Haku
Viitteet 1341-1350 / 2228
Kuvataiteeseen ja satuihin perustuvia stressinhallintamenetelmiä varhaiskasvatukseen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa kuvataiteeseen ja satuihin perustuvia stressinhallintamenetelmiä päiväkodin arkeen. Opinnäytetyön toiminnallinen osuus sisälsi kahdeksan rauhoittumishetkeä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa yksityisessä päiväkodissa. Tavoitteena oli, että opinnäytetyössä käytettyjä menetelmiä voisi myös jatkossa hyödyntää kyseisen yksityisen päiväkotiketjun yksiköiden toiminnassa. Tämän vuoksi opinnäytetyö jätettiin kaikkiin ketjun päiväkoteihin luettavaksi ja käytettäväksi. Rauhoittumishetkien tavoitteena oli vähentää päiväkodissa olevien lasten stressikokemuksia sekä tarjota mahdollisuuksia rauhoittua päiväkotipäivän aikana. Tavoitteena oli myös selvittää, voisiko tällaisilla rauhoittumishetkillä olla vaikutusta lasten käytökseen sekä nukkumaanmenoon kotona.
Opinnäytetyön teoreettisena taustana on stressinhallinta, stressinsäätelyjärjestelmä, lasten stressi sekä stressin säätelyn opettelu. Opinnäytetyö on saanut innoituksensa Pieni Oppiva Mieli –hankkeesta, jonka tarkoituksena on opettaa lapsille itsesäätelytaitoja sekä aivojen ja stressinsäätelyjärjestelmän toimintaa. Lasten stressinsäätelyjärjestelmä ei ole vielä kehittynyt samaan tapaan kuin aikuisilla, joten he tarvitsevat turvallisen aikuisen tukea säädelläkseen impulssejaan ja stressireaktioitaan.
Käytetyt menetelmät on rajattu kuvataiteeseen ja satuihin pohjautuviin menetelmiin. Kuvataiteeseen perustuvat menetelmät olivat maalaaminen, värittäminen ja rauhoittumispurkin askartelu. Satuihin perustuvat menetelmät olivat satuhetket, sadutus ja satuhieronta. Jokainen menetelmä sopi stressinhallintaan lapsiryhmän kanssa. Jotkin menetelmät olivat lapsille mieluisampia, kuin toiset. Eniten lapset pitivät rauhoittumispurkeista, satuhieronnasta ja sadutuksesta. Tämän ryhmän lapset eivät erityisesti pitäneet värityksestä. Kaikkia menetelmiä kannattaa kuitenkin kokeilla erilaisten lapsiryhmien kanssa, jotta voidaan huomata, mitkä menetelmät ovat minkäkin ryhmän mieleen. Ideaa voidaan varmasti kehitellä lisää ja kokeilla vastaavanlaisia rauhoittumishetkiä muidenkin luovien menetelmien, kuten liikunnan tai vaikkapa nukketeatterin kautta. Rauhoittumishetkillä tuntui olevan jonkin verran rauhoittavaa vaikutusta lasten käytökseen päiväkodissa esimerkiksi leikeissä ja siirtymätilanteissa. Lapset olivat myös hieman rauhallisempia päivälevolla. Huoltajat sen sijaan eivät huomanneet suuria muutoksia lasten käytöksessä....
The purpose of this bachelor’s thesis was to produce visual arts and tales based stress relief methods for early childhood education. The bachelor’s thesis included eight stress relief and relaxation moments in a private kindergarten that is located...
The purpose of this bachelor’s thesis was to produce visual arts and tales based stress relief methods for early childhood education. The bachelor’s thesis included eight stress relief and relaxation moments in a private kindergarten that is located...
”Änkripööds oli kiivaaa!!!” : Vantaalaisen päiväkodin lasten ja vanhempien osallisuutta vahvistava tapahtuma Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tavoitteena oli järjestää vantaalaisessa päiväkodissa lapsien ja vanhempien osallisuutta vahvistava toiminnallinen tapahtuma sekä arvioida tapahtuman onnistumista sekä osallisuuden toteutumisesta lapsille ja vanhemmille suunnatussa kyselytutkimuksessa. Tapahtuma oli osa Vantaan kaupungin Sivistystoimen Varhaiskasvatuspalveluiden Suomi 100 -juhlavuoden teemaohjelmaa. Opinnäytetyön yhteistyökumppaneina toimivat Vantaan kaupungin Sivistystoimen Varhaiskasvatuspalvelut, päiväkoti ja sen henkilökunta. Tapahtuman kohderyhmänä toimivat päiväkodin lapset ja heidän vanhempansa sekä perheenjäseneensä.
Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään osallisuutta varhaiskasvatuksessa, osallisuuden malleja ja tapahtuman järjestämistä. Harry Shierin (2001) Osallisuuden polku -malli toimi pohjana lasten osallisuuden vahvistamiseen päiväkodissa. Opinnäytetyön toiminnallinen osuus koostui tapahtuman suunnittelusta ja järjestämisestä lasten kanssa. Tapahtuman onnistumista ja osallisuuden toteutumista arvioitiin tapahtumassa teetetyn lasten ja vanhempien palautekyselyn vastausten perusteella sekä henkilökunnan palautteiden kautta. Kyselylomake toteutettiin asteikkokysymyksen ja avointen kysymysten yhdistelyllä. Lapsille annettiin mahdollisuus vastata myös piirtämällä. Palautteiden perusteella tapahtuma oli onnistunut ja siellä viihdyttiin. Lapsien mielestä parasta tapahtumassa oli erilaiset ohjelmat. Vanhemmat ja perheenjäsenet pitivät tapahtumaa yleisesti onnistuneena. Vanhemmilta saatiin myös kehittämisehdotuksia tuleviin tapahtumiin. Yhteistyökumppaneille tehtiin tapahtumaa esittelevä posteri....
This Bachelor’s thesis is about organizing an event for children and their families at a Day Care Center in Vantaa and reporting how did the event turn out and how was the participation of children and parents fulfilled. Children, parents...
This Bachelor’s thesis is about organizing an event for children and their families at a Day Care Center in Vantaa and reporting how did the event turn out and how was the participation of children and parents fulfilled. Children, parents...
Ryhmämuotoinen sosiaalinen kuntoutus nuorten kokemana
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
, osallisuus sekä sosiaalinen toimintakyky. Opinnäytetyö on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena käyttäen teemahaastattelun sekä havainnoinnin menetelmiä. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Tutkimukseen osallistuneiden nuorten anonyymius...
The objective of this thesis was to examine the experiences of young adults in social rehabilitation in a group setting. This study was conducted at Riihimäki in a social rehabilitation group aimed at young adults called "Nuka". The purpose...
The objective of this thesis was to examine the experiences of young adults in social rehabilitation in a group setting. This study was conducted at Riihimäki in a social rehabilitation group aimed at young adults called "Nuka". The purpose...
Kun taide kohtasi median varhaiskasvatuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Toiminnallisen opinnäytetyön aiheena on mediakasvatuksen toteuttaminen varhaiskasvatuksessa Kohtaamistaiteen keinoin. Tutkimuskysymys oli, miten Kohtaamistaide ja mediakasvatus voidaan yhdistää. Syntyi uudenlainen menetelmä, joka vastasi tarpeeseen mediakasvatuksen toteuttamisesta ja uusien käytänteiden kehittämisestä 4-6-vuotiaiden lasten parissa päiväkoti VekaraLahdessa, joka sijaistee Espoossa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli nostaa esille median tarjoamia mahdollisuuksia uusimman varhaiskasvatussuunnitelman ja Kohtaamistaiteen periaatteiden puitteissa. Tavoitteena oli tukea lasten valmiuksia mediataitojen oppimiseen, vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä vahvistaa lasten positiivista minäkuvaa ja osallisuutta toiminnallisia, osallistavia ja luovia menetelmiä käyttäen. Taustatavoitteena oli myös kehittää Kohtaamistaidetta menetelmänä.
Opinnäytetyön toiminnallinen osuus koostui yhdeksän kertaa kokoontuneesta mediakasvatuksellisesta Kohtaamistaiteenryhmästä, jossa oli kuusi lasta. Ryhmän teema oli Liisa Ihmemaassa. Lopputuotoksena syntyi blogi, jossa on esillä lasten ryhmässä tuottama materiaali sekä kerrottu toimintatuokioiden sisältö. Blogia voi selailla kuka tahansa - ideat ovat vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.
Opinnäytetyön tietoperusta pohjautuu leikki-ikäisten lasten kehityksekseen suhteessa mediaan. Kohtaamistaiteen filosofia ja menetelmät ovat myös osa tietoperustaa. Arviointimenetelminä olivat osallistuva ja tarkkaileva havainnointi, palautekeskustelut, äänitteet, oppimispäiväkirja sekä tunnetyöskentely värityskuvien parissa. Toiminta tuotti positiivisia kokemuksia ryhmässä olleille lapsille ja menetelmän avulla onnistuttiin tukemaan lasten media-, tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä....
