Haku
Viitteet 1281-1290 / 2216
Läheisensä menettäneen lapsen kohtaaminen päivähoidossa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli toteuttaa läheisensä menettäneen lapsen kohtaamista tukeva opas, joka on suunnattu varhaiskasvatuksen työntekijöille. Läheisen kuolema on lapselle traumaattinen kriisi, jonka käsittelemisessä lapsi tarvitsee aikuisen tukea sekä turvallista läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Aikuisen velvollisuus on huolehtia, että lapsi saa apua menetyksestä selviytymisessä. Lapsen selviytymistä edistää kodin ja päivähoidon välinen avoin yhteistyö, sekä yhteinen tavoite tukea lapsen toipumisprosessia menetyksen jälkeen lapsen kokemusta väheksymättä ja aliarvioimatta. Oppaalla halutaan kannustaa avoimeen keskusteluun ja puheeksi ottamiseen menetyksen kokeneen perheen kanssa.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa keskitytään perusteellisemmin ja laajemmin oppaan sisällön teemoihin ja aiheisiin. Keskeisimpiä teemoja ovat surevan lapsen oireilun tunnistaminen, selviytymisen tukeminen, kuolemaan ja läheisen menettämiseen liittyvät erityispiirteet sekä muutamat erilaiset menetelmät varhaiskasvattajan työn tueksi menetyksen kokeneen lapsen kanssa työskennellessä.
Opinnäytetyöprosessin alussa teetettiin kirjallinen kysely, jolla kartoitettiin päiväkodin henkilökunnan ehdotuksia ja toiveita liittyen oppaan sisältöön. Kartoittamisen avulla pyrittiin huomioimaan päiväkodin tarpeet ja luomaan yhteistyökumppania mahdollisimman monipuolisesti palveleva, käytännönläheinen opas. Opinnäytetyöprosessin loppuvaiheessa henkilökunnalta kerättiin palaute ja kommentit oppaasta, ja tällöin heillä oli vielä mahdollisuus ilmaista muutosehdotuksia....
The aim of this functional thesis was to produce a guide book for those who work in the field of early childhood education and are encountering a child that has lost someone close to him or her. The death of a familiar person in a child’s life is a...
The aim of this functional thesis was to produce a guide book for those who work in the field of early childhood education and are encountering a child that has lost someone close to him or her. The death of a familiar person in a child’s life is a...
Sosiaalisen vanhemman kokemuksia vanhemmuudesta sateenkaariperheessä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyössä tutkitaan sateenkaariperheen sosiaalisen vanhemman kokemuksia vanhemmuudesta kyselyaineiston avulla. Työssä pyritään saamaan selville sosiaalisen vanhemman kokemuksia vanhemmuuden alkuajoista, vanhemmuuden tuesta ja perheiden palveluista, sekä muista erityiskokemuksista. Aineistoon kuuluu 57 vastausta. Analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen teemoittelu.
Keskeisenä käsitteenä opinnäytetyössä on sosiaalinen vanhemmuus, joka määrittyy vanhemman sitoutumisesta lapsen arkeen. Perheissä tehdään työtä sopivien mallien rakentamiseksi. Niiden koetaan rakentuvan vanhempana toimiessa, mutta myös julkisesti saadun tunnustuksen kautta. Perhekokemuksista opinnäytetyölle oleellisia ovat siirtymä vanhemmuuteen sekä kiintyminen lapseen. Siirtymään vaikuttavat sateenkaariperheissä pitkällinen suunnitelmallisuus sekä sopivien vanhemmuuden mallien etsiminen. Suunnitelmallisuuden vuoksi kiintymys lapseen syventyy esimerkiksi hedelmöityshoitojen kautta lapsen saaneiden kohdalla. Palveluissa perheet kaipaavat koko perheen tunnistamista ja avointa keskustelua. Sateenkaariperheiden perhekokemuksiin vaikuttavat oleellisesti yhteiskunnalliset puitteet. Vanhemmat joutuvat tekemään töitä saadakseen vanhemmuudelleen juridisen turvan. Moniapilaperheet ovat erityisen hankalassa asemassa.
Vanhempien kokemukset ovat moninaisia ja voisivat olla samaistuttavia kenen tahansa vanhemmuuteen. Sosiaaliset vanhemmat kuitenkin pohtivat muita enemmän sitä, miten oma vanhemmuus rakentuu. Juridinen turvattomuus on aiheuttanut epävarmuutta vanhemmille. Kokemukset palveluista ovat vanhemmilla pääosin positiivisia, mutta kehitettävää on yhä moninaisten perheiden sekä perheiden tarpeiden tunnistamisessa....
