Haku
Viitteet 371-380 / 1151
Varhainen vuorovaikutus lastensuojelussa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on keskeinen osa perhetukikeskusten perheiden kanssa tehtävää työtä. Opinnäytetyössä tarkastellaan Tuomarilan perhetukikeskuksen työntekijöiden ja kahden äidin näkökulmia varhaiseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskysymykset olivat, mitkä ovat varhaista vuorovaikutusta tukevia tekijöitä perhekuntoutuksessa ja minkälaisia merkityksiä lastensuojelun työntekijät sekä äidit liittävät varhaiseen vuorovaikutukseen.
Tutkimusaineiston muodostavat kahdelta työntekijäryhmältä ja kahdelta perhetukikeskuksen asiakkaana olevalta äidiltä ryhmähaastatteluna kerätyt aineistot. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvää kirjallisuutta, jossa keskityttiin pääasiassa kiintymyssuhteen kehittymiseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.
Tuloksiksi tiivistyy sekä työntekijöiden että äitien näkemyksiä varhaisesta vuorovaikutuksesta. Työntekijät korostivat erityisesti ensimmäisen vuoden merkitystä ja sitä, että se on lapsen kehityksen kannalta oleellista. Lisäksi he korostivat henkisen läsnäolon merkitystä. Varhaisessa vuorovaikutuksessa äidin on kyettävä ennakoimaan lapsen kokemusta ja reagoimaan niihin. Lisäksi on tärkeää pitää vauva koko ajan vanhemman mielessä ja olla herkkä vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Esiin nousi myös varhaista vuorovaikutusta häiritseviä tekijöitä, joita ovat esimerkiksi äidin väsymys, mielenterveysongelmat tai äidin omat lapsuuden kokemukset. Haastatellut äidit eivät tunnistaneet samoja vuorovaikutuksen haasteita kuin työntekijät, vaan nostivat esiin pääasiassa vuorovaikutuksen ulkoisia häiriötekijöitä, jolloin myös oman toiminnan arviointi jäi vähälle. Kehittämisehdotuksena on, että äitien näkökulmaa varhaiseen vuorovaikutukseen tulisi selvittää ja siten auttaa heitä tunnistamaan vanhempi-lapsisuhdetta edistäviä ja häiritseviä tekijöitä....
Supporting early interaction is the focal part of the family work in family support centres. The purpose of this thesis was to study the employees’ and two mothers’ opinions on early interaction at Tuomarila family support centre. The thesis...
Supporting early interaction is the focal part of the family work in family support centres. The purpose of this thesis was to study the employees’ and two mothers’ opinions on early interaction at Tuomarila family support centre. The thesis...
Vanhemmat mukaan metsään! Kasvatusyhteistyötä luontokasvatuksen keinoin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena on tukea ja ylläpitää kasvatusyhteistyötä Tenava-Linnan päiväkodissa luontokasvatuksen keinoin. Tavoitteenani oli suunnitella ja toteuttaa metsäretkien sarja, johon lasten lisäksi myös lasten vanhemmat osallistuivat. Metsäretkien tarkoituksena oli tutustua ryhmän lasten vanhempiin ja ylläpitää näin kasvatuksellista yhteistyötä heidän kanssaan. Retkien tarkoituksena oli myös tuoda näkyväksi Tenava-Linnan toimintaa lasten vanhemmille. Tuotoksena työstäni Tenava-Linnan henkilökunnalle jää retkien perusteella suunniteltu Vanhemmat mukaan metsään! -opas, mikä kertoo luontokasvatuksen ja kasvatusyhteistyön yhdistämisestä. Oppaan lisäksi Tenava-Linnan henkilökunnalle jää metsäretkien suunnitelmapohja, minkä avulla he pystyvät suunnittelemaan omia retkiään lasten vanhempien kanssa. Työni toteutettiin pienten lasten ryhmässä, jonka lapset ovat 1-2-vuotiaita, mutta oppaan ja suunnitelmapohjan tarkoituksena on olla hyödynnettävissä jokaisessa ikäryhmässä.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä toimii muun muassa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sekä Norlandia päiväkotien oma varhaiskasvatussuunnitelma. Työssä käydään myös läpi luonto- ja ympäristökasvatusta sekä kasvatusyhteistyötä. Tämän opinnäytetyöraportin teoriasisältöä on hyödynnetty myös oppaassa.