The subject of Bachelor’s thesis is media education in early childhood education with Encounter Art. The research question was how to integrate Encounter Art and media education. A new method of action was created that answered question to a need...
The subject of Bachelor’s thesis is media education in early childhood education with Encounter Art. The research question was how to integrate Encounter Art and media education. A new method of action was created that answered question to a need...
Kuvasta musiikiksi : Ikäihmisten hyvinvoinnin tukeminen luovien menetelmien avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli luoda uudenlainen toimintakokonaisuus ikäihmisten mielenterveyden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Työni toteutin yhteistyössä Vantaalaisen Vanhusten kotiapusäätiön Mielenterveysyhteisö Havurastin kanssa. Työssäni keskeisiä menetelmiä olivat kuvallinen ilmaisu ja musiikki sekä sosiokulttuurinen innostaminen.
On todettu, että mielenterveyden ylläpitämisellä on vaikutusta ikäihmisten kokonaisvaltaiseen toimintakykyyn. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen mielenterveyttä, yhteisöllisyyttä ja sosiokulttuurista innostamista sekä luovien menetelmien käyttöä ja niiden hyvinvointivaikutuksia.
Työni on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka toiminnallinen osuus ”Kuvasta musiikiksi” -ryhmä toteutettiin Mielenterveysyhteisö Havurastissa loka-marraskuussa 2016. Ryhmässä tehtiin yhteisöllinen kuva, josta luotiin musiikillinen teos. Tämä teos esitettiin viimeisellä ryhmäkerralla Havurastin henkilökunnalle ja asiakkaille. Keskeistä toiminnassa oli ryhmäläisten omat toiveet ja ohjaajan tehtävänä oli tukea ryhmän aloitteellisuutta ja toimijuutta.
Toiminnan tuloksia tarkastelin kahdesta näkökulmasta, konkreettisen tuotoksen sekä toiminnan tavoitteiden osalta. Konkreettisena tuotoksena ryhmä loi yhteisöllisen kuvan ja musiikillisen teoksen. Ryhmän toimintarunko osoittautui toimivaksi ja se on hyödynnettävissä niin ikäihmisten parissa kuin muissa sosiaalialan toimintaympäristöissä. Toiminta vaatii kehittämistä erityisesti toiminnan keston sekä asiakkaiden sitouttamisen osalta. Saadun palautteen ja havaintojeni perusteella voitiin todeta, että luovan toiminnan sekä sosiokulttuurisen innostamisen periaatteiden avulla voitiin tukea sekä mielenterveyttä, että yhteisöllisyyttä ja osallisuutta....
The purpose of this thesis was to create a new type model of action to support elderly people's mental health, inclusion and communality. This thesis was carried out in cooperation with Vanhusten kotiapusäätiö, Mielenterveysyhteisö Havurasti...
The purpose of this thesis was to create a new type model of action to support elderly people's mental health, inclusion and communality. This thesis was carried out in cooperation with Vanhusten kotiapusäätiö, Mielenterveysyhteisö Havurasti...
Sisarusten väliset leikit ja päivähoidon tuki sisarussuhteissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyö tarkastelee sisarusten leikkiä kotona ja päivähoidossa sekä päivähoidon tukea sisarussuhteissa. Työn tavoitteena on kartoittaa sisarusten kotona leikittyjä leikkejä, sisarussuhteiden vuorovaikutusta sekä tarkastella päivähoidon...
Thesis Bachelor’s siblings playing at home as well as daycare and daycare supporting siblings. The purpose of the work was to find out more about the play between sibling at home, siblings relationships as well as to consider the possibility...
Thesis Bachelor’s siblings playing at home as well as daycare and daycare supporting siblings. The purpose of the work was to find out more about the play between sibling at home, siblings relationships as well as to consider the possibility...
Varhainen vuorovaikutus lastensuojelussa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on keskeinen osa perhetukikeskusten perheiden kanssa tehtävää työtä. Opinnäytetyössä tarkastellaan Tuomarilan perhetukikeskuksen työntekijöiden ja kahden äidin näkökulmia varhaiseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskysymykset olivat, mitkä ovat varhaista vuorovaikutusta tukevia tekijöitä perhekuntoutuksessa ja minkälaisia merkityksiä lastensuojelun työntekijät sekä äidit liittävät varhaiseen vuorovaikutukseen.
