Theseus - Selaus asiasanan mukaan "kuulovammaiset"
Viitteet 41-60 / 61
-
Lapsuudessa sisäkorvaistutteen saaneiden kulttuurinen identiteetti
(2022)Ensimmäiset sisäkorvaistutteen saaneet lapset ovat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi Suomessa. Heistä oltiin huolissaan ja keskusteltiin: kasvaako heistä kielettömiä väliinputoajia vai yhteiskuntaan integroituja kuulovammaisia? ... -
"Meidän tiimi" - koirasta kaveri: Opas lapsiperheille kuulo- ja tukikoiran koulutuksen tueksi
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Kuulovamma voi vaikuttaa lapsen toimintakykyyn monin eri tavoin. Seurauksena saattaa olla sekä kognitiivisen että emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen viivästyminen. Kuulovamma voi vaikeuttaa lapsen arjen toiminnoista ... -
"Mihin korvia tarvitsee, kun on kuulokoira?" : Kuulokoiran merkitys kuulovammaiselle
(Hämeen ammattikorkeakoulu, 2014)Opinnäytetyön tekeminen alkoi yhteydenotolla Suomen kuulo- ja tuki-koirat ry:n vapaaehtoistyön koordinaatoriin, jonka kanssa opinnäytetyötä alettiin työstää. Yhdistys oli hyvä yhteistyökumppani, ja heiltä saatiin mo-nia ... -
Nuorten kuulokojeenkäyttäjien kokemuksia vertaistuesta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)Opinnäytetyö on tehty laadullisen tutkimuksen standardeja noudattaen. Tässä opinnäytetyössä on tarkoitus kuvata miten huonokuuloiset nuoret kokevat vertaistuen. Tavoitteena oli saada tietoa vertaistuen merkityksestä ... -
Ohjevihko röntgenhoitajalle kuuron ja huonokuuloisen potilaan ohjaamiseen natiiviröntgentutkimuksen aikana : Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikön röntgenosastolle
(Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2009)Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikön röntgen-osastolle ohjevihko apuvälineeksi kuurojen ja huonokuuloisten potilaiden ohjaamiseen yleisimpien natiiviröntgentutkimusten ... -
Opinnäytetyö sairaanhoitajaopiskelijoille sisäkorvaistutteesta
(2023)Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Opinnäytetyön menetelmäksi valikoitui toiminnallinen opinnäytetyö ja toteutustavaksi video. Opinnäytetyöhön kerättiin teoriatietoa kuulovammoista ... -
Pienille käsille : Viittomakielisiä sisältöehdotuksia Yleisradion Pikku Kakkonen -sivustolle
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2011)Tässä opinnäytetyössä esitellään tapoja kehittää Yleisradio Oy:n Pikku Kakkonen -sivuston esteettömyyttä (http://yle.fi/pikkukakkonen/) viittomakielisten materiaalien ja ohjeistusten avulla, sekä kerrotaan mitä asioita ... -
Saavutettava etäkokous – näkö- ja kuulovammaisten kokemuksia etäkokouksista
(2022)Saavutettavuus on käsite, jolla kuvataan verkkopalveluiden helppoa lähestyttävyyttä kaikille kohderyhmille. Etätyön ja etäkokousten yleistyttyä merkittävästi koronapandemian myötä, saavutettavuuden voidaan katsoa tulleen ... -
"Siinä on tulkilla työsarkaa!" : Viittomakielen tulkkien ja kuurojen maahanmuuttajien ajatuksia tulkkaustilanteista
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2012)Monikulttuuristuvassa Suomessa viittomakielen tulkin asiakkaina on yhä enemmän kuuroja maahanmuuttajia, joiden äidinkieli ei ole suomalainen viittomakieli. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, miten sekä kuulevat ... -
Sisäkorvaistute, mikä se on? : esite sisäkorvaistutteista asiakkaille ja hoitotyön ammattilaisille
(2022)Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda sisäkorvaistutteista kertova esite Turun yliopistollisen keskussairaalan kuuloaseman käyttöön. Esitteestä käy ilmi kuulontutkimusmenetelmät, sisäkorvaistutteen asentaminen leikkauksessa, ... -
