Haku
Viitteet 761-770 / 1151
Toimintaa kaikille : Soveltavan liikunnan, musiikin, kuvataiteen ja elämystoiminnan tuntisuunnitelmia kehitysvammaisille lapsille ja nuorille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Kehityshanke toteutettiin kehityshankkeena Espoon kaupungin ylläpitämään Kuninkaantien asumisyksikköön. Kehityshankkeen asiakasryhmänä olivat kehitysvammaiset lapset ja nuoret. Opinnäytetyön kehittämishankkeena oli suunnitella toimintaa kehitysvammaisille lapsille ja nuorille. Toiminnan suunnittelussa oli neljä eri osa-aluetta: soveltava liikunta, musiikki, kuvataide ja elämyksiä tuottavan toiminta. Pääpaino toiminnan suunnittelussa oli liikunnassa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli suunnitella monipuolista, tavoitteellista ja kaikille sovellettavissa olevaa toimintaa. Toiminnan suunnittelussa otettiin huomioon asiakkaiden toiveet ja tarpeet sekä työyhteisön toiveet ja käytettävissä olevat resurssit. Tuntisuunnitelmien tarkoituksena on toimia työkaluna Kuninkaantien asumisyksikön työntekijöille.
Tuntisuunnitelmia haastatteltiin Kuninkaantien asumisyksikön asiakkaita ja työntekijöitä. Heiltä kerättiin tietoa ja toiveita tuntisuunnitelmia varten. Tiedonkeruuvaiheen jälkeen kirjoitettiin teoriatietoa kehitysvammaisuudesta ja tuntisuunnitelmien teemoista. Kerättyjen tietojen ja teorian pohjalta tehtiin tuntisuunnitelmat. Kaiken kaikkiaan tuntisuunnitelmia syntyi 20. Tuntisuunnitelmat esiteltiin Kuninkaantien asumisyksikön työyhteisölle ja heiltä kerättiin palautetta suullisesti ja kirjallisesti. Saatujen palautteiden perusteella tehtiin vielä pieniä muutoksia tuntisuunnitelmiin.
Kuninkaantien asumisyksikön työntekijät arvioivat tuntisuunnitelmat pääosin onnistuneiksi. Lisäksi arvioin omaa ammatillista kehitystäni sekä opinnäytetyölle asettamieni tavoitteiden toteutumista. Tuntisuunnitelmat tulevat käyttöön kesällä 2014 Kuninkaantien asumisyksikössä, ja niiden käyttöä jatkettaneen tulevaisuudessakin....
This thesis was carried out as a development project in co-operation with Laurea University of Applied Sciences in Otaniemi and Kuninkaantie residential unit in Espoo. The client group were disabled children and the young. The idea...
This thesis was carried out as a development project in co-operation with Laurea University of Applied Sciences in Otaniemi and Kuninkaantie residential unit in Espoo. The client group were disabled children and the young. The idea...
Minäkuvaa vahvistava kuvallisen ilmaisun ryhmä Tyttöjen Talolla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena oli minäkuvan vahvistaminen kuvallisen ilmaisun keinoin. Työ toteutettiin Helsingin Tyttöjen Talolla pienryhmässä, jonka muodostivat kolme 18-24 –vuotiasta naista. Toimintakertoja oli kuusi ja ne toteutettiin helmikuussa 2014 kolmen viikon aikana. Opinnäytetyön päätavoitteena oli vahvistaa ryhmäläisten minäkuvaa kuvallisia menetelmiä hyödyntäen. Toisena tavoitteena oli tutkia lyhytkestoisen ja tiiviin ryhmäprosessin toimivuutta ryhmäläisten minäkuvan vahvistamisen tukena. Lisäksi tavoitteena oli kehittyä ryhmätoiminnan suunnittelussa, ohjaamisessa ja arvioinnissa. Ryhmän toiminta muodostui kuvallisesta ilmaisusta ja toiminnallisista harjoituksista sekä keskusteluista. Ryhmässä käsiteltiin minäkuvaan ja identiteetin muodostumiseen liittyviä teemoja kuten itsetuntoa, kehonkuvaa, itseilmaisua ja itsetuntemusta.
