Haku
Viitteet 1121-1130 / 2216
Kulttuuri- ja katsomuskasvatuksen kehittämistä vantaalaisessa varhaiskasvatusyksikössä
(2019)
Opinnäytetyö käsittelee vantaalaisessa päivähoitoyksikössä toteutunutta kulttuuri- ja katsomuskasvatuksen kehittämistä. Työssä kuvataan toimintakaudella 2018-2019 yksikössä toteutunutta kulttuuri- ja katsomuskasvatustoimintaa koko yksikön sekä yhden...
Coachina Taidot elämään -ohjelmassa : AMK-opiskelijoiden ohjausosaamisen kasvu ja kehittämisideat
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa Lasten ja nuorten säätiön Taidot elämään -ohjelmalle tietoa siitä, miten VALMA -luokissa coacheina toimivat ammattikorkeakouluopiskelijat kokevat -ohjelmaan osallistumisen tukevan heidän ohjausosaamisen kasvua ja kehittymistä. Taidot elämään -ohjelmaan osallistui lukuvuonna 2017-2018 yhteensä 41 ammattikorkeakouluopiskelijaa viidestä eri ammattikorkeakoulusta. Ohjelmaan osallistuneet opiskelijat olivat neljältä eri koulutusalalta.
Taidot elämään -ohjelman tarkoituksena on vahvistaa ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa (myöhemmin VALMA -luokissa) opiskelevien nuorten elämäntaitoja sekä työelämänvalmiuksia. Vastaavasti ohjelmaan osallistuvien ammattikorkeakouluopiskelijoiden tehtävänä on ohjata VALMA -luokkalaisille elämäntaito- ja työelämäntaitoaiheisia oppitunteja sekä toimia nuorten tukijoina, ohjaajina ja kannustajina. Ammattikorkeakouluopiskelijat saavat ohjelmaan osallistumisesta opintopisteiden lisäksi ohjauskokemusta, koulutusta sekä mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti.
Opinnäytetyö on sekä laadullisia että määrällisiä elementtejä sisältävä tutkielma. Teoreettinen viitekehys koostuu ohjauksen teorioista sekä tunnistettujen ohjausosaamisen osa-alueiden teoreettisesta tietoperustasta. Tutkielman aineisto kerättiin puolistrukturoidun ryhmähaastattelun sekä sähköisen kyselyn avulla. Saatu aineisto on analysoitu teemoittelua ja SPSS-ohjelmaa käyttäen.
Lasten ja nuorten säätiölle toimitettiin 14.05.2018 haastattelusta sekä sähköisestä kyselystä koottua tietoa Taidot elämään -ohjelman kehittämistyötä sekä seuraavaa hankehakemusta varten.
Haastattelusta sekä sähköisestä kyselystä saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että osallistuminen Taidot elämään -ohjelmaan osana ammattikorkeakouluopintoja on vahvistanut ohjelmaan osallistuneiden opiskelijoiden ohjausosaamista. Coacheina toimineet ammattikorkeakouluopiskelijat tunnistivat ohjausosaamisen vahvistuneen muun muassa menetelmäosaamisen, vuorovaikutusosaamisen, pedagogisen osaamisen sekä substanssi- ja kontekstiosaamisen osa-alueilla. Haastattelun ja sähköisen kyselyn avulla saatiin tuotua esiin myös kehittämisehdotuksia, jotka koskevat Taidot elämään -ohjelman toimintaa ja käytäntöjä. Kehittämisehdotukset liittyvät esimerkiksi coachien käyttämän reflektiolomakkeen käytettävyyden ja hyödynnettävyyden parantamiseen, coachauksen kohderyhmään liittyvän teoreettisen tiedon lisäämiseen ja Taidot elämään -ohjelman ja ammattikorkeakoulujen väliseen yhteistyöhön....
The goal of this thesis was to provide information to the Children and Youth Foundations Taidot elämään-program about how the students from universities of applied sciences acting as coaches in VALMA-classes feel their participation in the program...

Käykö joku kukkarollasi? : Ikääntyneisiin kohdistuva taloudellinen väkivalta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
ikääntyneisiin kohdistuva taloudellinen kaltoinkohtelu ja väkivalta. Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä ja tehtiin yhteistyössä Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:n kanssa. Kampanjapäivän suunnitteluun ja toteutukseen osallistuttiin...
The purpose of this thesis was to plan and implement part of a campaign organized by the commissioner, Suvanto – For A Safe Old Age. The campaign was organized on the World Elder Abuse Awareness Day to support awareness of financial abuse...

