Haku
Viitteet 1831-1840 / 2946
Kuinka malawilaiset vanhukset voivat? : tutkimusta "Lesken Ropo" – vanhuskylä Malawiin -kehitysyhteistyöhankkeessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
”Lesken Ropo” – vanhuskylä Malawiin on suomalaisen kansalaisjärjestön, Out of Africa ry:n, toteuttama kehitysyhteistyöhanke, jota Suomen ulkoministeriö on tukenut vuosina 2013 - 2015. Opinnäytetyössä esitellään itse hanke ja kaksi hankkeeseen liittyvää haastattelututkimusta, jotka toteutettiin Malawissa marraskuusta 2012 tammikuuhun 2013. Opinnäytetyön tavoitteena on kuvata köyhien malawilaisten vanhusten elämää ja heidän kohtaamiaan arjen haasteita sekä tuoda näkyviin Suomen ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyötä. Tavoitteena on myös löytää kehittämisehdotuksia ”Lesken Ropo” -hankkeen jatkoa varten.
Tutkimusote on laadullinen. Ensimmäinen haastattelu toteutettiin osana Mcheren alueen kolmentoista kylän vanhusten rekisteröintiä hankkeen hyödynsaajiksi: jokainen alueen 473 vanhuksesta kuvattiin ja heidän elämäntilannettaan selvitettiin. Toinen, ”Baseline Survey” -nimellä kulkeva haastattelututkimus, tehtiin pohjatutkimukseksi helpottamaan hankkeen vaikuttavuuden arviointia rahoituskauden lopussa v. 2015. Haastattelut suunniteltiin ja toteutettiin monikulttuurisena ja -ammatillisena yhteistyönä paikallisen kumppanijärjestön Kalibu Ministriesin työntekijöiden kanssa.
Aihe on rajattu vastaamaan terveydenhoitotyön painopistealueita terveyden sekä terveen ja turvallisen elinympäristön edistämiseen. Opinnäytetyössä vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Minkälaisia terveysongelmia malawilaisilla vanhuksilla on? ja 2) Minkälaisia ovat malawilaisten vanhusten elinympäristöön liittyvät ongelmat?
Opinnäytetyössä hyödynnetty lähdeaineisto koostuu osittain englanninkielisen kirjallisuuden ja sähköisten lähteiden lisäksi myös ”Lesken Ropo” – vanhuskylä Malawiin -hankkeen ulkoministeriölle tehdystä hankehakemuksesta, henkilökohtaisista päiväkirjoista, valokuvista, hankkeen tiedotusmateriaalista ja Malawin matkoilla saaduista paikallisista luentoaineistoista. Aineisto on koottu vuosina 2012 - 2014.
Tutkimuksessa nousevat selvästi esille Malawin vaikean HIV/ AIDS -epidemian seuraukset. Kokonainen työikäisten sukupolvi on kuollut ja maan vanhukset huolehtivat orvoiksi jääneistä lapsenlapsista. Heidän elämänsä AIDS-orpojen huoltajina on selviämiskamppailua heikon tai olemattoman toimeentulon, huonojen kotiolojen ja sairauksien kanssa, puhumattakaan kaikista niistä sosiaalisista ja psykologisista ongelmista, joita tässä opinnäytetyössä ei voitu nostaa esiin. Vaikka ”Lesken Ropo” – vanhuskylä Malawiin –hankkeen kolmivuotiskauden tavoitteet ovat linjassa tässä löydettyjen tulosten kanssa, ovat vanhusten ongelmat niin moninaisia, että hankkeen jatkaminen vanhusten tilanteen parantamiseksi on tarpeen vielä vuoden 2015 jälkeenkin....
“Widows Mite” – elderly village to Malawi is a development co-operation project that has funding from Finnish foreign ministry during the years 2013 – 2015. This thesis presents the project with the two studies implemented in the project during...