Toimintaa arvioitiin ryhmäläisten suullisen ja kirjallisen palautteen sekä ohjaajien havainnoinnin ja oppimispäiväkirjojen avulla. Prosessi tuki ryhmäläisiä kohti realistisempaa ja positiivisempaa minäkuvaa ja vahvisti ryhmäläisten itsetuntemusta sekä itseilmaisutaitoja. Tiivis ryhmäprosessi ja pienryhmä edesauttoivat nopean tutustumisen, sitoutumisen sekä luottamuksellisuuden muodostumista. Kuvalliset ja toiminnalliset menetelmät toimivat onnistuneesti minäkuvan käsittelyn välineinä. Opinnäytetyömme tarjoaa Tyttöjen Talolle kehittämisideana lyhyen ja tiiviin alkuleirin, joka järjestettäisiin pitkäkestoisten, vuorovaikutteisten ryhmien alussa. Tämä alkuleiri mahdollistaisi tehokkaan tutustumisen ja sitoutumisen ryhmään....
. The intensive process and small size of the group helped to develop confidence and commitment in the group rather quickly. The use of art-based and creative methods was functional in discussing the themes of self-image. Our Bachelor’s thesis therefore offers...
. The intensive process and small size of the group helped to develop confidence and commitment in the group rather quickly. The use of art-based and creative methods was functional in discussing the themes of self-image. Our Bachelor’s thesis therefore offers...
Vanhempien kokemuksia perhetyöstä Lohjan lastensuojelun avohuollossa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyömme aiheena oli tutkia Lohjan lastensuojelun avohuollon asiakkaiden kokemuksia perhetyöstä. Opinnäytetyössämme selvitettiin vanhempien kokemuksia perhetyön keskeisten sisällöllisten aihealueiden kautta. Työmme tavoitteena oli kerätä vanhemmilta tietoa ja palautetta siitä, millaisena ovat perhetyön kokeneet. Tätä tietoa Lohjan perhetyö voi käyttää toimintansa kehittämisessä.
Opinnäytetyömme oli laadullinen, jonka toteutimme teemahaastattelun avulla. Haastattelimme viiden eri perheen vanhempaa. Näiden perheiden perhetyön asiakkuus oli päättynyt noin vuoden sisällä ennen toteuttamiamme haastatteluja. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysin avulla.
Raporttimme teoreettinen viitekehys koostui lastensuojelusta ja sen tilanteesta nyky-yhteiskunnassa, johon olemme perehtyneet aiempien tutkimusten ja raporttien kautta. Lisäksi käsittelimme perhetyötä yhtenä avohuollon tukitoimena.
Kokemukset perhetyöstä olivat melko erilaiset, mutta pääasiassa positiivisia ainakin jollakin tasolla. Vahvuuksia ja voimavaroja tuotiin esille, mikä koettiin merkittävänä. Konkreettista tukea olisi kaivattu enemmän, samoin kuin tukihenkilön tarve tuli esille vastauksista. Kokemuksia oli myös muiden palveluiden saamisesta, millä oli vaikutusta asioiden käsittelyyn perhetyössä. Uutena teemana vastauksista nousi vanhempien ero, mutta sen käsittely jäi perhetyössä vähäiseksi. Lisäksi murrosikään liittyviä asioita toivottiin käsiteltävän enemmän....
The subject of our thesis was to explore the experiences of the family work clients in non-institutional social care of child welfare in Lohja. The target group was the parents and their experiences were charted through the central themes of family...
The subject of our thesis was to explore the experiences of the family work clients in non-institutional social care of child welfare in Lohja. The target group was the parents and their experiences were charted through the central themes of family...
