Haku
Viitteet 1851-1860 / 2946
Eläinavusteisen toiminnan pilotointi alpakkatilalla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Luonnon aikaansaamia positiivisia vaikutuksia hyödynnetään Green Care -toiminnassa eli vihreässä hoivassa. Green Care on yläkäsite, jonka alakäsitteisiin kuuluvat muun muassa eläinavusteinen toiminta ja hoivamaatalous. Green Care -toiminnassa maatila- ja luontoympäristöjä hyödynnetään kokonaisvaltaisesti käyttämällä maatilan pihaympäristöä, puutarhaa, lähimetsää, sekä koti- ja lemmikkieläimiä apuna esimerkiksi kuntouttavassa toiminnassa. Viime vuosina luonnon ja eläinten tuottamista hyvinvointivaikutuksista on kiinnostuttu niin kansainvälisesti kuin valtakunnallisestikin. Myös luontolähtöisten palveluiden kehittäminen ja tutkimus on lisääntynyt.
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää eläinavusteista ryhmätoimintaa mielenterveyskuntoutujaryhmälle loviisalaisella Villitarhan alpakkatilalla ja kerätä osallistujien kokemuksia toiminnasta. Green Care –menetelmiin kuuluvasta eläinavusteisesta toiminnasta on tärkeää saada kokemuksia, sillä se on vielä melko uusi ja tuntematon palvelumuoto Suomessa. Toiminta suunniteltiin yhteistyössä alpakkatilan omistajan ja mielenterveyskuntoutujien kanssa. Ryhmätoimintaa järjestettiin alpakkatilalla kolmena eri kertana viikon välein elo-syyskuussa 2015. Toiminnan päätyttyä osallistujien kokemuksia kartoitettiin ryhmähaastattelun avulla. Toiminnassa oli mukana kolme osallistujaa.
Teoriaosuudessa tarkastellaan tutkimustuloksia eläinavusteisen toiminnan hyödyistä ihmiselle sekä eläinavusteisen toiminnan käyttöä mielenterveyskuntoutuksessa. Lisäksi teoriaosuudessa tarkastel-laan alpakoita terapiaeläiminä sekä eläinavusteisen ryhmätoiminnan suunnittelua. Maatila ja luon-to ovat kiinteä osa alpakkatilan ympäristöä, joten hoivamaatalous (care farming) ja luontoavustei-set menetelmät esiintyvät eläinavusteisen toiminnan rinnalla.
Mielenterveyskuntoutujien kokemukset eläinavusteisesta toiminnasta alpakkatilalla olivat yksimieli-sesti myönteisiä. Erityisen tärkeää oli, että toiminta oli mahdollisimman monipuolista ja työtehtävil-tään autenttista. Osallistujat kokivat toiminnan aikana osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteita ja saivat voimavaroja arkeensa. Alpakan ja ihmisen välisessä kontaktissa koettiin melko nopeaa kehi-tystä. Alpakoiden seurassa olo auttoi osallistujia myös voittamaan pelkojaan. Toiminnassa oli mu-kana lisäksi tilan koiria ja kanoja. Tärkeä osa toimintaa oli keskustelun ja tunnekorttien avulla jaetut kokemukset toiminnasta.
Tietoa eläinavusteisesta ryhmätoiminnasta alpakkatilalla sekä toimintaan osallistuneiden mielen-terveyskuntoutujien kokemuksia voidaan jatkossa hyödyntää eläinavusteisen toiminnan suunnitte-lussa mielenterveyskuntoutujille, sekä jatkotutkimuksien toteuttamisessa....
these topics has also increased. The aim of this functional thesis was to arrange animal-assisted activity for a group, which consist-ed of three mental health rehabilitation clients. Also included in the aim was to explore clients´ experiences regarding...

Synnytyksen jälkeinen raskauden ehkäisy - Juliste ja esite neuvoloihin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
synnytyksen jälkeisestä raskauden ehkäisystä. Opinnäytetyö kuuluu Laurea-ammattikorkeakoulun ja Vantaan kaupungin yhteistyöhankkeeseen. Opinnäytetyön tarve oli lähtöisin Vantaan kaupungin vuoden 2015 tuloskortista, jonka tavoitteena oli panostaa neuvoloiden...
The aim of this thesis is to increase the knowledge of post-natal birth control among parents. The purpose of this thesis was also to make a poster and brochure, which would encourage the parents to discuss post-natal birth control with public...

Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia taidetyöpajatyöskentelystä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
kanssa. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin käyttäen teemahaastattelua. Kerätty tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistui neljä taidetyöpajatyöskentelyyn...
The purpose of this thesis was to find out what kind of experiences individuals undergoing mental health rehabilitation had of working in an art workshop and how the participants would improve the programme. The goal of the thesis was to provide topical information which can help ensure the continuation of the programme. The goal was also to produce topical information from the point of view of individuals undergoing mental health rehabilitation. The thesis was made in cooperation with the Finnish Association for Mental Health and with employees and members of a clubhouse located in southwest Finland. The data was gathered through theme interviewing and it was analysed using inductive content analysis. The test group consisted of four persons recovering from mental illnesses and who participated in an art workshop. The results obtained from the study prove that working in an art workshop supports the patients’ recovery, providing them with of meaningful, resource-oriented and societal activities. Successful working was made possible by a competent teacher and varied resources. The art workshop could have been improved by creating simpler instructions and increasing the knowledge of the effectiveness of the activities which was seen by the interviewees as something that could be improved. The results obtained from the study can be used in the future when organizing similar activities. Recognising the potential of the project and being aware of the challenges and requirements of the project, these activities can be applied in the rehabilitation process. According to the interviewees the art workshop project had a positive effect on the rehabilitation process and it improved the participants’ well-being....

Päihdekasvatusta ammattiin opiskeleville
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa laadukasta, kohdennettua päihdekasvatusta Varia ammattiopiston opiskelijoille osana kansallista hyvinvointiviikkoa keväällä 2015. Osaltaan päihdekasvatuksen oli tarkoitus toimia alueellista, nuoriin kohdistuvaa ehkäisevää päihdetyötä kehittävänä ja uutta materiaalia tuottavana prosessina. Kohderyhmä koostui ensisijaisesti liikenteen alan ja lähihoitajan ammattitutkintoa suorittavista nuorista. Tässä opinnäytetyössä on kuvattu päihdekasvatuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin prosessi. Toteutetun päihdekasvatuksen päämääränä oli vaikuttaa päihdeasenteisiin, tukea kohderyhmän hyvinvointia sekä vastuullisen ammatti-identiteetin kehittymistä.
Päihdekasvatus vaikutti kohderyhmän päihdeasenteisiin herättämällä keskustelua virittävän valistuksen teorian pohjalta. Aiheen käsittelyssä apuna käytettiin eläytymismenetelmiin perustuvia tapauskertomuksia, joiden avulla kohderyhmä saatiin pohtimaan aktiivisesti päihdehaittojen moniulotteisuutta. Päihteiden käytön vaikutusten sitominen osaksi kohderyhmän vastuullisen ammatti-identiteetin kehittymistä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Päihdekasvatuksen suunnittelussa olisi pitänyt huomioida enemmän kohderyhmän ikä ja kulttuuritaustan eroja. Lisäksi suunnittelussa olisi voitu kartoittaa kohderyhmän omia tarpeita ja toiveita päihdekasvatuksen sisällöstä ja menetelmistä.
Päihdekasvatuksen yhteydessä käytyjen keskustelujen perusteella havaittiin, että päihteet olivat lähes kaikille ryhmäläisille tuttuja, mutta päihdehaitat tunnettiin vain kohtalaisesti. Nuorten voi olla haastava hahmottaa päihteiden käytön aiheuttamia haittoja pitkällä aikavälillä, sillä heidän mielikuvissaan päihteet liittyivät erityisesti hauskanpitoon ja sosiaalisuuteen. Osaltaan tehdyt havainnot saattavat kertoa siitä, että päihteet ovat pääkaupunkiseudulla asuvien ammattiin opiskelevien suomalaisnuorten arkista ajatus- ja kokemusmaailmaa....
The aim of this Bachelor’s thesis was to produce qualified and well-directed health education for substance abuse prevention among the vocational students at Varia as part of a national well-being week in spring 2015. Furthermore, one of the main...

