Haku
Viitteet 1651-1660 / 2216
Tarinaa ja toiminnallisuutta : Monikulttuurisuutta käsittelevät satupajaohjeistukset Yhteiset Lapsemme ry:lle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyönä suunniteltiin pajaohjeistukset kahteen monikulttuurisuutta käsittelevään toiminnalliseen satupajaan. Pajojen kohderyhmänä toimivat 5-6-vuotiaat lapset. Satupajat rakentuivat monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa käsittelevistä lastenkirjoista, leikistä sekä musiikillisesta ja kuvataiteellisesta toiminnasta. Pajojen tarkoitus oli vastata lasta ympäröivän monikulttuurisuuden kasvuun ja siihen liittyvien ennakkoluulojen rikkomiseen. Satupajojen tavoitteena oli nostaa esiin monikulttuurista ääntä lasten parissa. Lisäksi tavoitteita olivat yhdenvertaisuuden tukeminen ja aiheesta syntyvän keskustelun herätteleminen lasten parissa sekä luovien menetelmien, musiikin ja kuvataiteiden, käytäntöön tuominen monikulttuurisuuden käsittelemisessä. Työ toteutettiin yhteistyössä Yhteiset Lapsemme ry:n kanssa. Satupajojen kehittämisprosessissa olivat mukana päiväkoti Satuleijonan esikoululaiset ja minieskarit.
Työn teoreettinen viitekehys rakentui monikulttuurisuuden, rasismin, luovien menetelmien sekä lasten musiikillisten ja kuvataiteellisten kehitystasojen teorioista. Havainnointikeinoina käytettiin oppimispäiväkirjaa sekä valokuvausta. Pajojen toimivuutta arvioitiin lisäksi lapsilta saadulla suullisella, sosiometrisellä ja kuvitetulla palautteella sekä päiväkodin varhaiskasvattajien täyttämän arviointilomakkeen ja heidän kanssaan käytyjen keskustelujen avulla. Prosessin tuloksena syntyi kaksi satupajaohjeistusta Yhteiset Lapsemme ry:n vapaaehtoistoimintaan. Ohjeistukset ovat osa yhdistyksen Rohkeasti rasismia vastaan! -koulutusta....
The purpose of this thesis was to design instructions to two interactive story workshops about multiculturalism. The target group was 5-6 year old children. These workshops were based on children’s books that are focused on multiculturalism...

Yhdessä enemmän : yhteistoiminnallista oppimista Ysiltä elämään -projektissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Hanke ja –projektityöskentely on monipuolisuudessaan kiinnostava kehittämisen kohde. Sosiaalialan työkenttä muuttuu jatkuvasti ja sen mukana myös opiskelua pyritään kehittämään entistä käytännönläheisemmäksi. Ajankohtaisena ...
Kasvojen takana : Kuinka kohdata maahanmuuttaja kokonaisvaltaisesti
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämä opinnäytetyö keskittyy kulttuurin merkitykseen ihmisten hyvinvoinnissa, maahanmuuttotyöskentelyyn, monikulttuuriseen asiakasvuorovaikutukseen ja sitä kautta asiakkaan hyvinvoinnin edistämiseen. Opinnäytetyössä analysoidaan hyvinvointiin, kulttuuriin ja maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä, indikaattoreita ja niiden vertailtavuutta kansainvälisesti. Keskitymme erityisesti niiden määrittelyyn ja taustavaikuttajiin maahanmuuttajan kotoutumista edistävästä näkökulmasta. Pohdimme mitä on hyvinvointi, miten ja mitkä kulttuurilliset taustatekijät siihen vaikuttavat. Pyrimme vastaamaan seuraaviin kysymyksiin; eroavatko hyvinvointikäsitykset kulttuureittain, kuinka kulttuurierojen huomioiminen vaikuttaa kotoutumiseen ja integraatioon sekä miten voimme kehittää monikulttuurista asiakastyöskentelyä. Tässä opinnäytetyössä tavoitteenamme on luoda maahanmuuttajien kanssa työskenteleville työntekijöille menetelmiä ja ohjeita, jotka auttavat heitä tukemaan eri kulttuurien kohtaamista asiakastyössä. Opinnäytetyön tuotoksena on ohjeistus, joka tarjoaa sosiaalialalle työvälineitä maahanmuuttajan kotoutumisprosessin tukemiseen. Ohjeistus luovutetaan Monikulttuuriyhdistys Familia club ry:n käyttöön.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, aineistonkeruumenetelmänä toimivat teemahaastattelut. Haastatteluilla haluttiin selvittää maahanmuuttajien ajatuksia hyvinvoinnin käsitteestä, hyvinvointia edistävistä ja estävistä tekijöistä, maahanmuuttajuuden kokemuksista suomalaisessa yhteiskunnassa sekä minkälaisena maahanmuuttajat kokevat suomalaisen hyvinvointijärjestelmän. Aineistosta ilmeni, että hyvinvointikäsitykset ovat kulttuurisidonnaisia. Kotoutumiseen liittyvää tukea kaivataan erityisesti kielen oppimisessa, suomalaisten lakien ja käytäntöjen tuntemisessa sekä työllistymisen edistämisessä. Haastatteluiden tulokset kertoivat myös maahanmuuttajien toivovan, että heidän hyvinvointiinsa liittyvistä asioista kysyttäisiin rohkeammin....
This Bachelor’s thesis researches the significance and effects of culture in well-being, immigration-related work and multicultural customer-oriented interaction as a part and of improving customers’ well-being. In this thesis the concepts of well...