Neurokirurginen hoitotyö Töölön sairaalassa - Historiikki
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämä opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Töölön sairaalan Neurokirurgian klinikan kanssa. Opinnäytetyö on osa Laurea ammattikorkeakoulun ja HYKS-sairaanhoitoalueen operatiivisen tulosyksikön kehittämishanketta vuosille 2013-2017. Tämän...
-2017. The aim of this Bachelor's thesis was to describe the development of neuroscience nursing in Töölö Hospital and provide historical knowledge to today's nurses. The method of qualitative research, in which history is described as it was, was used...

Sairaanhoitajan osaaminen tehostetussa palveluasumisessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli kuvata, millaista osaamista sairaanhoitaja tarvitsee toteuttaessaan laadukasta hoitotyötä ikääntyneiden tehostetussa palveluasumisessa. Tavoitteena oli selvittää lisä- ja täydennyskoulutuksen tarvetta ja auttaa työyksikköä täsmentämään sairaanhoitajan työnkuvaa. Työ tehtiin eteläsuomalaisen kaupungin yksikköön, jossa on kolme tehostetun palveluasumisen osastoa, neljä hoivaosastoa ja yksi intervalliosasto.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastattelemalla viittä sairaanhoitajaa joulukuun 2014 aikana. Aineisto käsiteltiin deduktiivisella eli teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Haastatteluista saatujen vastausten mukaan sairaanhoitaja tarvitsee laajaa, monipuolista ja kokonaisvaltaista hoitotyön osaamista, johon kuuluu esimerkiksi sähköisten potilastietojärjestelmien käyttö, erilaisten sairauksien tunteminen ja lääkehoidon osaaminen.
Tulosten mukaan sairaanhoitaja tarvitsee lisäksi tietoa ikääntymisen mukanaan tuomista muu-toksista elimistössä, vanhenemismuutoksien ja sairauksien oirekuvan erilaisuudesta, ikääntyneen ravitsemuksesta ja muistisairauksista. Sairaanhoitajan sosiaaliset vuorovaikutustaidot olivat tulosten mukaan myös erittäin tärkeitä....
The purpose of this thesis was to describe what kind of vocational competence the nurses perceive that they need when working in elderly people’s service care. The aim was to assess the demand for updating education and help the workplace clarify...

Raajamurtumapotilaan kivunhoidon toteutuminen ja siihen vaikuttavat tekijät päivystyspoliklinikalla : potilaan näkökulma
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Laurea-ammattikorkeakoulu Tiivistelmä
Hyvinkää
Hoitotyön koulutusohjelma
Sirja Rusi
Raajamurtumapotilaan kivunhoidon toteutuminen ja siihen vaikuttavat tekijät päivystyspoliklinikalla
Vuosi 2015 ...
Halkiolapsen ensikäynti HUSUKESSA : Sähköinen ohjausmateriaali hoitohenkilökunnalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyö on osa Laurea-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin operatiivisen tulosyksikön Töölön sairaalan kliinistä hoitotyön kehittämishanketta vuosina 2013–2017. Laureassa käytössä olevan Learning by Developing (Lb...
This thesis is part of a clinical nursing development project between Laurea University of Applied Sciences and the Helsinki and Uusimaa Hospital District Profit Unit at Töölö Hospital in 2013-2017. The development project aims to enhance...

Ohjausvideo Lastenklinikan LEIKO-toiminnasta 7-10-vuotiaalle lapsipotilaalle ja vanhemmille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
tavoitteena oli kehittää potilasohjausta osastolla LK8. Opinnäytetyö liittyi Laurea ammattikorkeakoulun ja HUS:n väliseen Ohjaus hoitotyössä- hankkeeseen. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää potilasohjausta osastolla LK8.
Potilasohjauksen perusta tulee...
The aim of the thesis was to produce a guidance video for 7—10-year-old children preparing for a surgery from home through the LEIKO-unit in the Helsinki Children’s Hospital. The goal was to improve patient guidance on the ward LK8. This thesis is a...

