Theseus - Selaus asiasanan mukaan "omahoito"
Viitteet 1-20 / 20
-
Diabeetikon ajatuksia jalkojen omahoidosta
(Suomen Haavanhoitoyhdistys, 2020)Arki sujuu, kun jalat kuljettaa ja mieli vie. Jalkoihin ei juurikaan kiinnitetä huomiota ennen kuin tulee ongelmia. Diabetesta sairastavan kohdalla näin ei voi olla, vaan jalkojen hoito on oleellinen osa diabeteksen ... -
Digitaaliset terveyspalvelut osaksi valtimotaudin ja sen riskitekijöiden omahoidon tukemista
(2019)Elintavoilla on keskeinen merkitys sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn ja esiintyvyyteen. Omahoidolla ja sen tukemisella on vaikutusta etenkin valtimotaudin ja sen riskitekijöiden hoidossa. Tutkimusten mukaan digitaalisilla ... -
Flimmeripotilaan ohjaus : kirjallisen ohjeen hyödyntäminen ohjauksessa
(2019)Eteisvärinä on yksi yleisimmistä sydämen rytmihäiriöistä ja sen ilmaantuvuus lisääntyy jatkuvasti. Erityisen tärkeää potilaslähtöisen työn toteuttamisessa on, että eteisvärinäpotilaiden ohjaamiseen panostetaan. Näin sairaus ... -
Ikääntyneen suunterveyden haasteita: Täydennyskoulutus Kerttulan toimintakeskuksen henkilökunnalle
(2019)Ikääntyminen tuo mukanaan erilaisia suumuutoksia. Suun ja hampaiston sairaudet, yleissairaudet ja heikentynyt toimintakyky asettavat haasteita ikääntyneen suunterveydelle. Ikääntymisen myötä vastuu suun omahoidosta siir-tyy ... -
Jatkuvan glukoosisensoroinnin saantikriteerit
(2019)Diabetes on yksi suomalaisten kansantaudeista, jota sairastaa noin 10 % suomalaisista. Diabeteksen hyvällä omahoidolla on merkittävä vaikutus kansanterveydelle ja -taloudelle. Diabeetikon asuinpaikkakunta kuitenkin vaikuttaa ... -
Kurkkaa kumppariin! : Jalkojen omahoito-opas maataloustyöntekijöille
(2019)Maataloustyö on fyysisesti ja henkisesti yksi vaativimmista ammateista. Työpäivät voivat sisältää paljon jalkeilla oloa, työkoneissa istumista, hankalia työasentoja ja ääriolosuhteissa työskentelemistä. Vaativat työolosuhteet ... -
Liikuntavammaisen suun terveyden edistäminen
(2019)Liikuntavammalla on suora yhteys potilaan suun terveyteen ja hyvinvointiin. Vamma voi heikentää henkilön kykyä huolehtia omasta suun terveydestään. Hyvällä omahoidolla saadaan paljon aikaiseksi, jolloin voidaan ehkäistä ... -
Milka Maitohampaan matka : Suun omahoidon oppimispelin prototyyppi 6–8-vuotiaille lapsille
(2019)Oppimista helpotetaan pelillistämisen avulla tuomalla pelit opetukseen. Oppimispelit ovat pelejä, joissa on pedagogista sisältöä. Niiden tarkoitus on opettaa uutta tai tukea oppimista ollen samanaikaisesti viihdyttäviä. ... -
Mobiilisovellus potilasohjauksessa: Tekonivelleikkauspotilaiden kokemuksia mobiilisovelluksesta ja sen käytettävyydestä
(2019)Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä otettiin käyttöön joulukuussa 2017 tekonivelleikkauspotilaille ”Tekonivel KSSHP” -mobiilisovellus suullisen ja kirjallisen ohjauksen tueksi. Potilas voi valmistautua leikkaukseen, ... -
”Näkee kaikki sokerit, joita ei sormesta mitattuna saa kiinni”: FreeStyle Libre -glukoosisensorimittauksen vaikutukset diabeteshoitajien ja -lääkärien työhön ja aikuisille tyypin 1 diabeetikoille Päijät-Hämeessä
(2019)Tyypin 1 diabeetikot kantavat suuren vastuun omahoidostaan sekä hoitotasapainostaan. Vuonna 2016 Suomeen tullut FreeStyle Libre -glukoosisensori tarjoaa helpotusta tyypin 1 diabeetikon omahoitoon ja diabeteksen hoidon ... -