Vapaaehtoisena tukihenkilönä toimiminen eroperheen lapselle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
. Opinnäytetyö toteutettiin osana Pienperheyhdistyksen ja Helsingin kaupungin hanketta ”Vapaaehtoinen lapsen tukena - eroauttamista julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä”. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin...
The purpose of this thesis was to clarify experiences of voluntary support persons working with children of divorced parents. The aim of this thesis was to provide information on the work conducted by voluntary support persons as an assistance...

Toiminnallisia kokeiluja Kohtaamistaiteen keinoin : ryhmätoiminnan perusteita ja edellytyksiä maahanmuuttajaperheille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyö käsittelee kuvataiteen terapeuttista käyttöä maahanmuuttajien parissa sekä edellytyksiä tämän kaltaisen toiminnan, etenkin Kohtaamistaiteen ryhmätoiminnan, käynnistämiseksi. Yhteistyötaho oli Vantaan kaupungin Maahanmuuttajapalvelut...
The aim of this thesis was to research the usage of therapeutic arts among immigrants in Vantaa. In addition, the requirements needed for a successful therapeutic art group were studied. The artistic method used in this thesis was Encounter Art, which is a structured form of using visual arts as a therapeutic tool in a closed group. The functional methods were supported by related theory, for example, by Bandura’s social-cognitive development theory. This thesis is comprising of the theoretical background, the practi-cal methodology and interviews with the commissioning organization. Based on the findings, it was established that the immigrants would benefit from Encounter art activities. The benefits include the reduction of stress, the development of language skills, peer education and the enjoyment of self-made and completed work. As a conclusion the functional requirements that emerged as being important for a successful group were culturally sensitive communication, targeted group activities, cultural competent guidance and a concrete testimony of participation of the clients. The results of this Bachelor`s thesis can be applied to organizing group activities with immigrant clients. The results can be used to establish the requirements needed when starting a visual arts activity group which would enable a successful culturally sensitive group activity. The research benefits for the clients are achieved once the group gets established and committed....

Lapsen kriisin kohtaaminen ja tukeminen varhaiskasvatuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksen työntekijät kohtaavat ja tukevat lasta kriisissä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvattajien näkemyksiä kasvatusyhteistyön merkityksestä kriisitilanteissa sekä millaisena varhaiskasvattajat kokivat työyhteisön merkityksen kriisitilanteessa.
Opinnäytetyö kohdennettiin yhden kunnan työntekijöille. Kunta halusi pysyä opinnäytetyössä nimettömänä. Opinnäytetyöstä toteutettiin sähköinen tietopaketti kunnan työntekijöille, jossa on tietoa lapsen kriisistä sekä erilaisia toiminnallisia menetelmiä kriisin kohdanneen lapsen tukemiseen.
Tutkimus oli kvalitatiivinen ja opinnäytetyön aineisto kerättiin lomakehaastatteluna. Menetelmänä käytettiin kyselytutkimusta. Kysely toteutettiin paperisena lomakehaastatteluna kunnan varhaiskasvatuksen työntekijöille. Vastaajina oli sekä lastentarhanopettajia, lastenhoitajia sekä avustajia. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä on kriisin teoria. Tutkimustulokset osoittivat, että kyseisen kunnan työntekijöillä oli erittäin pitkä työkokemus alalta. Vastaajat olivat kokeneet työhistoriansa aikana laajasti erilaisia lasten kriisejä. Kriisitilanteessa vuorovaikutuksella ja läsnäololla koettiin olevan suurin merkitys lapsen kohtaamisessa ja tukemisessa. Vastaajat olivat yhtä mieltä siitä, että kriisitilanteesta huolimatta lapsen arjen ja rutiinien tuli jatkua normaalisti. Tämä loi lapselle turvallisuuden tunteen. Huolen puheeksi ottaminen koettiin tulosten pohjalta vaikeaksi lähes aina. Hienotunteisuuden ja avoimen yhteistyön koettiin helpottavan vaikeiden asioiden puheeksi ottamista. Menetelmällistä työskentelyä painotettiin, mutta toiminnallisia menetelmiä tärkeämpinä pidettiin turvallista ympäristöä, läheisyyttä ja turvallisia aikuisia. Lapsen ja päiväkotiryhmän havainnointia kriisitilanteessa pidettiin erittäin tärkeänä, koska näin lapsen käyttäytymiseen pystytään puuttumaan ajoissa. Vastaajien mielestä vanhempien ja päiväkodin välisen kasvatusyhteistyön merkitys korostui kriisitilanteissa. Tuloksista oli pääteltävissä, että toimiva ja avoin kasvatusyhteistyö lapsen kriisitilanteessa oli tärkeä osa kohtaamista ja tukemista.
Opinnäytetyön tuloksista voitiin päätellä, että työyhteisön tuki oli välttämätön voimavara työntekijöille vaikeassa kriisitilanteessa. Vastaajat toivoivat avointa keskustelua työyhteisön kanssa ja esimiehen tuki koettiin tärkeäksi....
The objective of this bachelor’s thesis was to examine how early childhood educators encounter and support a child in a crisis. A secondary objective was to examine the positions of early childhood educators on the significance of early childhood...