Väkivaltaisen potilaan kohtaaminen hoitotyössä de-eskalaatiomallin mukaisesti
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyössämme laadimme opetusvideon väkivaltaisen potilaan kohtaamisesta hoitotyössä de-eskalaatiomallin mukaisesti. De-eskalaatiomalli tarkoittaa väkivallan vähentämiseen suuntautuvia työmenetelmiä. Työssä on myös teoriaosuus väkivallan ehkäisyn keinoista, väkivallasta ja sen eri muodoista, väkivallan eskaloitumisprosessista, väkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä ja hoitajan toiminnasta väkivaltatilanteissa. Videon avulla havainnollistamme joitakin väkivallan ehkäisyn keinoja.
Työn taustalla ovat lisääntyneet väkivaltatilanteet sosiaali- ja terveysalalla ja tieto siitä, että aiheesta tarvittaisiin alalla lisää koulutusta ennaltaehkäisyn tukemiseksi. Jokainen sairaanhoitaja tulee uransa aikana kokemaan väkivaltatilanteita ja niissä tulisi osata toimia ennaltaehkäisevästi. Tilanteen tapahduttua on hoitajan pystyttävä käsittelemään tilanne. Haastavat potilaat ovat sosiaali- ja terveysalalla yleinen ongelma ja osa hoitajien arkipäivää.
Työn tarkoituksena on tehdä MAPA -koulutus tunnetummaksi, jotta koulutusta voitaisiin järjestää yhä useammissa paikoissa ja hoitajilla olisi yhtenäinen malli väkivallan ehkäisyssä. Videon ideana on antaa katsojalle kuva siitä, millaisia mahdollisuuksia koulutus antaa toiminnalle tilanteissa, jossa kohdataan väkivaltaa hoitotyössä.
De-eskalaatiomallissa korostuvat työntekijän psykososiaaliset verbaaliset ja nonverbaaliset vuorovaikutustaidot. De-eskalaatiomallin mukaiseen toimintaan kuuluvat neuvotteleminen, ongelmanratkaisu ja merkityksen hakeminen potilaan kiihtymykselle ja haastavalle käyttäytymiselle. Potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan antamalla hänelle oikeus valita kiihtymistilanteen ratkaisuvaihtoehdoista kaikille osapuolille turvallisin. Potilasta hoidetaan mahdollisimman vähän rajoittavalla tavalla, mutta viimeisenä vaihtoehtona tehdään fyysinen, kommunikoiva, hoidollinen ja mahdollisimman hallittu väliintulo.
Videomme toiminnallinen osio sisältää kolme osiota, joista ensimmäisessä haastatellaan MAPA -kouluttaja Sven Soldehedia MAPA:n perusteista. Toisessa videossa opastetaan henkilön vieminen päinmakuulle oikeaoppisesti. Kolmannessa videon osiossa näytetään käsiotteesta irtautuminen. Opetusvideomme on luotu opetuskäyttöön ja sitä voi hyödyntää MAPA -koulutuksen yhteydessä esimerkiksi koulutuksen esittelyyn tai tutuksi tuomiseen.
Jatkossa jälkipuinnin merkitystä voi tutkia lisää. Jälkipuinti voi jäädä kokonaan väliin, vaikka se olisikin tärkeä osa väkivaltatilanteiden käsittelyä. Väkivallan kohtaamista käsittelevää koulutusta tulisi suunnata myös enemmän somaattiselle puolelle....
In this thesis we produced an educational video of facing a violently behaving patient in terms of de-escalation models in health care.A de-escalation model is a working method directed to reduce violent behaviour. This thesis also includes a...

