Haku
Viitteet 441-450 / 1151
Kokemuksia syrjäytymisvaarassa oleville nuorille aikuisille suunnatusta neulekahvilatoiminnasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa lankakäsityön merkityksistä ja hyvinvointivaikutuksista sekä soveltuvuudesta syrjäytymisvaarassa olevien 18-30-vuotiaiden nuorten aikuisten yhteisöllisyyden edistämiseen. Lisäksi selvitettiin kohderyhmän odotuksia, toiveita ja kokemuksia toiminnan suhteen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella kohderyhmän omakohtaisia merkityksiä ja kokemuksia käsitöiden mahdollisista hyvinvointivaikutuksista. Opinnäytetyön työelämäkumppanina toimi sosiaali-, nuoriso- ja kulttuurialan yhdistys Kohtaus ry. Opinnäytetyön toiminnallisena osuutena järjestettiin neulekahvilailtoja osana yhdistyksen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille aikuisille suunnattua toimintaa. Neulekahvilassa voi tehdä omaa käsityötä, osallistua yhteisen neuletyön tekemiseen tai opetella uusia käsityötekniikoita yhdessä muiden kanssa.
Opinnäytetyön tietoperustassa avataan hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden käsitteitä, nuorten aikuisten syrjäytymistä sekä käsityön merkityksiä ja hyvinvointivaikutuksia. Opinnäytetyön aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla ja havainnoimalla ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tuloksissa erottui neljä pääluokkaa, jotka kuvasivat neulekahvilatoimintaa ja siihen osallistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Luokat olivat: toimintaan osallistumista rajoittavat ja edistävät tekijät, ohjaajan toiminta, vuorovaikutuksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät sekä käsityön merkitykset ja vaikutukset. Toimintaan osallistumista toisaalta tukivat ja toisaalta rajoittivat osallistujien persoonallisuuden piirteet ja aiemmat kokemukset. Ohjaajan toiminnassa tärkeää oli osallistujien yksilöllinen huomiointi, rauhallisuus ja kannustava motivointi. Ohjaamiseen kuului taidollista ja sosiaalista tukemista. Vuorovaikutus rakentui toiminnan avulla, ilmapiirillä ja tilallisilla ratkaisuilla oli myös merkitystä. Käsitöiden tekeminen tuki vuorovaikutusta kävijöiden välillä. Käsityöllä koettiin olevan rauhoittavia vaikutuksia ja muun muassa sosiaalisia ja käytännöllisiä merkityksiä. Erityisesti korostuivat sosiaaliset merkitykset ja omaan itseen liittyvät positiiviset vaikutukset, kuten uuden oppiminen ja uskaltaminen.
Tulokset tuottavat uutta tietoa käsityömenetelmien hyödyntämisestä sosiaalialalla, erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten toiminnassa. Tulokset kuvaavat yksilöllisesti tuetun yhteisöllisyyden elementtejä ja ovat hyödynnettävissä myös muun Kohtaus ry:n toiminnan suunnittelussa. Käsityön avulla voidaan luoda edellytyksiä vuorovaikutukseen ja innostumiseen ja näin tukea syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten elämänhallintaa ja hyvinvointia....
The purpose of this functional thesis was to receive information on how to promote marginalized young adults’ wellbeing and chances for social interaction using handicrafts as a method. The target group was young adults aged 18-30 who are at risk...
The purpose of this functional thesis was to receive information on how to promote marginalized young adults’ wellbeing and chances for social interaction using handicrafts as a method. The target group was young adults aged 18-30 who are at risk...
Rappioromantiikasta tasapainoon : työkirja päihderiippuvuudesta toipumiseen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyö on toiminnallinen pinnäytetyö. Kaksiosaisen opinnäytetyön tavoitteena on tehdä työkirja avohoidollisen päihdekuntoutuksen tueksi sekä teoriatietoon pohjautuva raportti työkirjan sisällöstä. Työkirjan tehtävät on suunnattu päihde- tai...
This Thesis is functional thesis. The goal of this two part thesis work is to create a workbook to assist non-institutional drug rehabilitation program. The report will also include a theoretical basis for said workbook. The workbooks tasks...
This Thesis is functional thesis. The goal of this two part thesis work is to create a workbook to assist non-institutional drug rehabilitation program. The report will also include a theoretical basis for said workbook. The workbooks tasks...
Tieto- ja viestintätekniikka lasten itsearvioinnin välineenä päiväkodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyö toteutettiin toimintatutkimuksena Vantaalla Simonmetsän päiväkodissa 3-6- vuotiaiden lasten kanssa. Toimintatutkimus pohjautui keväällä 2016 tehtyyn kehittämistehtävään, jossa lapset arvioivat oman viikkonsa kulkua. Opinnäytetyössä...
