Haku
Viitteet 1861-1870 / 2945
Ensiapuvalmius uimahallissa - Ensiapukansio uinninvalvojille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli lisätä Hyvinkään kaupungin Sveitsin uimalan henkilökunnan ensiaputietoja ja –taitoja. Tavoitteena oli luoda heidän käyttöönsä selkeä ensiapukansio, jota havainnollistimme valokuvilla. Uimalan vanha ensiapukansio oli päivitetty viimeksi vuonna 2007 ja ensiapuohjeet olivat vanhentuneet ja epäkäytännölliset. Omana tavoitteenamme oli kehittää omia ensiaputaitojamme, joita voimme hyödyntää tulevina sairaan- ja terveydenhoitajina.
Uimahallit tarjoavat monipuolisia urheilumahdollisuuksia. Uimahallissa käy asiakkaita erilaisista ikä- ja riskiryhmistä. Sen takia on tärkeää, että uimahallin työntekijöillä on ajantasaiset ensiaputiedot ja -taidot. Allastilojen puolella asiakkaiden turvallisuudesta huolehtivat uinninvalvojat.
Selvitimme uimahalleissa tapahtuvia ensiapua vaativia riskitilanteita tilastoiden perusteella. Selvitimme myös millaisia ensiapua vaativia tilanteita on sattunut Hyvinkään kaupungin Sveitsin uimalassa. Perehdyimme ensiaputilanteisiin ja suunnittelimme kuvattavat tilanteet etukäteen. Esittelimme valmiin ensiapukansion marraskuussa 2015 Hyvinkään kaupungin Sveitsin uimalan henkilökunnalle. Palautteiden perusteella ensiapukansio koettiin hyvin tarpeelliseksi sekä selkeäksi ja helppokäyttöiseksi.
Ehdotimme Hyvinkään kaupungin Sveitsin uimalan henkilökunnalle, että ensiapukansio tulisi päivittää säännöllisesti. Henkilökunnan tulisi tietää, missä ensiapukansiota säilytetään ja sen pitäisi olla helposti henkilökunnan saatavilla. Tapaturmien ja ensiapua vaativien tilanteiden yksityiskohtainen kirjaaminen olisi tärkeää. Kirjauksista saadun tiedon avulla voitaisiin jatkossa pyrkiä estämään ensiapua vaativat tilanteet. Ensiapukoulutusta tulisi suositusten mukaan järjestää uimalan henkilökunnalle kerran vuodessa ja uinninvalvojille kerran puolessa vuodessa....
The purpose of this practice-based thesis was to increase the first aid knowledge and skills of the staff of the Sveitsi swimming facility, which is run by the city of Hyvinkää. The objective of this thesis was to provide an easy to use first aid...

Unihäiriöisen lapsen hoitopolku - ohjeistus Vantaan neuvolan työntekijöille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Lapsen uniongelmat koskevat koko perheen hyvinvointia ja jokapäiväistä arjessa jaksamista. Ensisijaisesti apua ongelmaan haetaan neuvolasta, jossa systemaattista ohjeistusta sen hoitoon ei kuitenkaan ole tarjolla. Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota toimiva hoitopolku unihäiriöisen, neuvolaikäisen (0-6 -vuotiaan) lapsen hoidossa työn tueksi Vantaan neuvolan työntekijöille. Toive aiheeseen tuli Vantaan neuvolalta, sillä sieltä puuttui vielä unihäiriöisen lapsen hoidossa työskentelevien osapuolten yhteinen ohjeistus aiheeseen. Työn tavoitteena oli näin ollen yhtenäistää Vantaan neuvolan työntekijöiden tietoja ja käytänteitä unihäiriöisen lapsen hoidossa, selkeyttää eri toimijoiden työnjakoa sekä näiden myötä edistää neuvolan asiakkaina toimivien lasten ja perheiden hyvinvointia.