Valovoimaiset naiset - monikulttuurisia kohtaamisia valokuvan avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Toiminnallisen opinnäytetyöni pyrkimyksenä oli tarkastella valokuvauksellisten menetelmien mahdollisuuksia sosiaalialan työympäristössä sekä erilaisista kulttuurisista taustoista tulevien naisten ryhmässä vuorovaikutuksen rakentajana. Opinnäytetyö...
The goal of this functional Bachelor’s thesis was to examine the possibilities of photographic methods in the context of Social Services and as a way to create interaction between a group of women from different cultural backgrounds. The thesis...

Alakoulun opettajien käsityksiä lastensuojelusta sekä yhteistyöstä lastensuojelun kanssa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämä opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkielma, jossa teemahaastatteluiden avulla selvitettiin kolmen opettajan käsityksiä lastensuojelusta sekä yhteistyöstä lastensuojelun kanssa. Tutkielma toteutettiin vantaalaisessa alakoulussa keväällä 2014...
This thesis is a qualitative research that studied teachers’ conceptions of child welfare and their cooperation between school and the child welfare authorities. The research was conducted interviewing three elementary school teachers from...

Lasten välisen vuorovaikutuksen tutkiminen videoinnin avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämä opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkielma, jossa tutkitaan esikouluikäisten vuorovaikutusta toisiinsa. Tutkimuksen havainnoinnin välineenä käytettiin videokuvausta. Tutkimuskysymyksillä on pyritty selvittämään esikoululaisten...
This thesis is a qualitative research which studies the interaction between children at the age of six. A camcorder is used to record observations. With research questions the researcher is trying to figure out how preschoolers interact with each...

"Täällä on öttiäisiä!" Havainnointitutkimus 1-4-vuotiaiden lasten vapaista leikeistä metsäympäristössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ja havainnoida 1-4-vuotiaiden lasten vapaita ja omaehtoisia leikkejä metsäympäristössä. Opinnäytetyö perustui Laurea-ammattikorkeakoulun ja Vantaalla sijaitsevan luontopainotteisen päiväkodin yhteistyöhön. Tutkimuksen tavoitteena oli lasten vapaan ja omaehtoisen leikin näkyväksi tekeminen. Lisäksi haluttiin painottaa metsän ja luonnon merkitystä lapsen oppimis- ja toimintaympäristönä. Toinen merkittävä tavoite oli tuoda esille havainnoinnin mahdollisuuksia varhaiskasvattajan työvälineenä.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmänä käytettiin havainnointia. Aineisto kerättiin videoinnin, havainnointilomakkeen ja havainnointipäiväkirjan avulla. Havainnointikertoja oli yhteensä kymmenen, ja ne toteutettiin päiväkodin lähimetsässä. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys koostuu varhaiskasvatuksesta ja havainnoinnista varhaiskasvatuksessa, leikistä ja 1-4-vuotiaan lapsen kehityksestä sekä metsästä ja luonnosta varhaiskasvatuksessa.
Lapsen vapaasta ja omaehtoisesta leikistä voidaan tehdä monipuolisesti havaintoja lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Tulokset osoittivat, että lapset leikkivät metsässä aktiivisesti, mielikuvituksellisesti ja oma-aloitteisesti sekä koko metsäpaikkaa laaja-alaisesti hyödyntäen. Metsässä leikittiin eniten rooli- ja mielikuvitusleikkejä. Lapset käyttivät leikeissä huomattavan paljon luonnonmateriaaleja, mihin tässä opinnäytetyössä kiinnitettiinkin paljon huomiota. Leikkimisen lisäksi tutkimuksessa havaittiin runsaasti myös innokasta ja uteliasta luonnon tutkimista....
The purpose of this bachelor’s thesis was to research and observate 1-4 year old children’s free and independent play in forest environment. Bachelor’s thesis was based in co-operation between Laurea University of Applied Sciences and a nature...

