Haku
Viitteet 651-660 / 1151
Vuorovaikutusleikkikerho Lansantien päiväkodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa toiminnallinen vuorovaikutusleikkikerho Lansantien päiväkodissa. Opinnäytetyön aihe valikoitui omien kiinnostuksenkohteiden sekä Lansantien päiväkodin tarpeiden pohjalta. Aihe pohjautuu VKK-Metron eli Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikön laajempaan kehittämishankkeeseen, jossa oli tarkoituksena edistää leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittämistä.
Työn teoriapohja koostuu vuorovaikutuksesta, Theraplay-menetelmästä, vuorovaikutusleikistä sekä tunteista. Tavoitteina vuorovaikutusleikkikerhossa oli tukea lasten tunnetaitojen kehitystä sekä antaa lapsille onnistumisen kokemuksia erilaisten Theraplay-menetelmään pohjautuvien leikkien avulla. Lisäksi jokaisella toimintakerralla oli omat tavoitteensa, joiden pohjalta toiminta oli suunniteltu. Toimintakertojen rakenteet oli suunniteltu huolellisesti etukäteen, ja niissä oli selkeä struktuuri, jolla pyrittiin luomaan turvallisuudentunnetta lapsille. Jokainen toimintakerta sisälsi keskustelua tunteista tunnekorttien tai satujen avulla, lauluja sekä leikkejä.
Vuorovaikutusleikkikerho järjestettiin yhteensä viisi kertaa ja siihen osallistui neljä viisivuotiasta lasta, joista yhdellä oli erityisen tuen tarve. Lasten yksityisyydensuojan vuoksi tunnistettavuuden mahdollistavat yksityiskohdat on jätetty opinnäytetyössä mainitsematta. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnin menetelmänä käytettiin havainnointia. Jokainen toimintakerta myös videoitiin, jotta kriittinen jälkiarviointi oli mahdollista. Päiväkotiin tehdyn kyselyn mukaan vuorovaikutusleikkikerhoon oltiin tyytyväisiä niin henkilökunnan, vanhempien, kuin osallistuneiden lastenkin taholta. Kerhon toimintarunko jätettiin päiväkotiin, jotta vuorovaikutusleikkikerhoa voitaisiin toteuttaa siellä jatkossakin....
The purpose of this thesis was to plan and implement a functional, interactive play group in Lansantie kindergarten. The subject of the thesis was chosen on the basis of our own interests and the needs of Lansantie kindergarten. The subject is based...
The purpose of this thesis was to plan and implement a functional, interactive play group in Lansantie kindergarten. The subject of the thesis was chosen on the basis of our own interests and the needs of Lansantie kindergarten. The subject is based...
Sosiaalisten taitojen vahvistaminen viisivuotiaiden ryhmässä liikunnan ja Askeleittain-ohjelman avulla Köpaksen päiväkodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön työelämän yhteistyökumppaneina olivat Kirkkonummen Masalassa sijaitsevan Köpaksen päiväkodin viisivuotiaiden lasten ryhmä ”Menninkäiset” sekä heidän vanhempansa ja ryhmän kasvatusvastuulliset. Opinnäytetyön aihe muodostui ryhmän tarpeista vahvistaa sosiaalisia taitoja, omasta kiinnostuksestamme liikuntaa kohtaan ja ryhmän kasvatusvastuullisten toiveista tämän tyyppisestä opinnäytetyöstä. Opinnäytetyön suunnittelu ja teoriavaiheen kokoaminen sekä kirjoitus jatkuivat vuoden 2014 syksystä vuoden 2015 kevääseen. Liikunnalliset tuokiot toteutettiin Menninkäisten kanssa Keväällä 2015.
Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys koostuu lapsen psyykkisestä, sosiaalisesta, fyysisestä ja motorisesta kehityksestä sekä osuudet Askeleittain-ohjelmasta ja liikunnasta. Viitekehyksen sisällön pohjalta suunnittelimme liikuntatuokiot. Opinnäytetyömme tavoitteena oli edistää sosiaalisia suhteita liikunnan avulla varhaiskasvatusryhmässä ja tuottaa lapsille mukavia hetkiä sekä onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa.