Unihäiriöt ovat lapsuusiän yleisimpiä ongelmia. Toisin kuten usein kuvitellaan, lasten univaikeudet eivät välttämättä mene ajan myötä ohi, joten niiden hoito tulisi aloittaa mahdollisimman varhain. Työn teoriaosuudessa perehdyttiin uneen ja sen merkitykseen, unen tarpeeseen, unen rakenteen kehitykseen lapsuudessa sekä erilaisten uniongelmien tunnistamiseen. Uniongelmat saattavat johtua myös ulkoisista tekijöistä, joiden poissulkeminen on ensisijaisen tärkeää ennen varsinaisen unihäiriön hoitamisen aloittamista. Näitä varsinaisia uniongelmia ovat yöheräilyt, uniassosiaatio-ongelmat, nukahtamisvaikeudet, vuorokausirytmin häiriöt sekä parasomniat ja dyssomniat.
Lisäksi työssä käytiin läpi unihäiriöisen lapsen perheen jaksamiseen sekä heitä tukevien neuvolatyöntekijöiden apukeinoja, kuten erilaisia arjen vinkkejä ja kotiunikouluohjeita. Perheelle paras apu unihäiriöiden hoitoon on saada ennaltaehkäisevää tietoa lapsen unen kehityksestä sekä unihäiriöiden ennaltaehkäisystä ja hoitamisesta.
Työn tuotoksena valmistui ”Unihäiriöisen lapsen hoitopolku - ohjeistus Vantaan neuvolan työntekijöille”. Ohjeistukseen sisältyi itse hoitopolku, teoriataustaa lapsen unesta ja sen vajeesta, erilaisista unihäiriöistä, niiden ennaltaehkäisystä ja hoidosta sekä perheelle sopivan unikoulumenetelmän valitsemisesta. Ohjeistus perustui lähinnä opinnäytetyön haastatteluaineistoon sekä opinnäytetyöhön koottuun teoriataustaan. Haastatteluaineisto kerättiin kesän ja syksyn 2015 aikana Vantaan neuvolassa ryhmä- ja yksilöhaastatteluilla teemahaastattelun keinoin. Haastatteluihin osallistui muutamia terveydenhoitajia, perhetyöntekijä sekä lääkäreitä.
Työn tuloksena syntynyttä hoitopolkua ovat arvioineet Vantaan neuvolan keskisen alueen osastonhoitaja Virva Jäppinen sekä lastenlääkäri Tom Sundell, jotka ovat todenneet hoitopolun toimivaksi ja tarpeelliseksi. Todellinen arvio hoitopolun hyödyistä lapsiperheiden unihäiriöiden hoidossa Vantaan neuvolassa saadaan kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua, käytännön kokemuksen kautta....
on the treatment is not offered there. The purpose of the thesis is to assemble a functional care pathway for sleep disordered 0-6 –year-olds for the employees in maternal and child health center of Vantaa, from where the request for the thesis topic came from...

Päihdepelikortit ennaltaehkäisevässä päihdetyössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Nuorten päihteidenkäyttö on osittain ollut laskusuuntainen, mutta kokeilukäyttö kiinnostaa nuoria. Ammattikoulujen ja lukioiden välillä on todettu terveyseroja, ammattikoulussa opiskelevien nuorten terveys on tutkimuksissa ...
Haavapotilaan ravitsemus ja vajaaravitsemusriskin tunnistaminen Hyvinkään sairaalan kirugian vuodeosastolla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli antaa tietoa hyvästä ravitsemuksesta ja erityisesti haavapotilaan ravitsemuksesta sekä vajaaravitsemusriskissä olevan potilaan tunnistamisesta Hyvinkään sairaalan kirurgian vuodeosastolle. Aihe opinnäytetyöhön tuli osaston tarpeesta kehittää haavapotilaiden ravitsemusta ja HUSin vajaaravitsemusriskissä olevien potilaiden tunnistamishankkeesta vuodelle 2014.
Tavoitteena oli, että hoitajien tieto haavapotilaan hyvästä ravitsemuksesta ja ravitsemuksen vaikutuksesta haavojen paranemiseen sekä vajaaravitsemusriskin tunnistamisesta lisääntyisi. Osastolla alkanut projekti haavapotilaan ravitsemuksesta saisi opinnäytetyöstä tietoa, jolle lähteä rakentamaan osastolle haavapotilaiden ravitsemushoitoa. Tavoitteena oli myös lisätä omaa tietämystä ravitsemuksesta ja sen vaikutuksista elimistöön ja haavojen paranemiseen.
Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys perustuu ravitsemusta ja haavan paranemista käsitteleviin tieteelliseen kirjallisuuteen ja artikkeleihin sekä Euroopan painehaava komission (EPUAP) ohjeistuksiin painehaavapotilaiden ravitsemuksesta että valtion ravitsemusneuvottelukunnan uusimmista suosituksista hyvästä ravitsemuksesta.
Toiminnallinen osuus opinnäytetyöstä toteutettiin osaston toiveesta Hyvinkään sairaalan haavatiimin kokouksessa 12.3.2015. Käytin ohjausmenetelmänä vuorovaikutuksellista esittävää opetusta. Esittävä opetus sopii hyvin tiedon jakamiseen ja kuvaamiseen. Esittävä opetustyyli sopii hyvin myös kyseessä olevaan ryhmäopetukseen. Esitys rakentui puheosuudesta ja kuvallisesta PowerPoint-esityksestä. Esityksen pohjalta kokouksen osallistujien esittämästä toiveesta tein ohjekortin vajaaravitsemusriskissä olevan potilaan ravitsemushoitosuunnitelmasta. Ohjekortin tavoitteena on luoda kullekin osastolle oma vajaaravitsemuksesta kärsivän potilaan ravitsemushoitotyön suunnitelma. Ohjekortti toimii runkona, jota kukin yksikkö voi muokata osaston potilaiden erityistarpeiden mukaan.
Opinnäytetyötä on arvioitu Hyvinkään sairaalan kirurgian vuodeosastolla laajaksi ja aihetta monipuolisesti käsitteleväksi ja siksi hyväksi pohjaksi heidän alkaville projekteille. Näiden projektien ollessa vasta alkuvaiheessa ei seurantaa opinnäytetyön hyödystä osastolle pystytä arviomaan tässä opinnäytetyössä. Toiminnallisen ohjausosuuden suorittamista Hyvinkään sairaalan haavatiimin kokoukseen osallistujat arvioivat kirjoittamalla vapaamuotoisesti palautetta tekijälle....
The aim of this practice-based thesis is to deliver good information about nutrition and especially the nutrition of a wound patient. And identifying patients with a malnutrition risk. The thesis was made for Hyvinkää hospital surgery ward...

Kokemuksia ja näkemyksiä aluekehittelystä - Case: Hyvinvointikeskus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena on arvioida Learning by Developing –oppimismallin toteutumista aluekehityksen tukena sairaanhoitajaopintojen kolmannen vuoden kehittämisprojektin aikana. Tarkoituksena oli hankkia tietoa siitä, ...
Miten Sairaanhoitajaliitto voi tukea vastavalmistuneiden sairaanhoitajien ammatillista kasvua?
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli saada tietoa vastavalmistuneiden sairaanhoitajien toiveista Sairaanhoitajaliitolta ammatillista kehittymistä tukevista palveluista. Tutkimustulosten tavoitteena oli kehittää palveluja entistä paremmin vastavalmistuneiden sairaanhoitajien toiveita vastaavaksi liittyen ammatillisuuteen ja sen kasvuun. Tutkimus vastasi seuraaviin kysymyksiin: Millaista ammatillista tukea vastavalmistuneet sairaanhoitajat ovat kokeneet saaneensa Sairaanhoitajaliitolta? Millaista ammatillista tukea vastavalmistuneet sairaanhoitajat toivovat Sairaanhoitajaliitolta omaan ammatilliseen kehittymiseen?
Tutkimusmenetelmä oli moniparadigmallinen, jolloin voidaan käyttää sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen hyviä puolia. Moniparadigmallisuus näkyi kyselyssä monimuotokysymyksinä ja avoimina kysymyksinä sekä määrällisen ja laadullisen tutkimustulosten analyysinä. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköpostitse lähetettävällä webropol-kyselyllä. Kysely lähetettiin kaikille Sairaanhoitajaliiton jäsenille, jotka olivat valmistuneet 31.3.–8.6. Avoimet kysymykset käsiteltiin sisällönanalyysillä ja määrällisissä kysymyksissä käytettiin luokittelevien muuttujien frekvenssijakaumaa sekä ristiintaulukointia.
