Haku
Viitteet 2571-2580 / 2945
Turvallisuustapahtuma Puolimatkan alakoulussa keväällä 2011
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää turvallisuustapahtuma Hyvinkään Puolimatkan 1. ja 2. luokkalaisille. Tapahtuman tavoitteena oli tukea koululaisten turvallista käyttäytymistä kouluympäristössä ja koulumatkalla. Opinnäytetyön tilasi Hyvinkään kaupungin koti- ja vapaa-ajan tapaturmatyöryhmä. Teoreettisena pohjana opinnäytetyössämme olivat erilaiset tapaturmateoriat, muun muassa Anderssonin ja Menckelin tapaturmateoria sekä Haddonin matriisi. Turvallisuustapahtuman ohjauksen pedagogisena lähtökohtana käytimme sosiokonstruktivistista oppimiskäsitystä. Turvallisuustapahtumassa käytetyt ensiapuohjeet laadittiin voimassa olevien ohjeistuksien mukaan.
Turvallisuustapahtuma toteutettiin 20.4.2011 Puolimatkan koululla. Tapahtumaan osallistui yhteensä yli 100 alakoululaista. Tapahtuman pituus oli kolme tuntia, jonka aikana oppilaat kiersivät kymmenellä eri rastilla. Tapahtuman sisältönä oli muun muassa koulutapaturmien ensiapu ja liikenneturvallisuus. Turvallisuustapahtuma oli luotu 8-vuotiaan kuvitteellisen koululaisen, Onnin ympärille. Päivän päätteeksi lapsille jaettiin turvallisuuskansiot, jotka sisälsivät yhteistyökumppaneiden lahjoittamia turvallisuuteen liittyviä esitteitä ja tuotteita.
Turvallisuustapahtuma suunnittelua ja toteutusta arvioitiin tapahtuman päätteeksi jaetulla kyselylomakkeella. Kyselylomake perustui kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen. Kyselylomakkeita jaettiin 19 ja niistä palautui 15. Tulosten perusteella tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa onnistuttiin hyvin. Vastaajien mielestä tapahtuma oli toimiva kokonaisuus, ja se edisti muun muassa lasten valmiuksia toimia ensiaputilanteissa. Vastaavanlaisten tapahtumien kautta pystytään antamaan lapsille tietoja ja taitoja, joiden avulla he voivat edistää omaa ja muiden turvallisuutta. Koululaiset oppivat myös tunnistamaan vaaratilanteita ja sitä kautta välttämään niitä....
behavior in the school environment and on their way to school. The thesis was commissioned by the City of Hyvinkää - home and leisure accident group. The theoretical part consists different accident theories, such as Andersson´s and Menckel´s accident...

Prosessikuvaus sairaanhoitajan e-vastaanotosta HyvinvointiTV®:ssä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Opinnäytetyön tarkoituksena on muodostaa prosessikuvaus sairaanhoitajan e-vastaanotosta HyvinvointiTV:ssä QPR ProcessGuide -ohjelman avulla. Opinnäytetyö toteutettiin Turvallinen Koti -hankkeessa.
Aineisto kerättiin haastattelemalla kahta...
Process description of the nurse´s e-practice in CaringTV® The purpose of the thesis is to produce a process description of the nurse's e-practice in CaringTV with QPR ProcessGuide programme. The thesis was carried out in the Safe Home –project. The data was collected by interviewing two persons familiar with the contents of the nurse's e-practice. The collected data was analysed by qualitative inductive content analysis. Based on the data, a preliminary process model was generated with the QPR software. The persons interviewed checked the validity of the designed process description after which a final process description was formed. The process description of the e-practice has been divided into three parts which are the starting of the e-practice activity, e-practice and the evaluation and developing of the e-practice. Some of the parties in the e-practice are a nurse, Safe Home -project workers, Laurea University of Applied Sciences, a doctor in Lääkärikeskusyhtymä, the equipment suppliers Videra Oy and Medixine Oy and the City of Espoo. The starting of the e-practice activity consists of the upper main categories: planning of the e-practice activity and being a client of the e-practice activity. The e-practice consists of the main categories: parties and cooperation, the contents of the e-practice and supporting the client´s self-care. The evaluation and developing of the e-practice consist of the main categories: developing of the operation and the evaluation of the activities. The formed process description helps to perceive and to evaluate the different stages of the nurse's e-practice and acts as a basis in developing the activities. The process description can be used to examine the different roles of the parties as well as the functions at different stages in the process. The project workers in CaringTV to whom the nurse having the e-practice also belongs are given both the completed thesis and the process description to use....

Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys kiintymyssuhteen rakentumiselle -koulutustapahtuma
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Kiintymyssuhteen rakentuminen on lapsen psyykkisen kehittymisen kannalta tärkeää. Kiintymyssuhteen rakentuminen alkaa jo varhain äidin ja isän puheen ja mielikuvien kautta aina sikiön ensivaiheista lähtien. Kiintymyssuhde ...
Hoito-opas kraniektomiapotilaille ja heidän omaisilleen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Opinnäytetyömme on osa laadunkehittämishanketta. Yhteistyötä hankkeessa tekevät Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin (HUS) Hyks- sairaanhoitoalueen Operatiiviseen tulosyksikköön kuuluvat Töölön sairaalan Neurokirurgian ...
Lasten ja nuorten kokemuksia siedätyshoidosta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Tilastojen mukaan viimeisen 50 vuoden aikana atooppiset allergiat, joihin kuuluvat astma, allerginen nuha, maitorupi ja taiveihottuma, ovat lisääntyneet Suomessa merkittävästi. Jopa 35 % suomalaisista joutuu käyttämään vuosittain allergia- ja astmalääkkeitä. Suomeen on laadittu vuosille 2008–2018 kansallinen allergiaohjelma, jonka keskeinen sanoma on parantaa ja yhtenäistää allergioiden tehokasta hoitoa. Yhtenä hyvänä allergioiden hoitomuotona Suomessa on käytössä siedätyshoito. Tutkittua tietoa asiakkaiden kokemuksista siedätyshoidosta on niukasti.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata lasten ja nuorten kokemuksia siedätyshoidoista hoidon eri vaiheissa. Taustalla on Hyvinkään terveyskeskuksen siedätyshoitoa antavan henki-lökunnan tarve saada tietoa kyseisestä aiheesta. Tutkimusaineisto kerättiin Hyvinkään terve-yskeskuksessa siedätyshoitoa saavilta 7-17–vuotiailta lapsilta ja nuorilta (n=7) teemahaastattelulla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällön analyysillä.
Tämän opinnäytetyön aineiston mukaan siedätyshoidon aloittamisen syynä ovat elämää haittaavat voimakkaat allergiset oireet. Asiakkaat ovat saaneet tietoa siedätyshoitomahdollisuudesta monelta eri taholta. Itse hoitoon pääsy koettiin helppona ja ymmärrettävänä prosessina. Asiakkaiden odotukset siedätyshoidolta olivat suuret. Allergiaoireiden odotettiin helpottuvan tai poistuvan kokonaan. Pidemmälle hoidossa ehtineet ovat saaneet vastetta odotuksilleen. Pitkäkestoinen hoito on mietityttänyt lapsia ja nuoria, mutta tässä aineistossa asiakkaat olivat sitoutuneita ja motivoituneita. Siedätyshoidosta saadut oireet olivat olleet lieviä ja hoito koettiin pääosin turvallisena.
Tämän aineiston perusteella Hyvinkäällä siedätyshoitoa toteutetaan Käypä hoito – suosituksen mukaan. Asiakkaat saivat suositellun ohjeistuksen sekä hoidon alkaessa, että hoidon aikana. Siedätyshoitoa antava henkilökuntaa pidettiin mukavana ja asiantuntevana, vaikkakin heidän tavoittamisensa ei aina ollut mutkatonta. Siedätyshoidon toteutus koettiin ammattimaiseksi, eikä hoidon toteutukseen kaivattu muutosta. Hoitoon liittyvät rajoitukset harmittivat, mutta asiakkaat tiesivät niiden liittyvän hoidon turvalliseen toteuttamiseen.