Moniaistinen tila nuoren päihdepysäytyksen tukena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Toiminnallisessa opinnäytetyössä kokeiltiin Aistien-menetelmän soveltuvuutta nuorten kanssa tehtävässä päihdetyössä. Opinnäytetyö toteutettiin Helsingissä Nuorten päihdepysäytysyksikkö Muuvissa sen asiakkaina olleiden kahden nuoren kanssa heidän...
The aim of this functional study thesis was to examine a pilot based on "Senses"-project in Helsinki in the juvenile substance abuse treatment unit called Muuvi with its two customers. The thesis was carried out as these customers' individual...
The aim of this functional study thesis was to examine a pilot based on "Senses"-project in Helsinki in the juvenile substance abuse treatment unit called Muuvi with its two customers. The thesis was carried out as these customers' individual...
Kyselytutkimus syömishäiriötä sairastavien ja sen keinoin oireilevien hoitokokemuksista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli toteuttaa kyselytutkimus syömishäiriötä sairastavien ja sen keinoin oireilevien hoidosta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tavoitteena oli tuottaa tietoa asiakkaiden kokemuksiin perustuen siitä, minkälaista hoitoa on haettu ja saatu sekä kuinka asiakkuus on hoidossa toteutunut. Tarkoituksena oli tuoda esiin myös niiden asiakkaiden kokemuksia, joilla ei ole sairausdiagnoosia. Tavoitteena oli lisätä tietoa, tuoda esiin kehittämistarpeita sekä mahdollistaa kehittämistyötä opinnäytetyön yhteistyökumppani Etelän-SYLI ry:n kautta, joka on Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n alueyhdistys Helsingissä ja Uudellamaalla.
Kyselytutkimus toteutettiin Internet-sivustolla kyselylomakkeena, joka julkaistiin ja levitettiin yhteistyökumppanin tiedonvälityskanavien kautta 4.2.–3.3.2014. 58 vastauksen perusteella muodostunut aineisto koostui määrällisestä ja laadullisesta aineistosta. Tutkimustuloksista ilmeni, että hoitoa haettiin ja saatiin useilla hoitotasoilla ja eri hoitotahoissa ja useat eri hoitojaksot sekä asiakkaiden liikkuminen hoitotahojen välillä oli yleistä. Tieto eri syömishäiriöistä ja niiden hoito oli riittämätöntä erityisesti erikoistumattomien hoitotasojen kohdalla. Hoitoon pääsyn kriteerit ja hoitosuunnitelmat olivat kapea-alaiset ja usein hoitoa saatiin vasta, kun sairaus oli edennyt vaikea-asteiseksi. Hoidon pituus oli tulosten mukaan riittämätöntä, kuin myös tiedon ja tuen saaminen hoidon jälkeen. Ennaltaehkäisy, terapeuttinen työskentely, tuki erityisesti hoidon väli- ja loppuvaiheissa sekä arkisen ja käytännön avun saaminen olivat riittämättömiä, mutta ne koettiin erittäin keskeisiksi ja tarpeellisiksi. Asiakkuus toteutui eri hoitotasoilla ja hoitotahoissa vaihdellen. Avun saaminen ilman pyytämistä, asiakkaan jatkon ja pärjäämisen varmistaminen hoidon jälkeen, yksilöllisyyden toteutuminen sekä asiakkaan kokonaisvaltaisuuden huomioiminen toteutuivat heikosti riippumatta hoitotasosta....
The aim of this thesis was to carry out a questionnaire inquiry about the treatment experiences among patients diagnosed with eating disorders and having eating disorder symptoms in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa. The aim...
The aim of this thesis was to carry out a questionnaire inquiry about the treatment experiences among patients diagnosed with eating disorders and having eating disorder symptoms in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa. The aim...