Opinnäytetyön toimintaosuuteen suunniteltiin kuusi erilaista liikuntatuokiota, jotka pohjautuivat sosiaalisten suhteiden edistämiseen ja liikunnan monipuoliseen kokemiseen. Valikoimme Askeleittain-ohjelman aihealueista liikuntatuokioihin parhaiten ryhmää ja toimintaamme palvelevat teemat. Teemoiksi valikoituivat odottaminen, mukaan meneminen sekä jakaminen, ja teemat toteutettiin tässä mainitussa järjestyksessä. Ensimmäisellä liikuntakerralla teimme yhdessä lasten kanssa säännöt, joita tuli noudattaa jokaisella liikuntatuokiolla. Tämä helpotti lasten olemista ja ryhmän hallintaa. Jokaisen tuokion päätteeksi saimme palautetta ryhmän lapsilta, ja toiminnan päätyttyä myös ryhmän aikuisilta kirjallisesti. Teimme myös itsearviointeja jokaisella toimintakerralla toisen ollessa ohjausvastuussa, toisen havainnoidessa.
Koimme, että sosiaalisten suhteiden edistäminen liikunnan avulla oli hyvin toimiva kokonaisuus. Liikunta osoittautui mainioksi tavaksi toimia lasten parissa ja tuottaa positiivisia kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä. Valitut teemat toteutuivat liikuntaleikkien lomassa ja niistä keskusteltiin lasten kanssa jokaisen tuokion jälkeen. Menninkäisten kasvatusvastuulliset mainitsivat, että varsinaista edistymistä ei ryhmässä kokonaisuutena näkynyt, vaikkakin yksittäisten lasten edistymistä oli havaittavissa. Lisäksi jokainen tuokio pohjautui ryhmädynamiikan sekä sosiaalisten taitojen edistämiseen, jolloin se loi hyvän perustan sekä ryhmän että yksilöiden kehittymiselle. Lapset olivat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä ja mielissään tuokioistamme....
This thesis was conducted in co-operation with Köpas daycare center in Kirkkonummi, Masala. The target group was 5-year-olds, “Menninkäiset”, their parents and the early childhood educators of the group. The subject for our final thesis arose from...
This thesis was conducted in co-operation with Köpas daycare center in Kirkkonummi, Masala. The target group was 5-year-olds, “Menninkäiset”, their parents and the early childhood educators of the group. The subject for our final thesis arose from...
"Mammutin matkassa!" Lasten vuorovaikutuksen tukeminen ryhmässä musiikkiliikunnan avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tavoitteena oli lapsiryhmän vuorovaikutuksen tukeminen musiikkiliikuntatuokioissa. Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena, ja siinä ohjattiin musiikkiliikuntatoimintaa 5-6-vuotiaille lapsille. Opinnäytetyön toiminnallinen osuus...
The aim of this thesis was to support a group of children’s interaction and social skills through musical exercise activities. This thesis was practice based and the musical exercise activities were provided to a group consisting of five to six year...
The aim of this thesis was to support a group of children’s interaction and social skills through musical exercise activities. This thesis was practice based and the musical exercise activities were provided to a group consisting of five to six year...
Satuolentoja kaupassa! Lohikäärmeitä, mörköjä ja lumoavia jää-Elsoja : Ohjausinterventioiden vaikutus 4-vuotiaiden lasten leikkiin sitoutumiseen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön päätavoitteena oli tutkia, kuinka lapsiryhmää ohjaavan aikuisen aktiivisuus ja erilaiset interventiot vaikuttavat lapsen leikkiin sitoutumiseen. Tavoite syntyi yhteistyössä pääkaupunkiseudulla sijaitsevan päiväkodin kanssa ja heidän tarpeidensa pohjalta. Lisäksi opinnäytetyön tavoitteina oli kehittyä ammatillisesti ohjaajina ja suunnitelmallisen toiminnan järjestämisessä sekä tarjota lapsille mukavaa toimintaa. Toimintakertoja järjestettiin yhteensä seitsemän ja ne toteutettiin päiväkodin tiloissa keväällä 2015. Toimintakerroille osallistui viisi 4-vuotiasta lasta, joista kolme kuului tehostetun tuen piiriin ja kaksi toimi ryhmän tukilapsina.