Tähän opinnäytetyöhön haastatelluilta asiakkailta saadut kokemukset siedätyshoidosta ovat pääosin positiivisia ja kertovat osaltaan hoidon vaikuttavuudesta. Tulevaisuudessa opinnäytetyömme voi toimia Hyvinkään terveyskeskukselle laadittavan siedätyshoito-esitteen tausta-aineistona....
. Children and youngsters had had considerations about the long-lasting treatment, but according to the material collected for this thesis the customers were engaged and motivated. The symptoms from the hyposensibilisation treatment were mild...

NOPS 2010-2012- hanke, Nuoren työ- ja toimintakyvyn edistäminen ammattiopistoissa : Uneen liittyvä terveysosaaminen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Opinnäytetyömme on osa vuosina 2010- 2012 toteutettavaa NOPS-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää ammattiopistoissa opiskelevien nuorten työ- ja toimintakykyä edistävä toimintamalli, jossa muun muassa ammattikorkeakoulun sairaan- ja terveydenhoitajaopiskelijat osallistuvat lehtoreiden ohjauksella ammattiopistojen terveyden edistämistyöhön. Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää, miten toimiva interventio terveystapahtuma on ammattiopistossa opiskelevan nuoren terveyden edistämiseksi sekä millaista ammattiopistossa opiskelevien nuorten terveysosaaminen on ennen ja jälkeen interventioiden. Selvitystä teemme IMB-mallin pohjalta. Tarkoituksena on myös selvittää, millaisia terveystaitoja opiskelijoille muodostuu terveystapahtumien aikana ja miten terveystapahtuma motivoi opiskelijoita huolehtimaan terveydestään jatkossa.
Ammattiopistossa opiskelevan nuoren terveysosaamisen ohella teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään unta ja unen terveysvaikutuksia, nuorten uneen liittyviä terveystottumuksia sekä unenvaiheita.
Tutkimusmenetelmänä opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivista tutkimusta. Aineisto kerättiin strukturoiduin kyselylomakkein. Alkukartoituskyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 101 nuorta ja loppukartoituskyselylomakkeeseen 84 nuorta. Kysymysten muoto oli vakioitu, eli kaikilta kyselyyn vastanneilta kysyttiin täsmälleen samat kysymykset samassa järjestyksessä. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla. Tutkimustuloksia analysoitiin terveystietojen, terveystaitojen ja motivaation sekä terveystapahtumien käytännön toteutuksen kautta.
Uneen liittyvät terveystapahtumat järjestettiin ammattiopistoissa Hyria:ssa Hyvinkäällä sekä Keudassa Järvenpäässä ja Nurmijärvellä. Terveystapahtumat järjestettiin ryhmille joko aamu- tai iltapäivisin ja tapahtuman kesto oli neljä tuntia. Tapahtumat järjestettiin lokakuun ja marraskuun aikana vuonna 2010.
Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina voidaan todeta, että terveystietojen osalta ammattiopistossa opiskelevilla nuorilla oli jo ennen terveystapahtumia hyvät tiedot unesta. Tutkimustulosten perusteella interventiot olivat erittäin onnistuneita terveystietojen lisääntymisen osalta. Nuoret kokivat taitojensa huolehtia omasta terveydestään lisääntyneen ja he kokivat osaavansa soveltaa saamiaan tietoja omiin terveystottumuksiinsa....
took part with teachers to promote health in vocational colleges. The purpose of this thesis was to research student`s sleep and health knowledge and also to research how good intervention is as a method to young vocational school students health...

Kasvatetaan lapsia yhdessä turvallisuuteen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Opinnäytetyömme aiheena on lasten tapaturmien ehkäisy perhepäivähoidossa. Opinnäytetyö on Hyvinkään kaupungin koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisytyöryhmän tilaama.
Opinnäytetyön alkuperäisenä tehtävänä oli suunnitella, ...
