Theseus - Selaus asiasanan mukaan "itsensä johtaminen"
Viitteet 281-300 / 308
-
Työkyky- ja tuottavuusvalmennus : kehittämishanke tuottavuusvalmennuksen mallintamiseksi
(2019)Vuoden 2015 toukokuussa Suomen hallitus julkisti aikeensa luoda yhteiskuntasopimus, jonka tavoitteena olisi Suomen kilpailukyvyn parantaminen nostamalla tuottavuutta viidellä prosentilla. Keinoksi ilmoitettiin ”merkittävä ... -
Työn ilolla! : dialogia ja yhteistoiminnallista kehittämistä
Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja B. Raportteja. (Tampereen ammattikorkeakoulu, 2018) -
Työnjohtajan toiminnan vaikutus työntekijän motivaatioon, työtyytyväisyyteen ja itsensä johtamiseen
(2023)Tekniikan ala on kuten muutkin alat riippuvainen vuorovaikutuksesta, hyvistä sosiaalisista taidoista ja määrätietoisesta johtamisesta. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on työnjohtajan panostettava työntekijöiden hyvinvointiin, ... -
Työnohjauspalvelun kehittäminen
(2021)Johtajien ja esimiesten työ on yksinäistä ja heidän tulee kyetä kantamaan sisällään työyhteisöstä tulevia syytöksiä, paineita ja odotuksia. Moni esimies on hämmentynyt henkilöristiriitojen edessä. Opinnäytetyön tarkoitus ... -
Työntekijän motivaation ylläpitäminen etätyössä
(2023)Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, minkälaisilla tekijöillä voidaan ylläpitää työntekijöiden motivaatiota etätyössä. Tarkoituksena oli selvittää motivaatioon vaikuttavia osatekijöitä etätyöstä tehtyjen tutkimusten avulla. ...Rajattu käyttöoikeus / Restricted access / Tillgången är begränsad -
Työntekijän oman työhyvinvoinnin kehittäminen
(2023)Työhyvinvointi on laaja käsite, joka pitää sisällään useita eri osa-alueita sekä organisaatio että yksilötasolla. On tärkeää ymmärtää, että työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen kuuluu kaikille organisaatiossa. ... -
Työntekijöiden itsensä johtaminen eräässä finanssialan yrityksessä
(2021)Tämä tutkimus on toteutettu opiskelijan omana tutkimuksena. Tutkimuksen tarkoitus oli tutkia itsensä johtamisen toteutumista yhdessä Suomen suurimmista finanssialan yrityksistä toimivan perinnän ja luotonvalvonnan yksikön ... -
Työtehtäväni teleoperaattorin yritysasiakkaiden datapalveluiden toimitusvastaavana
(2023)Tämä opinnäytetyö on päiväkirjaopinnäytetyö, jossa seuraan omien työtehtävieni kulkua kahdeksan viikon ajan. Kirjaan siihen päivittäisiä tavoitteita ja työtehtäviäni sekä arvioin ammatillista kehittymistäni asiakaspalvelun, ... -
Työterveyshoitajien työnhallinta : kokemuksia itsensä johtamisesta
(Tampereen ammattikorkeakoulu, 2019)Työterveyshuollon laaja toimintakenttä vaatii työterveyshoitajilta kykyä työskennellä itsenäisesti ja johtaa omaa työtään. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvata työterveyshoitajien työtä ja työnhallintaa itsensä johtamisen ... -
Työyhteisötaitoja kehittämällä kohti itseohjautuvaa toimintapaa. Case: Kainuun Osuuspankki
(2021)Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti. Muutokset asiakaskäyttäytymisessä, kilpailuympäristössä, teknologiassa, sääntelyssä ja valvonnassa ajavat myös OP Ryhmän uudistumaan. Itseohjautuvuus on nostettu vuonna 2019 OP ... -
Uuden aikakauden esimies
(2021)Viimeisen 12 kuukauden aikana maailma on läpikäynyt suuren muutoksen. Erityisesti kuitenkin työelämä on murroksessa; maailmanlaajuinen pandemia on pakottanut monet yritykset tarkastelemaan uudelleen yrityskulttuuriaan, ... -
Valmentava johtaminen osana arkijohtamista: posteri ja valmentajan työkalu perehdytyksen ja kehityskeskustelujen tueksi Siun soten kotihoidossa
(2023)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää valmentavan johtamisen työtapaa kotihoidossa. Tavoitteena oli esihenkilöitä osallistamalla kehittää perehdytystä ja kehityskeskusteluita valmentavan johtamisen periaatteiden ... -
Valmentava lähiesimies : Oivaltava työyhteisö
(2020)Valmentavalla johtamisella pyritään vastaamaan organisaation kasvutavoitteisiin sekä ulkoisiin haasteisiin. Valmentaminen on vahvuuksien kautta vaikuttamista ja esimerkin näyttämistä. Valmentamisen toimia ovat tukeminen, ... -
Valmentavan johtamisen hyödyntäminen seuratoiminnan kehittämisessä
(2021)Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää salibandyjaoston huippu-urheilu- ja junioritoimintaa valmentavan johtamisen kautta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa valmennuspäällikön toimenkuvan luomiseen sekä seuratoiminnan ... -
Virtuaalisen etätyön johtaminen
(2021)Opinnäytetyön tarkoitus oli tutkia virtuaalisen etätyön johtamisen vaikutusta organisaatioon. Virtuaalisen etätyön johtaminen valikoitui aiheeksi, koska nykyhetkessä ja tulevaisuudessa virtuaalinen etätyö tulee olemaan ... -
Virtuaalisten kanban-taulujen vertailu palkanlaskennan työnsuunnittelun tueksi
(2021)Tämän opinnäytetyön toimeksiantajana oli palkanlaskentaan erikoistunut yritys. Kehittämistehtävän tarkoituksena oli toimeksiantosopimuksen mukaisesti tutkia työnsuunnittelua ja saada siitä kokonaiskuva sekä löytää ... -
Vuorovaikutuksella hyvinvointia työelämään
Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja : 95 (Turun ammattikorkeakoulu, 2018)Muuttuva työympäristö vaatii työntekijöiltä yhä enemmän, mutta tietoinen itsensä johtaminen ja ajanhallinta auttavat selviytymään arjessa. Tunneälytaitojen kehittäminen auttaa tänä päivänä myös työuralla etenemisessä. ... -
Walk in Finland -sovellus työhyvinvointia tukevien mikrotaukojen toteuttajana
(2019)Työelämän kiire ja siitä palautuminen, haastavat ainakin jossain vaiheessa työelämää lähes jokaisen työntekijän. Nykyisessä työelämässä ylimääräistä kuormitusta aiheuttavat muun muassa päällekkäiset työtehtävät, tiukat ... -
Will a self-organising team need a leader? : Case: A German start-up company
(2019)This thesis was written in cooperation with a start-up online marketing company located in Germany. This company decided to implement a self-organising structure for the US teams starting in January 2020. The studied team ... -
Y-sukupolven suhtautuminen itseohjautuvuuteen ja esimiehettömyyteen
(2022)Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, miten y-sukupolven edustajat eli millenniaalit suhtautuvat itseohjautuvuuteen ja esimiehettömyyteen. Kvantitatiivinen kyselytutkimus toteutettiin 24.11.-05.12.2021 aikana ja ...

















