Haku
Viitteet 1201-1210 / 2060
EKG-koulutustapahtuma Attendo MedOnen työntekijöille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli päivittää sekä palauttaa mieleen kohdehenkilöiden tietoa ja taitoa elektrokardiografian eli EKG:n tarkastelun perusteista ja yleisimmistä rytmihäiriöistä ja niiden tunnistamisesta. Pidimme kolme koulutustilaisuutta näistä aiheista Attendo MedOnen työntekijöille, jotka työskentelevät Vantaalla Hakunilan terveysasemalla ja Peijaksen sairaalan terveyskeskuspäivystyspoliklinikalla. Opinnäytetyöhön kohderyhmäksi valittiin henkilöitä, jotka päivittäin työssään rekisteröivät elektrokardiografioita. Elektrokardiografiatutkimuksen tekevän henkilön tulisi tunnistaa yleisimmät rytmihäiriöt ja muut suuret muutokset EKG-tulosteesta. Kohderyhmän toimipisteissä hoidetaan yleisterveydenhuollon piiriin kuuluvia potilaita, jolloin lääkäreillä ei alustavasti katsota olevan välitön tarve tarkastaa uusia EKG tulosteita.
Teimme lisäksi ennen koulutuksen alkua lähtötasotestin, jonka tarkoituksena oli antaa viitteitä kohderyhmän EKG:n tarkastelun ja yleisimpien rytmihäiriöiden tunnistamisen tasosta. Sama kysely toistettiin koulutuksen loputtua, jolloin saatiin myös tietoa koulutuksen laadukkuudesta. Kohderyhmässä oli toisen ja kolmannen asteen hoitotyön koulutuksen omaavia henkilöitä eri ikäluokista. Tutkimusryhmässä tiedon ja taidon lähtötaso EKG:n tarkastelussa ja yleisimpien rytmihäiriöiden tunnistamisessa oli hyvin kirjava. Jokaisen osallistuja omat tiedot ja taidot olivat tilaisuuden lopussa paremmat kuin aloitettaessa.
Kohderyhmän henkilöistä moni koki tarvitsevansa työssään lisäkoulutusta tästä aihealueesta, mutta vain harva oli ollut aihepiirin koulutuksissa terveydenhuoltoalan tutkinnosta valmistumisensa jälkeen. Opinnäytetyön koulutustilaisuudet saivat positiivisen vastaanoton asian tärkeyden takia. Vaikka koulutustilaisuudessa oli runsaasti asiaa suhteellisen lyhyessä ajassa, auttoi tilaisuus tutkimukseen osallistuneita palauttamaan mieleensä tietoa asiasta tai tuomaan uutta tietoa ja taitoa elektrokardiografian tarkastelun perusteista sekä yleisimpien rytmihäiriöiden tunnistamisesta. Tämä todettiin palautelomakkeen ja suullisen epävirallisen palautteen perusteella....
The purpose of the thesis was to update and revise the knowledge and skills basis relating to analysis of electrocardiografia (ECG) and common arrhytmia and how to recognize them. This instruction was held for employees of Attendo MedOne which work...