Simulaatio-opetus kirurgisen potilaan hoitotyön opettamisen apuvälineenä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää simulaatiocase käytettäväksi Laurean Lohjan kampuksella. Tavoitteena oli selvittää opiskelijan aiemman hoitoalan kokemuksen ja iän vaikutusta simulaatioharjoitusten kokemiseen ja niistä oppimiseen sekä vaikuttaako opiskelijan rooli harjoituksessa oppimistulokseen.
Työ toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä ja oppimisympäristönä toimi Terveystori ympäristö Laurean ammattikorkeakoulussa Lohjalla. Teoriapohja kerättiin hakemalla tietoa Laurus-, Medic-, Sage Journals ja Terveysportti -tietokannoista sekä manuaalisesti eli etsittiin tietoa hyödyntäen kirjojen lähteitä. Simulaatiocase rakennettiin teoriatiedon pohjalta. Simulaatiot pidettiin kolmena päivänä kolmelle eri pienryhmälle ja jokainen osallistuja täytti kyselylomakkeen, joka oli laadittu tätä opinnäytetyötä varten. Kyselylomake analysoitiin SPSS-ohjelman avulla, ristiintaulukointia apuna käyttäen.
Simulaatio on harjoitustilanne, jonka tarkoituksena on jäljitellä todellisuutta ja todellisia tilanteita. Simulaatioissa harjoitellaan kliinisiä taitoja, potilaan kohtaamista, vuorovaikutusta ja päätöksentekoa. Simulaatiot tuovat opiskelijalle myös itsevarmuutta toimia potilastyössä. Simulaatioharjoittelulla luodaan myös potilasturvallisuutta, opiskelijat eivät enää harjoittele ensimmäisiä kertoja potilaalla. Simulaatioharjoituksissa voidaan käyttää simulaationukkea tai vapaaehtoista henkilöä. Joissakin harjoituksissa, kuten i.m. pisto -harjoituksissa, on parempi käyttää vapaaehtoista henkilöä, koska näin opiskelija saa oikean tuntuman pistämiseen. Elvytystä harjoiteltaessa ei voida käyttää vapaaehtoista henkilöä ja elvytyksen harjoitteluun on olemassa oma simulaationukke, jota kutsutaan Anne-nukeksi.
Simulaatiocasea muokattiin toimivammaksi ensimmäisen ryhmän jälkeen. Casea ei kuitenkaan muokattu niin paljoa, että tutkimuksen tulokset olisivat olleet vaarassa väärentyä. Tutkimuksessa selvisi, että lähes kaikki opiskelijat kokivat simulaatio-opetuksen hyödyllisenä hoitotyön opetuksessa. Nuoremmat opiskelijat (alle 30-vuotiaat) eivät olleet niin varmoja oppimisestaan kuin yli 31-vuotiaat. Aiemman hoitoalan koulutuksen omaavat opiskelijat olivat samaa mieltä siitä, että saivat harjoituksesta lisää rohkeutta ja varmuutta, mutta opiskelijat joilla ei ole alalta aiempaa koulutusta, olivat täysin samaa mieltä. Simulaatioharjoitukset ovat hyödyllisiä kaikille opiskelijoille aiemmasta kokemuksesta riippumatta, mutta varsinkin opiskelijoille joilla ei ole aiempaa hoitoalan kokemusta.
Jatkotutkimusaiheina voisi olla teorian yhdistämistä käytäntöön simulaatioharjoituksia apuna käyttäen, etiikan oppiminen simulaatiossa ja miten simulaatio-ohjaajan kokemus ja koulutus vaikuttavat opetuksen tulokseen....
The purpose of this thesis was to develop a simulation case to be used at Laurea Lohja campus. The objective was to find out how students´ previous experiences in the healthcare sector and their age affect their simulation case experiences and how...