Osastofarmasiaprojektin vaikutuksia hoitajien lääkehoito-osaamiseen Hyvinkään terveyskeskussairaalan vuodeosastoilla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Tämän opinnäytetyön lähtökohtana oli Hyvinkään perusterveydenhuollossa toteutunut osastofarmasiaprojekti, joka käynnistyi tammikuussa 2010 Hyvinkään terveyskeskussairaalan osastoilla yksi, yksitoista ja kaksitoista. Projektin yhtenä keskeisenä osana oli osastofarmasiakokeilu kyseisillä osastoilla. Tammikuussa 2010 Hyvinkään terveyskeskusten vuodeosastoilla aloitti toimintansa farmaseutti, jonka vastuualueena oli terveyskeskusvuodeosastojen lääkehuoltoon ja lääkehoitoon määritetyt tehtävät. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Hyvinkään kaupungin perusturvan koti- ja laitospalvelut sekä terveyskeskussairaalan vuodeosastot. Projekti nähtiin ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi täydentämään osastojen sairaanhoitajamäärän vajetta. Osastofarmaseuttikokeilulla pyrittiin siihen, että hoitajille vapautuisi enemmän aikaa potilastyöhön. Kokeilun pyrkimyksenä oli myös lisätä osastojen voimavaroja lääkehoidon turvalliseen ja taloudelliseen kehittämiseen.
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, onko osastofarmasiaprojekti vaikuttanut Hyvinkään terveyskeskussairaalan osastojen yksi, yksitoista ja kaksitoista sairaanhoitajien sekä lähi- ja perushoitajien lääkehoito-osaamiseen. Opinnäytetyömme tavoitteena oli selvittää ja tuottaa uutta tietoa siitä, onko osastofarmasialla ollut myönteisiä vaikutuksia hoitajien lääkehoidon teoreettisiin ja käytännön taitoihin. Tavoitteenamme oli myös kartoittaa osastojen hoitajien mielipiteitä osastofarmasiasta.
Opinnäytetyön toteutimme kvantitatiivisella, eli määrällisellä tutkimusmenetelmällä. Tutkimuksen kohderyhmänä oli kolmen terveyskeskusosaston 84 perus-, lähi- ja sairaanhoitajaa. Jokaisella heistä oli kokemusta vuonna 2010 toimineesta osastofarmasiakokeilusta. Kysely teetettiin paperilomakkeilla, jotka sisälsivät 19 strukturoitua, eli suljettua kysymystä. Vastausten asenneasteikkona käytimme Likertin-asteikkoa. Hoitajille annettiin kolme viikkoa aikaa vastata kyselyyn. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Tutkimuslomakkeita palautui yhteensä 36 kappaletta. Tutkimuksemme mukaan 75% vastanneista hoitajista otti osastofarmasian myönteisesti vastaan. 38% vastanneista koki lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen ja käsittelyn omakohtaisesti parantuneen osastofarmasian myötä. 44% vastanneista oli sitä mieltä, ettei potilaan ohjaamisen taidot lääkehoidossa olleet kuitenkaan parantuneet. 53% hoitajista oli sitä mieltä, että osastofarmasiakokeilu ei lisää täyttämään herkemmin lääkityspoikkeamailmoituksia.
Opinnäytetyön tekeminen oli pitkä, mutta palkitseva projekti. Haastavaa oli saada riittävästi kattavaa teoriatietoa aiheesta, sillä osastofarmasia on suhteellisen uusi ilmiö Suomessa. Toivomme, että tutkimuksestamme on hyötyä tutkimuksessa mukana olleiden osastojen lääkehoidon turvallisuuden kehittämiseen ja sitä kautta potilasturvallisuuden parantamiseen. ...
centre in January 2010. Her assignment was to explore medical treatment and the medical health care on the wards. This thesis was commissioned by Hyvinkää- city’s home- and institutional services and the wards of the health- care centre. This project...

Dementiayksikkö Kotiharjun asukkaiden ravitsemustila MNA-mittarilla arvioituna
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata millainen ravitsemustila dementiayksikkö Kotiharjun asukkailla on. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää miten ikääntyneitä koskevat ravitsemussuositukset toteutuvat kyseisessä yksikössä. Ravitsemustilan arviointiin osallistuivat kaikki dementiayksikön asukkaat (N=22), joista 20 oli yksikön vakituista asukasta ja kaksi intervallijaksolla olevaa asukasta.
