Haku
Viitteet 1841-1850 / 2946
Ikääntyvien henkilöiden itsenäisen kotona asumisen edistäviä ja estäviä tekijöitä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Suomessa on meneillään suurten ikäluokkien eläköityminen sekä väestönrakenteen muutos. Vuoteen 2030 mennessä yli 75-vuotiaiden määrän arvioidaan lähes kaksinkertaistuvan nykyisestä. Valtion ja kuntien taloudelle väestön eläköityminen ja ikääntyminen voivat aiheuttaa haasteita, mikäli menot kasvavat suuresti. Hyvän hoidon takaaminen ikääntyneiden määrän kasvaessa on huolenaiheena. Yhtenä vaihtoehtona pidetään iäkkäiden kotona asumisen tukemista, kalliimman laitoshoidon sijaan. Vanhuspalvelulaki edellyttää myös ikääntyneiden kotona asumista mahdollisimman pitkään ja ikääntyneet itse pitävät kotona asumista parempana vaihtoehtona. Kuntien tehtävänä on toteuttaa ikääntyville henkilöille arvokasta elämää tukevaa pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa, ensisijaisesti hänen kotiinsa annettavilla palveluilla, sekä muilla hyvinvointia tukevilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla.
Tässä opinnnäytetyössä selvitetään kirjallisuuskatsauksen avulla Suomessa asuvien ikääntyneiden omassa kodissaan selviytymistä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Opinnäytetyössä tarkoituksena on kuvata ikääntyneiden itsenäistä selviytymistä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Opinnäytetyön tavoitteena on saada tietoa siitä, miten ikääntyneet selviytyvät omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Työssä on käytetty Integroivaa kirjallisuuskatsausta, joka on kirjallisuuskatsauksen laajin muoto ja siinä on väljemmät sekä laajemmat aineiston hakumahdollisuudet. Työssä on narratiivisia piirteitä sisällönanalyysi vaiheessa. Tiedonhaku suoritettiin suomenkielisillä hakutermeillä. Tiedonhakutuloksina saatiin 3 suomenkielistä tutkimusta ja 5 artikkelia. Aineiston analysoinnissa käytettiin narratiivista sisällönanalyysia, joka on tutkimustyypiltään deduktiivinen.
Opinnäytetyön keskeisinä tuloksina pitkäaikaissairaudet ja kivut nousivat suurimmiksi esteiksi asua pidempään omassa kodissa. Pitkäaikaissairauksilla ja kivuilla on liitännäisvaikutus ikääntyvän terveydentilaan sekä toimintakykyyn ja nämä tekijät heikentävät päivittäisistä toiminnoista suoriutumista. Seuraaviksi ikääntyneiden kotona asumisen estäviksi tekijöiksi esille nousivat yksinäisyys ja sopimaton asumismuoto. Myös muilla pienillä hyvinvointiin liittyvillä tekijöillä oli merkitystä. Ikääntyneiden kotona asumisen merkittävimmiksi edistäviksi tekijöiksi nousivat kotipalvelun/tukipalveluiden merkitys, sekä esteettömyys/korjaustoimet ja sosiaaliset kontaktit. Kuntouttaminen, liikunta ja harrastusmahdollisuudet nousivat toiseksi edistäviksi tekijöiksi ja lopuksi omaiset, omaishoitajuus, ympäristön merkitys, teknologia ja apuvälineet....
. The task of the municipalities is thus to ensure that the old people receive dignified long term care preferably at their own homes with the help of additional social and health care services. By the help of a literary review this thesis brings forth some...

