. Kohtaamisissa nousi esille kuulluksi tulemisen puute, ylikävely, sivuuttaminen ja salailu. Dialoginen vuorovaikutus näytti henkilöityvän tiettyihin työntekijöihin. Rehelliset, avoimet ja empaattiset persoonat herättivät luottamusta sekä toivon mahdollisuuden. Narkomaanivanhemmat kokivat lastensuojelun asiakkaina keskeisimmiksi epäkohdiksi epäluottamuksen, dialogin puutteen, tiedon puutteen ja huonon informaation.
Asiakaslähtöisiä suomenkielisiä tutkimuksia narkomaaniasiakkaiden näkökulmasta on tehty vähän. Kokemuksia ovat kertoneet pääasiassa äidit. Tässä tutkimuksessa kuuluu äidin ja isän ääni.
Narkomaanivanhemmat tunsivat olevansa leimattuja palvelujärjestelmässä. He eivät kokeneet tulleensa tuetuksi ja autetuksi tarpeidensa vaatimalla tavalla. Tutkimustuloksien mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyö oli puutteellista. Vanhempien voimavarat jätettiin hyödyntämättä. Vanhemmat kokivat huostaanottoprosessien toimintatavat negatiivisina. Esille nousseita negatiivisia toimintatapoja oli tiedon ”pihtaus”, selän takana toimiminen ja biologisen vanhemmuuden tukematta jättäminen. Dialoginen yhteistyö lastensuojelun työntekijöiden kanssa toteutui harvoin. Kohtaamisissa nousi esille kuulluksi tulemisen puute, ylikävely, sivuuttaminen ja salailu. Dialoginen vuorovaikutus näytti henkilöityvän tiettyihin työntekijöihin. Rehelliset, avoimet ja empaattiset persoonat herättivät luottamusta sekä toivon mahdollisuuden. Narkomaanivanhemmat kokivat lastensuojelun asiakkaina keskeisimmiksi epäkohdiksi epäluottamuksen, dialogin puutteen, tiedon puutteen ja huonon informaation.
Asiakaslähtöisiä suomenkielisiä tutkimuksia narkomaaniasiakkaiden näkökulmasta on tehty vähän. Kokemuksia ovat kertoneet pääasiassa äidit. Tässä tutkimuksessa kuuluu äidin ja isän ääni.