Teoreettisessa viitekehyksessä avataan käsitteitä lapsilähtöisyys ja lapsen sitoutuneisuus toimintaan, sekä tarkastellaan 3-5-vuotiaiden lasten leikkiä. Lisäksi opinnäytetyössä avataan intervention käsitettä sekä ohjaajan aktiivisuuden tasoja. Toiminnan kuvauksissa kerrotaan toimintakertojen suunnittelusta, toteutuksesta sekä arvioinnista. Opinnäytetyön tavoitteita arvioitiin henkilökohtaisten havaintopäiväkirjojen, lasten antamien hymiöpalautteiden sekä sitoutuneisuuden tunnusmerkeistä laaditun arviointilomakkeen avulla.
Opinnäytetyön tuloksissa kerrotaan, kuinka tärkeää aikuisen osallistuminen on lapsen leikissä. Aikuisen aktiivisuudella ja osallisuudella on mahdollisesti vaikutusta lapsen leikkiin sitoutumiseen. Aktiivista osallistumista hyödyntämällä voidaan tukea lapsen leikkitaitoja sekä keskittymistä leikkiin. Lapset halusivat toimia yhdessä ohjaajien kanssa ja hakivat heitä aktiivisesti mukaan leikkeihin. Aikuisen läsnäololla ja osallisuudella vastattiin lasten tarpeisiin sekä tarjottiin lapsille positiivinen leikkikokemus....
and different types of interventions of an adult instructing a group of children affect a child’s involvement in play. The goal emerged from the need of and in collaboration with a daycare center located in the capital area. Furthermore, an aim of this thesis...
and different types of interventions of an adult instructing a group of children affect a child’s involvement in play. The goal emerged from the need of and in collaboration with a daycare center located in the capital area. Furthermore, an aim of this thesis...
”Avoimuus ennen kaikkea, lasten hyvinvointi A ja O” - Varhaiskasvatuksen näkökulmia lastensuojelun kanssa tehtävästä yhteistyöstä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän tutkielmatyyppisen opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyöstä. Keskiössä olivat päiväkodin henkilökunnan näkemykset ja kokemukset yhteistyöstä. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset olivat: Miten päiväkoti hoitaa lastensuojeluilmoituksen teon ja mitä mahdollisia haasteita siihen liittyy? Minkälaista yhteistyötä päiväkodin ja lastensuojelun välillä on? Miten päiväkodin ja lastensuojelun yhteistyötä pitäisi kehittää? Tutkimukseen osallistui yhdeksän Vantaalla toimivaa päiväkotia.
Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena, jonka aineisto kerättiin keväällä 2015. Kyselytutkimus toteutettiin nelisivuisena lomakkeella, joka oli jaettu kolmeen osioon. Osiot olivat päiväkodin toimintatavat ja valmiudet, lastensuojeluilmoitus sekä yhteistyö päiväkodin ja lastensuojelun välillä. Tulokset analysoitiin käyttämällä SPSS-ohjelmaa sekä sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmeni, että yhteistyötä lastensuojelun kanssa koettiin olevan liian vähän ja yhteistyö koettiin myös haastavaksi. Lastensuojeluilmoituksen tekoa hankaloittaviksi tekijöiksi ilmenivät salassapitosäädökset, lastensuojelun asiakkaina olevien perheiden kohtaamisen epäluontevuus ja lastensuojeluilmoituksen tekemiseen liittyvät pelot. Lastensuojeluilmoituksen tekoa vaikeuttivat myös kasvattajien huonot mahdollisuudet lisäkoulutuksiin ja työnohjaukseen. Yhteistyötapoja lastensuojelun kanssa olivat puhelinkonsultaatio ja yhteistyöpalaverit. Kehittämiskohteita olivat yhteistyön muuttaminen avoimemmaksi ja kaksisuuntaisemmaksi. Päiväkodit voivat hyödyntää opinnäytetyön tuloksia kehittäessään toimintaansa....