This Bachelor’s thesis was carried out as action research in the Simonmetsä kindergarten, Vantaa with a group of children aged between 3-6-years. The research was based on a development task done in the spring of 2016 in which the children evaluated...
This Bachelor’s thesis was carried out as action research in the Simonmetsä kindergarten, Vantaa with a group of children aged between 3-6-years. The research was based on a development task done in the spring of 2016 in which the children evaluated...
Koulutus kulttuurisesta moninaisuudesta päiväkodin henkilökunnalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
kulttuurien kohtaamiseen. Opinnäytetyön aihe on työelämälähtöinen, sillä se ideoitiin yhdessä päiväkodin johtajan kanssa. Opinnäytetyö oli lisäksi osa Kauniaisten varhaiskasvatuksen hanketta, jossa yhtenä alueena oli kulttuurinen moninaisuus kotouttamisen...
The subject of this practical thesis was to educate early childhood education professionals about cultural diversity. The education was needed because the city of Kauniainen has had only a few immigrants during the past few years but the number...
The subject of this practical thesis was to educate early childhood education professionals about cultural diversity. The education was needed because the city of Kauniainen has had only a few immigrants during the past few years but the number...
Nuorten kokemuksia kouluissa tehtävästä rikosuhrityöstä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämä opinnäytetyö on arviointipainotteinen tutkielma, jonka tavoitteena on kartoittaa nuorten ja heidän opettajiensa mielipiteitä ja kokemuksia Rikosuhripäivystyksen kehittämistä rikosaiheisista materiaaleista ja materiaalien pohjalta...
This thesis is an evaluation based study whose aim was to examine adolescents and their teachers’ opinions of the materials and lessons about crime victim matters and criminal proceedings developed by Victim Support Finland. The aim of Victim...
This thesis is an evaluation based study whose aim was to examine adolescents and their teachers’ opinions of the materials and lessons about crime victim matters and criminal proceedings developed by Victim Support Finland. The aim of Victim...
Näkökulmia päihdeongelmaisten läheisten kohtaamis- ja auttamistyöhön
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyössäni tarkasteltiin läheistä päihdeongelmaisen rinnalla palveluiden kohteena ja käyttäjänä. Tarkoituksena oli lisätä tiedon lisäksi tietoisuutta siitä, että myös päihdeongelmaisen läheinen on avun tarvitsija joskus vuosiakin kestävässä tapahtumakierteessä. Työn tavoite oli kaksijakoinen. Ensiksi haluttiin selvittää, millaista apua sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset voisivat tarjota läheisille. Toiseksi haluttiin palvelumuotoilua apuna käyttäen havainnollistaa, kuinka opinnäytetyönä syntyvä tieto leviäisi ammattilaisten käyttöön.
Työn teoreettinen osuus keskittyi tarkastelemaan päihdeongelmaisen läheistä Marja Holmilan luoman ja Outi Holman mukaileman suhdeurateorian kautta. Suhdeurateorian mukaan läheinen joutuu jatkuvasti määrittelemään, kuinka suhtautuu päihdeongelmaan ja päihdeongelmaiseen. Päihdepoliittisesta katsauksesta kävi ilmi, että yhteiskuntamme käsittelee päihdeongelmaa indivualistisena asiana, joka heijastuu päihdepalveluihin niin, että päihdeongelmainen on palveluiden keskiössä. Läheisistä tarvitaan lisää tietoa ja läheiset tarvitsevat lisää tietoa palveluista. Opinnäytetyön tuloksena syntynyt opas vastaa tähän haasteeseen kertomalla päihdeongelmasta, läheisen eri vaiheista ja näkökulmista, joiden avulla on helpompi ymmärtää ja auttaa päihdeongelmaisen läheistä. Palvelupolun avulla pystyttiin havainnollistamaan, miten asiakkaan tietoa palveluiden sisällöstä voi parantaa ja oppaan avulla taas pystyttiin vaikuttamaan ammattilaisten asiakastiedon lisäämiseen....
This bachelor’s thesis discusses the role of substance abusers’ family members and friends as service users and target group members. The aim was to increase knowledge of their needs to receive services in a vortex of crises that can often last...
This bachelor’s thesis discusses the role of substance abusers’ family members and friends as service users and target group members. The aim was to increase knowledge of their needs to receive services in a vortex of crises that can often last...