Kalliolan setlementin seniori-ikäiset vapaaehtoistoimijat yhteisönsä ja asuinalueensa vaikuttajina
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia vaikuttajia Kalliolan setlementin seniori-ikäiset vapaaehtoistoimijat ovat yhteisössään ja asuinalueellaan. Tarkasteltavina olivat espoolaisessa asukastalossa toimivien seniorien vaikuttamisen väylät, tavoitteet, roolit ja toimintatavat. Lisäksi kartoitettiin vapaaehtoistoiminnan tuen tarpeita, kehittämiskohteita ja hyviksi havaittuja tukikäytäntöjä. Tutkimuksen taustalla oli yhtäältä ikääntymistä koskeva negatiivinen yhteiskunnallinen keskustelu ja toisaalta näkemys ikäihmisten osallisuudesta voimavarana.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Teemahaastattelujen avulla pyrittiin saamaan esiin erityisesti seniorien omia näkemyksiä ja kokemuksia. Aiempien vapaaehtoistoimintaa koskevien tutkimusten tapaan aktiivisuus osoittautui tässäkin tapauksessa kumuloituvaksi. Lähtöoletuksena oli, että seniorit toimisivat aktiivisesti esimerkiksi asukasyhdistyksissä tai politiikassa. Näin ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan seniorit kokivat asukastalon aidosti toimivaksi vaikuttamisen väyläksi. Heidän tavoitteenaan on muun muassa edistää yhteisöllisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä erityisesti ikäihmisten parissa. Vapaaehtoisina seniorit vaikuttavat monin eri tavoin: he vetävät toiminnallisia ryhmiä ja vertaisryhmiä, valistavat, edistävät vuorovaikutusta eri asukasryhmien välillä ja toimivat taustavaikuttajina. Heitä voidaan kutsua yhteisönsä ja alueensa sosiokulttuurisiksi innostajiksi. Tutkimustulosten valossa seniorien vapaaehtoistoiminta näyttäytyi välillisen vaikuttamisen hiljaisena mutta tuloksekkaana muotona....
The purpose of this thesis was to examine how the senior volunteers of Kalliola Settlement´s community house in Espoo influence in their community and residential area. The seniors´ channels of influencing, objectives, roles and methods were...
The purpose of this thesis was to examine how the senior volunteers of Kalliola Settlement´s community house in Espoo influence in their community and residential area. The seniors´ channels of influencing, objectives, roles and methods were...
Avain & Lukko : -taidelähtöinen työmenetelmä päihdehuollon kuntouttavalla laitosjaksolla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön aiheena oli luoda toiminnallinen taidelähtöinen työmenetelmä päihdehuollon kuntouttavalle laitosjaksolle. Toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin Päihdehoidon oppimis- ja kehittämiskeskuksen POKE - hankkeessa Järvenpään...
Subject of this thesis was to create functional art-oriented method of working the rehabilitation facility for substance abusers period. Functional study carried out in the knowledge-based Substance Abuse Treatment and Development Center POKE...
Subject of this thesis was to create functional art-oriented method of working the rehabilitation facility for substance abusers period. Functional study carried out in the knowledge-based Substance Abuse Treatment and Development Center POKE...
”Olen oikein kiitollinen maahanmuuttaja” : Maahanmuuttajanaiset ja suomalaiset sosiaalipalvelut
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön aiheena ovat maahanmuuttajanaiset ja suomalaiset sosiaalipalvelut. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää tulisi kehittää, jotta se vastaisi maahanmuuttajanaisten tarpeisiin. Tutkielman taustaa kartoitettiin tutustumalla tutkielman aihepiiristä tehtyihin hankkeisiin. Teoreettinen viitekehys puolestaan koostui tutkielman keskeisistä teemoista tehdyistä tutkimuksista. Työelämän yhteistyökumppanina toimi Monika-Naiset liitto ry, ja tavoitteena oli kartoittaa maahanmuuttajanaisten kokemuksia sosiaalipalveluista ja auttaa työelämän yhteistyökumppania toimintansa kehittämisessä.