Väkivalta hoitotyössä - turvallisuuskoulutus hoitotyön opiskelijoille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tehtävänä oli suunnitella ja järjestää Tikkurilan Laurea-ammatikorkeakoulun opiskelijoille turvallisuuskoulutus väkivaltaisten henkilöiden kohtaamisesta. Koulutuksen tavoitteena oli antaa opiskelijoille perustiedot ja -taidot kohdata väkivaltainen asiakas hoitotyössä ja selviytyä sen aiheuttamista haasteista. Koulutus oli kahdessa osassa suoritettava kolmijakoinen kokonaisuus, jonka painopiste oli simulaatio-opetuksessa. Ensimmäinen osa koulutuksesta oli teoreettinen pohja, jossa käytiin läpi hoitajia ohjaavaa lainsäädäntöä, väkivaltaisen henkilön identifiointia ja vaarallisia tilanteita. Toinen osa koostui yksittäisistä tekniikoista ja taitoharjoitteista fyysisen uhan torjumiseksi. Kolmannessa osiossa erilaisten näyteltyjen skenaarioiden muodossa opiskelijat yhdistivät kaksi edellistä kohtaa yhdeksi kokonaisuudeksi.
Koulutukseen osallistui 49 opiskelijaa, jotka antoivat kirjallisen palautteen saamastaan koulutuksesta. Palautteessa arvioitiin koulutuksen onnistumista ja hyödyllisyyttä sekä simulaation toimivuutta turvallisuuskoulutuksen opetustapana. Koulutus on ollut osana Laurea Tikkurilan hoitotyön opiskelijoiden opetusta vuodesta 2011. Palautteen perusteella koulutus vastasi opiskelijoiden tarpeeseen ja koettiin hyödylliseksi. Palautteessa todettiin myös, että koulutus olisi voinut olla pidempi ja vastaavanlaista koulutusta voisi olla useammin....
The purpose of the thesis was to plan and arrange safety training against violent people for nursing students in Laurea University of Applied Scienses in Tikkurila. The objective of the training was to give students a set of basic knowledge...

Syväaivostimulaatiohoito epilepsiaan- ohjauksen tukena kirjallinen opas
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli koota tietoa syväaivostimulaatiosta (Deeps brain stimulation), sekä sen käytöstä epilepsian hoitomuotona. Tarkoitus oli kehittää epilepsiapotilaan ohjausta. Tavoitteena oli lisätä potilaiden tietoa syväaivostimulaatiohoidosta epilepsiassa leikkaukseen valmistautuessa ja sairaalassa ollessa sekä kotiutuessa. Opinnäytetyön tehtävänä oli toteuttaa kirjallinen potilasopas.
Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisen opinnäytetyön mukaan. Teoriaosuudessa käsitellään epilepsian hoito ja syvennytään kirurgiseen hoitomuotoon, johon DBS hoito kuuluu. Opinnäytetyössä käsitellään teoriassa kirjallinen potilasohje. Opinnäytetyössä on otettu huomioon tutkittuun tietoon pohjautuen voimavarakeskeisen hoidon eri osa-alueet. Opinnäytetyön tehtävän mukaisesti lopuksi tuotettiin kirjallinen potilasohje joka on tukena leikkaukseen tulevalle potilaalle sekä hoitohenkilökunnalle.
Opinnäytetyön potilasohje on arvioitu Töölön sairaalan stimulaattorihoitajalla. Potilasohje otetaan käyttöön Töölön sairaalassa neurokirurgian yksikössä epilepsiapotilaille, joille asennetaan syväaivostimulaattori....
The purpose of this thesis is to collect information about deep brain stimulation and its use in epilepsy treatment. The main idea is to advance the guidance of epileptic patients. The thesis was executed in collaboration with Töölö Hospital...

Voimahetkiä ikääntyneille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli edistää Gammelbackan Hyvinvointikeskuksen asiakkaiden mielen hyvinvointia. Tavoitteina oli lisätä heidän voimaantumistaan ja antaa itsehoitokeinoja ryhmätoiminnan kautta. Selvitimme miten he kokevat musiikin, liikunnan, rentoutumisen ja yhdessäolon vaikuttavan heidän mielen hyvinvointiin.