Tutkimusaineiston muodostavat kahdelta työntekijäryhmältä ja kahdelta perhetukikeskuksen asiakkaana olevalta äidiltä ryhmähaastatteluna kerätyt aineistot. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvää kirjallisuutta, jossa keskityttiin pääasiassa kiintymyssuhteen kehittymiseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.
Tuloksiksi tiivistyy sekä työntekijöiden että äitien näkemyksiä varhaisesta vuorovaikutuksesta. Työntekijät korostivat erityisesti ensimmäisen vuoden merkitystä ja sitä, että se on lapsen kehityksen kannalta oleellista. Lisäksi he korostivat henkisen läsnäolon merkitystä. Varhaisessa vuorovaikutuksessa äidin on kyettävä ennakoimaan lapsen kokemusta ja reagoimaan niihin. Lisäksi on tärkeää pitää vauva koko ajan vanhemman mielessä ja olla herkkä vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Esiin nousi myös varhaista vuorovaikutusta häiritseviä tekijöitä, joita ovat esimerkiksi äidin väsymys, mielenterveysongelmat tai äidin omat lapsuuden kokemukset. Haastatellut äidit eivät tunnistaneet samoja vuorovaikutuksen haasteita kuin työntekijät, vaan nostivat esiin pääasiassa vuorovaikutuksen ulkoisia häiriötekijöitä, jolloin myös oman toiminnan arviointi jäi vähälle. Kehittämisehdotuksena on, että äitien näkökulmaa varhaiseen vuorovaikutukseen tulisi selvittää ja siten auttaa heitä tunnistamaan vanhempi-lapsisuhdetta edistäviä ja häiritseviä tekijöitä....
Supporting early interaction is the focal part of the family work in family support centres. The purpose of this thesis was to study the employees’ and two mothers’ opinions on early interaction at Tuomarila family support centre. The thesis...
Supporting early interaction is the focal part of the family work in family support centres. The purpose of this thesis was to study the employees’ and two mothers’ opinions on early interaction at Tuomarila family support centre. The thesis...
Vanhemmat mukaan metsään! Kasvatusyhteistyötä luontokasvatuksen keinoin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena on tukea ja ylläpitää kasvatusyhteistyötä Tenava-Linnan päiväkodissa luontokasvatuksen keinoin. Tavoitteenani oli suunnitella ja toteuttaa metsäretkien sarja, johon lasten lisäksi myös lasten vanhemmat osallistuivat. Metsäretkien tarkoituksena oli tutustua ryhmän lasten vanhempiin ja ylläpitää näin kasvatuksellista yhteistyötä heidän kanssaan. Retkien tarkoituksena oli myös tuoda näkyväksi Tenava-Linnan toimintaa lasten vanhemmille. Tuotoksena työstäni Tenava-Linnan henkilökunnalle jää retkien perusteella suunniteltu Vanhemmat mukaan metsään! -opas, mikä kertoo luontokasvatuksen ja kasvatusyhteistyön yhdistämisestä. Oppaan lisäksi Tenava-Linnan henkilökunnalle jää metsäretkien suunnitelmapohja, minkä avulla he pystyvät suunnittelemaan omia retkiään lasten vanhempien kanssa. Työni toteutettiin pienten lasten ryhmässä, jonka lapset ovat 1-2-vuotiaita, mutta oppaan ja suunnitelmapohjan tarkoituksena on olla hyödynnettävissä jokaisessa ikäryhmässä.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä toimii muun muassa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sekä Norlandia päiväkotien oma varhaiskasvatussuunnitelma. Työssä käydään myös läpi luonto- ja ympäristökasvatusta sekä kasvatusyhteistyötä. Tämän opinnäytetyöraportin teoriasisältöä on hyödynnetty myös oppaassa.
Arviointi metsäretkistä kerättiin vanhemmilta suullisesti heti retkien jälkeen. Haastattelin myös ryhmän lapsia retkistä. Näiden arviointien mukaan retket koettiin hyödyllisenä ja toimivana keinona tuoda näkyväksi päiväkodin toimintaa lasten vanhemmille. Myös lapset olivat retkistä innoissaan ja niistä jäi mukavat muistot. Arvioin metsäretkiä myös itse luomieni tavoitteinen mukaisesti. Oppaasta keräsin arvioinnin Tenava-Linnan henkilökunnalta suullisesti. Henkilökunta koki oppaan hyödyllisenä ja hyvin toteutettuna. Etenkin kestävän kehityksen mukaan ottaminen oppaan sisältöön koettiin tärkeänä....