Lonkkamurtumapotilaan leikkaukseen pääsyn viive ja siihen vaikuttavat tekijät
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän työn tarkoituksena oli selvittää kauanko lonkkamurtumapotilas odottaa leikkaukseen pääsyä Hyvinkään sairaalassa ja mistä odotus johtuu. Tutkimuksen tarkoituksena on auttaa henkilökuntaa kehittämään poreoperatiivista toimintaa siten, että turha odotusaika vähenee ja lonkkamurtumapotilaan hoito tehostuu. Teoreettinen viitekehys käsittelee yleisesti lonkkamurtumapotilaiden taustoja, leikkausaikoja sekä vaikutuksia potilaiden toimintakykyyn sekä kustannuksiin.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena sekä kvantitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusmateriaalina käytettiin Hyvinkään sairaalan kirurgian vuodeosastolla kuukausittain kerättävää seurantaa, eli evaluaatiota lonkkamurtumapotilaiden leikkaukseen pääsystä sekä kokonaishoitoajasta. Tutkimusmateriaalina olivat myös kyselylomakehaastattelut, joiden avulla kartoitettiin henkilökunnan näkemyksiä lonkkamurtumapotilaan leikkauksen viiveen syistä ja kehitysehdotuksista. Kyselylomakkeet kerättiin osastolla lonkkamurtumapotilaiden kanssa työskenteleviltä hoitajilta, ortopedeiltä sekä leikkaussalin listanvetäjiltä. Opinnäytetyön pohjalla hyödynnettiin lonkkamurtumapotilaan käypähoitosuositusta.
Vuosien 2013 ja 2015 heinäkuun välillä Hyvinkään sairaalassa hoidettiin yhteensä 412 lonkkamurtumapotilasta. Lonkkamurtumapotilaiden leikkaukseen pääsyn viive on keskimäärin alle kaksi vuorokautta, mikä on Hyvinkään sairaalan määrittämän ajan puitteissa. Käypähoitosuosituksen määrittämässä ajassa, eli 24 tunnin sisällä leikkaukseen pääsi 60 % potilaista. Leikkaukseen pääsyn viivästyminen voi johtua potilaasta tai organisaatiosta. Potilaasta johtuvia syitä olivat potilaan sairaudet tai siihen käytetyt lääkkeet sekä heikko yleisvointi. Organisaatiosta johtuvia syitä oli ortopedin puuttuminen tai leikkausalikiire. Myös puutteellinen tiedon kulku nousi yhdeksi leikkausta viivästyttäväksi syyksi ja potilaan hoitoa heikentäväksi tekijäksi....
The purpose of this thesis was to clarify how long a patient with a hip fracture, has to wait to get the surgery and what are the causes of the delay in Hyvinkää Hospital. The purpose of the thesis is to help the development of pre...

Stop nivelrikolle! - esite
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa nivelrikon etenemistä hidastavista tekijöistä kertova esite, joka tulee Vantaan Terveysasemapalveluiden käyttöön terveysmateriaaliksi. Opinnäytetyön päätavoitteena on kertoa ihmisille ...
Ikääntyneiden päivystykseen hakeutumiseen johtavat tekijät - kirjallisuuskatsaus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
hakeutumisessa. Opinnäytetyö lisää ymmärrystä ikääntyneiden hoitoon hakeutumisesta, jota voidaan hyödyntää erityisesti perusterveydenhuollon palveluiden kehittämisessä. Näiden tulisi opinnäytetyön perusteella olla helpommin saavutettavia ja asiakaslähtöisempiä....
The purpose of this thesis was to examine the factors which lead to emergency department visits from the perspective of elderly people. The aim was to collect information about the subject for the District Nursing teams of Vantaa city for developing the activities and as education and induction material. The aim is also to provide more high-quality care for elderly people in their own homes and in this way prevent hospitalisation. The thesis discusses the factors, which may influence elderly people’s decision making with regard to visiting the emergency department. The thesis was conducted as a narrative literature review. The data was mainly retrieved from five various databases: the Finnish Medic and Melinda and the international CINAHL, PubMed and ProQuest. The data consisted of eight research papers which have been published during the years 2006-2014 about visiting the emergency department by elderly people. The results were analysed by applying qualitative content analysis. The results show that the decision to visit the emergency department was mainly affected by elderly people’s need for health care as well as their impressions and experiences of the health services. The elderly people often experience their symptoms severe, frightening and declining their functional ability. The emergency department is considered as the best place or even as the only possible place of care to receive the necessary care because the access to primary health care is considered difficult. Also other people’s views have an impact on seeking care. The thesis increases the understanding of care seeking behaviours of elderly people which can be used especially in developing the primary health care services. According to this thesis, these services should be easily achievable and more client-oriented....