Kyselyyn vastasi 60 vastavalmistunutta sairaanhoitajaa lähes kaikista Sairaanhoitajaliiton alueyhdistyksistä. Heistä useimmat kertoivat tunnistavansa Sairaanhoitajaliiton tarjoamat ammatilliset edut, mutta kaikista vastauksista tämä ei käynyt esille. Useat vastaajat kertoivat haluavansa erilaisia ja erimittaisia kursseja, luentoja tai koulutuksia, jotka olisivat myös edullisia. Vastaajat halusivat olla kehittämässä omaa ammatillisuutta ja hoitotyötä. Tähän vastavalmistuneet sairaanhoitajat toivoivat saavansa vertaistukea, mutta myös voivansa lukea Sairaanhoitajalehdestä asiantuntijoiden artikkeleita, kirjoituksia eri osa-alueilta ja siitä kuinka kehittyä ammatissaan. Sairaanhoitaja-lehtiä oli lukenut 58 vastavalmistunutta.
Johtopäätöksinä voitiin esittää, että vastavalmistuneet ovat huolissaan ammatissa kehittymisestä ja ovat itse aktiivisia kehittämään itseään. Tällä hetkellä Sairaanhoitajaliiton käytettävissä olevista ammatillisen kehittymisen eduista vain tutuimpia käytetään. Koulutuksia, kursseja ja luentoja olisi hyvä kehittää, mutta näitä on tuotava myös aktiivisemmin esille. Esilletuontia olisi hyvä tehdä Sairaanhoitajaliiton muille ammatillisille eduille ja yhteistyöjärjestöille, jotta näiden pariin osataan hakeutua ja niitä saadaan tehokkaampaan käyttöön.
Jatkotutkimuksena olisi hyvä tehdä vuoden päästä tämä tutkimus uudestaan, mutta valmistuneiden ajanjakson olisi hyvä olla pidempi kuin kaksi kuukautta. Lisäksi toivotuille koulutuksille voisi tehdä oman tutkimuksensa....
. The thesis addresses the following questions: What type of professional support have recently graduated nurses received from the Finnish Nurses Association in their experience? What kind of professional support do recently graduated nurses hope to get from...

Potilaan hengellisyyden huomioiminen hoitotyössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Ihminen nähdään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Ihmisyyteen olennaisena osana kuuluu myös henkinen ja hengellinen ulottuvuus. Tämän työn keskeisenä fokuksena oli ihmisen kokonaisvaltainen hoito, johon ...
Kansainvälisille hoitotyön vaihto-opiskelijoille vertaisorientaatio Suomen käytännön harjoitteluun
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa käytännön hoitotyönharjoitteluun orientaatio materiaalia kansainvälisille vaihto-opiskelijoille ja arvioida vertaisopetuksen toimivuutta orientaatiotuntien pitämisessä. Tavoitteena on hyödyntää aistientilaa orientaatiotuntien ohella. Toiminnallisena
opinnäytetyönä tarkoituksena on samalla kehittää omia ohjaustaitoja ja kielitaitoa tulevaa sairaanhoitaja ammattia varten.
Opinnäytetyön aihevalinta varmistui omasta kulttuurisesta kokemuksesta Espanjassa työharjoittelussa, kun huomasin eroavaisuudet Espanjan ja Suomen välisillä harjoitteluilla. Espanjalaisilla hoitotyönopiskelijoilla ei ole lainkaan harjoittelun aikana tehtäviä, vaan he tekevät ainoastaan käytännön työtä. Tällä voi olla myös vaikutusta ammatillisenkasvun kehittymiseen.
Orientaatiomateriaalin laadin ajatuskartan pohjalta (Liite 1.) Hyödynsin yhteyksiäni käyttäen orientaatiomateriaalin kieliasutarkistuksessa BBA- tutkinnon suorittaneella. Huhtikuussa 2015 toteutin vertaisorientaatiotunnit aistientilassa. Erilainen oppimisympäristö luo keskustelua ja ajatuksia vaivattomasti aisteja hyödyntäen. Vertaisopetuksesta hyötyy molemmat osapuolet ja opettaja roolia ei välttämättä tarvita. Tavoitteenani oli jakaa kokemuksia ja luoda keskustelua sekä käydä heidän aiempia taitojaan ja harjoittelupaikkoja läpi. Orientaatiotunneille
osallistuminen oli vapaaehtoista ja kaikki pääsivät paikalle, joilla ei ollut muita opiskeluun liittyviä tunteja. Osallistujia oli paikalla seitsemän.