The purpose of this practice–based thesis is to support and maintain educational partnership with Tenava-Linna’s day care centre by ways of nature education. My aim was to plan and execute a series of outings to the woods in which not only...
The purpose of this practice–based thesis is to support and maintain educational partnership with Tenava-Linna’s day care centre by ways of nature education. My aim was to plan and execute a series of outings to the woods in which not only...
Liikkis - Liikuntaa porvoolaisille lapsiperheille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena oli lisätä porvoolaisille lapsiperheille mahdollisuuksia liikuntaan sekä lisätä perheiden tietoisuutta liikunnan merkityksestä lapsen hyvinvoinnille. Opinnäytetyö toteutettiin Porvoon avoimien...
The aim of this Bachelor’s thesis was to create more opportunities for families with children to exercise and increase their awareness of the importance of physical excercise for the child’s overall health. This Bachelor’s thesis was executed...
The aim of this Bachelor’s thesis was to create more opportunities for families with children to exercise and increase their awareness of the importance of physical excercise for the child’s overall health. This Bachelor’s thesis was executed...
Aimo-aasi ja kadonneet soittimet–tunnelautapeli varhaiskasvattajan työvälineeksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tässä opinnäytetyössä tavoitteena on kehittää konkreettinen tunnekasvatukseen painottuva lautapeli. Peli on suunniteltu varhaiskasvatukseen kasvattajille työvälineeksi ja tukemaan 3-5-vuotiaiden lasten tunnekasvatusta. Peliin sisältyy erilaisia tehtäviä, jotka pitävät sisällään toiminnallista tekemistä, tunteiden sanoittamista, havainnoimista ja ilmaisemista sekä pieniä tarinoita. Lähtökohtana pelin kehittämiselle sekä opinnäytetyölle oli 3-5-vuotiaille suunnatun tunteisiin kohdistuvan pelin puute.
Opinnäytetyön teoria painottuu tunteisiin sekä tunnekasvatukseen varhaiskasvatuksessa. Työssä käydään läpi mitä tunnekasvatus tarkoittaa sekä mitä itseasiassa ovat tunteet. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Opinnäytetyön päätutkimuskysymyksenä on, miten peli toimii käytännössä. Lisäksi tutkittiin miten peli toimii työvälineenä, millaisia kehitystarpeita pelissä on sekä mitä muita taitoja peli kehittää.
Tutkimus toteutettiin riihimäkeläisessä päiväkodissa. Ryhmässä oli 3-5-vuotiaita lapsia. Tutkimusaineistona on kahden eri lastentarhanopettajan haastattelut sekä kahden pelitilanteen videot, jotka havainnoitiin. Molempia lastentarhanopettajia haastateltiin erikseen samoilla avoimilla kysymyksillä. Haastatteluiden jälkeen keskustelut litteroitiin ja niistä koostettiin tulokset. Pelitilanteen videoinnilla pyrittiin selvittämään pelin toimivuutta. Videoinnin avulla pystyttiin tarkkailemaan pelaavien lasten reaktioita ja tunnetaitoja.
Tutkimuksen perusteella, Aimo-aasi ja kadonneet soittimet-peliä, voidaan käyttää osana tunnekasvatusta ja sitä on helppo muokata käyttäjän ja pelaajien mukaan. Pelissä olevien tehtävien avulla lapset opettelevat tunteita liikkumalla, ilmeiden avulla, sanoittamalla ja pienten tarinoiden avulla. Tutkimuksen aineiston perusteella lautapeli on toimiva käytännön työkalu varhaiskasvatuksessa. Lautapeliä pelatessa lapset oppivat myös muita hyödyllisiä taitoja.
Kehittämällä lautapeli varhaiskasvatukseen, edistetään lasten tietoisuutta tunteista sekä autetaan heitä oppimaan ja tunnistamaan niitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli saada työväline kaikkien saataville, jakamalla lautapelin teko-ohjeet julkisessa blogissa. Linkki blogiin: https://varhaiskasvatuksentyovaline.blogspot.fi/...
. The game includes a variety of tasks, which include; functional, emotional expression, observation and to say what feelings they feel, as well as small stories. The starting point for the development of the game, as well as the work of the Bachelor's thesis...
. The game includes a variety of tasks, which include; functional, emotional expression, observation and to say what feelings they feel, as well as small stories. The starting point for the development of the game, as well as the work of the Bachelor's thesis...