Näkövammaisen suun terveyden edistäminen, opetusmateriaali suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelmaan
(2019)Vuonna 2017 näkövammaisia on ollut Suomessa noin 18 269. Näkövammaisilla on tutkimusten mukaan hankaluuksia oikeanlaisessa suun omahoidossa sekä erilaisten suun terveyteen vaikuttavien sairauksien ensiasteiden havainnoinnissa, ... -
Omahoidon ohjaus - osa potilastyytyväisyyttä kirurgisella osastolla
(2020)Kommunikaatio ja kyky löytää oikea tapa sekä oikeat sanat hoitotyössä ovat sairaanhoidon kulmakiviä. Terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välisen kommunikaation tulisi lähteä potilaan tarpeista. Tämän tutkimuksen ... -
Onnistu suun hoidossa! : Digitaalinen opas Niuvanniemen sairaalan hoitohenkilökunnalle skitsofreniaa sairastavien potilaiden suun omahoidon tukemiseen
(2019)Psyykkinen sairaus vaikuttaa monin tavoin suun terveyteen. Motivaation puute, lääkitys sekä pelot ovat suun ter-veyttä heikentäviä tekijöitä. Mielenterveyspotilaiden puutteellinen suun terveys voi johtua myös vähäisistä ... -
Raskausdiabetes - terveyttä elintavoilla: Opas Sisä-Savon terveyskeskuksen asiakkaille
(2019)Raskausdiabetes on ensimmäisen kerran raskauden aikana todettu glukoosiaineenvaihdunnan häiriö. Vuonna 2017 raskausdiabetes diagnosoitiin Suomessa 15,6 prosentilla synnyttäneistä. Määrä on kasvanut joka vuosi, kuten myös ... -
Selkäkipupotilaan verkko-ohjauksen vaikutukset omahoitoon: Kuvaileva kirjallisuuskatsaus
(2020)Selkäkipu on erittäin yleinen vaiva ja siitä aiheutuu yhteiskunnalle suuria kustannuksia sairauspoissaolojen ja terveydenhuollon käytön muodossa. Suurin osa selkäkivusta on kuitenkin epäspesifiä, ja sen hoito perustuu ... -
Sydämen vajaatoiminnan omahoitoon vaikuttavat tekijät: Kuvaileva kirjallisuuskatsaus
(2019)Sydämen vajaatoiminta on monimuotoinen ja elinikäinen oireyhtymä, jossa sydämen pumppausteho on pysyvästi heikentynyt. Sydämen vajaatoimintapotilaan omahoidolla pyritään potilaan toimintakyvyn säilyttämiseen, arjesta ... -
Sydämen vajaatoimintapotilaan omahoidon ohjaus : omahoito-oppaan ja ohjausrungon laadinta
(2019)Sydämen vajaatoiminta on oireyhtymä, jonka taustalla on verenkiertoelimistön sairaus, sydämen rakenteellinen vika tai synnynnäinen sydänvika. Siinä sydän ei pysty pumppaamaan tarpeeksi verta elimistön kaikkiin tarpeisiin. ... -
Työikäisten kokemuksia FreeStyle Libre -sensorin käytöstä diabeteksen omahoidossa
(2020)Opinnäytetyömme käsittelee diabetesta sekä sitä sairastavien kokemuksia FreeStyle Libre sensorin käytöstä ja vaikutuksista omahoitoon. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueen työikäisten ... -
Vaikuttavalla terveysneuvonnalla suut kuntoon
(2019)Tämä opinnäytetyö on osa Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suun terveydenhuollon lasten ja nuorten ennaltaehkäisevän hoitotyön kehittämisprosessia. Työssä kehitetään motivoiva ja vaikuttava opetustilaisuus ala-asteikäisille ... -
Verenpainepotilaan omahoitoa tukevat ohjausmenetelmät
(2019)Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää verenpainepotilaan omahoitoa tukevia ohjausmenetelmiä ja ohjausmenetelmien vaikutuksia omahoitoon. Tavoitteena oli tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa ohjauksen kehittämiseksi ja nostaa ...



















