Haku
Viitteet 1541-1550 / 2228
Kuvallisen ilmaisun pajat ja taideterapeuttiset menetelmät vankiperheiden tukena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli toteuttaa taideterapeuttisia menetelmiä hyödyntäen toimintaa vankiperheille Hämeenlinnan vankilan toimintakeskus Monikossa. Toiminnan tavoitteena oli tukea vankiperheitä ja vahvistaa perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja siteitä. Pyrkimyksemme oli myös tuoda uudenlainen toimintamuoto vankiperheiden tukemiseksi sekä kehittää omaa ohjaajuuttamme. Perhetyö ja perhesiteiden vahvistaminen on tärkeä osa sekä siviilissä olevan perheen että vankilassa olevan vanhemman tukemista. Toimintakeskus Monikko on yksi perheille tukea tarjoava taho Hämeenlinnan suljetussa vankilassa, jonne opinnäytetyöllämme pääsimme tuomaan uudenlaista toimintaa.
Opinnäytetyömme teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelemme käsitettä perhe sen merkityksen ja siihen liittyvien arvojen pohjalta. Avaamme myös käsitettä vankiperhe ja käymme läpi erilaisia tutkimuksia sekä selvityksiä vankeuden vaikutuksesta perheisiin. Teoreettisen viitekehyksemme toinen osa käsittelee taideterapiaa ja taideterapeuttisia menetelmiä sekä niiden sovellutuksia sosiaalialalla.
Opinnäytetyömme toiminnallinen osuus sisälsi neljä kuvallisen ilmaisun pajaa, joiden sisältöä ja käytettyjä menetelmiä avaamme kuvatessamme ryhmien toimintaa. Arvioimme toiminnassa menetelmän yleistä toimivuutta ja sisäistettävyyttä, toiminnan vaikutuksia ja mielekkyyttä sekä osallistujien kokemusta ryhmästä sekä omasta ohjaajuudestamme. Kerätyn palautteen perusteella toiminta koettiin mielekkääksi ja menetelmä sisäistettäväksi, ryhmä turvalliseksi ja toiminta positiiviseksi arjen katkaisijaksi. Palautteen perusteella toiminta oli perheitä lähentävää, joka kertoo toiminnan tavoitteiden mukaisesti tukeneen perheenjäsenten välisiä siteitä ja vuorovaikutusta.
Pohdimme opinnäytetyömme arvioinnin kautta vankiperheille järjestettävän toiminnan tärkeyttä ja siihen riittäviä resursseja. Johtopäätöksistä käy ilmi, että tarve vastaavanlaisille ryhmille on olemassa ja taideterapeuttiset menetelmät ovat yksi toimiva tapa tukea perheitä. Luovien menetelmien avulla perheille voidaan tarjota yhteistä aikaa, positiivisia kokemuksia ja mahdollisuus vertaisuuden kokemiseen. Perheenjäsenten välisten suhteiden vahvistuminen tukee myös vangin vapautumisen jälkeistä integroitumista yhteiskuntaan. Opinnäytetyöhömme sisältyvät toiminnan kuvaukset ja liitteinä olevat toimintarungot mahdollistavat opinnäytetyömme käyttämisen kuvallisen toiminnan suunnittelussa....
The purpose of this functional thesis was to use art therapeutic methods to create activities for prison families in the activity center Monikko in Hämeenlinna Prison. The goal was to support prison families and strengthen the interactions and bonds...