Järjestimme neljä kahden tunnin kestoista Voimahetkeä lokakuussa 2015 Gammelbackan Hyvinvointikeskuksessa. Kyseessä oli avoin ryhmä ja joka kerralle oli suunniteltu oma ohjelma. Osallistujia oli kerroille 3-4 ihmistä. Selvitimme kiteytyvätkö saadut tulokset opinnäytetyössä kasaamaamme tutkittuun tietoon. Aineiston keräsimme ryhmäkeskustelulla, jonka videokuvasimme. Analysoinnissa käytimme aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Litteroitua tekstiä syntyi 13 sivua. Voimahetket toteutuivat hyvin ja saimme mainiota palautetta asiakkailta.
Opinnäytetyömme tulokset kiteytyvät vahvasti kasaamaamme teoriapohjaan. Asiakkaat kokivat sosiaalisten suhteiden olevan merkittävin voimavara. Heidän mukaan liikunnalla, rentoutumisella ja luovuudella on suotuisia vaikutuksia mielen hyvinvointiin ja kaikki teemat toivat heille hyvän mielen. Asiakkaat kokivat hetkissä voimaantumista ja saivat keinoja, mitä voi tehdä mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tuloksista voimme todeta, että ryhmätoiminta on kotona asuvalle ikäihmiselle päivän kohokohta, joka mahdollistaa sosiaalisen aktiivisuuden. Ryhmätoiminnan järjestämisellä voidaan vaikuttaa ikäihmisen elämänlaatuun lisäten hänen selviytymistä arjen haasteista. Tuloksia voidaan käyttää apuna Hyvinvointikeskuksen toimintaa suunniteltaessa....
. It was an open group and we planned own program for each time. The amount of participants for each time was 3-4 people. We wanted to find out if the results confirm the theoretical base. The material of our thesis was gathered from group conversation, which...

Ohjauksen arviointi ja kehittäminen Valintojen putkessa Vantaalla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tässä opinnäytetyössä opinnäytetyön tekijät osallistuivat Valintojen putki -tapahtumaan maaliskuussa 2015 toimijoina, tarkoituksenaan havainnoida ohjausta osallistuvina sekä tarkkailevina havainnoitsijoina. Tehdyt havainnot kerättiin yhteen ja ohjausta arvioitiin näiden havaintojen pohjalta. Tutkimustulosten pohjalta kehitettiin Valintojen putken ohjausta koskevia kehitysideoita. Aloite opinnäytetyön tekoon tuli Vantaan kaupungin koulujen ehkäisevää päihdetyötä koordinoivalta työryhmältä. Tämä toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin laadullisin menetelmin.
Opinnäytetyössä tuodaan esiin uusia näkökulmia varhaisnuorten ryhmänohjaukseen tutkijoiden havaintojen pohjalta kiinnittäen erityisesti huomiota ohjaajien ja nuorten väliseen vuorovaikutukseen. Opinnäytetyön yhteydessä laaditut kehitysideat ovat vapaasti sovellettavissa opinnäytetyön julkaisun jälkeen. Opinnäytetyön tekijöiden tavoitteena oli ohjauksen kehittämisen lisäksi vahvistaa ammatillista osaamista nuorten ohjaustyössä.
Opinnäytetyössä keskitytään tarkastelemaan varhaisnuoruuden ikäkautta. Puhuttaessa nuoruudesta tai nuoresta viitataan yleisesti noin 12-vuotiaaseen varhaisnuoreen. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys kattaa varhaisnuoren psykososiaalisen kehityksen, nuorten ryhmätoiminnan ohjaamisen, ehkäisevän päihdetyön sekä havainnoinnin tutkimusmenetelmänä. Näiden lisäksi opinnäytetyössä esitellään Valintojen putken idea. Lopuksi puretaan havainnoinnin kautta saadut tutkimustulokset sekä esitellään kehitysideat. Tutkimustuloksissa ryhmät ja ohjaajat on jaoteltu tyypeittäin, jonka jälkeen arvioidaan kehittämisen kohteita ohjauksessa....