Sisäkorvaistutteen saaneiden kuurojen lasten ja nuorten kielivalinnoista ja tulkkauspalvelujen tarpeesta
Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja F. Katsauksia ja aineistoja 7, 2012. (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2012)Sisäkorvaistutteen mukanaan tuoma radikaali muutos kuurojen lasten kielellisessä toiminnassa vaikuttaa jo nyt kuulovammaisille lapsille ja nuorille suunnattuihin koulurakenteisiin. Sisäkorvaistutteen aiheuttamat muutokset ... -
Sosiaalinen media osana viittomakielisten henkilöiden palveluita
(Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2011)Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa mitä verkkopalveluita viittomakieliset henkilöt käyttävät nykyään saadakseen neuvoja tai keskusteluapua huoliinsa Kuurojen Palvelusäätiön palvelukeskus Metsolan toimeksiannon ... -
Sosiaalishaptisen kommunikoinnin käyttö ensihoidossa kuulo- ja näkövammaisten potilaiden kanssa
(2020)Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa opetusmateriaalia Tampereen ammattikorkeakoulun ensihoidon opettajille sosiaalishaptisen kommunikoinnin käytöstä sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa kuulo- ja ... -
Terveystietoa erityisryhmille verkosta
(Mikkelin ammattikorkeakoulu, 2010)Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kartoittaa erityisryhmille soveltuvaa terveystietoa Hyvis-terveysportaaliin tuottamista varten. Erityisryhmillä tarkoitetaan tässä työssä puhe-, kuulo- ja kehitysvammaisia opiskelijoita ... -
Tie toimivaan tulkkaukseen : Tulkkivälitys maahanmuuttajakuurolle
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2011)Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää tulkkivälitys maahanmuuttajakuurolle. Opinnäytetyössä selvitettiin kuinka Kelan keskitetyt tulkkivälitykset sekä tulkkauspalveluntuottajat toimivat maahanmuuttajakuuron toimeksiannon ... -
Työn mukautusratkaisut kuulovammaisilla työntekijöillä luokanopettajan työympäristön näkökulmasta
(2019)Ikääntymisen yksi yleisin vaiva on kuulovamma ja työikäisistä arvioidaan n. 11%lla olevan kuulovamma, joka hoitamattomana alentaa työkykyä, aiheuttaa kuormitusta ja johtaa pitkittyneisiin sairauspoissaoloihin ja ennenaikaiseen ... -
" Täällähän sitä on omiensa joukossa"- Kuulokerhotoiminnan vaikutus ikääntyneiden kuulovammaisten osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemukseen
(2024)Kuulokerhotoiminta on ollut olennainen osa Saarijärven seudun Kuulo ry:n jäsenilleen tarjoamaa toimintaa. Noin kerran kuukaudessa kokoontuvassa kuulokerhossa käy runsaasti yhdistyksen jäseniä. Tutkimuksen tavoitteena oli ... -
Vanhempien sopeutuminen arjessa lapsen kuulovamman diagnosoinnin jälkeen
(2023)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia vanhempien sopeutumista arjessa lapsen kuulovamman diagnosoinnin jälkeen. Opinnäytetyö tehtiin Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto Ry:lle. Opinnäytetyön tavoitteena oli ... -
Vertaistoiminnasta virtaa perheelle : Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry:n vertaisperhekurssien 2014 vaikutus osallistujien elämään kurssia seuraavan vuoden aikana
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2015)Kuulovammaisen lapsen tulo perheeseen herättää monia kysymyksiä ja tuntemuksia perheessä. Perhe tapaa monia eri alojen ammattilaisia, jotka ohjaavat arjessa eteenpäin. Vertaistuki tuo kuulovammaisen lapsen perheelle tukea ... -
Viittomakielen tulkin käyttö lasten ja nuorten liikuntatoiminnassa
(2024)Tutkimuspainotteisen opinnäytetyön aihe on viittomakielen tulkin käyttö lasten ja nuorten järjestetyssä liikuntatoiminnassa. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus ja aineisto perustuu videoituun ...



