Työnhakuopas kuulovammaisille nuorille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kerätä informaatiota nuorilta kuulovammaisilta heidän työnhaku- ja työyhteisökokemuksistaan, sekä tarkastella miten kuulovammaista nuorta voisi tukea ammatinvalinnassa ja työnhaussa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli kehittää työnhakuopas kuulovammaisille nuorille. Työnhakuopasta voivat hyödyntää kuulovammaiset nuoret itse ja heidän parissaan työskentelevä ammattihenkilöstö. Oppaan suunnittelussa oli mukana Satakieliohjelma, jonka kanssa tein opinnäytetyöstä toimeksiantosopimuksen.
Opinnäytetyöni on toiminnallinen opinnäytetyö, jossa on laadullisen tutkimuksen piirteitä. Tutkimusaineisto on kerätty kahdessa työnhakua koskevassa workshopissa haastatteluina. Workshopit järjestettiin kahdessa suomalaiskaupungissa. Haastatteluissa kohderyhmänä oli viisi kuulovammaista nuorta. Aineistonkeruumenetelmänä käytin puolistrukturoitua haastattelua. Nuoret kirjasivat vastaukset ylös avoimille vastauspapereille. Haastatteluiden tuloksia analysoin aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Saatuja tutkimustuloksia hyödynnettiin kuulovammaisten nuorten työnhakuoppaan muotoutumisessa ja suunnittelussa.
Opinnäytetyöni tulokset osoittavat, että kuulovammaisille nuorille kohdennetusta työnhakuoppaasta olisi hyötyä, koska kuulovammaisuus tuo erityisyyttä työnhakuun. Kuulovammaisuudesta ja työnhausta koskevaa tutkimustietoa ei ole kovinkaan paljon. Vaikka kuulovammaiset nuoret luottavat itseensä ja osaamiseensa, on monella silti vielä kysymyksiä ammatinvalinnan ja työnhaun suhteen. Kaikilla vastaajilla oli kuitenkin tavoite työllistyä ja sen eteen oltiin valmiita tekemään töitä. TE-palveluita tai muita työnhakukanavia oli hyödynnetty vain vähän, sillä monet olivat löytäneet työpaikkansa tai työssäoppimispaikkansa esimerkiksi perhesuhteiden kautta. Ammatinvalintakysymykset ja työnhaku ovat ajankohtaisia teemoja itsenäistyvän nuoren elämässä. Työnhakuopas käsittelee eri työnhaun vaiheita, avaa alaan liittyvää terminologiaa ja sisältää oman osaamisen kartoittamisen tehtäviä. Työnhakuoppaassa käsitellään myös yleisen hyvinvoinnin merkitystä työelämässä....
The purpose of the Bachelor’s thesis was to produce information relating to young hearing-impaired persons experiences and thoughts about employment and about themselves as employees. The aim of the Bachelor’s thesis was to develop a guide book...

Kun huoli herää… Varhaiskasvattajien toiminta huolen herätessä Hyvinkään kaupungin päiväkodeissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Tässä opinnäytetyössä selvitettiin Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijöiden toimintaa lapseen liittyvän huolen herätessä. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Hyvinkään kaupunki. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa varhaiskasvattajien toiminnasta lapseen liittyvän huolen herätessä sekä varhaiskasvattajien näkemyksiä yhteistyöstä matalan kynnyksen palvelupisteen, Nopsan, kanssa. Opinnäytetyössä selvitettiin myös huolen puheeksiotto -menetelmän käyttöä ja siihen liittyviä vastuita.
Opinnäytetyössä käsitellään varhaista puuttumista, huolen heräämistä, huolen puheeksiottoa sekä varhaiskasvatuksen työntekijöiden ammatillista koulutusta. Varhaiskasvatuksessa työskentelee ammattikorkeakoulun, yliopiston sekä toisen asteen käyneitä varhaiskasvattajia. Opinnäytetyön tutkimusosuus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden toimintaa selvitettiin strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Aineiston keruu suoritettiin E-lomakkeella huhti-toukokuun 2016 aikana. Aineisto analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla sekä sisällönanalyysi-menetelmää käyttäen. Tutkimuksen vastausprosentti oli 23,7 (N=83).
Opinnäytetyön tulosten mukaan varhaiskasvattajien huolen puheeksiottaminen etenee huolen puheeksiotto -menetelmän mukaisesti, huolista keskustellaan, huolen vyöhykkeitä käytetään ja ennen kaikkea asioita nostetaan esille. Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen työntekijät pitävät tärkeänä valmistautua huolen puheeksiottamiseen.
Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen työntekijät eivät kokeneet yhteistyötä Nopsan kanssa selkeäksi eivätkä riittäväksi. Vastaajista yllättävän suuri osa koki tarvitsevansa enemmän tietoa Nopsan toiminnasta. Opinnäytetyön tulokset eivät ole yleistettävissä laajemmin, mutta ne voivat toimia suuntaa antavana pohjana varhaiskasvattajien työnkehittämiselle ja jatkotutkimuksille....
The aim of this thesis was to collect information about how employees in early childhood education work when they start to worry about the children. The aim of this thesis was to produce information on what professionals in early childhood education...