Minä isonen ja pitenen, voin olla mummin kokoinen! : Luovat toiminnot lapsen ja perheen tukena siirryttäessä esiopetuksesta alkuopetukseen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä erään Vantaan kaupungin päiväkodin esiopetusryhmän kanssa. Päätavoitteita olivat lapsen valtaistaminen sekä perheiden vuorovaikutuksen vahvistaminen nivelvaiheessa siirryttäessä esiopetuksesta...
This research was carried out in co-operation with a pre-school situated in the municipality of Vantaa. The major aims were to empower children, as well as find ways of interacting with these children's’ families during the transitional phase between pre-school and primary school. Functional methods such as art, drama exercises and storycrafting were utilised. The aim was to empower the children, thus enabling them to express their thoughts and expectations throughout the transitional phase. In order to accomplish these aims, child oriented approaches were used. In addition, we wanted to gain more experience in a work approach that was family centered and view ways of seeing how the whole family functioned while working with their children in the pre-school environment. The study was carried out by dividing the pre-school group into three smaller groups of 4 to 6 children. Each group took part into three functional sessions. As an addition to the small-group activities, we took part in the regular pre-school’s daily activities, which we observed. At the end of the period an exhibition for the parents was held, where the children's’ artwork was exhibited. This was a qualitative study based on personal notes taken during the study as well as employee feedback. For the working world, this thesis can offer a way of paying attention to families as a whole, and to support pre-school educational partnership, while in the transitional phase of pre-school and primary school....

Satutyöskentely päiväkodin leikkikulttuurin rikastajana
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyö oli toiminnallinen satuseikkailu, joka toteutettiin vantaalaisen päiväkodin 4-5 -vuotiaiden ryhmälle. Satuseikkailussa toimittiin ja leikittiin seitsemän toimintakerran ajan Taikametsässä, joka luotiin yhdessä lasten kanssa...
The idea behind this thesis was the possibility to enrich children´s play with fairy tales. It was a functional fairy tale adventure implemented with 4-5 year olds in kindergarten group in Vantaa. Adventure included seven guided gatherings with play...

”Onneks meil on kaikilla oma kilta” : naisjäsenten tulkintoja A-kiltatoiminnasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
A-kiltatoiminta on järjestötoimintaa, joka on syntynyt täydentämään päihdetoipujien tarpeita virallisten hoitojen ja tukipalvelujen oheen. A-kiltojen perusperiaate on tarjota päihteetöntä toimintaa ja yhdessäoloa päiviin. A-kiltatoiminta on ollut varsin miesvoittoista ja tästä syystä A-Kiltojen Liitto ry on pitänyt tärkeänä saada tietoa siitä, mitä A-kiltatoiminta antaa naisjäsenille. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitä A-kiltojen naisjäsenet saavat A-kilta-toiminnasta. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät sitouttavat naisia toimintaan ja millaisia ajatuksia ja kokemuksia heillä on A-kiltatoiminnasta.
Tutkimus oli laadullinen tutkimus, joka toteutettiin fokusryhmähaastatteluna ja jonka analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Fokusryhmähaastatteluja oli kaksi, joissa yhteensä oli 14 A-kiltatoiminnassa mukana olevaa naista. Haastattelut toteutettiin A-kiltojen Liiton järjestämillä Naisten Voimavarapäivillä toukokuussa 2014.
Tuloksissa selvisi, että naisilla on erilaisia kokemuksia A-kiltatoiminnan miesvaltaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Naiset toivat erityisesti esiin A-kiltatoiminnassa syntyneiden sosiaalisten suhteiden ja verkoston merkitystä. Samoin vertaistuki oli heille tärkeää. Tuloksissa tulivat esiin haastateltujen kuvaamina naisten ja miesten erilaiset tarpeet, jotka liittyvät A-kiltatoimintaan haastateltujen kuvaamina. Sukupuolieroja nähtiin toiminnallisuudessa ja vuorovaikutuksessa. Tutkimuksessa sukupuolijärjestelmä on yksi tärkeä näitä selittävä tekijä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää A-Kiltojen Liitossa sekä paikallisissa A-killoissa naistoimintaa kehitettäessä....
activities. The A guild activity has been distinctively male orientated. For this reason, The Federation of A guilds considered that it would be important to gather information on their women members. The objective of this thesis was to find what A guild...