Nuoren työttömän työllistyminen - nuorisotakuu
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälaista monisektorista yhteistyötä nuorisotakuu edellyttää Länsi-Uudellamaalla. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa nuorisotakuun käynnistymisestä Länsi-Uudenmaan alueella. Tutkimustehtäviä oli neljä. Haluttiin selvittää, minkälaista monisektorista yhteistyötä kunnissa tehdään nuorisotakuun toteutumiseksi sekä mitä toimia on tehty sen edistämiseksi Länsi-Uudenmaan alueella. Lisäksi selvitettiin, minkälaisia haasteita kunnilla on nuorisotakuun toteutumisessa sekä mitä voidaan tehdä nuorisotakuun kehittämiseksi.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkielmatyyppisenä opinnäytetyönä. Aineisto kerättiin haastattelumenetelmällä käyttämällä teemahaastattelurunkoa. Haastatteluun osallistui kolme kuntaa, ja haastateltavia oli yhteensä seitsemän. Tulokset tuotettiin käyttämällä aineistolähtöistä eli induktiivista sisällönanalyysia.
Tulosten mukaan nuorisotakuu on lähtenyt hitaasti käyntiin Länsi-Uudellamaalla. On huomattu, että tahtotilaa nuorisotakuun käynnistämiseen on, mutta vallitseva taloustilanne Suomessa on vaikeuttanut selkeästi nuorisotakuun edellyttämien toimien käytäntöön panoa. Lisäksi koettiin, että organisoinnin puute on johtanut päällekkäisiin toimiin eri toimijoiden välillä. Haastatteluissa kävi ilmi, että asetetut tavoitteet ovat liian suuria resursseihin nähden. Nuorisotakuun toivottaisiin myös vastaavan enemmän nuoren yksilöllisiin tarpeisiin. Nuorten mielenterveysongelmat ovat suuri haaste nuorisotakuun toteutumiselle.
Johtopäätöksinä voitiin todeta, että nuorisotakuuta tulisi kehittää vastaamaan paremmin nuorten yksilöllisiä tarpeita. Nuorisotakuuta toteuttavien toimijoiden tulisi kehittää monisektorista yhteistyötä, jotta voitaisiin vähentää päällekkäisiä toimia. Nuorten ehkäisevään mie-lenterveystyöhön tulisi kohdentaa enemmän resursseja.
Opinnäytetyön avulla saatiin tietoa nuorisotakuun käynnistämisestä ja alkuvaiheista Länsi-Uudellamaalla. Jatkossa voisi olla hyvä selvittää nuorisotakuun toimivuutta nuorten näkökulmasta, sekä sitä, kuinka sen kehittämisessä on edistytty. Työtä tehdessä havaittiin, että Suomessa monet nuoret voivat psyykkisesti huonosti, joten myös tämän syitä olisi hyvä tutkia....
The purpose of this thesis was to study what kind of multi-sectoral cooperation is needed to ensure youth guarantee in Länsi-Uusimaa. The aim of this work was to provide information about the start of youth guarantee in Länsi-Uusimaa. Research tasks...

Terveystapahtuma Klaukkalan lukiossa : voimavarat opiskelukyvyn tukena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää tapahtuma Klaukkalan lukiolla lukion 2. luokkalaisille. Tapahtumassa käsiteltiin opiskelukykyyn vaikuttavia tekijöitä nuorten arjessa voimavarakartan avulla. Tavoitteena oli ...
Ravitsemuksen ja unen merkitys nuoren jaksamiseen : Hyvinvointipäivä Martinlaakson lukiossa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyö käsittelee ravitsemuksen ja unen merkitystä lukioikäisen nuoren jaksamiseen. Opinnäytetyö oli osa Vantaan toisen asteen oppilaitoksille järjestettävää Hyvinvointiviikkoa, ja opinnäytetyön toiminnallinen osa toteutettiin yhteistyössä...
The aim of the thesis was to study the importance of nutrition and sleep for upper secondary school aged students. The thesis was executed in cooperation with Martinlaakso Upper Secondary School and was partly related to the wellness theme week...

Haavanhoito-opas Espoonlahden terveysasemalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Useimmiten sairaanhoidossa tavattavat haavat, erityisesti traumaperäiset, parantuvat kohtuullisen nopeasti ensimmäisten viikkojen tai kuukausien aikana. Haavan paranemisnopeus on suoraan verrannollinen elimistön kykyyn ...
Elvytys- ja akuuttitilanteet : toimintamalli Keravan terveyskeskuksen akuuttiosastolla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
mahdollisimman hyvä hoito osaston potilaille. Opinnäytetyö sai alkunsa osastohoitajan pyynnöstä kehittää toimintamallia. Toimintamalli kehitettiin yhteistyössä osaston elvytysvastaavan, osastohoitajan ja lääkäreiden kanssa toimintatutkimuksen mallia käyttäen...
The purpose of this functional thesis was to produce the operations model for the acute ward of the health center of Kerava to improve resuscitation and acute care. This thesis originated from the need for the development of the operations model...