Esikoululaiset Maailman ympäri -projektin ikuistajina
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Tämä työelämän tarpeista lähtenyt toiminnallinen opinnäytetyö käsittelee tieto- ja viestintäteknisten (tvt-)laitteiden eli digikameran ja taulutietokoneen käytön lisäämistä ja laitteiden
hyödyntämistä erityisesti päiväkodin ...
Kokemuksia taidelähtöisestä ja osallistavasta musikaaliprojektista päiväkodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Tämä opinnäytetyö tutkii Ilmaisupäiväkoti Illusiassa toimintakautena 2013–2014 toteutettua Pessi ja Illusia –musikaaliprojektia. Opinnäytetyö kuvaa projektiin osallistuneiden päiväkodin työntekijöiden, lasten ja heidän vanhempiensa kokemuksia...
The aim of this thesis was to investigate a kindergarten musical project based on a famous Finnish book called “Pessi and Illusia”. All the children of the kindergarten, the whole staff and a significant amount of the children’s parents participated in the project during 2013-2014. This thesis describes the participating employees’, children’s and parents’ experiences of the musical project and also investigates the level of participation during the project. The theoretical framework of the thesis is based on various theories and studies about a child’s right to experience and create art, a child’s relation to art and artistic self-expression, art as a part of early childhood education and the concept of participation especially regarding children. The empirical part of the thesis consists of semi-structured interviews with the project participants. The results indicated that participating in the project was considered a positive experience and that the project played a significant role in the everyday life of the kindergarten. On the other hand, it required a lot of work and commitment from the personal and the employees’ division of duties was regarded uneven. Also the amount of communication during the progress of the project was considered too insufficient. It can be stated that the musical project offered a variety of artistic elements for the children to experience and participate. Also the level of both the children’s and the parents’ participation can be regarded high. The employees’ feeling of participation seemed to correlate strongly with their role and the amount of work in the project. Although the project was praised and considered successful, it neither had permanent effects on the relationships between the participants nor strengthened the sense of community. Because of the positive results, this kind of a project can be highly recommended. This thesis can hopefully inspire early childhood educators who are planning art-based or participatory projects in kindergartens....

Romanikulttuurin näkyväksi tuominen Viertolan vastaanottokodissa : opas työntekijöiden työn tueksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Opinnäytetyön tavoitteena oli luoda Viertolan vastaanottokodin vastaanotto-osastolle opas, josta löytyisi tietoa romanikulttuurin historiasta kulttuurin ja tapoihin. Oppaan tarkoituksena on tuoda tietoa romanikulttuurista ja heidän tavoistaan, jotta voimme työssämme huomioida asiakkaan oman kulttuurin paremmin.
Opinnäytetyön aihe monikulttuurisuus valikoitui laitoksemme johtajan ideasta. Lähdin työstämään ajatusta monikulttuurisuudesta ja sen huomioimista asiakastyössä. Halusin perehtyä vain yhteen kulttuuriin, näin pystyin pääsemään syvemmälle kulttuurin tyypilliseen toimintaan. Monen kulttuurin esiin tuominen olisi tässä ajassa ollut vain pintaraapaisu kaikista.
Laadukkaan työn tekemiseksi ja luotettavan käsityksen luomiseksi täytyy ymmärtää mikä on kulttuuriin kuuluvaa ominaista tapaa ja mikä taas on käytöksestä johtuvaa. Oppaan tarkoituksena on olla helposti läpi kahlattava, josta voi romaniasiakkaan kohtaamisessa palauttaa mieleen asioita joita on hyvä huomioida. Opas on niin sanotusti matalankynnyksen opus ja sen vuoksi olisi helppo ja nopea hyödynnettävä arjessa. Tavoitteena oli tehdä opas sopivan pituiseksi eli sellaiseksi, josta löytyy tietoa riittävästi. Oppaan ollessa liian laajaa sen käyttötarkoitus kärsisi....
The aim with this thesis was to create a guide to Viertolan vastaanottokotis receiving unit. The guide contains information about the gypsyculture, about its history and habits. The purpose with the guide is to help workers in their job with paying...