Vastausta tutkimuskysymykseen haettiin kolmen eri aineiston avulla. Pääaineisto koostui asiakas-, asiantuntija- ja henkilökunnan haastatteluista. Asiakasnäkökulmaa varten teemahaastateltiin kuutta Monika-Naiset liitto ry:n turvakodissa tutkimusajankohtana asunutta asiakasta. Työntekijänäkökulman kartoittamiseksi fokusryhmähaastateltiin turvakodin henkilökuntaa. Tästä haastattelusta esiinnousseita teemoja syvennettiin teemahaastattelemalla asiantuntijan roolissa henkilöä, jolla on pitkä kokemus maahanmuuttajatyöstä. Pääaineistoa täydentävänä aineistona pidettiin tutkimuspäiväkirjaa, jota hyödynnettiin analyysivaiheessa syventämään ja tukemaan pääaineistosta esiinnousseita teemoja. Haastattelujen sisältö analysoitiin teemoittelun avulla. Haastatteluista löydetyt uudet teemat jaettiin vielä edelleen kolmeen yläluokkaan, joiden avulla tehtiin tutkielman johtopäätökset. Tuloksista voidaan päätellä, että suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää tulisi kehittää niin, että naisten voimaantumista tuettaisiin, kulttuurisensitiivisen työotteen merkitys tunnistettaisiin ja sosiaalipalveluiden rakenteellisiin ongelmiin puututtaisiin....
The topic of this Bachelor’s Thesis is immigrant women and Finnish Social Services. The aim was to find out how the Finnish social service system should be developed to respond to the special needs of immigrant women. This Thesis was made...
The topic of this Bachelor’s Thesis is immigrant women and Finnish Social Services. The aim was to find out how the Finnish social service system should be developed to respond to the special needs of immigrant women. This Thesis was made...
Puoluepolitiikka ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien hallituksissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien hallitusten jäsenten näkemyksiä puoluepolitiikasta ja sen yhteydestä opiskelijakuntaan. Työssä tutkittiin myös perhetaustan ja lapsuuden kodin yhteiskunnallisten keskustelujen vaikutuksia vastaajien suhtautumiseen puoluepolitiikkaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena ja sitä täydensi kaksi teemahaastattelua. Kyselylomake toimitettiin 24 ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kaikille hallituksen jäsenille. Haastateltavina olivat kaksi Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOKin hallituksen jäsentä.
Kyselytutkimus osoittaa, että puoluepolitiikka nähdään työkaluna opiskelijakunnan omien tavoitteiden edistämiseen. Vastaajista enemmistö toivoi lisää puoluepolitiikkaa opiskelijakuntaan. Hieman alle puolet vastaajista kokivat, että puoluepolitiikka karkottaisi opiskelijat opiskelijakunnasta. Vastaajat, jotka olivat jäseniä puolueessa suhtautuivat myönteisemmin puoluepolitiikkaan kuin vastaajat, jotka eivät olleet jäseniä puolueessa.
Vastaajat, joiden äiti tai isä oli korkeasti koulutettu, suhtautuivat myönteisemmin puoluepolitiikkaan. Vastaajien, joiden vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja, lapsuuden kodeissa keskusteltiin enemmän yhteiskunnallisista asioista ja puoluepolitiikasta kuin vastaajien lapsuudenkodeissa, joiden vanhemmat olivat saaneet toisen asteen koulutuksen. Vastaajat, joiden vanhemmat olivat saaneet toisen asteen koulutuksen, suhtautuivat epäilevästi tai kielteisesti puoluepolitiikkaan....
This thesis aims to study the views of University of applied sciences student unions board members on party politics and party politics relation to the student union. The thesis also studied if the family background and childhood home had any...
This thesis aims to study the views of University of applied sciences student unions board members on party politics and party politics relation to the student union. The thesis also studied if the family background and childhood home had any...
Naisena Perun maaseudulla : Naisten käsityksiä omasta sosiaalisesta asemastaan
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän tutkimuksen aiheena on naisena oleminen Perun maaseudulla ja se miten nämä naiset ymmärtävät ja tunnistavat heidän identiteettiinsä ja sen muotoutumiseen vaikuttavat tekijät. Tätä muotoutuvaa identiteettiä tutkitaan ...









