Haku
Viitteet 9561-9570 / 10400
Kampin kaukoliikenteen matkustajaterminaalin toiminta- ja palvelumalli
(2024)
Linja-autoala on ollut murroksessa vähintäänkin 2010-luvulta lähtien. Viimeisimpänä isona vaikuttajana on ollut COVID-19 pandemia, jonka vaikutukset alaan ovat olleet merkittäviä ja seuraukset näkyvät edelleen. Muuttuneesta ...
Pienen kulttuurialan toimijan strategiatyön tarpeet ja haasteet: havaintoja keskenjääneestä kehittämishankkeesta
(2024)
Kulttuurialan ahdinko, joka alkoi koronarajoituksista ja jatkui nykyisen hallituksen säästötoimien vuoksi, on heikentänyt kulttuurialan toimijoiden toimintaedellytyksiä. Resurssien heikentyessä kilpailu kulttuurialalla on ...
Asiakaskokemuksen ja ihmiskontaktin merkitys kivijalkaliikkeiden tulevaisuudelle.
(2024)
Opinnäytetyö muodostuu tietoperustasta, laadullisesta haastattelututkimuksesta ja sen tuloksien läpikäynnistä. Työssä tuodaan esille tietoa asiakaskokemuksesta ja sen merkityksestä. Työssä käydään läpi asioita, mistä ihminen ...
Kellovalmistajan liiketoiminnalliset tarpeet ERP-järjestelmälle
(2024)
Tämä opinnäytetyö käsitteli ERP-järjestelmän liiketoiminnallisia tarpeita pienelle kellovalmistajalle, De Motu Watches -yritykselle, joka toimi opinnäytetyön toimeksiantajana. Työn taustalla oli yrityksen tarve tehostaa ...
Palvelumuotoilun hyödyntäminen julkaisutietojen käsittelyn kehittämisessä
(2024)
Opinnäytetyössä selvitettiin julkaisutietojen käsittelyn nykytilaa ja kuinka sitä saataisiin kehitettyä palvelumuotoilua hyödyntämällä. Julkaisutiedolla tarkoitetaan tässä kontekstissa tietoa muutoksesta liittyen ...
Työntekijöiden tuloprosessin digitalisointi Oriolalla
(2024)
Oriolassa oli käytössä liian monia erillisiä paperi- ja PDF-lomakkeita useiden eri palvelupyyntöjen tekemiseen. Lomakkeita ja tietoja uusista käyttäjistä tuli Oriolan IT-tukeen epäkoordinoidusti. Tämä aiheutti tehottomuutta ...
Vankiliikunnan kehittäminen Vantaan vankilassa
(2024)
Tämän päiväkirjamuotoisen opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla työtäni vankilan liikunnanohjaajana Vantaan vankilassa, tuoda liikunnanohjaajan työ näkyväksi ja kertoa aiheesta myös heille, joille vankilan liikunnanohjaajan ...
Hoito- ja kasvatussuunnitelman päivitys lastensuojeluyksikköön : painotus kehitysvammaisen tai muuten erityistarpeisen lapsen toimintakyvyssä ja osallisuudessa
(2024)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli päivittää lastensuojeluyksikön hoito- ja kasvatussuunnitelma Myneva.nappula-asiakastietojärjestelmäpohjalle siten,
että pohja tulee vastaamaan lastenkoti Valon yksilöllisiä tarpeita. ...
Onboarding-prosessin kehittäminen case Organisaatio X
(2024)
Onnistunut perehdytys on keskeisimpiä ensivaikutelmaan, työtyytyväisyyteen ja työn sisäistämiseen sekä työntekijän sitouttamiseen vaikuttavia tekijöitä. Opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona finanssialalla toimivalle ...
Helsinki-Vantaan lentoaseman asemataso 4:n uudelleenmallinnus
(2024)
Helsinki-Vantaan kansainvälinen lentoasema on merkittävä logistinen keskus Suomessa ja se palvelee sekä matkustaja- että rahtiliikennettä. Asematasot ovat alueita, joilla suoritetaan ilma-alusten maahuolintaa, tankkausta ...