Varhaiskasvattajat perhekoulussa : varhaiskasvattajien kokemuksia ja käsityksiä Keravan perhekoulusta ammatillisen osaamisen ja perhekoulun menetelmien näkökulmasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää Keravalla keväällä 2016 perhekouluun osallistuneiden varhaiskasvattajien kokemuksia ja käsityksiä perhekoulusta ammatillisen osaamisen ja perhekoulun menetelmien näkökulmasta. Tutkielmani tavoitteena oli tuottaa tietoa Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimelle perhekoulun merkityksestä varhaiskasvattajien ammatillisen osaamisen näkökulmasta. Tutkielmani tulokset ovat sidoksissa tutkielman teoreettiseen viitekehykseen, joka koostuu varhaiskasvatuksen ja perhekoulun perusteista, varhaiskasvattajan ammatillisesta osaamisesta, reflektiosta ja asiantuntijuudesta.
Tutkielma oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin perhekouluun osallistuneilta kolmelta varhaiskasvattajalta teemahaastatteluilla. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkielmani tulosten mukaan perhekoulun merkittävintä antia haastateltaville tarjosi reflektio muiden varhaiskasvattajien kanssa sekä vertaisoppiminen. Perhekoulusta saadun ammatillisen osaamisen jakamisen keinoiksi nähtiin vuorovaikutus ja sosiaalinen reflektio. Perhekoulun menetelmistä nousi esille positiivisen palautteen antaminen, huomiotta jättäminen, ennakointi ja struktuuri. Menetelmien soveltamisessa lähtökohtana tulee olla lasten tarpeet sekä menetelmien pedagoginen soveltaminen ja sisäistäminen. Menetelmien soveltamisen haasteina näyttäytyi henkilöstöresurssit, ympäristö- ja tilannetekijät, vertaistuen - sekä ajanpuute. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunnitellessa perhekoulun tulevia muotoja ja toimintamalleja Keravalla....
The purpose of this thesis was to find out the experiences and perceptions of early childhood educators in the Family School regarding their required professional competences and the Family School’s methods within the Family School programme...

Kehitysvammaisten kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja asumistyytyväisyydestä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää miten erään kehitysvammaisten asumispalveluyksikön asiakkaat kuvaavat kokemuksiaan itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoittamisesta sekä miten he kuvailevat asumistyytyväisyyttään. Opinnäytetyö oli osa...
The aim of this thesis was to find out, how disabled residents of service housing describe their experiences about self-determination, restriction of self-determination and housing satisfaction. The thesis was a client satisfaction enquiry for one...

”Anna mun olla semmonen ku mä oon” -Vertaisryhmän tuen merkitys henkistä väkivaltaa kokeneiden naisten voimaantumisprosessissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, mikä merkitys vertaistukiryhmällä on henkistä väkivaltaa kokeneen naisen voimaantumisessa sekä itsensä löytämisessä eheänä ja kokonaisena ihmisenä. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Lyömätön Linja Espoossa Ry...
The purpose of this thesis was to determine the importance of a peer support group in the empowerment process of women who have experiences of psychological violence. The starting point for the thesis was to examine the experiences...

Ohjattujen leikkitilanteiden videokuvaaminen päiväkodissa ja kuvausmateriaalien hyödyntäminen ohjauksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2016)
Opinnäytetyön tarkoitus on kuvata videomateriaalia päiväkodin opettajien ja – hoitajien ohjaamista leikkituokioista päiväkotilasten kanssa. Tavoitteena on selvittää, voiko videokuvaamista käyttää reflektoivana menetelmänä ...