Arviointi metsäretkistä kerättiin vanhemmilta suullisesti heti retkien jälkeen. Haastattelin myös ryhmän lapsia retkistä. Näiden arviointien mukaan retket koettiin hyödyllisenä ja toimivana keinona tuoda näkyväksi päiväkodin toimintaa lasten vanhemmille. Myös lapset olivat retkistä innoissaan ja niistä jäi mukavat muistot. Arvioin metsäretkiä myös itse luomieni tavoitteinen mukaisesti. Oppaasta keräsin arvioinnin Tenava-Linnan henkilökunnalta suullisesti. Henkilökunta koki oppaan hyödyllisenä ja hyvin toteutettuna. Etenkin kestävän kehityksen mukaan ottaminen oppaan sisältöön koettiin tärkeänä....
The purpose of this practice–based thesis is to support and maintain educational partnership with Tenava-Linna’s day care centre by ways of nature education. My aim was to plan and execute a series of outings to the woods in which not only...
The purpose of this practice–based thesis is to support and maintain educational partnership with Tenava-Linna’s day care centre by ways of nature education. My aim was to plan and execute a series of outings to the woods in which not only...
Liikkis - Liikuntaa porvoolaisille lapsiperheille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena oli lisätä porvoolaisille lapsiperheille mahdollisuuksia liikuntaan sekä lisätä perheiden tietoisuutta liikunnan merkityksestä lapsen hyvinvoinnille. Opinnäytetyö toteutettiin Porvoon avoimien...
The aim of this Bachelor’s thesis was to create more opportunities for families with children to exercise and increase their awareness of the importance of physical excercise for the child’s overall health. This Bachelor’s thesis was executed...
The aim of this Bachelor’s thesis was to create more opportunities for families with children to exercise and increase their awareness of the importance of physical excercise for the child’s overall health. This Bachelor’s thesis was executed...
Aimo-aasi ja kadonneet soittimet–tunnelautapeli varhaiskasvattajan työvälineeksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tässä opinnäytetyössä tavoitteena on kehittää konkreettinen tunnekasvatukseen painottuva lautapeli. Peli on suunniteltu varhaiskasvatukseen kasvattajille työvälineeksi ja tukemaan 3-5-vuotiaiden lasten tunnekasvatusta. Peliin sisältyy erilaisia tehtäviä, jotka pitävät sisällään toiminnallista tekemistä, tunteiden sanoittamista, havainnoimista ja ilmaisemista sekä pieniä tarinoita. Lähtökohtana pelin kehittämiselle sekä opinnäytetyölle oli 3-5-vuotiaille suunnatun tunteisiin kohdistuvan pelin puute.
Opinnäytetyön teoria painottuu tunteisiin sekä tunnekasvatukseen varhaiskasvatuksessa. Työssä käydään läpi mitä tunnekasvatus tarkoittaa sekä mitä itseasiassa ovat tunteet. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Opinnäytetyön päätutkimuskysymyksenä on, miten peli toimii käytännössä. Lisäksi tutkittiin miten peli toimii työvälineenä, millaisia kehitystarpeita pelissä on sekä mitä muita taitoja peli kehittää.
Tutkimus toteutettiin riihimäkeläisessä päiväkodissa. Ryhmässä oli 3-5-vuotiaita lapsia. Tutkimusaineistona on kahden eri lastentarhanopettajan haastattelut sekä kahden pelitilanteen videot, jotka havainnoitiin. Molempia lastentarhanopettajia haastateltiin erikseen samoilla avoimilla kysymyksillä. Haastatteluiden jälkeen keskustelut litteroitiin ja niistä koostettiin tulokset. Pelitilanteen videoinnilla pyrittiin selvittämään pelin toimivuutta. Videoinnin avulla pystyttiin tarkkailemaan pelaavien lasten reaktioita ja tunnetaitoja.