The bachelor’s thesis studies the experiences of parenthood by the non-biological parent in LGBT families with an inquiry material. The aim of the bachelor’s thesis is to get to know about the experiences of early parenthood, support to parenthood...
The bachelor’s thesis studies the experiences of parenthood by the non-biological parent in LGBT families with an inquiry material. The aim of the bachelor’s thesis is to get to know about the experiences of early parenthood, support to parenthood...
Kuvat monikielisen lapsen kielen oppimisen tukena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Monikielisten lasten määrä suomalaisessa varhaiskasvatuksessa lisääntyy koko ajan. On siis olennaista, että siinä tuetaan lapsen integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan tukemalla kielen oppimista. Yksi menetelmä kielen oppimisen tukemiseen on kuvien käyttäminen. Opinnäytetyömme tavoitteena oli selvittää, miten Järvenpään kaupungin varhaiskasvatukseen saatavilla olevaa kuvamateriaalia hyödynnetään 4-5 -vuotiaiden monikielisten lasten kielen oppimisen tukemisessa.
Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys koostui monikielisyydestä, uuden kielen oppimisesta ja kuvien käytöstä kielen oppimisen tukena. Näitä teemoja tarkastelimme varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytimme kyselylomaketta, jonka suuntasimme neljän järvenpääläisen päiväkotiryhmän kasvattajille. Kyselylomakkeella selvitimme eri kuvamateriaalien käyttöön liittyviä tottumuksia sekä kasvattajien kokemia vahvuuksia, haasteita ja hyviä käytäntöjä kuvien käyttöön liittyen.
Tuloksissa esittelimme kyselytutkimuksen avulla kerätyt kasvattajien kokemukset kuvamateriaalien käytöstä. Painopisteemme tuloksissa oli hyvissä käytännöissä, jotka on tarkoitus saada kasvattajien yhteiseen tietoisuuteen. Opinnäytetyötämme hyödynnetään Järvenpään varhaiskasvatuksen toiminnan tukena....
The number of multilingual children in Finnish early childhood education and care is growing continuously. Using pictures is one of many methods for supporting children to learn a language. The aim of our thesis was to find out how the early...
The number of multilingual children in Finnish early childhood education and care is growing continuously. Using pictures is one of many methods for supporting children to learn a language. The aim of our thesis was to find out how the early...
Muistipeli kuvaohjeineen osallisuuden ja kielen kehityksen tukemiseksi varhaiskasvatuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyömme toteutettiin toiminnallisen opinnäytetyön muodossa. Työn tarkoituksena oli luoda muistipeliin pelikortit sekä kuvaohjeet selkokieltä ja selkokuvia hyödyntäen. Tavoitteenamme oli luoda etenkin suomea toisena kielenä puhuville sekä tukea tarvitseville lapsille mahdollisen selkeät ja teoriaan pohjautuvat kuvakortit. Halusimme luoda hyödyllisen työkalun varhaiskasvatuksen työkentälle sekä välineen, joka mahdollistaa lapselle uusia kanavia oppimisen tukemiseksi.
Teoreettinen viitekehys muodostuu graafisista kommunikointimenetelmistä, selkosuomesta, selkokuvista sekä osallisuuden, kehityksen sekä oppimisen tukemisesta. Opinnäytetyön tiedonkeruu ja arviointi tehtiin laadullisia tiedonkeruu- ja arviointimenetelmiä käyttäen. Muistipelin tuotteistaminen tehtiin yhteistyössä Espoon kaupungin päiväkodin kanssa, jossa muistipelin toimivuutta havainnoitiin päiväkodin kokoaman testiryhmän kanssa. Testiryhmään kuului neljä lasta, jotka olivat sekä suomea äidinkielenä että suomea toisena kielenä puhuvia lapsia.
Muistipeliin sisältyy kolme eri teemaa, jotka ovat ruuat, vaatteet ja tunteet. Jokainen teema sisältää yhteensä 15 pelikorttiparia. Muistipelin mukana tulee myös A4-kokoiset kuvaohjeet, jossa jokainen pelin vaihe näkyy askel askeleelta samalla sivulla sekä pienemmät yksittäiset, selattavat ohjekortit. Havainnoinnin perusteella voidaan todeta, että kuvaohjeet sekä pelikortit ovat toimivia ja selkeitä. Kehitysehdotuksiin lukeutuu muun muassa pelin jatkotyöstäminen ja laajempi käyttöönotto. Opinnäytetyön arviointi pohjautui saatuun palautteeseen, SWOT-nelikenttäanalyysiin sekä itsereflektioon....
The purpose of this functional Bachelor's thesis was to create a memory game with picture instructions by using plain Finnish language. The aim was to provide simple and easily understandable game cards especially for children with learning...