The authors of the thesis participated in “The Tunnel of Choices” -event in March 2015. The aim was to observe mentoring as both, monitoring and involving observers. The monitoring was then evaluated from the basis of the results of gathered...

Työtoiminta ilon ja tyytyväisyyden lähteenä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää mielenterveyskuntoutujien tyytyväisyyttä työtoimintaan eräässä Uudenmaan työtoimintaa järjestävässä yksikössä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa mielenterveyskuntoutujien tyytyväisyydestä työtoimintaan ja selvittää, onko sillä myönteistä vaikutusta elämänhallintaan. Tavoitteena oli myös, että työtoiminnan laatua voisi kehittää tutkimustuloksien perusteella.
Opinnäytetyön keskeisiä käsitteitä ovat mielenterveys ja sen häiriöt, skitsofrenia, mielenterveyskuntoutuja, työtoiminta ja elämänhallinta. Teoriaosuudessa käsitellään myös opinnäytetyön tutkimusmenetelmää, eli kvantitatiivista tutkimusta. Aineisto on kerätty kyselylomakkeella, johon vastasi 30 mielenterveyskuntoutujaa.
Opinnäytetyön tuloksista selvisi, että mielenterveyskuntoutujat ovat pääosin joko erittäin tai melko tyytyväisiä työtoimintaan tässä yksikössä. Kyselyssä kartoitettiin myös, mikä on mieleisintä työtoiminnassa. Tärkeimmiksi asioiksi tulosten perusteella koettiin työn tekeminen, ystävät ja ruokailu. Ilo ja tyytyväisyys ovat tuntemuksia, joita työtoiminta vastaajissa herättää. Tulosten perusteella voidaan myös todeta, että työtoimintaan osallistuminen parantaa mielenterveyskuntoutujien elämänhallintaa....
The purpose of this thesis was to chart how satisfied mental health rehabilitees are with their work try-out at the work try-out unit in the Province of Uusimaa. The aim was to produce information about the satisfaction of mental health rehabilitees...

Hygienia kirurgisen potilaan hoidossa - kuvaileva kirjallisuuskatsaus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyö on osa Peijaksen sairaalaan tehtävää Hyvän hoidon opasta. Peijaksen sairaala on pyytänyt päivitystä jo olemassa olevan oppaan hygieniaosuuteen. Tässä työssä tuodaan esille hygieniaa ja aseptiikkaa potilaan hoidossa. Työn tavoitteena...
This thesis is part of the guide to good care made for Peijas Hospital. Peijas Hospital has requested an update to the section about hygiene in the guide. The objective of this study is to develop nurses’ education and knowledge of hygiene in surgical patients’ care. The aim is to find answers to the research questions and study the importance of hygiene proficiency in patient care. This thesis is a descriptive literature review. The data was obtained from the Finnish Medic database and international Cinahl database. Eight research papers published in the years 2009-2014 were accepted to the analysis. The results show that the hand hygiene of nurses is good, especially after patient contacts. The hand hygiene practices depend on the knowledge of the personnel. Experiencing stress, ignorance and lack of time increase neglecting aseptic techniques. The quality of hospital hygiene improves if the personnel is monitored and the use of protective clothing is recorded properly. Hand hygiene practices are promoted by giving feedback to the personnel. It would be good to pay attention to the hand hygiene practices during the studying because it is more difficult to change already established habits....

Sähköiset palvelut lapsiperheiden tukena terveyden edistämisessä - Case: Sähköinen Neuvokas perhe -kortti
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää neuvolaikäisten lasten vanhempien käyttökokemuksia Sydänliiton sähköisestä Neuvokas perhe -kortista. Lisäksi haluttiin selvittää vanhempien yleisiä näkökulmia sähköisestä terveyden edistämisestä ja ohjauksesta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten neuvolaikäisten lasten vanhemmat etsivät terveystietoa internetistä ja minkälaisille terveystiedoille ja sähköisille palveluille on tarvetta.