Lähisuhdeväkivallasta puheenollen : Vertaistuellisen ryhmätoiminnan käynnistäminen turvakodilla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa toimintamalli vertaistuellisten keskusteluryhmien ohjaamiseen turvakotiympäristössä. Tarve tälle nousi työntekijöiden ajatuksesta hyödyntää vertaistuen voimaa Vantaan Turvakodin asiakkaille tarjottavissa palveluissa. Tavoite oli käynnistää vertaistukea hyödyntävä keskusteluryhmä, jota turvakodin työntekijät voisivat jatkaa tekemäämme mallia hyödyntäen. Suunnittelimme ja ohjasimme keskusteluryhmiä, joiden pohjalta laadimme toimintamallin oppaan muotoon hyödyntäen aiheeseen liittyvää teoriaa. Teoreettinen viitekehys rakentui käsitteiden vertaistuki ja lähisuhdeväkivalta ympärille.
Ryhmiin kutsuttiin kaikki toteuttamishetkellä Vantaan turvakodissa asiakkaana olleet suomenkieliset aikuiset, joiden tilannetta vertaistukiryhmien ajateltiin palvelevan. Keskusteluryhmät onnistuivat hyvin, joskin niihin oli haasteellista saada riittävästi osallistujia. Tämän seurauksena aikataulu venyi hieman. Ryhmissä mukana olleet asiakkaat kokivat toiminnan hyödylliseksi. Laatimastamme oppaasta saatu palaute oli hyvää. Työntekijän mukaan se oli monipuolinen, mutta tiivis ja selkeä. Tähän olimme pyrkineetkin. Kehitysehdotuksena haluamme nostaa esiin erilaiset kieliryhmät huomioivan vertaistuellisen toiminnan järjestämisen....
The objective of this functional thesis was to create an operational model for guiding peer support based discussion groups in a shelter environment. The need for this rose from the employees’ idea to make good use of peer support in providing...

Työnohjaajien kokemuksia Icehearts-kasvatustyön tukemisessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena yhteistyössä Icehearts-organisaation kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Iceheartsin ostopalveluna hankittujen työnohjaajien kokemuksia työnohjaamisen merkityksestä sekä...
This qualitative Bachelor’s thesis was commissioned by the Icehearts organization to research workplace supervision. The aim was to investigate the experiences of the supervisors hired by Icehearts, and the supervision’s significance...