The purpose of this functional Bachelor's thesis was to create a memory game with picture instructions by using plain Finnish language. The aim was to provide simple and easily understandable game cards especially for children with learning...
Hyvä mieli : Lasten mielenhyvinvoinnin taitojen tukeminen luovia menetelmiä käyttäen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyö oli toiminnallinen kehittämistyö, joka toteutettiin 3-4-vuotiaiden ryhmässä järvenpääläisessä kunnallisessa päiväkodissa. Kehitin päiväkotiryhmän lapsille toimintaa, joka tukee lasten mielenhyvinvoinnintaitoja. Opinnäytetyön tavoite oli...
My thesis is a functional development project that was held in a 3 to 4 year olds daycare group in a public daycare centre in Järvenpää. The thesis's main intention was to develop activities, that improves children’s mental wellbeing skills...
My thesis is a functional development project that was held in a 3 to 4 year olds daycare group in a public daycare centre in Järvenpää. The thesis's main intention was to develop activities, that improves children’s mental wellbeing skills...
Hyvinvointia tanssiryhmätoiminnalla : Ryhmän kehityksen tukeminen ohjaajuuden keinoin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
ohjaajuuden keinoin.
Kyseessä on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka arvioitava toiminta on koostunut yhteensä neljästä purkukerrasta vuoden aikavälillä. Viimeisin purkukerta järjestettin marraskuussa 2016 ja se on opinnäytetyön analyysin keskiössä...
This Bachelor´s thesis was done for a performing dance group by its leader. This thesis does not have any co-operative organisations. The target of the dance group is to support the wellbeing of the members with dance and group activities. The main...
This Bachelor´s thesis was done for a performing dance group by its leader. This thesis does not have any co-operative organisations. The target of the dance group is to support the wellbeing of the members with dance and group activities. The main...
Kalle-karhun ystäväseikkailu -työpajan luominen Yhteiset Lapsemme ry:lle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda uudenlainen työpaja osaksi Yhteiset Lapsemme ry:n jo olemassaolevaa Ole rohkea ja reilu -työpajakokonaisuutta. Työpaja on suunnattu 2-4 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Työpajan tavoitteena on tarjota vanhemmille keinoja käsitellä moninaisuuden ja ystävyyden teemoja yhdessä lapsen kanssa. Vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta tuetaan leikin avulla ja satua käytetään avuksi moninaisuuden ja ystävyyden teemojen käsittelyssä. Työpajan jälkeen aiheen käsittelyä voidaan jatkaa kotiin jaettavan satuvihkon avulla.
Toiminnallisen opinnäytetyön tukena toimii tietoperusta jossa käsitellään leikkiä, satua ja näiden positiivisia vaikutuksia. Työpajaa kehitettiin, testattiin ja arvioitiin monipuolisesti. Palautetta kerättiin avoimen päiväkodin asiakkailta, yhteistyökumppaneilta ja Yhteiset Lapsemme järjestön vapaaehtoisilta. Avoimella päiväkodilla toteutettujen testikertojen, vapaaehtoisilta kerättyjen palautteiden sekä järjestön kanssa käytyjen keskustelujen perusteella voidaan sanoa, että luotu Kalle-karhun ystäväseikkailu -työpaja on toimiva, laadukas ja kohderyhmälle soveltuva kokonaisuus, joka otetaan käyttöön sellaisenaan viimeistään syyskuussa 2017....
The purpose of this Bachelor’s thesis was to create a new workshop for All Our Children organization. It will be a part of the already existing workshop collection called “Ole rohkea ja reilu” (Be Brave and Fair). The workshop is targeted...
The purpose of this Bachelor’s thesis was to create a new workshop for All Our Children organization. It will be a part of the already existing workshop collection called “Ole rohkea ja reilu” (Be Brave and Fair). The workshop is targeted...
Arjen apuna päiväkodissa : Opas lastensuojelusta ja perheiden palveluista Helsingissä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli luoda tiivis ja käytännöllinen opas varhaiskasvatuksen henkilökunnalle lastensuojelusta ja perheiden palveluista Helsingissä. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Helsingin Kalliossa sijaitsevan päiväkoti Franzenian...
The aim of this thesis was to create a compact and practical guide about child welfare and services for families in Helsinki for the employees working in early childhood education. The thesis was done in co-operation with the kindergarten Franzenia...
The aim of this thesis was to create a compact and practical guide about child welfare and services for families in Helsinki for the employees working in early childhood education. The thesis was done in co-operation with the kindergarten Franzenia...