Tavoitteen saavuttamiseksi tehtiin kaksiosainen tutkimus. Tutkimusmenetelminä käytettiin ryhmähaastattelua ja kyselylomaketta. Tutkimukset toteutettiin keväällä 2015. Haastattelututkimuksen otos oli 33 ja kyselylomakkeita palautui tutkijoille 21. Tutkimustulosten analysoinnissa käytettiin sisällön erittely –menetelmää.
Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että neuvolaikäisten lasten vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä sähköiseen Neuvokas perhe –korttiin ja kokivat siitä olevan hyötyä perheen arjessa. Haastattelututkimuksen tuloksista selvisi, että neuvolaikäisten lasten vanhemmat hakevat säännöllisesti internetistä terveystietoa ja suhtautuvat avoimesti internetin hyödyntämiseen terveyden edistämisessä ja ohjauksessa. Neuvolaikäisten lasten vanhemmat haluavat internetissä olevaan terveystietoon ja palveluihin selkeyttä ja helppokäyttöisyyttä.
Kyselytutkimuksen tulosten perusteella sähköinen Neuvokas perhe –kortti voisi olla nykyistä yksilöllisempi ja ulkoasultaan selkeämpi. Haastattelututkimuksen tulosten perusteella neuvolaikäisten lasten vanhemmat toivovat, että sähköisiä palveluita kehitettäisiin tämänhetkistä toimivimmiksi ja monipuolisimmiksi. Vanhemmat toivovat, että yhteydenpito terveydenhuoltoon olisi tulevaisuudessa sujuvampaa sähköisten viestintämenetelmien avulla.
Tutkimustulosten ja teoriaosuuden pohjalta esitettiin konkreettisia sähköistä terveyden edistämistä ja ohjausta sujuvoittavia kehitysehdotelmia. Tutkimuksesta saatujen tulosten avulla Sydänliitolla on mahdollisuus parantaa sähköistä ohjausmateriaaliaan paremmin käyttäjiään palveleviksi.
Jatkotutkimuksen voisi tehdä siitä, miten terveydenhuollon ammattilaiset kokevat sähköisten terveyden edistämisen menetelmien ja ohjauksen käyttämisen työssään. Sähköisten menetelmien yleistymisen myötä on tärkeää selvittää ammattilaisten kokemuksia. Toinen jatkotutkimusaihe voisi käsitellä terveyspalvelujen sähköistymisen haasteita ja haittoja yksilön ja yhteiskunnan näkökulmista. Aiheesta ei ole juurikaan tehty kriittiseltä kannalta tutkimuksia....
The aim of the thesis was to find out about experiences of the Finnish Heart Association’s electronic version of the Smart Family card. The experiences were acquired from parents with small children. The purpose was to study how health promotion...

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän henkilöstön hoitotyön kirjaamisen kehittäminen : Opas hoitotyön yhteenvedon tueksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä yhdessä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän henkilöstön kanssa. Opinnäytetyön tavoitteena oli yhtenäistää ja selkeyttää hoitotyön yhteenvedon kirjaamista Riihimäen seudun...
Area Health Centre. The objective of this thesis was to unify and simplify the documenting of Nursing Summary in four departments of Riihimäki Area Health Centre. One aim of this thesis was to produce a guide for documenting the Nursing Summary to employees. The authors also produced a pocket-size small checklist for employees. The guide was created according to the results of a questionnaire inquiry which was made among the employees earlier. The questionnaire inquiry was made in four different departments in May 2015. The inquiry was conducted as qualitative study. There were 20 responses, i.e. 31% percent of the health care staff answered to the inquiry. In addition to the inquiry also expert interview was made with a district nurse from Riihimäki with a district nurse from Riihimäki about follow-up plans. The main focus in the inquiry survey was to get perspective from the employees about basis and challenges of documenting. In the expert interview the focus was on requirements of successful follow-up care and information flow from one organisation to another. The results of the inquiry as well as the National Documentation model and Finnish Care Classification (FinCC) were used for creating both checklist and guide for documentation. Completed guide was demonstrated to the employees of Riihimäki Main Health Centre on 13th January 2016. The guide is now also part of the Riihimäki Health Centre induction material and available online for the employees....