Tutkimuksen perusteella, Aimo-aasi ja kadonneet soittimet-peliä, voidaan käyttää osana tunnekasvatusta ja sitä on helppo muokata käyttäjän ja pelaajien mukaan. Pelissä olevien tehtävien avulla lapset opettelevat tunteita liikkumalla, ilmeiden avulla, sanoittamalla ja pienten tarinoiden avulla. Tutkimuksen aineiston perusteella lautapeli on toimiva käytännön työkalu varhaiskasvatuksessa. Lautapeliä pelatessa lapset oppivat myös muita hyödyllisiä taitoja.
Kehittämällä lautapeli varhaiskasvatukseen, edistetään lasten tietoisuutta tunteista sekä autetaan heitä oppimaan ja tunnistamaan niitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli saada työväline kaikkien saataville, jakamalla lautapelin teko-ohjeet julkisessa blogissa. Linkki blogiin: https://varhaiskasvatuksentyovaline.blogspot.fi/...
. The game includes a variety of tasks, which include; functional, emotional expression, observation and to say what feelings they feel, as well as small stories. The starting point for the development of the game, as well as the work of the Bachelor's thesis...
. The game includes a variety of tasks, which include; functional, emotional expression, observation and to say what feelings they feel, as well as small stories. The starting point for the development of the game, as well as the work of the Bachelor's thesis...
Työvalmennuksen tuki kehitysvammaisen henkilön työnantajalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tässä opinnäytetyössä on haastateltu kehitysvamma-alan työvalmentajia sekä kehitysvammaisille henkilöille eli työvalmentajan asiakkaille työtoimintapaikan tarjonneita työnantajia. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaista tukea työnantajat saavat ja tarvitsevat työvalmentajalta työllistäessään kehitysvammaisen henkilön. Lisäksi tutkimuksen pohjalta toteutettiin palautelomake yhteistyökumppanille, Salon kaupungin kehitysvammapalveluiden työvalmennukselle. Lomaketta on tarkoitus käyttää asiakkaan työnantajan kanssa säännöllisten tapaamisten yhteydessä keskustelun tukena. Lomakkeen avulla pystytään kehittämään työvalmennusta työnantajan ja sen myötä myös asiakkaan tarpeiden mukaan.
Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluin ja tuloksia peilattiin aiheesta aiemmin saatuun tutkimustietoon ja alan teosten kertomiin faktoihin ja kokemuksiin. Haastateltuja henkilöitä oli yhteensä kuusi; kolme työvalmentajaa ja kolme työnantajaa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tulokset on jaettu aihepiireittäin teoreettisen taustan sekä haastattelutulosten mukaisesti. Tuloksista kävi ilmi, että työvalmentajat ja työnantajat näkevät asioita monesti eri tavalla. Kuitenkin yhteistyö sujuu ja molemmat tahot kokevat olevansa pääosin tyytyväisiä tilanteeseen. Molempien näkemys oli se, että kaiken tuen tulisi edistää asiakkaan toimintakykyä ja työolosuhteita....
This thesis studies job coaching in the field of intellectual disability and employers who offer a place for integrated sheltered work for job coaching clients. The aim was to find out what kind of support employers receive and need when employing...
This thesis studies job coaching in the field of intellectual disability and employers who offer a place for integrated sheltered work for job coaching clients. The aim was to find out what kind of support employers receive and need when employing...