The aim of this Bachelor’s thesis was to produce information about the cooperation between early childhood and child welfare from the staff of a kindergarten’s point of view. The research questions were: How does a kindergarten handle child welfare...
The aim of this Bachelor’s thesis was to produce information about the cooperation between early childhood and child welfare from the staff of a kindergarten’s point of view. The research questions were: How does a kindergarten handle child welfare...
Hyvinvointiteknologian käyttöönotto haja-asutusalueen kunnassa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
hyödynnettäväksi vanhuspalveluissa. Opinnäytetyö sijoittuu Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeseen ja haastatteluvaiheessa siihen kuuluneen Kärsämäen kunnan alueen kotihoitoon. Tutkimusongelmana on kartoittaa hyvinvointiteknologian mahdollisuuksia ja haasteita...
The purpose of this thesis was to examine the introduction of welfare technology and its impact on the municipal homecare in a sparsely populated area. The aging of the population in the near future will increase, which creates pressure to develop...
The purpose of this thesis was to examine the introduction of welfare technology and its impact on the municipal homecare in a sparsely populated area. The aging of the population in the near future will increase, which creates pressure to develop...
Porvoon kaupungin jälkihuoltopalvelut nuoren näkökulmasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Porvoon kaupungin tarjoamien jälkihuoltopalveluiden toimivuutta nuoren näkökulmasta. Tutkielman avulla pyrittiin selvittämään toisaalta mikä jälkihuollossa nuorten mielestä toimii ja toisaalta mitä nuorten mielestä voisi kehittää. Pyrittiin myös saamaan tietoa jälkihuollon merkityksestä nuoren elämässä. Tarve tutkielman toteuttamiselle nousi Porvoon kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön yksikön taholta. Toivottiin saatavan rehellistä ja ajantasaista tietoa jälkihuoltopalveluiden nykytilasta ja toimivuudesta, jotta tulevaisuudessa pystyttäisiin vastaamaan nuorten toiveisiin ja tarpeisiin entistä paremmin. Tutkielma toteutettiin kvalitatiivisena tutkielmana yksilöllisten teemahaastatteluiden avulla. Haastattelut nauhoitettiin ja saatu aineisto litteroitiin. Aineisto analysoitiin koodauksen ja teemoittelun avulla.
Tuloksista ilmeni, että nuoret kokivat Porvoon kaupungin jälkihuoltopalvelut pääosin toimivina. Jälkihuollolla on ollut merkitys nuorten elämässä. Nuoret toivat esille saaneensa tukea muun muassa toimeentuloon sekä asumiseen ja asunnon hankkimiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi nuoret toivat esille sosiaaliohjaajan kanssa käydyt keskustelut ja niiden merkityksen. Nuorten mielestä jälkihuollossa toimi hyvin rahallinen tuki sekä keskustelun kautta saatu ohjaus ja neuvonta. Esille tuotiin myös molemminpuolinen luottamus sekä ihmiskontaktin toimivuus. Tärkeimpinä asioina koettiin rahallinen tuki, aikuisen läsnäolo sekä tukihenkilö. Nuoret toivoivat selkeyden lisäämistä tukiasioihin, tapaamisten lisäämistä sosiaaliohjaajan kanssa tarvittaessa sekä rahallisen tuen lisäämistä. Toivottiin myös kontaktin pitämistä nuoren vanhempiin sekä sen rahallista tukemista, että nuori saisi vaikuttaa oman asuntonsa ulkonäköön muuttaessaan omilleen. Kaiken kaikkiaan tuloksista konkretisoitui nuoren elämänhallintaan ja itsenäistymiseen liittyvät asiat. Elämänhallinta ja itsenäistyminen ovat keskeisessä asemassa nuoren elämässä ja näin ollen myös nuoren kanssa tehtävässä jälkihuoltotyössä....