"Lämpimät sydämet ja kuulevat korvat" : Asiakasperheiden kokemuksia Perhekoutsien kanssa työskentelystä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyö käsittelee Vantaan Perhekoutsien asiakkaiden kokemuksia palvelusta. Perhekoutsit ovat Vantaan kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen tiimi. Perhekoutsien tavoitteena on lisätä lapsiperheiden hyvinvointia ja vähentää lastensuojelun...
This Bachelor’s deals with how customers of Perhekoutsit (in English “Family Coaches”) have experienced the service they get from them. The purpose of this thesis was to produce information which Perhekoutsit can possibly use as a help when...
This Bachelor’s deals with how customers of Perhekoutsit (in English “Family Coaches”) have experienced the service they get from them. The purpose of this thesis was to produce information which Perhekoutsit can possibly use as a help when...
”Ihan selkeesti tää ryhmä on antanu työkaluja, mistäpä muualta niitä olis saanu” Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän vaikuttavuus Nurmijärvellä vanhemman näkökulmasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäyteyön tarkoituksena oli selvittää Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän vaikutusta ja vaikuttavuutta ryhmän käyneiden vanhempien vanhemmuuteen Nurmijärven kunnassa. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmä on vertaisryhmä käytöshäiriöisten ja tottelemattomien lasten vanhemmille. Vanhemmuusryhmän sisältö perustuu amerikkalaisen Carolyn Webster-Strattonin tutkimustyön kautta luotuun Ihmeelliset vuodet -menetelmään. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmiä on järjestetty Nurmijärvellä vuodesta 2013 alkaen. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten ryhmän käyminen vaikuttaa sen käyneiden vanhempien vanhemmuuteen, mikä ryhmässä on vaikuttavaa ja onko vanhemmilla ollut tarvetta käyttää kunnan perhepalveluiden tukipalveluita ryhmän käymisen jälkeen.
Opinnäytetyön teoreettisessa viitekehyksessä kerron Nurmijärven kunnan sosiaalipalveluista, Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmästä ja ryhmän taustalla olevasta menetelmästä. Näiden lisäksi käsittelen myös vanhemmuutta ja sen monia haasteita niin arjen kuin yhteiskunnankin tasolla. Opinnäytetyön tutkimuksellinen osuus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksessa on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimuksen tulokset on analysoitu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Haastatteluihin osallistui satunnaisesti valitut kuusi vanhempaa, jotka olivat osallistuneet Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän toimintaan vuonna 2015. Tutkimuksen tekemistä varten hain ja sain tutkimusluvan Nurmijärven kunnan sosiaali- ja perhepalveluista.
Teemahaastatteluissa käytin apuna janaa, jonka avulla vanhemmat saivat numeraalisesti kuvata vanhemmuuden muutoksia tilanteesta ennen ryhmää tilanteeseen, jossa ovat tänä päivänä. Janan esiin tuomat tulokset kertovat ryhmän vaikuttavuudesta. Janan arvot kertovat, että Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmällä on pitkäkestoinen vaikuttavuus ryhmän käyneiden vanhempien vanhemmuuteen. Ryhmän kokonaisuus, materiaalit ja menetelmät, vertaistuki ja ohjaajien tuki nousivat merkittäviksi tekijöiksi vaikuttavuuteen. Vanhemmat kokivat, että ryhmällä on positiivisia ja pitkäkestoisia vaikutuksia heidän omaan vanhemmuuteensa. Haastatellut vanhemmat eivät olleet tarvinneet perhepalveluiden tukea ryhmän käymisen jälkeen. Haastatteluiden pohjalta nousi esille se, että ohjaajien tuki ryhmän aikana on vahvaa, mutta se loppuu ryhmän päättyessä. Kehittämisideana nousi esiin se, että ryhmän jälkeistä yhteydenpitoa vanhempiin voisi tehostaa ja jatkaa pidempään, kuin kolme kuukautta ryhmän päättymisen jälkeen.
Tässä opinnäytetyössä tehdyssä tutkimuksessa tulokset ovat hyvin samansuuntaiset kuin muualla maailmalla tehdyistä tutkimuksista saadut tulokset. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmätoimintaa ei ole aiemmin Suomessa juurikaan tutkittu, joten on vaikeaa yleistää tuloksia. Toivon tämän tutkimuksen tulosten valossa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmätoiminnan jatkuvuutta Nurmijärven kunnassa....
The purpose of this thesis was to find out the ”Incredible years -parenting groups” effect and effectiveness for those who have been involved at a group in Nurmijärvi. “Incredible years -parenting group” is a peer group for parents who have to deal...
The purpose of this thesis was to find out the ”Incredible years -parenting groups” effect and effectiveness for those who have been involved at a group in Nurmijärvi. “Incredible years -parenting group” is a peer group for parents who have to deal...









