Haku
Viitteet 3631-3640 / 4449
Yhteensovittavalla johtamisella kohti parempia palveluja
(Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2023)
Henkilöstön mielipiteitä COVID 19 -pandemian aikaisesta sisäisestä viestinnästä ja ohjeistuksesta Kainuun sotessa
(2024)
COVID 19 -pandemia vaikutti terveydenhuoltoon kaikkialla maailmassa. Runsaat toimintaohjeet edellyttivät tiedon nopeaa kulkua eri työyksiköihin.
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja parantaa henkilöstölle kohdennettua ...
Myynnin johtamisen kehittäminen rahoitusalalla
(2024)
Tutkimus toteutettiin rahoitusalan yritykselle, joka oli joutunut nopealla aikataululla muokkaamaan toimintatapojaan etätyöskentelyyn sopivimmiksi. Rahoitusalan yrityksen henkilöstö koostuu eri osa-alueiden asiantuntijoiden ...
Z-sukupolven varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden odotukset työelämältä ja työnantajalta, case Oulun kaupunki : Z-sukupolven odotukset työelämältä ja työnantajalta varhaiskasvatuksessa
(2024)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on saada selville Oulun Yliopiston Z-sukupolveen kuuluvien varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden odotukset työelämältä sekä työnantajalta. Opinnäytetyö on tehty Oulun kaupungille, joka ...
Moniammatillisen tiimin yhteisöllisyyden tukeminen johtamisen keinoin
(2024)
Moniammatillisen tiimin yhteisöllisyys on pohja työhyvinvoinnille ja tavoitteelliselle työlle. Tämä tutkimus on toteutettu Helsingin kaupungin Riistavuoren seniorikeskuksen palvelutaloihin. Tutkimuksen tarkoituksena on ...
Perusterveydenhuollon terveysasematyön etäjohtamisen haasteet
(2024)
Koronaviruksen leviämisen myötä etätöihin siirryttiin nopeasti. Kaikki esihenkilöt eivät olleet aiemmin tehneet työtä etänä, joten etäjohtamiseen vaadittava osaaminen on ollut uutta. Etäjohtamisen suosion lisäännyttyä ...
Tarkistuslista ulkomaalaistaustaisen työntekijän rekrytoinnin ja perehdytyksen johtamiseen
(2024)
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tukea Tutkimusmatkalla tuntemattomaan -hankkeen yrityksien rekrytointi- ja perehdytysprosesseja osana monimuotoisen työyhteisön rakentamista. Tavoitteena oli tuottaa sisältöä ...
Supervisors’ role in subordinates’ well-being at work : how organization can support supervisors in well-being leadership
(2024)
An organization's human capital and profitability are strongly dependent on its employees, which is why it is important for the organization to support the well-being of its employees. The thesis, based on a case study in ...
Talouden seurannan kehitys palvelutuotannon johtamisessa
(2024)
Opinnäytetyön tavoitteena on luoda Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelualueen kotona asumista tukevien palveluiden palvelulinjan johtoryhmälle ja esihenkilöille talouden seurantaprosessi ja tehdä ...
Työntekijäkokemuksen kehittäminen osana vastuullista johtamista
(2024)
Positiivinen työntekijäkokemus on strateginen kilpailuetu liiketoiminnan suorituskyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää toimeksiantajayrityksen henkilöstön kokema työntekijäkokemuksen ...