Liikuntakartta : Liikunnan lisääminen varhaiskasvatukseen lähiympäristön avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena on lisätä lasten ikätasoille sopivaa liikuntaa sekä tietoisuutta heidän omasta lähiympäristöstään kehittämäni Liikuntakartan avulla. Liikuntakartta toimii osana Forssan kaupungin Päiväkoti Axel Wahrenin liikuntakasvatusta toimintakaudella 2017-2018. Liikuntakartta toimii auttavana työvälineenä päiväkodin kasvattajille. Tavoitteenani oli luoda jokaiselle Päiväkoti Axel Wahrenin päiväkotiryhmälle oma Liikuntakartta sekä Liikuntakartan opas päiväkodin kasvattajille. Liikuntakartta on konkreettisesti seinälle asetettava taulu, jossa on näkyvillä lasten kotikaupunki Forssa. Kartassa on numeroituna 15 erilaista liikuntarastia, joita päiväkotiryhmät suorittavat toimintakauden aikana. Kaikki rastit suoritettuaan lapsille jaetaan kunniakirjat Liikuntakartan toimintaan osallistumisesta. Liikuntarastit ovat suunniteltu lasten ikää, kehitystä sekä lähiympäristön hyödyntämistä silmällä pitäen. Päiväkodin kolme ryhmää koostuvat yhdestä 2-3-vuotiaiden ryhmästä sekä kahdesta 3-5-vuotiaiden ryhmästä. Opinnäytetyöni toinen osa koostuu kasvattajille suunnatusta oppaasta, jossa on jokaisen 15 liikuntarastin teoreettinenpohja sekä ohjeet rastin suorittamiseen.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä toimii muun muassa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, Forssan kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma sekä erityisesti liikuntakasvatukseen perustuva teoriatieto. Opinnäytetyön teoriapohja tukee kasvattajille tarkoitetun oppaan sisältöä.
Arvioinnin Liikuntakartoista sain suullisena sekä kirjallisena Päiväkoti Axel Wahrenin kasvattajilta. Opinnäytetyötä aloittaessa kävin keskustelemassa ja kuuntelemassa kasvattajien toiveita sekä mielipiteitä työhöni liittyen. Otin toiveet huomioon ja aloin toteuttamaan opinnäytetyötäni. Heinäkuussa 2017 palautin Liikuntakartat sekä kasvattajille tarkoitetut oppaat päiväkodille ja he aloittivat niiden käytön elokuussa 2017. Lokakuussa 2017 sain arvion Liikuntakarttojen toimivuudesta noin kahden kuukauden käytön jälkeen. Arviointi perustuu kasvattajien mielipiteisiin sekä lasten haastatteluihin, joita kasvattajat olivat tehneet. Kasvattajien antamassa arvioinnissa selvisi myös vanhempien ajatuksia Liikuntakartoista. Kasvattajien mukaan Liikuntakartta on toimiva työväline, jossa esiintyvät liikuntarastit ovat monipuolisia sekä lapsia motivoivia. Liikuntakartta sai positiivista palautetta myös sen ajattomuudesta, joten Liikuntakarttaa voi hyödyntää myös tulevaisuudessa. Myös lapset ovat olleet arvioin mukaan innoissaan Liikuntakartoista, sekä näkyvissä on jo ollut positiivista muutosta lasten fyysisessä aktiivisuudessa....
The purpose of this active thesis is to increase childrens exercising by their age level and increase their knowledge of their close environment with the help of an exercise map which I invented. The exercise map is a part of Forssas daycare Axel...
The purpose of this active thesis is to increase childrens exercising by their age level and increase their knowledge of their close environment with the help of an exercise map which I invented. The exercise map is a part of Forssas daycare Axel...
Kasvumatkalla lasten osallisuuteen : Kasvattajien näkemyksistä lasten osallisuuden edellytyksiksi Oppivan yhteisön avaimet -hankkeen varrella
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
pohdintaa lasten osallisuuden kehittämisestä ja tuottaa reflektointia ja arviointia tukevat arviointityökalut varhaiskasvatusyhteisöjen käyttöön.
Opinnäytetyö toteutui toimintatutkimuksellisesti päiväkotien kehittämisprojekteissa prosessiarviona...
Early Childhood Education during the year 2017. The aim of the project was to develop the culture of early childhood education towards a culture of an active learning society and to improve children’s participation and the agency. The aim of this thesis...