Yhteisöllisyyden tukeminen psykogeriatrisessa hoitoyksikössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää yhteisöllisyyttä psykogeriatrisella osastolla muistisairaiden potilaiden arjessa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa psykogeriatrisen ...
Yleisanestesian aikainen kipu : Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämä opinnäytetyö on osa Laurea ammattikorkeakoulun ja Peijaksen sairaalan ATEK – ryhmän Akuutti kipu–hanketta. ATEK- ryhmä on lyhenne sanoista anestesiologia-, tehohoito-, ensihoito-, ja kirurgia. Se on hallinnollisesti yksi Peijaksen sairaalan...
This thesis is part of Laurea University of Applied Sciences and Peijas hospital ATEK - Acute pain group project. ATEK- group is an acronym for anesthesiology-, intensive care, emergency care, and surgery. It is administratively one of Peijas hospital clinic groups. Subject of this thesis is the patient's pain in general anesthesia, and it processes measuring pain perception for patients in general anesthesia. The key issues were whether there are patients who can experience pain under general anesthesia in the intraoperative phase of surgery, and also how the pain is observed and measured? The thesis is a systematic review of the literature and made in Finkin model. This thesis was made in November 2013 - October 2014 period. Literature search, practical and methodological sieve was based on the knowledge base on the subject. The base data has been created on the basis of the search criteria. Advance material was evidence-based. The studies show that patients in general anesthesia can experience pain sensations. Also, the experience of consciousness appeared in scientific studies. The mere aspect of the experience of pain has not been studied. The awake feeling is considered to be due to insufficient use of anesthetics. Clinical indicators are being used in evaluating the adequacy of anesthesia. Brain functions and muscle stimuli assessment indicators are considered to be reasonably reliable when used simultaneously with anesthetics, analgetics and muscle relaxants. The devices are susceptible to interference. There is no single reliable indicator for measuring pain from an unconscious patient. The measurement during general anesthesia is based on several factors simultaneously tracking....

Nallesairaala-leikkipiste Muksumessuilla 2013 : Suunnittelu, toteutus ja arviointi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella, toteuttaa ja arvioida Nallesairaala-leikkipiste Muksumessuilla 2013. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutustuttaa lapset sairaalamaailmaan leikin keinoin. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä...
The purpose of this thesis was to plan, produce and evaluate a Nallesairaala play point for the children’s fair known as Muksumessut. The aim was to introduce children to the hospital environment with the means of play. This thesis was conducted...

Tunnetaitojen äärellä : Tunnekasvatusta 2.luokkalaisille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tunnetaitojen harjoittelu koulussa on tärkeää. Ne vaikuttavat oppilaan sosiaalisiin taitoihin ja sosiaalisiin suhteisiin ja toimivat perustana elämässä pärjäämiselle. Tunne- ja sosiaalisten taitojen on huomattu parantavan oppilaiden kouluviihtyvyyttä lisäten samalla motivaatiota koulutyöhön, edistävän työrauhaa sekä ehkäisevän koulukiusaamista. Tunnetaidot kuuluvat myös tärkeänä osana mielen hyvinvoinnin voimavaroihin.
Tämän opinnäytetyön toiminnallisessa osuudessa tarkoituksemme oli edistää Veromäen koulun 2. luokan oppilaiden tunnetaitoja järjestämällä jokaiselle 2. luokalle tunnekasvatukseen liittyvä ohjaustuokio maaliskuussa 2014. Ohjaustuokioissa toimittiin yhteistoiminnallisin menetelmin, joiden tarkoituksena oli vahvistaa oppilaiden tunnetaitoja tunteiden nimeämisen ja sosiaalisen tarinan kautta. Tunteen nimeämisessä menetelminä käytettiin tarinaa, kuvia ja leikkiä, joiden käytöllä pyrittiin saamaan oppilaille omakohtainen kokemus erilaisista tunnetiloista. Opinnäytetyön toiminnallisen osuuden tavoitteina oli saada oppilaat aktiivisesti osallistumaan ryhmätoimintaan tunnetaitojen ohjaustuokioissa, saada kaikkien ryhmän jäsenten ääni kuuluviin ryhmätilanteessa sekä auttaa oppilaita tunnistamaan erilaisia tunteita. Lisäksi tavoitteena oli ammatillisen ohjaustaidon vahvistaminen terveydenhoitajana.
Ohjaustuokioiden arviointia varten oppilaita ja opettajia pyydettiin täyttämään palautekysely ohjaustuokioista. Oppilaiden ja opettajien antama palaute oli positiivista. Oppilaat pitivät ohjaustuokioiden menetelmiä mielekkäinä, mutta tunteiden nimeäminen oli osalle oppilaista haastavaa. Palautteiden perusteella tunnekasvatukselle näyttäisi olevan tarvetta koulussa....
were used in naming feelings to create a personal experience of different feelings. The objectives of the functional part of the thesis were to make the pupils participate actively in the group activities during the guidance sessions, make all group...