Tunnelorupussi päiväkoti Polkuun
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää tunnetyön ja lorupussimenetelmän yhdistävä materiaali espoolaiseen päiväkoti Polkuun. Tunnelorupussista suunniteltiin varhaiskasvatukseen suunnattu työväline, joka tutustuttaa lapsia perustunteisiin (mm. ilo, suru, pelko, aggressio). Kuvien ja lorujen tunteet valittiin siten, että ne voisivat auttaa lapsia aikuisten ohjauksella ymmärtämään omia tunteitaan. Materiaalilta toivottiin myös helppokäyttöisyyttä. Yhteistyöpäiväkodin arvot ja visuaalinen ilme vaikuttivat osaltaan työn kehittämiseen.
Opinnäytetyön teoriapohjassa keskityttiin lasten tunne-elämän kehitykseen ja tunteiden säätelyn perustaan sekä kasvattajan tehtävään lapsen tunne-elämän kehityksen tukijana. Myös kulttuurinen näkökulma tunne-elämään huomioitiin, sillä se vaikuttaa kasvattajan toimintaan ja sitä kautta tunne-elämän kehitykseen. Koska kehittämisessä haluttiin mukaan myös lasten näkökulma, valikoitui lasten osallisuus yhdeksi osaksi kirjoitettua teoriaa. Materiaalin kehittäminen aloitettiin teoriapohjan kirjoittamisen jälkeen. Tunnelorupussia kehitettiin saatujen toiveiden ja palautteen pohjalta perustuen lasten ideoihin. Toteutusvaiheessa arvioitiin lorujen luettavuutta ja tunteiden tunnistettavuutta. Tehtyjen havaintojen pohjalta materiaalia työstettiin eteenpäin. Valmis materiaali toteutettiin yhteistyöpäiväkodin käyttöön.
Materiaali saatiin toteutettua toiveiden mukaiseksi ja se sopi päiväkoti Polun arvoihin ja ilmeeseen. Kortit saatiin onnistumaan siten, että niitä voi hyödyntää yhdessä myös muiden tunnetyömenetelmien kanssa. Materiaalin yhdistäminen lorupussimenetelmään tuo sille tavoitteiden mukaisen helppokäyttöisyyden. Lorupussimenetelmää voisi edelleen kehittää tekemällä tunnelorupussin käyttöarviointia myös muissa päiväkodeissa ja saadun palautteen pohjalta jatkaa materiaalin työstämistä. Materiaalia voisi kehittää myös varhaiskasvatuksessa käytettävän tunnekirjan muotoon....
The objective of this functional thesis was to develop a method for Päiväkoti Polku, a kindergarten in Espoo, combining both emotion processing methods and the use of a bag of nursery rhymes. The rhyme bag of emotions was designed to be a tool...
The objective of this functional thesis was to develop a method for Päiväkoti Polku, a kindergarten in Espoo, combining both emotion processing methods and the use of a bag of nursery rhymes. The rhyme bag of emotions was designed to be a tool...
Tukea tarvitsevan lapsen kuntouttava viikko-ohjelma
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Toiminnallisessa opinnäytetyössä suunniteltiin kolmelle erityistä tukea tarvitsevalle lapselle kuntouttavat viikko-ohjelmat, jotka otettiin käyttöön sekä työelämän yhteistyökumppanin että näiden kolmen lapsen päivittäiseen arkeen.
Lapsille luotiin strukturoitu viikko-ohjelma, jolla tuotiin heille turvallisuuden tunnetta ja ymmärrystä
arjesta. Koska nämä lapset eivät kommunikoi sanallisesti tai heidän kommunikaationsa oli puutteellista, luotiin opinnäytetyössä kuviteltu ohjelma ja toimintamallit siitä, miten juuri näiden lasten kanssa toimitaan ja miten heitä kuultaisiin ja ymmärrettäisiin oikein.
Opinnäytetyössä suunniteltiin viikko-ohjelman lisäksi työkansiot, joissa huomioitiin tarkasti jokaisen lapsen yksilölliset toimintatavat ja kiinnostuksen kohteet. Autismin kirjon lapselle on hyvin tärkeää, että hänen kanssaan toimittaisiin aina samalla tavalla ja että viikko-ohjelma olisi turvallinen ja selkeä. Poikkeaviin tilanteisiin suunniteltiin kuvitetut sosiaaliset tarinat ymmärtämisen tueksi.
Työssä huomioitiin lapsen itsemääräämisoikeus ja oikeus saada vaikuttaa omaan elämään ja toimintoihin. Tukea tarvitsevalla lapsella on oikeus saada osallistua tasa-arvoisesti arkeen monipuolisen toiminnan ja harjoittelun kautta. Näin onnistumisen tunne saa hänet kiinnostumaan ja innostumaan oppimaan ja kehittymään. Varhaisessa vaiheessa aloitettu kuntouttava ja strukturoitu toiminta auttoi tukea tarvitsevaa lasta oppimaan ja kehittymään, joka taas helpottaisi häntä läpi elämän....
there was created a structured weekly program, that brought them a sense of security and an understanding of everyday life. As these children did not communicate verbally or their communication was inadequate, the thesis conceived an illustrated program...
there was created a structured weekly program, that brought them a sense of security and an understanding of everyday life. As these children did not communicate verbally or their communication was inadequate, the thesis conceived an illustrated program...