Early Childhood Education during the year 2017. The aim of the project was to develop the culture of early childhood education towards a culture of an active learning society and to improve children’s participation and the agency. The aim of this thesis...
Asukaskysely palveluasumisen yksikön asukkaille kulttuuri- ja viriketoiminnasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa palvelutalo Mainiokoti Mäntykodon asukkaiden toiveita kulttuuri- ja viriketoiminnasta sekä tuoda asukkaiden ääni kuuluviin tulevan toiminnan suunnittelua varten. Tavoitteena oli myös selvittää, millaisia esteitä ja haasteita on asukkaiden osallistumisessa kulttuuri- ja viriketoimintaan. Lisäksi tavoitteena oli saada tietoa asukkaiden toimijuuden merkityksestä heidän hyvinvoinnilleen. Opinnäytetyön tarkoituksena on lisätä asukkaiden omaa osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia viriketoiminnan suunnittelussa. Asukkaiden toiveiden kartoittamisen avulla on tarkoitus lisätä heidän hyvinvointiaan ja tuottaa palvelutalon henkilöstölle tietoa asukkaiden toiveista.
Palvelutalo Mainiokoti Mäntykodon kulttuuri- ja viriketoiminnan suunnitelmassa on tavoitteena kartoittaa asukkaiden toiveita säännöllisesti kerran vuodessa. Opinnäytetyöni tutkimuksellinen osuus on tämän kartoituksen toteuttaminen asukaskyselynä sekä kyselyn vastausten analysointi. Asukaskyselyssä on käytetty puolistrukturoitua kyselylomaketta. Asukaskyselyyn vastasi 43 asukasta ja kyselyn vastausprosentti oli 43,9. Asukaskyselyn tuloksia on analysoitu laadullisin ja määrällisin menetelmin. Kyselyn vastauksia on analysoitu SPSS-tilasto-ohjelman avulla. Analyysimenetelmänä on käytetty myös teorialähtöistä sisällönanalyysiä.
Kyselyyn vastanneet olivat pääosin tyytyväisiä nykyisin järjestettäviin tapahtumiin ja harrastustoimintaan. Suurin osa kyselyyn vastanneista asukkaista koki tapahtumiin ja harrastustoimintaan osallistumisen lisäävän heidän hyvinvointiaan. Asukkaiden vastauksissa toivottiin samankaltaista toimintaa kuin palvelutalossa oli aikaisemmin järjestetty. Asukkaille merkityksellistä on se, että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, joista voi valita itselleen sopivimman. Asukkaiden mielestä tarjolla pitää olla myös sellaista toimintaa, johon voi osallistua, vaikka toimintakyky on heikko. Päivittäinen mahdollisuus tehdä omia valintoja ja toteuttaa itsemääräämisoikeutta lisää asukkaiden hyvinvointia.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsittelen yleisesti ikääntyneen hyvinvointiin vaikuttavia osa-alueita. Käsittelen myös palveluasumisen mahdollisuuksia tukea ikääntyneen hyvinvointia ja toimintakykyä. Tässä opinnäytetyössä olen käyttänyt viitekehyksenä ikääntyneen toimijuutta. Toimijuus on ikääntyneen ihmisen kyvykkyyttä ja mahdollisuuksia käyttää jäljellä olevaa toimintakykyään omassa arkielämässään, tehdä valintoja ja elää toimintakyvyn alentuessakin omien tarpeiden ja tavoitteiden mukaista elämää. Toimijuuden modaaliset ulottuvuudet ovat osata, kyetä, täytyä, voida, tuntea ja haluta. Asukaskyselyssä modaliteeteista esiin nousi erityisesti voida ja tuntea. Toimijuuden näkökulmasta mahdollisuus toteuttaa valinnanvapautta ja tuntea turvallisuutta, ystävällisyyttä ja yhteisöllisyyttä nousivat asukkaiden vastauksissa tärkeiksi....