The purpose of this thesis was to chart the functionality of the child protection after-care services for youths in the city of Porvoo. The purpose was to find out what, in the youths point on view, works in after-care and on the other hand, what...
The purpose of this thesis was to chart the functionality of the child protection after-care services for youths in the city of Porvoo. The purpose was to find out what, in the youths point on view, works in after-care and on the other hand, what...
7. luokkalaisten tuntemuksia yläkoulun alussa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia 7. luokkalaisten tuntemuksia yläkoulun alussa. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä yhden pääkaupunkiseudun koulun kanssa. Tutkimuksemme oli osa koulun ryhmäytysprosessin kehittämishanketta. Tavoitteena...
The purpose of this thesis, was to examine seventh graders emotional state at the beginning of middle school. This thesis was based on collaboration with one of the schools in metropolitan area. Our research was part of schools assembly process...
The purpose of this thesis, was to examine seventh graders emotional state at the beginning of middle school. This thesis was based on collaboration with one of the schools in metropolitan area. Our research was part of schools assembly process...
Filosofoidaan – blogi lasten ja nuorten kanssa filosofoinnista
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena oli lasten ja nuorten kanssa filosofointi. Aihe työlle valittiin oman filosofisen harrastuneisuuden kautta. Työn toteutustapana oli bloggaaminen. Ensisijaisena tavoitteena työllä oli jakaa tietoa lasten ja nuorten kanssa filosofoinnista bloggaamalla. Toisena tavoitteena oli uusien verkostojen luominen bloggaamalla. Työn yhteistyökumppanina toimi Myllyhaan päiväkoti Nokialta, jonka henkilökunnalle blogia markkinoitiin kohdennetusti. Blogipostauksien sisältö ja työn teoreettinen viitekehys rakentui päiväkoti-ikäisille tarkoitetun pedagogisen filosofian ympärille. Työn teoriassa huomioitiin myös blogit ja bloggaaminen, sillä bloggaaminen oli työn kannalta keskeisessä asemassa.
Bloggaaminen oli työssä toimintana, jonka avulla tavoitteiden toteutumista tutkittiin. Blogin tein wordpress.com –sivustolle ja blogia ylläpidin kesän 2014 aikana. Kesän aikana blogiin kirjoitin 11 postausta, ja blogia markkinoin eri Internetsivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Blogin kävijä- ja vierailijamääriä sekä kommentteja käytettiin työn ensisijaisen tavoitteen arviointiin. Bloggaaminen todettiin toimivaksi keinoksi jakaa tietoa. Toiminnan kautta onnistuttiin rakentamaan uusia aiheeseen liittyviä verkostoja, ja blogin todettiin toimivan uusien verkostojen luomisessa erittäin hyvin....
The subject of this functional thesis was about doing philosophy with children and youth, which was chosen because of the author’s own philosophical hobbies. The functional method of the thesis was blogging. The main purpose was to spread...
The subject of this functional thesis was about doing philosophy with children and youth, which was chosen because of the author’s own philosophical hobbies. The functional method of the thesis was blogging. The main purpose was to spread...
Työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä etsimässä - kirjallisuuskatsaus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Työhyvinvointi on ajankohtainen aihe, josta käydään nykyään paljon keskustelua. Tämä opinnäytetyö on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, joka etsii työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kirjallisuuskatsauksen aineiston hakuun on käytetty sosiaalialan...
Occupational well-being is a much-discussed topic these days. This thesis is a literature review of the different factors that can affect occupational well-being. A search for the materials for this thesis was carried out from different social field...
Occupational well-being is a much-discussed topic these days. This thesis is a literature review of the different factors that can affect occupational well-being. A search for the materials for this thesis was carried out from different social field...