Montessori-pedagogiikan, sosiaaliohjauksen ja sosiaalisen kuntoutuksen kohtaaminen asumisyksikössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
.
Opinnäytetyötä ohjasi sosiaalipedagoginen työorientaatio, jossa teoria ja käytäntö kohtaavat muodostaen kokonaisuuden, käytännöllisen tieteen. Teoreettinen perusta luo edellytyksiä tiedon kehittymiselle käytäntöön. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä työelämän...
The goal of this qualitative thesis was study how Montessori pedagogy meets social guidance and social rehabilitation in a mental health rehabilitation housing unit. Upbringing, as a concept, was a uniting factor. The goal was to develop client work...
The goal of this qualitative thesis was study how Montessori pedagogy meets social guidance and social rehabilitation in a mental health rehabilitation housing unit. Upbringing, as a concept, was a uniting factor. The goal was to develop client work...
Äitien ajatuksia töihin paluusta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa äitien ajatuksia töihin paluusta sekä työn ja perheen yhteensovittamisesta. Opinnäytetyössä kuullaan, millaisia haasteita tämä siirtymävaihe voi aiheuttaa äideille ja perheille. Työn tarkoituksena oli selvittää perhepoliittisten oikeuksien ja etuuksien heikentämisen vaikutuksia äitien töihin paluuseen. Tutkimustavoitteina oli perhekahviloissa käyvien äitien mielipiteiden kuuleminen aihepiiristä sekä erilaisista ratkaisuista helpottaa äitien töihin paluuta. Lisäksi opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella vertaistuen merkitystä töihin paluun helpottamiseen.
Opinnäytetyön teoreettisessa osuudessa käsiteltiin historiaa äitiydestä ja työssä käynnistä. Siinä tarkasteltiin myös lapsiperheiden hyvinvointia nykypäivän Suomessa sekä eräiden muiden Euroopan maiden perhevapaakäytäntöjä. Työn ja perheen yhteensovittamisesta kerrottiin yleisellä tasolla ja eriteltiin joitakin Suomessa olemassa olevia ratkaisuja työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseen.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena eli määrällisenä tutkimuksena, joka sisälsi kvalitatiivisia eli laadullisia piirteitä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Tutkimuksen tutkimusaineiston keräsin seurakunnan perhekahvilan ja Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) perhekahvilan äideiltä. Tutkimuksen toteutin Vantaan alueen äideille. Kävin teettämässä kyselyn viidessä eri perhekerhossa syksyn 2016 aikana.
Tutkimuksessa selvisi, että useimmat tutkimukseen osallistuneista äideistä kokevat perheen ja ansiotyön yhdistämisen ainakin osittain haastavaksi. Töihin paluu aiheuttaa myös haasteita perhearkeen. Äidit kokevat, että nykyinen hallituksemme ei kannusta äitejä hoitamaan lapsiaan mahdollisimman pitkään kotona. Moni äideistä koki, että yleinen asenne kotiäitiyttä kohtaan on myös negatiivinen. Äidit olivat yksimielisiä siitä, että perhevapaajärjestelmä on hankala ja kaipaisi joustoa sekä uudistusta.
Perhevapaauudistusta on alettu suunnitella ja olisi erittäin merkittävää, että sitä suunniteltaessa ja päätöksiä tehdessä huomioitaisiin nimenomaan perheiden mielipiteet. Äidit ehdottivat muun muassa, että osa-aikatyön ja hoitovapaan yhdistämiseen tulisi panostaa ja siihen tulisi lisätä mahdollisuuksia. Kaikkien äitien mielestä perheillä tulisi olla valinnanvapaus ja oikeus päättää asioistaan itse, kuten perhevapaan jakamisesta vanhempien kesken. Lähestulkoon kaikki olivat samaa mieltä siitä, että muiden äitien vertaistuki on olennaisessa osassa helpottamassa siirtymävaihetta perhevapaalta työelämään....
The aim of this thesis was to survey mothers thoughts about returning to work, as well as how to fit work and family life together. The thesis describes what kind of challenges this kind of change can cause for mothers and families. The aim...
The aim of this thesis was to survey mothers thoughts about returning to work, as well as how to fit work and family life together. The thesis describes what kind of challenges this kind of change can cause for mothers and families. The aim...