Opinnäytetyötäni voidaan hyödyntää jatkossa kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden orientoimiseen käytännön hoitotyönharjoitteluun Suomessa. Orientaatio materiaalipohjaa voi kehittää tarpeen mukaan eri harjoittelualan mukaan. Laatimalla kyselylomakkeen vaihtoopiskelijoille harjoittelun jälkeen, olisi suurta hyötyä. Lomakkeen avulla tulisi ilmi haasteellisimmat
asiat vaihto-opiskelijoille Suomen käytännön harjoittelussa ja lomakkeen avulla orientaatiotunteja voisi kehittää....
The purpose of this thesis is to provide orientation material for practical nursing training in Finland for the international exchange students, and to assess the use of functioning of peer orientation in carrying out the orientation classes...

Sydäninfarktipotilaan masennuksen varhainen tunnistaminen ja hoito
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
masennuksen ja mitä kehittämisehdotuksia sairaanhoitajilla oli tunnistettaessa ja hoidettaessa sydäninfarktipotilaiden masennusta. Kohdeorganisaatio oli Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sydäntautien vuodeosasto. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella eli...
The purpose of this thesis was to identify how nurses recognized depression of heart attack patient in early stage when the patient was still in the hospital. The goal of this thesis was to find out how nurses acted when they recognized depression and what development ideas nurses have concerning of heart attack patients depression. This heart diseases ward was part of The Hospital District of Ostrobothnia. The type of the research was qualitative. The research materials were gathered in theme based interviews during in June 2015. There were five nurses who were interviewed individually. The material was reviewed using analysis of the contents. The results show that there were factors which help nurses to recognized depression of heart attack patients in early stage. The factors were the nurses knowledge of the heart attack patients depressions symptoms and risk factors. Also the factors were the nurses ethical knowledge and interaction with the patient and the patients relatives. It also helps to recognized depression that nurses were closest of the patients in the multiprofessional team. Nurses views of benefits of recognize depression in early stage and primary nursing helped to recognize depression. Treatment of depression was easier when nurses know how they can take care of patients mental health and social wellness. Nurses opinions of medical care of depression improved treatment of depression. It also helped to take care of patients deprsession that nurses were representatives to patients in multiprofessional team and took part of forward medical reports and planned patients treatment. There were some obstacles to take care of depression patient such as too small resources, limitation of places and tools. There was also limitation to offer education about depression. The ward is short time ward what make more difficult to recognized depression. There were some facts in nurses, patients and work community habits which prevented to recognized and take care of deprsession. Based on the results there were the development ideas that they could start to use depressions screening tests and start to use peaceful room where the nurses could talk privately with the patients. It is recommend that nurses notice patients mental health when they are writing and reporting patients medical reports. It is also to recommend to notice patients who have earlier depression and long history of heart pains. It is good to offer information to staff example education how to take care of patients mental health. It would support nurses in their work if they had written guiding principles of depression continuation care places and how to treat depression. It would be good to support whole staff to take care of patients mental health. These development proposals would impact positively to care works quality in heart diseases ward. Depression of heart attack patients would be noticed and cured earlier to decrease risk to get new heart attacks and provide patients quality of life....

Vajaaravitsemuksen tunnistamisen kehittäminen NRS-2002-menetelmällä, vajaaravitsemuksen ehkäisy
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämä opinnäytetyö on kehittämistyö Jorvin sairaalan Ne3-osastolle. Kehittämistyön tavoitteena oli kehittää osaston hoitohenkilökunnan vajaaravitsemuksen tunnistamista. Tavoitteena oli tunnistaa vajaaravitsemuspotilaat entistä varmemmin ja...
This thesis is a development work for Jorvi hospital ward Ne3. The objective of this thesis was to develop a tool for medical staff of the ward to identify patient malnutrition. The objective was to identify malnutrition patients more assuredly...