Sopeutumisopas alaraaja-amputoidulle potilaalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön aiheena on alaraaja-amputaatiopotilaan sopeutumista helpottavan oppaan teko. Suomessa amputaatioita tehdään vuosittain noin 1500 ja näistä amputaatioista 90% on alaraaja-amputaatioita. Alaraaja-amputaation yleisimpinä syinä ovat diabeteksen aiheuttamat infektoituneet haavat sekä verenkiertohäiriöt. Myös tapaturmat ja kasvaimet aiheuttavat amputaatioita.
Opinnäytetyömme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tarkoituksena on alaraajaamputaatio potilaan ohjauksen kehittäminen. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa alaraajaamputaatioon suunnattu opas Katriinan sairaalan 4B-osaston käyttöön. Henkilökunta voi käyttää opasta myös suullisen ohjauksen tukena. Aihe rajattiin reisi- ja sääriamputoitujen potilaiden hoitoon. Opinnäytetyön aihe tuli osaston pyynnöstä, heillä ei ollut kirjallista ohjetta alaraaja- amputoidun potilaan ohjaukseen. Katriinan sairaalan 4B-osasto on haava-osasto, jossa hoidetaan amputoituja potilaita.
Opinnäytetyön teoreettisessa viitekehyksessä käsittelemme amputaatiotyngän hoitoa, proteesin hankintaprosessia, vertaistukea ja sopeutumista sekä amputoidun potilaan sosiaalisia etuuksia. Teoreettisen viitekehyksen lähteinä pyrittiin käyttämään ajantasaisia, ensisijaisia, luotettavia lähteitä ja asiantuntijoiden haastatteluja. Sopeutumisoppaan teoriatieto perustuu edellä mainittuihin asioihin ja opas on laadittu osaston toiveiden mukaisesti....
The aim of this thesis is to make an adaptation guide for lower limb amputee patients. Around 1500 amputations are performed in Finland each year and 90% of them are lower limb amputations. The most common reasons of amputations are infected wounds...

Potilaiden hoitoisuuden yhteys haittatapahtumiin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää potilasturvallisuuteen liittyviä tekijöitä HUS:n sairaalan vuodeosastolla. Tavoitteena oli tutkia, onko potilaiden hoitoisuudella yhteyttä haittatapahtumailmoituksiin. Tutkimuskysymyksinä oli, onko potilaiden hoitoisuus yhteydessä haittatapahtumailmoitusten määrään ja onko nähtävissä yhteyttä tietynlaisten haitta-tapahtumailmoitusten ja potilaiden hoitoisuuden välillä.
Aineistona käytettiin HUS:n vuodeosaston haittatapahtumailmoituksia ja hoitoisuusluokitustietoja tammikuu-maaliskuulta 2014 sekä loka-joulukuulta 2014. Tutkimuksen otantana käytettiin yhteensä 27 haittatapahtumailmoitusta, joista 23 ilmoitusta oli tehty keväällä ja 4 ilmoitusta syksyllä. Hoitoisuusaineistossa keskityttiin hoitoisuus per hoitaja -arvoihin sekä hoitoisuuspisteisiin.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista eli määrällistä tutkimusmenetelmää haitta-tapahtumien analysoinnissa sekä hoitoisuuden ja haittatapahtumailmoitusten välisessä yhteydessä. Hoitoisuus per hoitaja -arvoja verrattiin haittatapahtumien määrään, luonteeseen ja tyyppeihin kuukausittain.
Opinnäytetyön tuloksien perusteella hoitoisuudella ei ollut etsittyä yhteyttä haittatapahtumiin, jolloin osaston korkea hoitoisuus olisi lisännyt haittatapahtumailmoitusten syntyä. Sen sijaan haittatapahtumailmoituksia oli ilmoitettuna eniten silloin, kun osaston hoitoisuus oli alhainen....
The purpose of this thesis was to outline factors relating to patient safety at an inpatient ward of HUS-hospital. The aim of the study was to investigate whether patient care intensity and adverse event reports are interrelated. The research...

Sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemus e-lääkehoitopassin käytöstä ensimmäisessä ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
lääkehoidon opiskelun suunnittelun, seurannan ja arvioinnin kannalta. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemusta e-lääkehoitopassista kyselylomakkeen avulla.
Opinnäytetyö aloitettiin ohjaustuokiolla e...
The purpose of this thesis was to assess and consider nursing students' experiences of using an e-medication passport in the first guided practice in a University of Applied Sciences. The thesis high-lighted the importance of a medication passport...

Opas painehaavojen ehkäisystä ja hoidosta Kaunialan Sairaalan hoitohenkilökunnalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
ja esiintyvyyden perusteella arvioituna Suomessa on vuosittain 55000–80 000 potilaalla painehaava(Soppi 2014).
Opinnäytetyö tehtiin kahden opiskelijan yhteistyönä ja kuuluu ohjaus hoitotyössä -hankkeeseen. Opas lisää Kaunialan Sairaalan...
The purpose of this funtcional thesis was to produce a guide booklet for the prevention and treatment of pressure ulcers to the health care providers in Kauniala Hospital. The goal of this thesis is to develop the expertise of the health care...

Stressi ja stressinhallintakeinot – Toiminnallinen opinnäytetyö Kuitinmäen yläkoulussa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää stressiin ja stressinhallintakeinoihin liittyvä toiminnallinen oppitunti neljälle Kuitinmäen yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten ryhmälle. Tavoitteena oli lisätä yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden tietoisuutta stressistä ja stressinhallintakeinoista. Tavoitteena oli myös saada nuoret pohtimaan stressiin liittyviä asioita ja sitä, millä tavoin he voisivat itse vaikuttaa stressinhallintaan nyt ja tulevaisuudessa. Opinnäytetyön tietoperusta pohjautuu tutkimustietoon stressistä ja stressinhallinnasta. Opinnäytetyö tehtiin Laurea- ammattikorkeakoulun Kuitinmäki-hankkeessa. Kuitinmäki-hankkeessa hoitoalan opiskelijat pitävät koululla terveyskasvatustunteja, jotka edistävät nuorten hyvinvointia ja terveyttä.
Opinnäytetyön toiminnallinen osuus toteutettiin neljälle yhdeksäsluokkalaisten ryhmälle Kuitinmäen yläkoulussa marraskuussa vuonna 2015. 45 minuutin mittaisille oppitunneille osallistui yhteensä 53 oppilasta. Oppitunneilla pyrittiin antamaan tietoa stressistä ja stressinhallintakeinoista neljän eri tehtäväpisteen avulla. Tehtäväpisteiden aiheet olivat: stressi, stressin syyt, stressin oireet ja stressinhallintakeinot. Tehtäväpisteissä oppilaat opettelivat erilaisten tehtävien avulla aihealueiden asioita 2 - 4 hengen pienryhmissä. Ryhmätyöskentelyn jälkeen käytiin tehtävien oikeat vastaukset läpi PowerPoint–esityksen avulla. Lisäksi oppitunneilla annettiin lisää tietoa stressistä ja stressinhallintakeinoista, ja keskusteltiin niistä oppilaiden kanssa.
Oppituntien onnistumista arvioitiin oppilaiden täyttämien palautelomakkeiden vastauksien, suullisten palautteiden, itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin perusteella. Saatujen palautteiden ja havaintojen avulla kehitettiin seuraavaa oppituntia. 53 oppilasta palautti toiminnallisten oppituntien palautelomakkeen. Oppitunneista saatu palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Oppilaat kokivat oppitunnit hyödyllisiksi, ymmärrettäviksi ja uutta tietoa antaviksi. Tehtävistä ja oppitunneilla opettamisesta saatiin paljon myönteistä palautetta oppilailta. Stressiin, mielenterveyteen ja oppilaiden hyvinvointiin liittyviä tuntikokonaisuuksia olisi hyvä jatkossakin toteuttaa Kuitinmäen yläkoulussa. Jatkotutkimuksena voidaan suositella samankaltaisia oppitunteja lukioikäisille....
The purpose of the thesis was to give a lesson about stress and stress management methods for the four groups of 9th graders at the Kuitinmäki secondary school. The goal was to increase the awareness of stress and the stress management methods among...