The objective of this bachelor´s thesis was to survey the service house and to bring the inhabitants´ voice to the ones belonging to the hopes of the inhabitants of Mainiokoti Mäntykoto of the culture- and recreational activities, for the planning...
The objective of this bachelor´s thesis was to survey the service house and to bring the inhabitants´ voice to the ones belonging to the hopes of the inhabitants of Mainiokoti Mäntykoto of the culture- and recreational activities, for the planning...
Vanhemmat arvioimassa varhaiskasvatuksen laatua : Kyselytutkimus espoolaisessa varhaiskasvatusyksikössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia espoolaisen yksittäisen päiväkodin asiakasperheiden tyytyväisyyttä heidän saamaansa varhaiskasvatuspalveluun. Tavoitteena oli saada selville lasten huoltajien mielipiteitä päiväkodissa toteutettavasta varhaiskasvatuksesta ja yhteistyöstä perheiden sekä päiväkodin henkilökunnan välillä. Lisäksi haluttiin selvittää huoltajien kehitystoiveita näitä seikkoja koskien. Opinnäytetyön kehittämistehtävänä oli päiväkodin toiminnan kehittäminen kyselyn tulosten pohjalta. Viitekehyksenä opinnäytetyössä käytettiin varhaiskasvatuksen järjestämistä ohjaavia säädöksiä ja päiväkodissa toteutettavaa toimintaa, varhaiskasvatuksen osallisuutta henkilökunnan ja huoltajien välisen kasvatusyhteistyön sekä lasten osallisuuden näkökulmasta ja varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä.
Opinnäytetyössä hyödynnettiin sekä määrällistä että laadullista menetelmää. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi strukturoituja ja avoimia kysymyksiä. Vastaukset analysoitiin strukturoitujen kysymysten osalta tilastollisia menetelmiä hyödyntäen. Avoimet kysymykset käsiteltiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin kautta teemoitellen.
Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 47 prosenttia. Tulosten perusteella huoltajat olivat tutkimushetkellä pääosin tyytyväisiä tutkimuspäiväkodissa toteutettavaan varhaiskasvatukseen. Huoltajat olivat erityisen tyytyväisiä henkilökunnan toimintaan ja vuorovaikutukseen lasten kanssa. Kehittämistarpeet koskivat ensisijaisesti päiväkodin toiminnasta tiedottamista sekä vanhemmille viestimistä. Tiedottamisen lisäksi kehittämistarpeista nousi selkeimmin huoltajien toive liikunnan ja ulkoilun lisäämisestä ja lasten toiminnan ohjaamisesta päiväkodin arjessa. Tutkimuksen tulokset esiteltiin päiväkodissa ja ne huomioitiin suunniteltaessa kehittämiskohteita päiväkodin toimintakaudelle 2017-2018....
The aim of this Bachelor’s thesis was to study customer satisfaction regarding the early childhood education services provided in a kindergarten in Espoo. The goal was to discover parents’ opinions concerning the early childhood education provided...
The aim of this Bachelor’s thesis was to study customer satisfaction regarding the early childhood education services provided in a kindergarten in Espoo. The goal was to discover parents’ opinions concerning the early childhood education provided...
Teoriasta toimintaan : Monikulttuurisuushankkeen jalkauttaminen päiväkodin arkeen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämä opinnäytetyö oli toiminnallinen kehittämistyö. Opinnäytetyöskentelyn tavoitteena oli juurruttaa päiväkodin arkeen S2-lasten kielellisten valmiuksien tukeminen ja innostaa ja motivoida päiväkodin henkilökuntaa hyödyntämään S2-lapsille suunnatun...
This thesis was a functional development project. The purpose of this thesis was to stimulate the support of multilingual children's language skills and to inspire and motivate day-care staff to make use of the material package created during...
This thesis was a functional development project. The purpose of this thesis was to stimulate the support of multilingual children's language skills and to inspire and motivate day-care staff to make use of the material package created during...