Kipsatun lapsimurtumapotilaan kotihoito-ohje Jorvin sairaalan osastolle L1
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia päivitetty versio kipsatun lapsimurtumapotilaan kotihoito-ohjeesta Jorvin lastenosastolle L1. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää Jorvin osaston L1 hoitajien valmiuksia ohjata potilaita. Kotihoito-ohjeen tarkoituksena on tuottaa tietoa lapsimurtumapotilaan kipsihoidosta. Opinnäyteyön kotihoito-ohjeen kohderyhmänä ovat sekä lapset että heidän vanhempansa.
Opinnäytetyön aineisto koostuu tutkitusta tiedosta ja lähteinä käytettiin sekä kirjallisia lähteitä, että Internet-haun kautta saatuja lähteitä, jotka sisälsivät tietoa muun muassa potilasohjauksesta, luunmurtumista, kipsihoidosta ja kivunhoidosta. Tietoa etsittiin sekä kotimaisilta, että kansainvälisiltä verkkosivuilta ja lähteinä käytettiin pääasiassa suomenkielisiä lähteitä, mutta myös englannin- ja ruotsinkielisiä.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsitellään hyvän potilasohjauksen kriteereitä ja lapsipotilaan ohjausta sekä yleisimpiä lasten luunmurtumia Jorvin osastolla L1. Lisäksi käydään läpi kipsihoidon perusteita ja ongelmia, lasten kivunhoitoa ja siihen liittyviä erityispiirteitä, kuten mitä lääkkeettömiä kivunhoitomuotoja lasten kanssa voi käyttää ja miten lapsen kipua voi arvioida tai tunnistaa. Työssä esitellään myös lyhyesti Jorvin osasto L1, ja käydään läpi opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet sekä menetelmälliset ratkaisut. Lisäksi työssä käsitellään, mitä tarkoittaa toiminnallinen opinnäytetyö ja tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus.
Teoreettisen viitekehyksen pohjalta työstettiin kotihoito-ohje, jossa käytiin läpi asioita, jotka lasten ja heidän vanhempiensa on hyvä tietää kipsihoidosta kotona, esimerkiksi kipsatun raajan tarkkailua ja kipsihoidon mahdollisia haittavaikutuksia. Tällöin he osaavat olla yhteydessä hoitavaan tahoon mikäli kipsin kanssa on kotona ongelmia.
Kotihoito-ohjeesta saatiin sekä suullista että kirjallista palautetta osaston kahdelta sairaanhoitajalta ja kahdelta kirurgilta. He antoivat palautetta esimerkiksi kivunhoito-osiosta ja kipsatun raajan painovarauksista. Ohjeesta haluttiin mahdollisimman lyhyt ja yksinkertainen, joten sitä jouduttiin tiivistämään hieman ja jättämään muutamia asioita kokonaan pois.
Terveydenhuoltoalalla kehitetään jatkuvasti uudenlaisia hoitomenetelmiä, joten kotihoito-ohjeiden tulisi olla aina ajantasaisia mahdollisten väärinymmärrysten vähentämiseksi. Myöskin hoitohenkilökunnan tulisi olla perillä uusimmista hoitomenetelmistä, jotta potilaiden hoito ja ohjaus olisi mahdollisimman laadukasta. Tuotetun paperisen kotihoito-ohjeen lisäksi voisi olla tarkoituksenmukaista tuottaa audiovisuaalista ohjausmateriaalia (videomateriaalia) lapsille ja vanhemmille. Näin ollen erilaiset tiedonomaksumistavat tulisi kattavasti huomioitua potilasohjauksessa....
The purpose of this functional thesis was to create an updated version of the home care instructions of a fractured child patient in plaster for the pediatric ward L1 at the Jorvi hospital. The aim of this thesis is to develop the nurses’ readiness...