Nuorten kokema osallisuus nuorisokodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa nuorisokodissa asuvien nuorten kokemuksia osallisuudesta. Nuorilta haluttiin selvittää, miten nuoret kokevat voivansa vaikuttaa ja osallistua nuorisokodin päivittäisessä toiminnassa sekä omaohjaajatyöskentelyssä. Nuorisokodissa omaohjaajilla on päävastuu nuoren asioiden hoitamisesta, joten omaohjaajatyöskentely pitää sisällään nuoren sijoitukseen liittyvät asiat. Nuorilta haluttiin myös kysyä kehittämisehdotuksia, jotta osallisuus toteutuisi paremmin. Tutkimus toteutettiin yhteen Kalliola oy:n nuorisokodeista. Kyseisessä nuorisokodissa osallisuutta ja nuorten osallistamista pidetään tärkeänä ja nuorten osallisuus on pyritty huomioimaan rakenteissa sekä toimintakulttuurissa. Ennen aineiston keräämistä käytiin keskustelu nuorisokodin ohjaajien kanssa siitä, miten osallisuus nuorisokodissa näkyy ja kuinka se huomioidaan. Osallisuuden toteutuminen vaatii, että henkilö itse kokee olevansa osallinen. Jotta osallisuuden toteutumista nuorisokodissa voidaan arvioida, tarvitaan siihen nuorten kokemuksia. Tutkimuksen tavoitteena oli, että tutkimustuloksia voidaan käyttää nuorisokodin toimintatapojen arvioinnissa ja kehittämisessä.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen viitekehys muodostuu osallisuuden käsitteestä sekä osallisuuden tarkastelusta lastensuojelun näkökulmasta. Aineisto hankittiin teemahaastatteluin. Tutkimuksessa haastateltiin yksilöhaastatteluin kuutta sillä hetkellä nuorisokodissa asunuttu nuorta, jotka olivat iältään 13-17-vuotiaita. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tulosten mukaan nuoret kokivat pääosin olevansa hyvin osallisia nuorisokodin päivittäisessä toiminnassa, nuorisokodin yhteisössä sekä omaohjaajatyöskentelyssä. Tuloksia verrattiin ohjaajien näkemyksiin, ja näiden todettiin olevan linjassa toistensa kanssa. Suuria epäkohtia ei noussut esiin. Nuoret kokivat vaikuttamismahdollisuutensa hyvinä niin omissa asioissaan, kuin yhteisön asioissa. Tärkeimmäksi vaikuttamiskanavaksi nuoret kokivat yhteisökokouksen, joka nuorisokodissa on kerran viikossa. Omaan sijoitukseen liittyen nuorilla oli vaihtelevampia kokemuksia. Nuoret kokivat voivansa vaikuttaa omaohjaajahetkiin, mutta sijoitusprosessiin kuuluviin neuvotteluihin vaikuttaminen jakoi kokemuksia. Nuoret kokivat saavansa riittävästi tietoa omaan sijoitukseen ja asioihinsa liittyen. Nuorten esiin tuomat kehittämiskohteet olivat enimmäkseen rakenteisiin liittyviä asioita. Kokemuksista nousi esiin yhteisen tekemisen merkitys nuorten ja ohjaajien kanssa sekä nuorten kuuntelemisen ja keskustelun tärkeys. Aikuinen on avainasemassa mahdollistamassa osallisuutta. Rakenteiden ohella osallisuuden tunteeseen vaikuttaa suuresti ohjaajien vuorovaikutustaidot ja osallistava asenne....
The purpose of this Bachelor’s thesis was to survey the participation experiences of young people living in the commissioning youth home. The aim was to find out how young people felt they could affect and participate in daily activities and working...

”Malmin a-killassa voi olla vapaasti oma itsensä” : Kävijöiden kokemuksia Malmin yhteisötilan toiminnasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa, mitä mieltä Helsingin A-killan kävijät ovat toiminnasta ja minkälaisia muutoksia he haluaisivat toiminnalle. Halusimme myös selvittää, onko kävijöillä mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Tavoitteena oli saada selville kävijöiden kokemuksia paikan toiminnasta. Saatua tietoa voidaan käyttää hyödyksi toiminnan arvioinnissa, suunnittelussa sekä kehittämisessä.
Helsingin A-kilta, toiselta nimeltään Malmin yhteisötila on Malmilla sijaitseva matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa järjestetään matalan kynnyksen toimintaa. Yhteisötila on suunnattu kaikille niille ihmisille, jotka kaipaavat tekemistä tai seuraa päihteettömään päivään. Malmin yhteisötilassa järjestetään vapaan oleskelun ohella retkiä sekä tapahtumia. Muun toiminnan lisäksi järjestetään myös erilaisia vertaisryhmiä, kuten AA-ryhmä sekä naisten hyvinvointi- ja keskusteluryhmä.
Opinnäytetyö toteutettiin määrällisenä tutkimuksena ja tiedonkeruumenetelmänä toimi kyselylomake. Tutkimusaineisto koostuu 33 vastauksesta, joissa toimivat tiedonantajina Malmin yhteisötilan kävijät. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys koostuu päihderiippuvuudesta, matalankynnyksen palveluista, vertaistoiminnasta, sosiaalisesta osallisuudesta sekä arvioinnista. Aineisto analysoitiin käyttämällä tilastollisen päättelyn menetelmiä.
Saatujen vastausten perusteella Malmin yhteisötilassa käydään päivittäin tai lähes päivittäin. Tulosten mukaan monelle kävijälle Malmin yhteisötila on tärkeä paikka tavata muita vertaisia ja moni oli myös tutustunut uusiin ihmisiin, jonka johdosta sosiaaliset verkostot ovat kasvaneet. Ilmapiiri Malmin yhteisötilassa koettiin hyvänä sekä turvallisena. Suurin osa vastaajista on osallistunut Malmin yhteisötilassa järjestetyille yhteisille retkille tai niiden suunnitteluun, joten kävijät pystyvät itse vaikuttamaan toimintaan. Malmin yhteisötila koettiin tärkeäksi sekä merkitykselliseksi paikaksi....
The purpose of this thesis was to establish the significance of “Helsinki A-kilta” for visitors and to clarify if they could affect the operations. The objective was to find out the visitor’s experiences of "A-kilta". The gathered information can...