Opinnäytetyössä käytettiin määrällistä eli kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Opinnäytetyön aineisto kerättiin tammi-helmikuussa 2011 opinnäytetyötä varten kehitetyllä strukturoidulla esitietolomakkeella sekä Mini Nutritional Assesment (MNA) -testilomakkeella. MNA-testi on validoitu ravitsemustilan arviointiin tarkoitettu kysymyssarja, jota käytetään ikääntyneiden (yli 65-vuotiaiden) virhe- ja aliravitsemusriskin arvioinnissa. Aineisto analysoitiin SPSS 18.0 for Windows –ohjelmalla. Ristiintaulukoimalla aineistosta pyrittiin löytämään ravitsemustilaan vaikuttavia tekijöitä. Ristiintaulukoinnilla selvitettiin esitieto- ja MNA-lomakkeella saatujen vastauksien ja MNA-testissä saadun pistemäärän välisiä yhteyksiä.
Opinnäytetyön tulosten mukaan MNA-mittarilla arvioituna dementiayksikön yhdelläkään asukkaalla ei ollut hyvä ravitsemustila, virheravitsemusriskissä asukkaista oli 68,2 % ja aliravitsemustila oli 31,8 %:lla asukkaista. Aliravitsemustilaan ja virheravitsemusriskiin olivat erittäin merkitsevästi (p ≤ 0,001) yhteydessä asukkaan avuntarve ruokailussa, ravinnonsaannin vähentyminen viimeisen kolmen kuukauden aikana, sosemainen ruokavalio sekä ruokailuun ja ruoansulatukseen liittyvistä ongelmista ruoalla sotkeminen. Opinnäytetyön tulosten perusteella muistisairaan keskeisimpinä ravitsemukseen liittyvinä ongelmina voidaan pitää vähentynyttä ravinnonsaantia, painonlaskua sekä syömiseen liittyviä käytösoireita.
Opinnäyteyön kautta dementiayksikön henkilökunta sai tietoa asukkaiden ravitsemustilasta ja ikääntyneiden ravitsemukseen liittyvistä asioista. Näin henkilökunta voi kehittää ravitsemushoidon toteuttamista dementiayksikössä sekä saa keinoja ikääntyneiden ravitsemustilan häiriöiden ennaltaehkäisemiseen ja tunnistamiseen. Opinnäytetyön tuloksia voidaan myös hyödyntää yleisesti ikääntyneiden ravitsemushoidon kehittämisessä. Ikääntyneiden ravitsemushoitoa voidaan kehittää tehostamalla ravitsemustilanseurantaa ja toteuttamalla suunnitelmallista ravitsemushoitoa.
Asiasanat: ravitsemus, ravitsemussuositukset, ikääntyneet, muistisairaudet...
method was quantitative. The material of the thesis was collected in January and February 2011 by structured questionnaire and by the Mini Nutritional Assessment (MNA) form. The MNA-test is a validated questionnaire which has been developed for evaluating...

Perehdytyskansio Hyvinkään sairaalan leikkaus- ja anestesiayksikköön uusille työntekijöille ja opiskelijoille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2011)
. Perehdytyskansio on kokeneen työntekijän, perehdyttäjän, apuväline uuden työntekijän perehdytyksessä. Perehdytyksestä ja sen velvoitteista kerrotaan työturvallisuuslaissa (738/2002) 14 §. Opinnäytetyö koostuu perehdytyksen teoreettisesta taustasta sekä pe...
Laurea Polytechnic ABSTRACT Laurea Hyvinkää Health Care, Social Services and Sport Degree Programme in Nursing Jaana Murtonen Orientation folder for the new employees and students in the surgical and anesthesia unit of Hyvinkää hospital Year 2011 Pages 32 The purpose of the thesis was to produce an orientation instrument for new employees and students working at Hyvinkää hospital surgical and anesthesia unit. This was made by executing an orientation folder for the use of experienced nurses teaching new employees. The information about the orientation and its commitments is found in the Act of Safety at work (738/2002) 14§. The thesis consists of a written report and the orientation folder. An ingyiry was used as an instrument for planning the content. The guestionnaire consisted of five step Likert-scale and multiple choise questions. The material was analyzed by statistical method and by qualitative content analysis. The orientation folder was collected by using the inguiry and the opinions of the head nurse of surgical and anesthesia unit and other relevant sources. Key words orientation, orientation folder, surgical and anesthesia nursing, nurse...